Olen jo pitkään kärsinyt useista täysin kummallisista oireista. Pahimmillaan olen pelännyt olevani jossakin psykoosin esi-asteella. Onko muilla mitään tämmöistä? Miten erottaa mitä nämä oireet ovat? Ovatko ne vain herkkyyttä? Ylikuormituksen tekemiä oireita? Asperger-piirteitä? Alkavaa psykoosia?
Elikäs, monet oireeni liittyvät jonkinlaisiin aistiongelmiin, syömiseen sekä motorisiin ongelmiin. Pahimmassa vaiheessa en meinannut kestää monia arki-elämän ääniä ollenkaan. Esim. astioiden kilinä, lapsen kiljuminen ja normaali oven pamahdus saivat sydämen hakkaamaan ja tekivät oloni sietämättömäksi. Aivan kuin olisin kauhun partaalla. Samoin kaikuvat tilat olivat hulluutta. Rytminen musiikki tuntui sykkivän suoraan päässäni, kiljuminen kaikui pään sisällä jne. Tuntui kuin pystyisi tuntemaan kehossaan musiikista lähtevän energian, mikä sitten tulee kohti ja värähtelee kehossa. Aloin huomaamaan eroja eri musiikkityyleissä: joku musiikki tuntui konkreettisesti voitelevan aivojani kun taas joku selkeästi kiihdytti ja aktivoi elimistöäni. Myös kännykän piippaukset tuntuivat helvetiltä.
Välillä koen fyysistä jähmettymistä. Kehoni aivan kuin jämähtää hetkeksi paikoilleen halvaantuen. En pysty liikuttamaan tuolloin itseäni. Nuo tilat eivät kestä kauan, ihan muutamia sekunteja vaan, mutta tuntuvat silti inhottavilta ja aiheuttavat paniikkia. Joinakin päivinä taas pää tuntuu erityisen painavalta ja raskaalta. Aivan kuin koko kehoni joutuisi kannattelemaan raskasta päätäni. Samoin jalat saattavat tuntua kuin lattiaan juuttumassa olevilta norsun jaloilta, mitä en jaksaisi siirtää eteenpäin. Välillä taas kehoni tuntuu huteralta ja liian kevyeltä, sellaiselta, että pienikin töytäisy saisi sen kaatumaan. Joskus myös jonkun ihmisen tietynlainen katse saa kehoni ja olemukseni jähmettymään.
Onko näistä tuntemuksista mitään toivoa päästä eroon? Ennen pidin musiikkitilaisuuksista ja esityksistä, nyt jo pelkkä ajatus siitä aiheuttaa kauhua. Stressaantuneena ja väsyneenä ongelma pahenee. Välillä siedän noita ärsykkeitä paremmin, välillä en ollenkaan. Onko esim. jatkuva univaje, stressi, liian raskas työ ym pilanneet aivoni kokonaan?
Elikäs, monet oireeni liittyvät jonkinlaisiin aistiongelmiin, syömiseen sekä motorisiin ongelmiin. Pahimmassa vaiheessa en meinannut kestää monia arki-elämän ääniä ollenkaan. Esim. astioiden kilinä, lapsen kiljuminen ja normaali oven pamahdus saivat sydämen hakkaamaan ja tekivät oloni sietämättömäksi. Aivan kuin olisin kauhun partaalla. Samoin kaikuvat tilat olivat hulluutta. Rytminen musiikki tuntui sykkivän suoraan päässäni, kiljuminen kaikui pään sisällä jne. Tuntui kuin pystyisi tuntemaan kehossaan musiikista lähtevän energian, mikä sitten tulee kohti ja värähtelee kehossa. Aloin huomaamaan eroja eri musiikkityyleissä: joku musiikki tuntui konkreettisesti voitelevan aivojani kun taas joku selkeästi kiihdytti ja aktivoi elimistöäni. Myös kännykän piippaukset tuntuivat helvetiltä.
Välillä koen fyysistä jähmettymistä. Kehoni aivan kuin jämähtää hetkeksi paikoilleen halvaantuen. En pysty liikuttamaan tuolloin itseäni. Nuo tilat eivät kestä kauan, ihan muutamia sekunteja vaan, mutta tuntuvat silti inhottavilta ja aiheuttavat paniikkia. Joinakin päivinä taas pää tuntuu erityisen painavalta ja raskaalta. Aivan kuin koko kehoni joutuisi kannattelemaan raskasta päätäni. Samoin jalat saattavat tuntua kuin lattiaan juuttumassa olevilta norsun jaloilta, mitä en jaksaisi siirtää eteenpäin. Välillä taas kehoni tuntuu huteralta ja liian kevyeltä, sellaiselta, että pienikin töytäisy saisi sen kaatumaan. Joskus myös jonkun ihmisen tietynlainen katse saa kehoni ja olemukseni jähmettymään.
Onko näistä tuntemuksista mitään toivoa päästä eroon? Ennen pidin musiikkitilaisuuksista ja esityksistä, nyt jo pelkkä ajatus siitä aiheuttaa kauhua. Stressaantuneena ja väsyneenä ongelma pahenee. Välillä siedän noita ärsykkeitä paremmin, välillä en ollenkaan. Onko esim. jatkuva univaje, stressi, liian raskas työ ym pilanneet aivoni kokonaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Äkkiseltään tuosta aistiherkkyydestä tulee mieleen autismi/asperger. Autimin kirjon henkilöiden autonominen hermosto on koko eliniän varautuneemmaassa tilassa kuin neurotyypillisten. Aivosi eivät varmasti ole pilalla. Tosin en tunne lapsuuttasi mutta oletan sen olleen keskiverto hyvä. Lääkäri ehdotti minulle autismi-tutkimuksia mutta en ole vaivautunut menemään. Autismin piirteitä ei voi parantaa ja muutenkin 29v. olen sellainen kuin olen.
Olen nähnyt lukuisia autisteja ja kieltämättä minussa on monia samoja piirteitä, MUTTA.. tuo ääni-ongelma ei ole ollut minulla aina. Se alkoi kovan stressin ja kuormituksen yhteydessä. Eli suurimman osan elämästäni se ei ole vaivannut minua. Tällä hetkellä tilanne on yleisesti ottaen siedettävämpi kuin esim. vuosi sitten, mutta tuo sietämisen aste vaihtelee paljon esim. vireystason mukaan. Olen myös huomannut, että särkylääkkeen otto parantaa tilannetta. Olen miettinyt että olenko tulossa hulluksi, olenko saanut aivovaurion vai menossa psykoosiin. Terapia vain pahensi ongelmaa, tuntuu kuin hermostoni olisi sen seurauksena vain edelleen herkistynyt ja kaikenlainen itsensä tarkkailu vain lisäsi ahdistusta. Nyt olen yrittänyt tehdä itse itselleni erilaisia siedätysharjoituksia liittyen musiikkiin ja ääniin.
"Olen myös huomannut, että särkylääkkeen otto parantaa tilannetta. Olen miettinyt että olenko tulossa hulluksi, olenko saanut aivovaurion vai menossa psykoosiin. Terapia vain pahensi ongelmaa, tuntuu kuin hermostoni olisi sen seurauksena vain edelleen herkistynyt ja kaikenlainen itsensä tarkkailu vain lisäsi ahdistusta. "
Koska psykoterapia pahentaa tilannettasi, oikea asiantuntija on neurologi. Mainitse vastaanotolla huono kokemuksesi psykoterapiasta.
Olen miettinyt jo pidempään neurologille menoa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Täytyy varmaan sekin asia vain hoitaa pois, jos saisi jotain ratkaisua. Terapia ja erilaiset tietoiset läsnäoloharjoitukset toimivat itselleni vain päinvastoin, mitä olisi pitänyt. Normaalit ärsykkeet tuntuivat harjoituksen jälkeen vain voimakkaammilta, aivan kuin olisi avautunut jokin uusi herkempi tietoisuus sen sijaan, että jotkut asiat olisi parempi vain suodattaa ja kasvattaa tietylaista "kovuutta". Elämäni oli tuolloin näiden asioiden kanssa todella vaikeaa ja työelämä yhtä helvettiä. Täytyy vain rukoilla, että ajan kanssa tilanne edelleen parantuisi. Moisia harjoituksia en suostu enää tekemään. Rauhoittavat lääkkeet auttavat tasan sen aikaa, kuin vaikutus on päällä. Kun vaikutus lakkaa, ongelma tuntuu pahemmalta kuin ennen lääkkeen ottoa. Niissäkin on siis omat jälki-ongelmansa.
Stressi ja univaje kyllä riittävät oireiden aiheuttajiksi lepo ja rentoutuminen todennäköisesti olisivat parhaat apukeinot.Itseään ei kannata polttaa loppuun paras olisi yrittää vähentää työn määrää ja yrittää löytää aikaa myös itselleen.Rentoutumisharjoitukset saattasivat myös auttaa youtubesta löytyy esim tällaisia "Guided Meditation - Blissful Deep Relaxation".
Tilanne on tosiaan helpottanut töiden keventämisen jälkeen, mutta ei silti ole täysin normaali. Välillä päässäni on myös nykivää liikettä, mikä helpottuu hieronnan jälkeen. Tunnen miten pääni alkaa kääntyä nykivästi sivulle, ilman että sitä varsinaisesti käännän. Mulla on myös ihan fyysisesti todettuja liikkuvuusongelmia niskassa ja kaularangassa. Inhoan esim. sähköisiä soittimia ja raskaita rytmejä, tuntuu kuin se rytmi ja pauke sykkisivät suoraan päässäni. Pahinta on tuo pelko ja paniikki, kun ei ymmärrä mikä on vikana ja miksi.
Tuosta terapiasta vielä sen verran, että olkaa oikeasti tarkkoina siinä, että sopiiko ko terapia ja harjoitteet juuri teille. Mulla terapia auttoi tiettyyn pisteeseen asti, mutta sen tietyn rajan yli ei olisi pitänyt mennä. Koin että kaikki suojamuurini revittiin alas, vaikka olisi pitänyt vahvistaa omaa selviytymiskykyä haastavissa tilanteissa. Olin romahduksen partaalla mikä vaikutti myös työkykyyni. Kaikki oireeni tulkittiin psyykkiseksi viestiksi, mitkä kertovat jostakin. Kun halusin lopettaa, niin terapian lopetus nähtiin asiana, mikä tulee vain pahentamaan tilannettani. Lopetin tästä huolimatta ja oloni muuttui vain paremmaksi.