Puolueiden monopoliasema ja sen muodostuminen alkoi, kun valtion vuoden 1967 tulo- ja menoarvioon sisällytettiin ensimmäisen kerran puoluetukimääräraha ja kun 10.1.1969 tuli voimaan eduskunnan säätämä puoluelaki. Tämä ja sen perusteella tehdyt muutokset kunnallisvaalilakiin ja lakiin kansanedustajain vaaleista asettivat puolueet erityisasemaan muihin kansalaisjärjestöihin verrattuna.
Vuonna 1969 annettuun puoluelakiin perustuneet vuoden 1972 kunnallisvaalilaki ja lakiin kansanedustajain vaalista 1970-luvulla tehdyt muutokset erottivat puoluetoiminnan ja muun kansalaisten vaaleissa harjoittaman toiminnan toisistaan.
Samalla ne jakoivat kansalaiset vaaleihin osallistumismahdollisuuksien kannalta kahteen eri kastiin, etuoikeutettuihin ja vailla etuoikeuksia oleviin. Ennen vuoden 1972 kunnallisvaalilain säätämistä ainoastaan sellaisilla valitsijayhdistyksillä, jotka vähintään kymmenen äänioikeutettua kunnan jäsentä oli perustanut, oli oikeus asettaa ehdokkaita kunnallisvaaleihin. Vuoden 1972 kunnallisvaaleissa tätä säännöstä muutettiin sallimalla puoluerekisteriin merkitylle, puolueen jäseniä kunnassa edustavalle yhdistykselle ehdokkaiden asettamisoikeus valitsijayhdistyksiä erikseen perustamatta.
Muut kuin rekisteröidyt puolueet voivat sen sijaan osallistua kunnallisvaaleihin vain perustamalla kunkin ehdokkaan taakse valitsijayhdistyksen, jossa tulee olla vähintään kymmenen perustamisasiakirjan allekirjoittanutta äänioikeutettua kunnan jäsentä. Valitsijayhdistyksillä on oikeus muodostaa keskenään yhteislista, mutta kahdella tai useammalla yhteislistalla ei ole, toisin kuin puolueilla, oikeutta yhtyä vaaliliitoksi.
Puolueet saivat erityisaseman myös eduskuntavaaliehdokkaiden asettamisessa kansanedustajain vaaleja koskevaan lakiin vuonna 1975 tehdyllä muutoksella. Puoluerekisteriin merkityillä puolueilla on sen jälkeen ollut oikeus asettaa kussakin vaalipiirissä vähintään 14 ja enintään niin monta kansanedustajaehdokasta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia.
Muille kuin puolueille ehdokkaiden asettaminen eduskuntavaaleihin on kynnyksen takana. Voidakseen asettaa jossakin vaalipiirissä oman ehdokkaan kansalaisten on muodostettava tämän taakse vähintään 100:n saman vaalipiirin äänioikeutetun henkilön allekirjoituksellaan perustama valitsijayhdistys.
Esimerkiksi vaalipiirissä, josta valitaan 28 ehdokasta, kansalaisten on perustettava 28 valitsijayhdistystä päästäkseen täydellä ehdokasmäärällä mukaan vaaleihin. Nämä yhdistykset voivat sitten esiintyä yhdessä yhteislistana. Tähän tarvitaan kuitenkin 28 x 100 eli 2800 vaalipiirin äänioikeutettua valitsijayhdistysten perustajajäseniksi. Samanaikaisesti on vaalipiirissä toimivilla rekisteröidyn puolueen jäsenjärjestöillä, joissa on yhteensä esimerkiksi 400 jäsentä, oikeus asettaa täysi ehdokasmäärä 28, vaikka nuo 400 puoluejäsentä kykenisivät muutoin perustamaan vain neljä valitsijayhdistystä.
Voidakseen asettaa eduskuntavaaleihin 200 ehdokasta muiden kuin puolueiden on koottava valitsijayhdistyksiinsä vähintään 20 000 äänioikeutettua. Eduskuntavaaleissakaan yhteislistat eivät saa puolueiden tavoin muodostaa keskenään vaaliliittoa.
Myös presidenttiehdokkaan asettamismahdollisuuksien osalta puolueet ovat etuoikeutetussa asemassa. Suomen hallitusmuotoon puoluelain säätämisen jälkeen tehdyn muutoksen mukaan oikeus asettaa ehdokas tasavallan presidentiksi on rekisteröidyllä puolueella, jonka ehdokaslistalta on viimeksi toimitetussa kansanedustajain vaaleissa valittu vähintään yksi kansanedustaja. Muutoin tuo oikeus on 20 000 vaalioikeutetulla henkilöllä, jotka ovat sopineet yhteisen ehdokkaan asettamisesta. Jos ehdokas tulee estyneeksi, vain puolueella on oikeus tai mahdollisuus asettaa tilalle uusi ehdokas, muiden on kerättävä 20 000 nimeä uudestaan.
Vaaleissa, joissa valitaan kansalaisten luottamushenkilöt niin sanottua edustuksellista demokratiaa toteuttaviin eduskuntaan ja kunnanvaltuustoihin, puolueet ovat aikaansaamiensa lakien avulla hankkineet itselleen etuoikeutetun aseman myös ehdokaslistoille annettavan nimityksen ja järjestyksen osalta. Puolueet saavat käyttää vaaleissa omaa nimeään, kun sen sijaan kansalaisryhmät ja vapaat kansalaisjärjestöt voidaan merkitä eduskuntavaalien ehdokasjärjestyksen mukaisella kirjaintunnuksella: yhteislista A, yhteislista B ja niin edelleen.
Kunnallisvaaleissa yhteislista voi käyttää rekisteröidyn yhdistyksen nimeä, mutta jos yhteislistan tukena ei ole sellaista, sovelletaan samaa kirjaintunnuskäytäntöä kuin eduskuntavaaleissa. Ehdokaslistojen yhdistelmässä puolueiden ja yhteislistojen arvoero näkyy myös siinä, että viimeksi mainitut on sijoitettava yhdistelmän loppuun puolueiden jälkeen.
Puoluelain mukaan valtion viranomaisten samoin kuin valtion tai sen määräysvallassa olevan yhteisön tai laitoksen on kohdeltava kaikkia puolueita tasapuolisesti ja yhdenmukaisia perusteita noudattaen. Puolueiden ulkopuolisten valtio valtiolliseen tai kunnalliseen toimintaan osallistuvien kansalaisryhmien kohteluun ei puolueille laissa taattu tasapuolisuus ulotu. Tästä on seurauksena esimerkiksi se, että kun puolueet saavat esitellä itseään ja ohjelmiaan valtion ylläpitämässä radiossa ja televisiossa, ei samaa mahdollisuutta ole puolueista riippumattomilla yhteislistoilla eikä valitsijayhdistyksillä, ellei yleisradion johto sitä myönnä. Ja tätä se ei ole tehnyt ilmeisesti sen vuoksi, että se on puolueiden valitsema ja edustaa sen vuoksi puoluevallan intressejä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.