Röyhtäily ja turvotus

Anonyymi

Olen 19 vuotias mies ja kärsin jatkuvasta röyhtäilystä ja turvotuksesta. Joinakin päivinä tämä on parempi ja joinakin taas huonompi. Jos laskisin röyhtäykset niin varmaan olisi lähemmäs 200 päivässä pahimpina päivinä. Minut tähystettiin Lokakuussa 2016 ja kaikki oli normaalisti, ei ole löysä sulkija, ei palleatyrää, ilmatäyttö normaali ja ei keliakiaa. Oireeni (närästys, jatkuva pahoinvointi) loppuivat kuin seinään tuon jälkeen koska tiesin kaiken olevan kunnossa. Nämä alkoivat taas Huhtikuun lopussa 2019 ja ovat kestäneet tähän päivään saakka. Oloni on ihan normaali joskus ja joskus taas todella tukala kun turvottaa. Olen myös todella stressaantunut ja kärsin ahdistuksesta. Myös mielessä pyörii että voisiko minulla olla vatsasyöpä tms. vaikka olenkin näin nuori ja vasta melkein kolme vuotta sitten tähystetty.

11

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Refluksi, ibs, ruokavalio mm. fodmap, stressi, maitohappobakteerit.

      Väärä ruoka voi aiheuttaa tuollaista. Tutki noita ylempiä sanoja. Vältä kaikkea väärää ruokaa. Vaikka ei olisi keliakiaa ja lajtoosi-intoleranssia niin kokeile keliakia ja laktoositonta ruokavaliota. Stressi pahentaa ongelmia.

    • Anonyymi

      Mutta kun pidän viinasta. Kirkasta menee pullo päivässä ja oluet päälle. Ahdistaa kun ei tunnu enää menevän päähän.

    • Anonyymi

      Alkoholi on vatsalle huono juttu, varsinkin väkevät. Kuidun puute myös turvottaa.

    • Anonyymi

      AP tässä puhelimella, en kirjoittanut tuota kommenttia viinasta. Aiemmin join viikonloppuna vain pari kaljaa ja nykyään en ollenkaan tämän vatsan takia. Menee hermot tämän mahan kanssa temppuillessa, ylävatsa turpoaa joka päivä ja röyhtäyttää todella paljon. Lääkäri paineli vatsan ja kuunteli ja sanoi että ihan normaali äänet, ensi viikolla verikokeisiin

    • Anonyymi

      Miksi selität, ei ole mikään häpeä tunnustaa alkoholin maistuvan.

      • Anonyymi

        Menes nyt vittuun jo täältä. Etsin asiallisia vastauksia joista voisi saada jotain ideaa näihin vaivoihin.


    • Anonyymi

      Älä puhu rumia, sapen erityksen lisääntyminen aiheuttaa röyhtäilyä. Samoin katkera mieli, joten älä puhu rumia.

      • Anonyymi

        Mistäpäs sen näkisi miten paljon sappea erittyy? Onko mitään testiä tms.


    • Anonyymi

      On niitä kuule moniakin.

    • Anonyymi

      Kerro millaisia testejä on. Olen kyllästynyt vaivoihini. Juon viinaa niin helpottaa.

    • Anonyymi

      Sen aiheuttaa juuri tuo ahdistus. Olen kokenut saman. Eli yhteys mtt puolelle ja
      kun pääset ahdistuksesta eroon, oireet häviää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe