Cherrykirsikalle

Vaivaan sinua vielä, kun jäi kysymys toiseen asiaan esittämättä..
Eli näkijänä, miten näet työelämäni tulevaisuudessa? Tuntuu, että pitäisin yksintyöskentelystä. Onko olemassa työ, joka on juuri minua varten? Ratkeaako tämä nykyinen vähän ahdistava tilanne jotenkin?
2130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näen sinut jossain käsityöpainotteisessa ammatissa, kyseessä voisi olla muiden ammatinharjoittajien kanssa perustettu osuuskunta tai vastaava, jossa olette yhdessä vuokranneet työtilat mutta työskentelette kuitenkin kukin itsenäisesti. Pidät kyllä itsenäisestä työstä, mutta kaipaat kuitenkin työyhteisön mukanaan tuomia ihmiskontakteja, eli aivan erakoksi ei sinusta olisi :) Tuntuisiko tällainen yhtään omalta?

Nykyisestä tilanteestasi pääset eroon ottamalla itse ratkaisevan askeleen pois siitä, kohti uusia kuvioita. Päätös on viime kädessä Sinun, kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä. Tutki mahdollisuuksiasi avoimin mielin ja tartu rohkeasti tilaisuuteen sen eteesi putkahtaessa! Aurinkoista kevättalvea Sinulle toivotellen cherry :)

Äänestä
  • Kyllä, jokin käsityöpainotteinen ammatti on myös käynyt mielessäni. Ja varmaan sopisikin minulle.
    Tarkemmin en tiedä, mitä se sitten olisi..
    Omasta mielestäni olen kuitenkin juuri se erakkotyyppi joka nauttii yksintekemisestä. Yritystä en ole halunnut/uskaltanut perustaa, enkä haluaisi kuulua mihinkään osuuskuntaan tms.
    Aiemmasta elämästäni olen tullut niin araksi, että itseänikin hirvittää. Sitä haluaisi olla omissa oloissaan ja omassa kolossaan (ainakin työelämässä) No, taidan olla toivoton :)

    Tiedän, itse on otettava se askel.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hepsuli kirjoitti:

Vaivaan sinua vielä, kun jäi kysymys toiseen asiaan esittämättä..
Eli näkijänä, miten näet työelämäni tulevaisuudessa? Tuntuu, että pitäisin yksintyöskentelystä. Onko olemassa työ, joka on juuri minua varten? Ratkeaako tämä nykyinen vähän ahdistava tilanne jotenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu