Jeesus häviää nykyihmiselle taidoissaan.

Anonyymi

Jeesus paransi sairaita.
Me teemme sairauksia ja parannamme myös niitä.

Jeesus muutti veden viiniksi.
Me muutamme veden viinaksi ja pontikaksi.

Jeesus käveli vetten päällä.
Me lennämme ja matkustamme vetten päällä.

Jeesus kulki aasilla.
Me kuljemme autoilla ja lentokoneilla.

Jeesus kantoi ristiä hartioillaan.
Me kannamme ristiä kaulassa.

11

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ketkä te? Pyhpyhitkö?

      En minä ainakan tee noista yhtäkään asiaa!

    • Anonyymi

      Jeesus olikin haihatteleva bi-seksuaali, joka joutui kansan villitsijänä syystä oikeuden eteen ja ristiinnaulittiin rikollisena maan tavan mukaan.

      • Anonyymi

        Niin, pitää muistaa se, että siinä Raamatussa esiintynyt Jeesus oli kansanvillitsijä.
        Raamatun luotettavuus on platonisen valehtelijan tasoa, joten se edustaa lähinnä huonohkoa kansallistarustoa ja on verrattavissa Kalevalaan luotettavuudessaan.


    • Niin, Jeesushan sanoi, että nisunjyvän pitää kuolla, jotta se tuottaisi hedelmää.

      Tehdyissä kokeissa on kuitenkin havaittu, ettei yksikään gammasäteilyllä, lämmöllä tms. tavalla tapetuista nisunjyvistä tuottanut lainkaan hedelmää. Vain elävät siemenet tuottivat jälkikasvua. Eikä se siemen suinkaan kuole itäessään.

      Samoin Jeesus sanoi sinapinsiementä pienimmäksi puutarhakasvin siemeneksi.

      Tehdyissä tarkoissa mittauksissa on havaittu 925 vielä pienempää siementä. Joten tämäkään veikkaus ei mennyt ihan putkeen.

      Joten ei se tiede häviä Jeesukselle tiedon mittarillakaan.

    • Anonyymi

      Jesse ei pystynyt yhteenkään temppuun mihin Uri Geller ei pystyisi. Kummankin performancetaiteilijan uskottavuus menee viihteen puolelle. Voi aikansa herkkäuskoisia ihmisiä.

      • Anonyymi

        Onko Urikin noussut kuolleista?


      • Anonyymi

        Kyllä minä nostin jo 11-vuotiaana paritalon puolikkaan ilmaan.


    • Anonyymi

      Jeesuksen antamat hoidot mielenterveyspotilaille ovat ylivertaiset.
      Hän ajaa riivaajahengen sikalaumaan, mikä säntää mereen kuolemaan.
      Riivattu paranee, mutta sikojen omistaja perheeneen joutuu kurjuuteen.
      Onko hyvä näin?
      Sitten hieman ruokahuollosta. Viisi kalaa ja kaksi leipää, vai mitenkä se oli. Alkuteksteissä se oli viisi valaskalaa ja kaksi leipomoa. Ja taisi olla myös puoli koria ginilonkeroa, jollen väärin muista.

      • Anonyymi

        Koska riivaajahenget sioissa säntäävät mereen kuolemaan niin eikös se tarkoita että ovat sitten taas vapaita?


    • Anonyymi

      Jeesus ruokki 5000 ja 4000 miestä ja naiset ja lapset, ilmaiseksi, siihen ei edes kapitalisti pysty, vaikka on käynyt kuussa. Hyvä mies sai siitä hyvästä ruoskaa ja pistettiin ristille roikkuun. Luettiin rovojen joukkoon, kunnon kapitalistien. Ei ruokaa vaan ruoskaa, se on se meininki , joka ei muutu.

      • Anonyymi

        Pikku sosialistinen trikki: Syökää vähemmän ja kuvitelkaa itsenne tasa-arvoisen kylläisiksi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      118
      7026
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      113
      4798
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      61
      4059
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3394
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      696
      2133
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      243
      1510
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1378
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1368
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1316
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      992
    Aihe