Esim. Wikipediassa evoluution todisteena käytetty Madeiran kotihiiri menetti 500 vuodessa lähes puolet kromosomeistaan 'evoluution' tuloksena. Mitä evoluutiota se tällainen informaation menettäminen on? Ja tuo sama ilmiö tapahtuu luonnossa kaikkialla. Mitä enemmän adaptoitumista ja lajiutumista, sitä enemmän informaation korruptoitumista.
Miksi tällainen tyypilinen esimerkki lajiutumisen yhteydessä tapahtuvasta informaation menettämisestä on evoluution esimerkkinä sivustolla, jota mm. lapset ja nuoret paljon käyttävät?
Kromosomien yhteenliittyminen johtuu adaptoitumisen aiheuttamista epigeneettisistä modifikaatioista, jotka saavat aikaan geneettisiä virheitä(1). Solu siirtää vaurioituneen DNA-aineksen kromosomien päihin telomeereihin(2) odottamaan korjausta(3) tai tietynlaiseksi varmuusvarastoksi tilanteisiin, josta siitä voisi vielä kyetä valmistamaan RNA-molekyylejä. Solu vaimentaa viallisen DNA-materiaalin metyloimalla sen tiukaksi heterokromatiiniksi(4). Vähitellen telomeerit lyhenevät(5), koska vaurioiden määrä ylittää kriittisen pisteen, joten solu poistaa hyödyttömän DNA-aineksen energiaa kuluttamasta. Kun telomeerit ovat lyhentyneet kriittiseen kokoon, alkaa solu järjestellä myös kromosomeja uudelleen tyypillisesti meioosissa, jolloin voi tapahtua kromosomien yhteenliittymiä eli fuusioita(6). Näin niiden kokonaismäärä laskee.
Jokainen voi tarkistaa tämän mekanismin hakusanoilla:
(1) aberrant methylation profiles mutations, altered DNA methylation genome instability
(2) dna mutations telomeres, faulty dna telomeres
(3) telomeres dna repair
(4) telomere heterochromatin silencing
(5) telomere shortening dna errors
(6) telomere shortening fusion
Jos korjaan Wikipediaan nuo virheelliset tiedot ja kerron, että kyseessä ei ole mikään evoluutiotapahtuma vaan rappeutumistapahtuma, niin eipä mene kauankaan, kun teksti on poistettu ja joku vihamielinen evoluutiouskovainen amispoju on palauttanut artikkelin ennalleen. Näin ihmisiä huijataan ja evoluutiovalheita syötetään ihmisille.
Siksi ylläpidän omaa blogiani, jossa voin kertoa ihmisille totuuden: Evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut.
Evoluution todisteita?
19
<50
Vastaukset
Rappeutumisesta hyvä esimerkki on se iso paimenkoirarotu, jonka yksi haukahdus karkottaa karhut ja sudet. Muistaakseni kilometrinkin päästä. Biologina sinä varmaan muistat rodun nimen.
Vaikka informaatiota olisikin menetetty, tärkein, eli siihen haukahdukseen liittyvä info, on oikein hyvässä kunnossa. ”Et pärjää minulle, sillä olen rappeutunut suureksi ja vahvaksi.”>Näin ihmisiä huijataan ja evoluutiovalheita syötetään ihmisille.
”Evoluutiovalheeseen uskomisesta” ei ole koskaan todettu olleen ihmiselle minkäänlaista haittaa. Sen sijaan usko Luomiseen on monesti johtanut siihen, että perilliset ovat yhtäkkiä huomanneet perintönsä haihtuneen taivaan tuuliin eli uskonlahkon ja sen saarnaajien pohjattomiin taskuihin.- Anonyymi
Kuten kettujen elinikää ja kromosomimäärää vertailleessa aloituksessa kävi ilmi, kromosomimäärällä ei ole merkitystä lajin elinvoimaisuuden kanssa. Punaketulla oli vähän kroomosomeja, mutta sen kanta oli ketuista kaikkein elinvoimaisin.
Eliniän ja kromosomimäärän välille ei löytynyt korrelaatiota muuten kuin harrastamallasi kirsikanpoiminnalla. Kun kettujen ellinajat ja kromosomomäärät laittoi koordinaatistoon, ei vilkkaallakaan mielikuvituksella saanut aikaan korrelaatiota.
Eli mitä yrität sanoa?Elinvoimaisuus ja kromosomien määrä eivät korreloi keskenään. Informaation katoamisen seurauksena eläimistä tulee usein kaikkiruokaisia, koska kasvipohjaisen ravinnon hyödyntäminen edellyttää soluilta huomattavasti monimutkaisempia aineenvaihdunnallisia prosesseja kuin lihan syöminen. Kaikkiruokaisuus puolestaan edesauttaa sopeutumista ja leviämistä, koska ravintoa on tarjolla lähes kaikissa elinympäristöissä. Hyvä esimerkki on muntjakki, jolla on enää 3 kromosomiparia (naaraalla). Silti IUCN:n luokituksen mukaan laji on elinvoimainen. Tähän on kuitenkin syynä se, että muntjakista on tullut kaikkiruokainen. Tuo pieni, koiran kokoinen peuraeläin syö kasviravinnon lisäksi mm. pikkujyrsijöitä ja raatoja. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan ja muntjakkikin siirtyy uhanalaisten eläinten joukkoon sen taistellessa sairauksia ja patogeeneja vastaan heikentyneellä immuunipuolustusjärjestelmällään. Ja tähän ei tule kulumaan kovinkaan monta vuotta.
Punaketulla puolittuneen kromosomimäärän lisäksi on myös satoja proteiineja koodaavia DNA-jaksoja vähemmän kuin esim. sudella, joka basaalina lajina ei koe kromosomihäviötä niin nopeasti kuin esim. kettulajit.- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Elinvoimaisuus ja kromosomien määrä eivät korreloi keskenään. Informaation katoamisen seurauksena eläimistä tulee usein kaikkiruokaisia, koska kasvipohjaisen ravinnon hyödyntäminen edellyttää soluilta huomattavasti monimutkaisempia aineenvaihdunnallisia prosesseja kuin lihan syöminen. Kaikkiruokaisuus puolestaan edesauttaa sopeutumista ja leviämistä, koska ravintoa on tarjolla lähes kaikissa elinympäristöissä. Hyvä esimerkki on muntjakki, jolla on enää 3 kromosomiparia (naaraalla). Silti IUCN:n luokituksen mukaan laji on elinvoimainen. Tähän on kuitenkin syynä se, että muntjakista on tullut kaikkiruokainen. Tuo pieni, koiran kokoinen peuraeläin syö kasviravinnon lisäksi mm. pikkujyrsijöitä ja raatoja. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan ja muntjakkikin siirtyy uhanalaisten eläinten joukkoon sen taistellessa sairauksia ja patogeeneja vastaan heikentyneellä immuunipuolustusjärjestelmällään. Ja tähän ei tule kulumaan kovinkaan monta vuotta.
Punaketulla puolittuneen kromosomimäärän lisäksi on myös satoja proteiineja koodaavia DNA-jaksoja vähemmän kuin esim. sudella, joka basaalina lajina ei koe kromosomihäviötä niin nopeasti kuin esim. kettulajit.Seuraavaksi voisitkin tehdä tarkemmin selkoa basaaleista lajeista (joista Raamattu ei puhu sanaakaan) ja osoittaa, että muut koiraeläimet ovat rappeutuneet sudesta.
Saa suorittaa. - Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Elinvoimaisuus ja kromosomien määrä eivät korreloi keskenään. Informaation katoamisen seurauksena eläimistä tulee usein kaikkiruokaisia, koska kasvipohjaisen ravinnon hyödyntäminen edellyttää soluilta huomattavasti monimutkaisempia aineenvaihdunnallisia prosesseja kuin lihan syöminen. Kaikkiruokaisuus puolestaan edesauttaa sopeutumista ja leviämistä, koska ravintoa on tarjolla lähes kaikissa elinympäristöissä. Hyvä esimerkki on muntjakki, jolla on enää 3 kromosomiparia (naaraalla). Silti IUCN:n luokituksen mukaan laji on elinvoimainen. Tähän on kuitenkin syynä se, että muntjakista on tullut kaikkiruokainen. Tuo pieni, koiran kokoinen peuraeläin syö kasviravinnon lisäksi mm. pikkujyrsijöitä ja raatoja. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan ja muntjakkikin siirtyy uhanalaisten eläinten joukkoon sen taistellessa sairauksia ja patogeeneja vastaan heikentyneellä immuunipuolustusjärjestelmällään. Ja tähän ei tule kulumaan kovinkaan monta vuotta.
Punaketulla puolittuneen kromosomimäärän lisäksi on myös satoja proteiineja koodaavia DNA-jaksoja vähemmän kuin esim. sudella, joka basaalina lajina ei koe kromosomihäviötä niin nopeasti kuin esim. kettulajit."Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan ja muntjakkikin siirtyy uhanalaisten eläinten joukkoon sen taistellessa sairauksia ja patogeeneja vastaan heikentyneellä immuunipuolustusjärjestelmällään. Ja tähän ei tule kulumaan kovinkaan monta vuotta."
Eivätköhän metsästys ja elinalueiden supistuminen puutu peliin kauan ennen "rappeutumista". Niiden et edes sinä voi selittää johtuvan tämän *hirvi*eläinlajin rappeutumisesta, vaikka kuinka vääntelisit. Eikä tämä varmaankaan edes tapahdu sinun elinaikanasi. - Anonyymi
"Elinvoimaisuus ja kromosomien määrä eivät korreloi keskenään."
Niin, punaketulla ei tosiaankaan ole mitään hätää vaikka sillä onkin vähemmän kromosomeja kuin muilla ketuilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan ja muntjakkikin siirtyy uhanalaisten eläinten joukkoon sen taistellessa sairauksia ja patogeeneja vastaan heikentyneellä immuunipuolustusjärjestelmällään. Ja tähän ei tule kulumaan kovinkaan monta vuotta."
Eivätköhän metsästys ja elinalueiden supistuminen puutu peliin kauan ennen "rappeutumista". Niiden et edes sinä voi selittää johtuvan tämän *hirvi*eläinlajin rappeutumisesta, vaikka kuinka vääntelisit. Eikä tämä varmaankaan edes tapahdu sinun elinaikanasi."Eivätköhän metsästys ja elinalueiden supistuminen puutu peliin kauan ennen "rappeutumista". Niiden et edes sinä voi selittää johtuvan tämän *hirvi*eläinlajin rappeutumisesta, vaikka kuinka vääntelisit."
JC:n logiikalla se voidaan kyllä selittää. Tuon muntjakin (en ole varma sen tieteellisestä nimestä eikä se oikeastaan kiinnostakaan minua, mutta uskon että biologian tuntemukseni on aivan riittävän laaja) alalajit ovat rappeutuneet jo niin pitkälle, että se on ajautunut elämään alueilla, joilla se on alttiina metsästykselle ja metsänhakkuille. Lajinsa mukaisin populaatio olisi elinvoimainen, koska se kykenisi hakeutumaan alueille, joilla sille ei aiheudu ihmisten toiminnasta vaaraa.
:-)>
-JC:n ilkimysserkku Anonyymi kirjoitti:
"Eivätköhän metsästys ja elinalueiden supistuminen puutu peliin kauan ennen "rappeutumista". Niiden et edes sinä voi selittää johtuvan tämän *hirvi*eläinlajin rappeutumisesta, vaikka kuinka vääntelisit."
JC:n logiikalla se voidaan kyllä selittää. Tuon muntjakin (en ole varma sen tieteellisestä nimestä eikä se oikeastaan kiinnostakaan minua, mutta uskon että biologian tuntemukseni on aivan riittävän laaja) alalajit ovat rappeutuneet jo niin pitkälle, että se on ajautunut elämään alueilla, joilla se on alttiina metsästykselle ja metsänhakkuille. Lajinsa mukaisin populaatio olisi elinvoimainen, koska se kykenisi hakeutumaan alueille, joilla sille ei aiheudu ihmisten toiminnasta vaaraa.
:-)>
-JC:n ilkimysserkkuKyllä sinusta vielä hyvä kreationisti tulee. Tavallaan hupaisaa, että palstaa seuraamalla pääsee pikkuhiljaa perille kretujen ajatuskiemuroista.
- Anonyymi
Luomista ja Nooan tulvaa ei ole koskaan tapahtunut.
Evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi, johon sinun inttämiselläsi ei ole vähäisintäkään vaikutusta. Ei, vaikka kuinka rakentelet evoluutioteoriasta pseudotieteellisiä olkiukkoja. >>Esim. Wikipediassa evoluution todisteena käytetty Madeiran kotihiiri menetti 500 vuodessa lähes puolet kromosomeistaan 'evoluution' tuloksena. Mitä evoluutiota se tällainen informaation menettäminen on?<<
Evoluution tuoksinassa voi siis tapahtua kromosomien menettämistä jos koko kromosomiston moninkertaistuminenkin.
Mikäs siinä on niin vaikea käsittää?- Anonyymi
"Mitä evoluutiota se tällainen informaation menettäminen on?"
Sitä mitä tiedemaailmassa ja yleiskielessä sanotaan evoluutioksi. Sinun mielipiteilläsi ei edelleenkään ole merkitystä eikä tule koskaan olemaankaan.
Tulit muuten käyttäneeksi toisen kirjoittajan lempisanaa. Kuinkas tuollainen lipsahdus pääsi tapahtumaan?Ehkäpä ROTinkin Koraani on hänen pienenä ollessaan heitetty kuralätäkköön "amispoikien" toimesta.
"Näin ihmisiä huijataan ja evoluutiovalheita syötetään ihmisille."
Joka on viaton heittäköön ensimmäisen kiven...
Minä en sinuna huijaamisesta puhua pukahtaisi.Hmm. Onkohan tätä vielä linkitetty tänne? Ajankohtainen ainakin lienee yhä.
http://mikkomuilu.blogspot.com/2017/11/millaista-on-keskustella-kreationistin.html- Anonyymi
"Miksi tällainen tyypilinen esimerkki lajiutumisen yhteydessä tapahtuvasta informaation menettämisestä on evoluution esimerkkinä sivustolla, jota mm. lapset ja nuoret paljon käyttävät?"
Siksi että se on eräs tyypillinen esimerkki evoluutiosta. Miksi vääristelet asioita tavalla, joka on ammattisi huomioiden vähintäänkin kyseenalaista? >>Kromosomien yhteenliittyminen johtuu adaptoitumisen aiheuttamista epigeneettisistä modifikaatioista, jotka saavat aikaan geneettisiä virheitä<<
Mikä sen adaptoitumisen sitten mahtaakaan mielestäsi aiheuttaa? Ei ilmeisestikään ainakaan epigeeniset ilmiöt, koska pidät niitä adaptoitumisen seurauksina.- Anonyymi
"Jos korjaan Wikipediaan nuo virheelliset tiedot ja kerron, että kyseessä ei ole mikään evoluutiotapahtuma vaan rappeutumistapahtuma, niin eipä mene kauankaan, kun teksti on poistettu ja joku vihamielinen evoluutiouskovainen amispoju on palauttanut artikkelin ennalleen. Näin ihmisiä huijataan ja evoluutiovalheita syötetään ihmisille."
Oletko enää ollenkaan Suomen kartalla vai oletko siirtynyt jonnekin Afganistaniin tai Ugandaan? Jos käyt kirjoittamassa Wikipediaan omia fantasioitasi, on täsmälleen oikein ja paikallaan että ne korjataan.
On tietysti ikävää, jos ammattikoululaiset kiusaavat pientä poikaa. Käypä kuitenkin juttelemassa jonkun terveysammattilaisen kanssa, jotta pääsisit traumasta eroon. Ei sitäkannata vuosikymmeniä hautoa. - Anonyymi
Taas ihmetellään evoluutiota. Ihminen on keksinyt lukemattomia 'jumalia'. Ei ole päästy yksimielisyyteen edes siitä mikä niistä on se "oikea" Jumala. Sitten kun se on ratkaistu niin voidaan alkaa selvittää mitä tieteellistä näyttöä on sen oikea Jumalan toimista. Niin, ei mitään. Kaikki on vain uskomusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949127Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140
