Luulisin, että maataloustuki voitaisiin lopettaa kokonaa, mikäli valtio lunastaisi kaikki maatilat ja myisi/lahjoittaisi ne niille, jotka lupaisivat tuottaa ruoan raaka-aineita ilman tukia. Luulisin, että elintarviketeollisuuskin voisi ostaa itselleen maatiloja.
Maatalous toimisi parhaiten, jos työtä tehtäisiin palkkatyönä. Sellainen 2000 euroa per työntekijä per kk. Yritys voisi toimia vaikka osakeyhtiöpohjalta. Tilanhoitajan ammatti eikä asuminen ei olisi sidottu maaomaisuuteen tai osakkuuteen.
Näin päästäisiin vähitellen terveemmälle pohjalle, kuin nykyisessä itkussa ja valituksessa. MTK voitaisiin lopettaa kokonaan, ja kepukin kutistuisi kuin kikkeli kylmässä vedessä.
Maatalous toimisi parhaiten, jos työtä tehtäisiin palkkatyönä. Sellainen 2000 euroa per työntekijä per kk. Yritys voisi toimia vaikka osakeyhtiöpohjalta. Tilanhoitajan ammatti eikä asuminen ei olisi sidottu maaomaisuuteen tai osakkuuteen.
Näin päästäisiin vähitellen terveemmälle pohjalle, kuin nykyisessä itkussa ja valituksessa. MTK voitaisiin lopettaa kokonaan, ja kepukin kutistuisi kuin kikkeli kylmässä vedessä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tavoitteenamme on EI-sosialistinen Suomi.
Maatilat muutettava pk-yrityksiksi. Jokainen tila tuottaa sen, mikä on kannattavaa. Yrittäjä ei tukia tarvitse, starttirahalla maatila pystyyn!
Jos ei maatila kannata, niin sehän on konkurssin paikka.
Tai valtio ostakoon tilat ja palkatkoon sinne duunarit. Kuten muissakin valtion laitoksissa.
Suomen Lehmät ja Siat Oy / Made in Finland.
Ei kyllä sullakaan ole minkäänlaista tietoa kun tollaisia esität.
Jos tuet lopetettaisiin koko maailmasta,niin ruuan hinta moninkertaistuu eli maksaisivat HUOM.kuluttajalle sen minkä ne pitääkin maksaa eli tuotanto kulut ja niitä on paljon jos ymmärrät.Viljelijä sen ruuan tekee muuallakin maailmassa ei se betonissa kasva.
Et tiedä sitäkään kun väitit kepun kannatuksen loppuvan kun viljelijät tapetaan,sillä vain n,10%
on keskustassa viljelijöitä,kaikkia muita siis 90%
Ja siitä vielä ,että kukahan se itkee ja valittaa kaikkein eniten ,kyllä se on aivo pesty sossu.
Siinä olen kyllä samaa mieltä,että etujärjestöt SAK,MTK,AKAVA ja kaikki muutkin voitas lopettaa.
Olen tilanomistaja ja mielestäni aloittaja puhuu asiaa. Me saamme aivan liikaa tukia. Minulla ainakin on huono omatunto, kun vien leivän köyhän duunarin suusta.
Meidän järjestömme MTK on täynnä tuttia imeviä vähäpoikia, jotka eivät uskalla tehdä mitään vääryyksien korjaamiseksi.
Ei ole sinun juttusi uskottavaa, mutta minä olen Duunari ja olen varma,että oikea viljelijä ei puhu noin vaan ottaa ne tuet ilomielin,jotka Duunarit järjesti EU.n äänestyksen myötä.
Itse olin EU.ta vastaan koska katsoin.että meidän pitää itse ratkaista maatalouden ja muidenkin alojen ongelmat.
Ja nuo EU.lta tulevat tuet pitää ehdottomasti kaikki käyttää sillä se on meidän Duunarienkin etu. Jos et ymmärrä en voi mitään sille.
Olet harvinainen ja viksu duunari joka osaa ajatella asijoita omilla aivoillaan.
ainakin nousisi.