EU:n lopullisen rakenteellisen päämäärän, yhtenäisvaltion, edellytyksistä on unionin kansalaisuus toteutettu jo kauan sitten.
Tämä tapahtui siten, että Euroopan yhteisön perustamissopimukseen, Rooman sopimukseen, lisättiin Maastrichtissa kokonaan uusi, toinen osa otsikolla "unionin kansalaisuus". Sen mukaan "jokainen jonkin jäsenvaltion kansalainen on unionin kansalainen". Tällä on alkuperäisen kotimaansa lisäksi kaikki Maastrichtissa hyväksytyssä sopimuksessa "määrätyt oikeudet ja velvollisuudet" kaikissa Eu:n jäsenmaissa.
Suomen ulkoministeriön aikoinaan jakamassa kirjasessa esitettiin virheellisesti, että unionin "kansalaisuuden sisältö rajoittuu sopimuksessa nimenomaan mainittuihin oikeuksiin".
Ulkoministeriö unohtaa tarkoituksellisesesti sopimuksessa EU:n kansalaisille määrätyt velvollisuudet, joita on paljon oikeuksia enemmän.
Lisäksi suuri osa velvollisuuksista on sellaisia, jotita ei vielä edes tiedetä. Tämä johtuu siitä, että kaikki EU:n tähän mennessä ja tulevaisuudessa säätämät lait ja määräykset sitovat ja velvoittavat jokaista EU:n kansalaista.
Se, millaisia lakeja EU kansalaisilleen vastedes säätää, riippuu monista tuntemattomista ja arvaamattomistakin tekijöistä, ennen muuta suurimpien jäsenmaiden sisäisestä kehityksestä. Niinpä on mahdollista, että EU:n kansalisuuden toteuttamista tulee ennemmin tai myöhemmin seuraamaan uuden, EU:n kansalaisten maksettavaksi määräämän veron, EU:lle maksettavan arvonlisävero-osuuden, korottaminen.
Jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua, oleskella, etsiä työtä ja saada yhtäläinen kohtelu jäsenvaltioiden alueella. Tämä tulee epäilemättä osaltaan yhtäläistämään julkisia palveluita eri maissa alemman tason mukaiseksi. Vapaasta elinkeinonharjoittamis- ja maahanmuutto-oikeudesta aiheutuu luonnollisesti paljon vaikeita ongelmia Suomen kaltaisessa, väkiluvultaan pienessä mutta alueeltaan laajassa maassa. Mikäli Suomen väestöstä yksi prosentti muuttaa muualle, on kyseessä n. 50 000 henkilöä. Mutta jos Suomeen saapuu unionin jäsenmaista vain tuhannesosa niissä asuvista EU:n kansalaisista, on määrä jo vähintään 400 000.
Mikäli Suomen lisäksi myös Venäjä liittyisi EU:hun, niin kuin eräillä tahoilla on kaavailtu ja toivottu, totuetuisi tsaarinhallinnon vuosisadan alun sortovuosina ja Leninin johtaman neuvostohallituksen vuonna 1918 neuvoetellessaan Suomen kapinahallituksen, kansanvaltuuskunnan, kanssa ajama tavoite.
Raja Suomen ja Venäjän välillä poistuisi ja 150 miljoonaa venäläistä saisi EU:n kansalaisina vapaan muutto-, ja elinkononharjoittamis- sekä vaali- ja äänioikeuden Suomessa. Mikäli 500 000 työtöntä suomalaista, mikä on 10 prosenttia maan koko väestöstä, lähtisi työnhakuun Venäjälle, sillä ei olisi tämän kannalta suurtakaan merkitystä.
Jos sen sijaan vain yksi prosentti venäläisistä lähtisi työnhakuun Suomeen, olisi määrä 1.5 miljoonaa ja vaikutus sen mukainen. Esimerkki havainnollistaa sitä eroa, mikä EU:n jäsenyydellä on suuren ja pienen maan kannalta.
EU:n kansalaisilla on kunnallinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus siinä jäsenvaltiossa, jossa he asuvat samoin edellytyksin kuin tämän jäsenvaltion omilla kansalaisilla. Samalla tavoin on unionin kansalaisilla äänioikeus ja vaalikelpoisuus "Euroopan parlamentiksi" Maastrichtin sopimuksessa nimitetyn EU-parlamentin vaaleissa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, riippumatta siitä onko hän sen kansalainen vai ei.
Unionin kansalaisuuden lisäksi on siis edelleen voimassa jäsenvaltion kansalaisuus. Tämä jää kuitenkin käytännössä unionin kansalaisuuteen verrattuna toissijaiseksi ja tulee sen jälkeen, kun EU-yhtenäisvaltio on saanut lopullisen muotonsa ja perustuslakinsa, merkitsemään vain maakunnan kansalaisuutta.
Tämä tapahtui siten, että Euroopan yhteisön perustamissopimukseen, Rooman sopimukseen, lisättiin Maastrichtissa kokonaan uusi, toinen osa otsikolla "unionin kansalaisuus". Sen mukaan "jokainen jonkin jäsenvaltion kansalainen on unionin kansalainen". Tällä on alkuperäisen kotimaansa lisäksi kaikki Maastrichtissa hyväksytyssä sopimuksessa "määrätyt oikeudet ja velvollisuudet" kaikissa Eu:n jäsenmaissa.
Suomen ulkoministeriön aikoinaan jakamassa kirjasessa esitettiin virheellisesti, että unionin "kansalaisuuden sisältö rajoittuu sopimuksessa nimenomaan mainittuihin oikeuksiin".
Ulkoministeriö unohtaa tarkoituksellisesesti sopimuksessa EU:n kansalaisille määrätyt velvollisuudet, joita on paljon oikeuksia enemmän.
Lisäksi suuri osa velvollisuuksista on sellaisia, jotita ei vielä edes tiedetä. Tämä johtuu siitä, että kaikki EU:n tähän mennessä ja tulevaisuudessa säätämät lait ja määräykset sitovat ja velvoittavat jokaista EU:n kansalaista.
Se, millaisia lakeja EU kansalaisilleen vastedes säätää, riippuu monista tuntemattomista ja arvaamattomistakin tekijöistä, ennen muuta suurimpien jäsenmaiden sisäisestä kehityksestä. Niinpä on mahdollista, että EU:n kansalisuuden toteuttamista tulee ennemmin tai myöhemmin seuraamaan uuden, EU:n kansalaisten maksettavaksi määräämän veron, EU:lle maksettavan arvonlisävero-osuuden, korottaminen.
Jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua, oleskella, etsiä työtä ja saada yhtäläinen kohtelu jäsenvaltioiden alueella. Tämä tulee epäilemättä osaltaan yhtäläistämään julkisia palveluita eri maissa alemman tason mukaiseksi. Vapaasta elinkeinonharjoittamis- ja maahanmuutto-oikeudesta aiheutuu luonnollisesti paljon vaikeita ongelmia Suomen kaltaisessa, väkiluvultaan pienessä mutta alueeltaan laajassa maassa. Mikäli Suomen väestöstä yksi prosentti muuttaa muualle, on kyseessä n. 50 000 henkilöä. Mutta jos Suomeen saapuu unionin jäsenmaista vain tuhannesosa niissä asuvista EU:n kansalaisista, on määrä jo vähintään 400 000.
Mikäli Suomen lisäksi myös Venäjä liittyisi EU:hun, niin kuin eräillä tahoilla on kaavailtu ja toivottu, totuetuisi tsaarinhallinnon vuosisadan alun sortovuosina ja Leninin johtaman neuvostohallituksen vuonna 1918 neuvoetellessaan Suomen kapinahallituksen, kansanvaltuuskunnan, kanssa ajama tavoite.
Raja Suomen ja Venäjän välillä poistuisi ja 150 miljoonaa venäläistä saisi EU:n kansalaisina vapaan muutto-, ja elinkononharjoittamis- sekä vaali- ja äänioikeuden Suomessa. Mikäli 500 000 työtöntä suomalaista, mikä on 10 prosenttia maan koko väestöstä, lähtisi työnhakuun Venäjälle, sillä ei olisi tämän kannalta suurtakaan merkitystä.
Jos sen sijaan vain yksi prosentti venäläisistä lähtisi työnhakuun Suomeen, olisi määrä 1.5 miljoonaa ja vaikutus sen mukainen. Esimerkki havainnollistaa sitä eroa, mikä EU:n jäsenyydellä on suuren ja pienen maan kannalta.
EU:n kansalaisilla on kunnallinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus siinä jäsenvaltiossa, jossa he asuvat samoin edellytyksin kuin tämän jäsenvaltion omilla kansalaisilla. Samalla tavoin on unionin kansalaisilla äänioikeus ja vaalikelpoisuus "Euroopan parlamentiksi" Maastrichtin sopimuksessa nimitetyn EU-parlamentin vaaleissa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, riippumatta siitä onko hän sen kansalainen vai ei.
Unionin kansalaisuuden lisäksi on siis edelleen voimassa jäsenvaltion kansalaisuus. Tämä jää kuitenkin käytännössä unionin kansalaisuuteen verrattuna toissijaiseksi ja tulee sen jälkeen, kun EU-yhtenäisvaltio on saanut lopullisen muotonsa ja perustuslakinsa, merkitsemään vain maakunnan kansalaisuutta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
EU:n kansalaisella on oikeus.. ei, vaan velvollisuus olla suurpääoman orja. Kiitos, mutta ei kiitos.