Eikö meidän olisi jo aika erota vanhoillisten porukoista. Tiedän että meitä uudismielisiä on liikkeemme sisällä (SRK) useita.
Uudismielisen tunnusmerkkejä ovat esim.
- vapaampi suhtautuminen rytmikkääseeen musiikkiin
- Itselleen sopivien elokuvien vuokraaminen
- monilla varsinkin nuorilla pareilla salassa ehkäiseminen
- hillitty itsensä ehostaminen (puuteri, paljastavammat vaatteet, hillitty hiusten värjääminen)
- joillakin jopa kohtuudella juominen (itsekin vl-kavereideni kanssa sitä harrastetaan)
- puhujasedät, jotka etsivät raamatun ihmeille luonnollisen selityksen, eli ei usko suoranaisesti ihmeisiin sellaisinaan
Esimerkkejä joilla ihmeitä on kuvattu luonnollisilla selityksillä:
Jeesuksen veden päällä käveleminen: Sillä kohin on saattanut olla jokin vedenalainen saari tai kalliota, jonka päällä Jeesus käveli
ruokkimisihme: Yhdellä pojalla oli kaksi kalaa ja viisi leipää jolla Jeesus ruokki suuren joukon ihmisiä, on saattanut mennä siten, että Jeesus käski kaikkien poikien tehdä samoin, eli jakaa vähät eväänsä kaikkien hyväksi
tuossa muutama esimerkki ja ne tuntuvat mielestäni ihan järkeviltä.
Voi, kun kaikki uudismielisemmät laittaisimme hynttyyt yhteen, niin kyllä me saataisiin oma seurakunta aikaseksi.
Nyt olisi viimein aika uudistua ja toteuttaa tuo vanhoillisuudesta eroaminen.
Niin totta kuin onkin, ei 100 000 ihmistä voi uskoa täysin samallalailla.
Ihmiset vain joutuvat näytteleen toisilleen, että olisi jotain yhteistä.
ja kaikki, missä ei ole yhtenäistä säveltä, vaietaan. tehdään sitä salassa muiden tietämättä.
Toivomuksena olisi, että saataisiin sellainen seurakunta, jossa ei tarkkailla toisia, ja hyväksytään osin näkemyserot (mikä on sopivaa mikä ei). Mielestäni se on suurta valehtelua esittää sellaista jota ei oikeasti ole!
Erään vanhoillisen kans tosta puhuinkin, kun hän piti seurakuntapäivillä puheenvuoron, joka oli aivan Jumalan sanan mukaista, ja koko seurakunta yhtyi hänen juttuihinsa. Hänen mukaansa mm. rytmimusa ei ole sopivaa meikäläisille.
Seurakuntapäivien jälkeen menin kyseisen henkilön kyydillä kotiin.
Hän kaivoi sinkkarilevyjen alta Nightwishin levyn ja laittoi sen pyörimään.
Kysyin, miksi teet noin, kun opetit seurakuntapäivillä toisin.
Hän sanoi, ettei hän viitsi pahentaa muiden mieliä, ja siksi puhui niin.
No keskusteltiin sit yhessä uuden seurakunnan perustamista ja hänestä se tuntui varsin järkevältä ajatukselta.
Nyt kaikki uudismieliset, ryhtykäämme perustamaan omaa yhdistystä. Sellaista, jossa vallitsee vapaampi ilmapiiri, mutta jossa saarnataan silti elävää evankeliumia.
Toivoisisin, että tämä tapahtuisi jo minun elinaikanani, sillä vanhoillisuus alkaa ottamaan jo voimilleni. En jaksa enää kauan tarkkailua!
Kaikki uudismieliset vl:t
27
9571
Vastaukset
- Etsivä UudisMieli
Hyvä ehdotus, tosi hyvä! Itse olen elänyt uusilestadiolaista elämää jo joitakin vuosia. En nyt tiedä ihan kaikista kohdista tuossa sinun luettelossasi, itseäni kiinnostaa että puhutaan myös opillisista kysymyksistä, ja kerrankin suoraan ja avoimesti. Mutta muutin juuri pääkaupunkiseudulle, enkä ole oikein löytänyt samanhenkisiä kavereita.
Jos olisi tämmöinen porukka, sillä olisi monta vaikeutta. Mistä esimerkiksi saataisiin rahaa toimintaan. SRK on "rikas kuin kroisos" kuten yksi uskovainen puhuja kahvipöydässä totesi.- kristitty
Kutsutko itseäsi uskovaiseksi, ja epäilet Jeesuksen olleen jumalan poika? Tuollaiset mitättömät 'ihmeet' kuin veden päällä kävely ym. ovat pientä sen ihmeen rinnalla että hän sovittaa syntimme ja on tosijumalan ainoa poika. Joko kirjoituksesi oli provo, olet vielä teini, tai sitten toivottoman tyhmä ja uskossa heikko. Musiikkia voit kuunnella ihan rauhassa, ja meikata - sehän on naiseuden ihania asioita- mutta kannattaa keskittyä hieman olennaisempiin asioihin... hyvää kesää sulle kuitenkin.
- Nimetön
Heippa!
Luin viestiäsi hämmästyksellä. Tarvitaanko taas lisää hajaannusta? Elävän tämän päivän evankeliumin Rauhan Sanalaisuushan on jo olemassa eikä mielestäni tarvita uusia suuntia. Juuri luettelemasi asiat lienevät jo RS:ssä tätä päivää. Eiköhän ne kolkytluvun edellisen eron aiheuttaneet amerikan lähetystyön vastustuksetkin ole jo menneiden talvien lumia.- ilman Jumalaa
Epäilenpä, ettei kannata uskontoa perustaa, jos ei kerran Jumalaa tarvitse. Ainakaan lestadiolaista liikettä kannata - vilkaiskaapa joitakin Laestadiuksen kuvauksia Jumalasta huviksenne!
- ihme
Onhan kaikissa seurakunnissa oppi ristiriitoja jopa seurakunnan sisällä.Tuo aiheuttaa vain hajaannusta väärällä tavalla.
- tirriäienen
ilman Jumalaa kirjoitti:
Epäilenpä, ettei kannata uskontoa perustaa, jos ei kerran Jumalaa tarvitse. Ainakaan lestadiolaista liikettä kannata - vilkaiskaapa joitakin Laestadiuksen kuvauksia Jumalasta huviksenne!
eihän teijän oo pakko kuuluua mihinkään SRK:hon? miksette vaa mee pois? ja jos haluatte perustaa oman, ni miks vaa jauhatte ja valitatte, miksette mee pois ja perusta? pakko vaa lässyttää.
- VIISAS MIES PALKAN SAA
tirriäienen kirjoitti:
eihän teijän oo pakko kuuluua mihinkään SRK:hon? miksette vaa mee pois? ja jos haluatte perustaa oman, ni miks vaa jauhatte ja valitatte, miksette mee pois ja perusta? pakko vaa lässyttää.
Pois vaan kaikki hörhöt !!!
Järjen käyttökään ei ole raamatussa kielletty !
- Elämän lapsi
voisi olla valtava voima jopa yhteiskunnallisella tasolla ihan kuin alkuherätys 1800-luvun Lapissa.
Voisiko sen aloittaa nettiseurakuntana? - Jukka
Erosin jo SRK:sta ja toteutan elämässäni uuslestadiolaisuutta ilman perustamattoman yhteisön tukea. Jos teistä tuntuu, olisi varmaan samanmielisiä ystäviä paljonkin.
- mai
Voivoi, tämä on ihan käsittämätöntä. Kirjoitit:
"...Sellaista, jossa vallitsee vapaampi ilmapiiri, mutta jossa saarnataan silti elävää evankeliumia." Eihän semmonen voi olla mahdollista. Onhan niitä eriseuroja aina ollu ja tulee kai aina olemaanki, mutta on vain yksi ja ainoa Jumalanvaltakunta, yksi lauma ja yksi paimen ja tie on kaita joka vie taivaaseen. Voittehan te toki oman seurakunnan perustaa, jos siltä tuntuu, mutta mutta. Valitettavasti semmoisella omalakisella uskolla ei pääse taivaaseen, kuten varmasti itsekin tiedät, (ilmeisesti) uskovaisen kodin lapsena.- MWi
Hassua että esität kantasi mitenkään sitä perustelematta.
Maailmassa on paljon porukoita jotka ovat sitä mieltä että armo ja totuus on vain hediän ryhmänsä hallussa. Missä ovat perustelusi?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=20500000000306202 - Mirella
"Valitettavasti semmoisella omalakisella uskolla ei pääse taivaaseen, kuten varmasti itsekin tiedät, (ilmeisesti) uskovaisen kodin lapsena."
Joo, totahan ry:llä on hoettu alituiseen, mutta minä en oikein jaksa uskoa, että muulla tavoin uskovat olisivat omalakisia.
Että onko kaikki maaliman uskovaiset oleva lestadiolaisia, että pääsisivät taivaaseen.
Tiätsä, että tää maailma on uskon suuntia pullollaan, on aika törkeää sanoa, että vain vanhoillislestadiolaisuus olisi se ainoa oikea usko.
Onhan niitä vääriäkin uskoja olemassa, mutten niistä ala täällä jauhamaan. En halua loukata niitä, jotka uskovat väärin.
Ja minä uskon, että pääsen uskollani taivaaseen ja se riittää. - Son
Mirella kirjoitti:
"Valitettavasti semmoisella omalakisella uskolla ei pääse taivaaseen, kuten varmasti itsekin tiedät, (ilmeisesti) uskovaisen kodin lapsena."
Joo, totahan ry:llä on hoettu alituiseen, mutta minä en oikein jaksa uskoa, että muulla tavoin uskovat olisivat omalakisia.
Että onko kaikki maaliman uskovaiset oleva lestadiolaisia, että pääsisivät taivaaseen.
Tiätsä, että tää maailma on uskon suuntia pullollaan, on aika törkeää sanoa, että vain vanhoillislestadiolaisuus olisi se ainoa oikea usko.
Onhan niitä vääriäkin uskoja olemassa, mutten niistä ala täällä jauhamaan. En halua loukata niitä, jotka uskovat väärin.
Ja minä uskon, että pääsen uskollani taivaaseen ja se riittää.Kerran muuan puhujaveli aihetta sivusi...
"jostakin maailman kolkasta voi löytyä joukko joka uskoo samalla tavalla kuin me" sitten puhujaveli mainitsi, että viimeisellä tuomiolla tulee olemaan yllätyksiä molempiin suuntiin... - ettet
itse ole 'omalakinen'?
Olet syyttämässä muita omalakisuudesta mutta et halua huomata itsessäsi mitään vikaa. Oletko synnitön?
- Kukka
Yleensähän saa sen kuvan, että vanhoillisten piirissä ajateltaisiin kovin yksimielisesti. Ehkä tällainen kuva halutaan tietoisesti antaa - tai sitten joukossa on paljon sellaisia, jotka eivät vain tiedä "toisinajattelevien" olemassaolosta.
Taitaa siis lestadiolaisten suuntausten sisällä olla suuriakin muutoksia meneillään.
Itse olen esikoislestadiolainen. Meidän porukkaan mahtuu hyvin erilaisia ihmisiä. mInä ja mieheni käytämme ehkäisyä, ja samanlaisia löytyy paljon. Se ei ole mikään "tabu" tai salailun aihe, vaan olemme avoimia. Meillä on siis ihan selkeä perhesuunnittelu, toivomme kolmea lasta (emme siis vain luota varmoihin päiviin tms.).
Tykkäämme myös käydä joskus elokuvissa, kuunnella musiikkia jne. Nämä nyt sinänsä ovat mielestäni toisarvoisia asioita, mutta kun nyt esiin otettiin esimerkkeinä "vapaammasta" suhtautumisesta.
"Tieteelliset" Raamatun selitykset kuulostivat korvaani oudoilta. Jos kerran uskoo kaikkivaltiaaseen Jumalaan (joka nousi kuolleista), eivät kai ihmeetkään ole mitenkään mahdottomia...? Ja kaipa näissäkin tapahtumissa hengellinen selitys on tärkeämpi, kuin kirjaimellinen (esim. mitä merkitsevätkään nuo viisi leipää ja kaksi kalaa jne.).
Uskon vanhoillistenkin pääsevän taivaaseen, yhtä paljon kuin muutkin kristityt, kuuluivat mihin suuntaukseen tahansa. Vanhoillisuudessa on paljon hyvää. Silti totean, etä olen iloinen siitä, että olen syntynyt esikoislestadiolaiseksi - ei ole tarvinnut salassa pitää tällaisia asioita.
Tsemppiä nyt vain kaikille, niin uudistusmielisille kuin muillekin!- Mirella
"Uskon vanhoillistenkin pääsevän taivaaseen, yhtä paljon kuin muutkin kristityt, kuuluivat mihin suuntaukseen tahansa"
Olen kanssasi samaa mieltä Kukka.
On hyvä, että on useita uskovaisten joukkoja,
joista saa valita itselleen sopivimman.
Kaikki uskovaiset ovat kuitenkin matkalla samaan määrän päähän taivaaseen!
Tunnen joitain esikoislestadiolaisia ja heidän kanssa on kiva jutella uskon asioista.
Ajattelevat aika samalla tavalla ku minäkin, vaikka olen saanut vanhoillis lestadiolaisen kasvatuksen.
Helluntailaistenkin kanssa olen jutellut uskonasioista, mutta heidän kanssaan ei ole niistä niin helppoa jutella, ku poikkeavat monelta osin niin suuresti omista käsityksistäni.
Kaikesta huolimatta myös helluntailaiset tulevat pääsemään taivaaseen!
Uskominen on tärkeintä, ei se miten uskoo!
Tsemppiä vain kaikille uskoville sekä heille, jotka ei ole vielä uskomassa! - Anonyymi
Nimimerkki kukka !
Kirjoitit että meillä on selkeä perhe suunnittelu
Voi voi kyllä sisar ! Kun nimittäin ihminen alkaa itse suunnittelemaan lapsilukua niin se ei ole kristillisyyden neuvo . Siitä ei tule kristitylle siunausta jos on tottelematon Jumalan sanan neuvoille . Ei ole myöskään saarnattu lupaa maailman musiikkien kuunteluihin tai synnillisiin elokuviin . Nimittäin kristityn omatunto on tullut niinkuin araksi kaikelle sellaiselle joka vaikuttaa suruttomuutta . Kristitty saa aina uskoa vaikka ja on lupa uskoa amen
- Kyllästynyt
Lukasin hiukan kommenttiasi ja täytyy todeta, että tunnistin itseni. Olen ns. vl, mutta juuri tuollainen "uudistuneempi" tyyppi. Ahdistaa tämä ainainen kyttääminen ja toisten supattelu, kun vatsa ei kasva jne. Pidän siitä, että olen huoliteltu ja sekään ei tunnu olevan "oikeiden vl:en" mielestä oikein, että niin ajattelen.
Välillä tuntuu, että jättäs virallisesti ja julkisesti koko piinaavan uskon, mutta toisaalta..miksen voi uskoa niinkuin minusta parhaalta tuntuu, tekemättä siitä mitään sen kummempaa haloota. Sinähän ap tiedät, mikä valtava juorujen ja voivottelujen määrä siitä syntyy, jos virallisesti uskonsa kieltää :D- Mirella
"Välillä tuntuu, että jättäs virallisesti ja julkisesti koko piinaavan uskon, mutta toisaalta..miksen voi uskoa niinkuin minusta parhaalta tuntuu, tekemättä siitä mitään sen kummempaa haloota."
Näin olen minäkin ajatellut. En ole pitänyt hirveästi ääntä omista tekemisistäni, kun tiedän, että olen joka tapauksessa uskomassa.
Pidän myös huolitellusta ulkonäöstä ja
Pukeudun muodikkaisiin vaatteisiin.
Mutta en vitsi pukea mitään liian ajatuksia herättävää, esim napapaitaa vaikka mieleni joskus tekisikin, varsinkin helteellä suviseuroissa.
rytmikkäämpää musaa kuuntelen vain uskotuimpien ystävien kanssa, jotka ei hiisku "heikommille" uskovaisille, joilla usko vaarantuu heti maallista musaa kuullessa.
Jollain voi oikeasti mennä usko musiikin takia. toisella vaikka tupakin jne.
muttei kaikilla. olemmehan erilaisia.
tiedän joitain rehellisiä uskovaisia miehiä jotka esim juo kohtuudella alkoholia, eikä heidän usko siitä horju.
Itse en voisi juoda, koska luulen, että se veisi minut maailmaan..
Haluan päästä kerran taivaaseen, ja sen eteen kannattaa taistella! - isoperheinen
Mirella kirjoitti:
"Välillä tuntuu, että jättäs virallisesti ja julkisesti koko piinaavan uskon, mutta toisaalta..miksen voi uskoa niinkuin minusta parhaalta tuntuu, tekemättä siitä mitään sen kummempaa haloota."
Näin olen minäkin ajatellut. En ole pitänyt hirveästi ääntä omista tekemisistäni, kun tiedän, että olen joka tapauksessa uskomassa.
Pidän myös huolitellusta ulkonäöstä ja
Pukeudun muodikkaisiin vaatteisiin.
Mutta en vitsi pukea mitään liian ajatuksia herättävää, esim napapaitaa vaikka mieleni joskus tekisikin, varsinkin helteellä suviseuroissa.
rytmikkäämpää musaa kuuntelen vain uskotuimpien ystävien kanssa, jotka ei hiisku "heikommille" uskovaisille, joilla usko vaarantuu heti maallista musaa kuullessa.
Jollain voi oikeasti mennä usko musiikin takia. toisella vaikka tupakin jne.
muttei kaikilla. olemmehan erilaisia.
tiedän joitain rehellisiä uskovaisia miehiä jotka esim juo kohtuudella alkoholia, eikä heidän usko siitä horju.
Itse en voisi juoda, koska luulen, että se veisi minut maailmaan..
Haluan päästä kerran taivaaseen, ja sen eteen kannattaa taistella!On meitä varmaan VL keskuudes paljon jotka ajattelee et haluis ehkäistä tms, mut ei ääneen puhuta asiasta. Myös automatkoilla yksin kuuntelisin niin mielelläni mukavia kotimaisia iskelmiä... en tiedä kauanko jaksaa vl seuroissa käydä erilaisena uskovana, mut ainaki olen tähän asti käynyt.
- Mirella
isoperheinen kirjoitti:
On meitä varmaan VL keskuudes paljon jotka ajattelee et haluis ehkäistä tms, mut ei ääneen puhuta asiasta. Myös automatkoilla yksin kuuntelisin niin mielelläni mukavia kotimaisia iskelmiä... en tiedä kauanko jaksaa vl seuroissa käydä erilaisena uskovana, mut ainaki olen tähän asti käynyt.
"en tiedä kauanko jaksaa vl seuroissa käydä erilaisena uskovana, mut ainaki olen tähän asti käynyt."
Keneen nähden olet erilainen.
Luulen, että kaikki vl:t ovat toisiinsa nähden erinlaisia.
Eli aika usea vl tekee sellaisia asioita, joista ei voi kaikille vl:ille puhua.
Kysyin tuossa hiljattain kahden kesken yhden "tosiuskovaisena" pidetyn miehen kanssa miten maailma on kehittynyt.
Kysyin häneltä, että kumpi oli ennemmin, muna vai kana.
Hän sanoi, että ei oikeastaan kumpikaan, vaan muna on evoluutiossa yksinkertaisimpia muodostumia ja ne on aikojen saatossa muodostuneet nykyiselleen.
Jännää, että hän ei maininnut luomistyöstä mitään.
Liekö pohjimmiltaan uskoo koko luomiskertomukseen ainakaan kirjaimellisesti.
Hän käy säännöllisesti seuroissa ja muiden silmissä hän on sellainen uskovainen, josta kaikkien pitäisi ottaa mallia.
Ja jännää, että tuo "tosiuskovainen" vislailee silloin tällöin Nigtwishiä.
En oo vihtinyt mainita hänelle siitä.
Hän varmaan haluaa pitää musiikinkuuntelun omana asiana, ihan kuin minäkin.
Toisinaan tuntuu siltä, että olisi hyvä, että omista näkemyksistään ja mieltymyksistään saisi puhua vapaammin ilman, että vastapuoli närkästyisi siitä. Jumala on luonut meidän erilaisiksi ja meillä pitäisi olla oikeus uskoa omalla tavalla.
Omalla tavalla uskominen ei tarkoita sitä, että uskoisimme kaikki eriin Jumalaan, vaan sitä, että taistelisimme niitä asioita vastaan, jotka tunnemme vievän meidät pois Jumalan valtakunnasta.
Eli ne, jotka pystyvät, voisivat kuunnella rytmikkäämpää musaa, ja jotka haluavat, voisivat laittaa television jne..
Ja ehkäisy on sellainen, jota en näe syntinä. Toki se, jonka mielestä ehkäisy tuntuu pahalle, voi olla edelleen käyttämättä.
Jumala on antanut meille järjen ja sitä saa käyttää.
Älkää antako ahdasmielisten sammuttaa uskonliekkiänne. Jokaisella on oikeus turvata Taivaalliseen Isäämme!
Siunausta kaikille uskovaisille. - Anonyymi
Mirella kirjoitti:
"Välillä tuntuu, että jättäs virallisesti ja julkisesti koko piinaavan uskon, mutta toisaalta..miksen voi uskoa niinkuin minusta parhaalta tuntuu, tekemättä siitä mitään sen kummempaa haloota."
Näin olen minäkin ajatellut. En ole pitänyt hirveästi ääntä omista tekemisistäni, kun tiedän, että olen joka tapauksessa uskomassa.
Pidän myös huolitellusta ulkonäöstä ja
Pukeudun muodikkaisiin vaatteisiin.
Mutta en vitsi pukea mitään liian ajatuksia herättävää, esim napapaitaa vaikka mieleni joskus tekisikin, varsinkin helteellä suviseuroissa.
rytmikkäämpää musaa kuuntelen vain uskotuimpien ystävien kanssa, jotka ei hiisku "heikommille" uskovaisille, joilla usko vaarantuu heti maallista musaa kuullessa.
Jollain voi oikeasti mennä usko musiikin takia. toisella vaikka tupakin jne.
muttei kaikilla. olemmehan erilaisia.
tiedän joitain rehellisiä uskovaisia miehiä jotka esim juo kohtuudella alkoholia, eikä heidän usko siitä horju.
Itse en voisi juoda, koska luulen, että se veisi minut maailmaan..
Haluan päästä kerran taivaaseen, ja sen eteen kannattaa taistella!Nimimerkki Mirella !
Kirjoitit että tiedät sellaisia jotka juovat kohtuudella rehellisiä uskovaisia miehiä . Mutta kun sinä tunnustat että olet Lestadiolainen niin nyt rovasti Laestadius saarnaa meille : Omavanhurskaus saarnaa järjessä ettei kohtuullinen juominen ole syntiä
Laestadius myös saarnaa eräässä saarnassa
Tanssi ja soitto ! Kun oppi isämme Martti Luther puhuu musiikista niin hän tarkoittaa jumalan antamaa laulun lahjaa joka on suurin jumalan antama lahja ihmisille. Sen vuoksi kristitty ahkeroi veisaamaan tälläkin hetkellä
Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa amen
- Ehdokas
Mulla ois hyvä puhuja ehdokas, se olis Tarsinger.
Välkky jätkä lisäksi tuntee hyvin Raamattua. Kaiken lisäksi hyvä tyyppi.. - Ul-erkki
Ihan hyviä uudistuksia sulla. Mutta parista viimeisestä olen vähän erimeiltä. Ensinnäkin kohtuudella juominen. Mitähän se tarkoittaa? Raamattuahan kieltää juopumasta viinistä.
Toinen tämä että yritettäisiin selittää Raamatun yliluonnolliset ilmiöt luonnollisella tavalla. Ei minusta ole hyvä asia. Koska siellähän lukee ettei siihen saa mitään lisätä tai pois ottaa.
Mut yleisestihän olisi hyvä jos säännöt muutettaisiin neuvoiksi. Eli ketään ei pakotettaisi noudattamaan mitään. Kuten nykyään tapahtuu. Vaan niiden noudattaminen olisi vapaa ehtoista.
Muutenkin ottettaisi opiksi liikkeeme virheis joita on tapahtunut.. Otetaan esimerkiksi sääntöjen epäloogisuus..
Vai oonko liian ahdasmielinen uuteen liikkeeseen:)?
Mun mielestäni liian överiksikään homma ei voi mennä... Sittenhän olisi sama asia mennä maailmaan kokonaan.... - Vapaa vl
Minua ei innosta minkään uuden uskonlahkon tai seurakunnan perustaminen. Sen sijaan mielestäni olisi valtavan paljon tarvetta sille, että vapaasti ajattelevat vl:t saisivat yhteyden toisiinsa muutenkin kuin täällä nettipalstalla.
Löytyisikö innostuneita perustamaan kanssani jonkinlaista järjestöä tai muuta sellaista, jonka tarkoituksena olisi vapaasti ajattelevien vanhoillislestadiolaisten keskinäinen yhteys ja vertaistuki?- VLtyttö24
Tämä tyttö olisi ainakin valmis tällaiseen keskustelufoorumiin, jossa saisi todellista tukea arkeen. Tuolla RY:llä käydessä tulee vain huono olo, supatusta ja kateutta, kun ytimenä pitäisi olla usko. Akateemisuuttani karsastetaan, varsinkin kun omistan kriittisen suhtautumisen asiaan kuin asiaan. Eli ainakin täällä olisi yksi vapaaehtoinen ja helpottunut uudesta "yhteisöstä"
- liini
Olisi ehdottoman tärkeää vaihtaa ajatuksia ja tukea arjen vaikeuksissa toinen toistamme. Ilman mitään syyttelevää saarnausta, vaan tukemalla ja jakamalla evankeljumia ilosanomana.
Jokainen saisi olla oma itsensä. Ei olisi näyttelemistä ja "valheessa elämistä" mitä joutuu nyt SUURIN OSA kokemaan seuroissa käydessään.
Moni menee maailmaan, koska kokee seuroissa käynnin liian vanhanaikaisena ja ahdistavana yhteisönä.
Tuetaan toinen toistamme uskossa. Näin voidaan pelastaa moni ahdistunut sielu, joka ei kieltäisi uskoa, vaan löytäisi kotisiijonin meidän lestadioilaisten keskuudesta... Miksi sitten nimetäänkään.... uuslestadiolaisuus???
Vaikka kyseessähän on aivan sama uskonto, mutta rehellisesti ja tämän päivän elämän vaatimuksiin sopivana. Nykyaikasta, mutta sydämen uskoa.
Jumalan rauhaan kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992