Toivoisin, ettei yleistetä

Anonyymi

Joo, itse olen ollut hoidossa jo 25 vuotta ja olen päätynyt siihen, että on todella julmaakin psykiatriaa … muutamalla totuutta väärentävällä virkkeellä saattaa lääkäri tuhota kokonaisen ihmiselämän. Ja silloin ei ole mitään sellaista todellakin puolueetonta muutoksenhakukanavaa, jota käyttämällä voisi pelastaa oman elämänsä. Mutta sitten on kuitenkin se totuus, että psyyke voi olla tilassa, joka todellakin on ei toivottava tila ja apua pitäisi saada. Erään jo edesmenneen skitsofreenikoksi todetun potilaan jo minunkin vajavaisella psykiatrian tuntemuksella luokittelin jotenkin sairaaksi, kun sain nähdä hänen oireitaan, mutta kyseinen potilas oli hyvin ystävällinen ja häntä ei suljettu laitokseen loppuiäkseen. Hän oli kyllä selkeästi muista poikkeava - en tiedä miten häntä pitäisi luokitella ja käsitellä. Palstalla puhutaan siitä, ettei psyykesairauksia ole olemassakaan, mutta maallikkona maanisen ihmisen ja harhaisen ihmisen koettuani sanoisin, ettei niitä tiloja normaaleina voi pitää, olivat sairauksia tai eivät. Olisin kyllä sillä kannalla, että se uusia tuulia tuova psykiatrian malli, että nähdään kaikki erikoiset psyyketilat kokonaan luonnollisina reaktioina elämän kolhuihin, on todellakin lämpimästi tervetullut. Ja tässä uudessa mallissa on mahdollisuus pitkällä ajalla, että psyykesairauksiin liittyvä stigma katoaisi kokonaan pois. Olisin myös sitä mieltä, että psykiatrian teoriat eivät niin kelvottomia kuin jotkut luulevat, mutta henkisyyden ote niistä puuttuu. Kehitysmaissa saatetaan jokin sairaus nähdä karman lain seurauksena. Mistä ylipäätään tiedetään psykiatriassa se, että suuren pilkan kohteena oleva henkisyys on jotakin aivan järjetöntä. Psykiatria nojaa materialismiin ollen materialistinen tiede. Filosofiassa kuitenkin pidetään henkisyyttä hyväksyttävänä ja kelpo teoriana. Ja tieteet ovat alisteisia filosofialle, joten eikö psykiatriassa voisi joku lääkäri käsitellä työtään pelkästään henkisenä. Toivon keskustelua filosofian ja psykiatrian suhteesta ja siitä, että miten tulisi luokitella psyyken omituisilta vaikuttavia tiloja. Toki jo nyt osataan psykiatriassakin huomioida vaikkapa uskonnot jollakin tapaa ainakin. Lisäksi pyydän kommentteja siitä olisiko pahan olon poistaminen ensisijainen tehtävä psykiatriassa. Omalta kohdaltani sanon, että olen julmuuden uhri ja eräät viranhaltijat ovat tuhonnet elämäni, mutta samalla on toimittu toisten viranhaltijoiden toimesta mitä parhaimmalla tavalla. Pyydän, ettei palstalla kaikkea leimata väärinkäytökseksi, sillä suurimmaksi osaksi henkilökunta on asiallista ja rehellistä.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Palstalla puhutaan siitä, ettei psyykesairauksia ole olemassakaan"

      Noilla julistuksilla omia ideologioitaan tuputtavat valopäät voisivat kyllä katsoa peiliin oikein kunnolla.

      - -

      Tiede on materialistis-teknistä. Ei filosofialla valitettavasti ole antaa siihen kysymiäsi lisiä ("henkisen" ulottuvuutta). Tai voi olla, mutta silloin täytyy erkaantua tieteestä. Tiede tuottaa "materialismia", ne ovat yhtä.

      Nykyajallamme ei ylipäätään ole kosketusta tuohon "henkiseen", ei käsitystä siitä. Varmasti yksi yleisen pahoinvoinnin syy. Yleensäkään me emme enää osaa ajatella, rohkeasti tai laaja-alaisesti. Vaikka kaikessa luullaan täsmälleen päinvastaista.

      • Anonyymi

        Noin näyt tekevän.


      • Anonyymi

        Tässä hyvä esimerkki että kun ei pysty näkemään ympäristöään kun on niin oman navan ympärillä. Kaikilla kriteereillä mitattuna nykyaikana on hyvinvointia enemmän kuin koskaan mutta jotkut ei vaan pääse poterostaan ulos.


      • Anonyymi

        Tiede nimenomaan riippuu filosofiasta, siis ihmiskunnan totuuskäsitykseksi ontologiassa. Kyllä minä muistan omalta opiskeluajaltani filosofiset käsitykset todellisuudesta. Materialismia ei ole koskaan todettu oikeassa olevaksi eikä koskaan sitä pystytäkään todistaa ainoaksi totuudelliseksi totuuskäsitykseksi. Ennustan, että idealismi, so. oppi, että vain mentaalinen on todellista, voittaa lopulta koko filosofian ja tieteen alalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiede nimenomaan riippuu filosofiasta, siis ihmiskunnan totuuskäsitykseksi ontologiassa. Kyllä minä muistan omalta opiskeluajaltani filosofiset käsitykset todellisuudesta. Materialismia ei ole koskaan todettu oikeassa olevaksi eikä koskaan sitä pystytäkään todistaa ainoaksi totuudelliseksi totuuskäsitykseksi. Ennustan, että idealismi, so. oppi, että vain mentaalinen on todellista, voittaa lopulta koko filosofian ja tieteen alalla.

        Jep, opiskeltuani TKK:lla oli ikään kuin itsestään selvä näkemys, että materialismi on filosofinen totuus kaikissa tieteissä, enkä edes ollut muuta kuin kuullut henkisyydestä. Mutta sitten ostin A Schopenhauerin kirjan, jossa sanottiin, että maailma on idea. Ja nyt olen täysin henkinen ihminen, joka omassa tieteilyssään nojaa ontologiseen idealismiin. Idealismia myös historiallinen Buddha ja Jeesuskin opettivat.

        ap


    • Anonyymi

      Mukava kun kerroit. Missä päin Suomea vaikutatte?

      • Anonyymi

        Mitähän mun asuinpaikkani asiaan vaikuttaa?


    • Anonyymi

      Jos on joutunut jonkin provokaation kohteeksi, niin kyllä siinä tekee elämänsä virheen, että provosoituu. Kritiikkiä ne ei kestä ja se perusteettoman vihan määrää ei voi sanoin kuvailla. Olen huomannut miljoonassa muussakin tilanteessa, että aina kun tekee toisen hyväksi jotakin, niin se kostautuu. En ole vielä löytänyt keinoa jolla teidän yhteiskunta olisi tyytyväinen. Käteen ei jää muuta kuin, että onko sinun omatuntosi puhdas? Panettelua riittää maailmankaikkeuden loppuun jos sitä haluaa jäädä kuuntelemaan

      • Anonyymi

        Liikaa vihaa ja hyökkäystä. Muista kiitollisuuden voima.


      • Anonyymi

        Olet hyvin älykäs ihminen. Havaintonne on tärkeä.
        Hyvä kuulla näin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikaa vihaa ja hyökkäystä. Muista kiitollisuuden voima.

        Olen parantumaton, mutta niin on lääkärikin.


    • Anonyymi

      Sä olet nyt kohtuullisen pihalla. Psykiatria hoitaa sairauksia eikä ole mikään henkisten kelausten paikka. Mikset mene johonkin ryhmään missä saat kelata henkisiä näkökantojasi ja sairauden hoito on sitten asia erikseen? Onhan niissä valinnan varaa uskonnosita joogaan.

      • Anonyymi

        Jos olisit ymmärtänyt pointin, niin olisit ymmärtänyt sen, että psykiatriaa voidaan kritisoida filosofian kautta. Helsingin yliopistossa esim. opetetaan Ontologista Idealismia, joka tarkoitta oppia siitä, että maailma on ainoastaan mentaalinen. Sairaudet liittyvät kiinteästi siihen, että psykiatria valtaosaltaan nojaa teoreettisen filosofian alalta materialismiin. Keskustelun tarkoitus oli nimenomaan pohtia kysymystä, että mikä on oikeellinen filosofinen tausta psykiatriaa varten. Lisäksi psykiatrian koskettamaa aluetta voidaan lähestyä koko henkisyyden kentän voimalla ja osalla, eikä yksikään psykiatri pysty sellaista taustaa kumoamaan. Kantasi näyttää olevan jokin itsestään selvä materialismi, mutta ilman oikean filosofian ja siitä riippuvan tieteen tukea ei koko psykiatrialla ole mitään olemassaoloa. Onko sinusta siis sellainen psykiatria mahdollista ? Pyysin nimenomaan palstalaisia pohtimaan filosofian ja psykiatrian keskinäistä suhdetta. Mielestäni en aloittanut mitään henkistä kelausta, pyysin vain pohtimaan filosofian totuutta suhteessa psykiatriaan.


    • Anonyymi

      "Psykiatria hoitaa sairauksia eikä ole mikään henkisten kelausten paikka. "

      Juuri tällaisen ajattelutavan vuoksi tarvitaan sellaisia kirjoituksia kuin ketjun aloitus. Tuo lainaushan sanoo kaiken.

      Kesähelteellä jaksamatta nyt enempää, totean, että mielen pulmat ja kärsimys eivät ole sairauksia, ja että kun niihin joku etsii tukea, niin silloin täytyy nimenomaan antaa sitä, ja useimmiten nimenomaan erityyppisten "henkisten kelausten" muodossa. Sairauspuheella ja diagnooseilla vain sairastutetaan. Siitä on koko nykypsykiatria todisteena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe