Miksi Kokoomuslaiset elää sosiaalituella eikä mene töihin?

Anonyymi

Kokoomuslaisista neljä nosti sopeutumisrahaa kesäkuussa – yhtenä heistä Susanna Koski, joka taannoin kehotti työttömiä keräilemään risuja metsästä.

51

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä on härski nainen tuo kokoomuslainen.

      • Anonyymi

        windows vakoilu
        Microsoft teki tietosuojalausekkeeseensa muutoksen, mutta ei sanonut keskeyttävänsä käyttäjien kuuntelua.
        Yhdysvaltalainen teknologiayhtiö Microsoft on muuttanut tietosuojalausekettaan. Yhtiö kertoi uutistoimisto Reutersille, että syynä on viime viikkoina pintaan noussut eri teknologiayhtiöiden tapa antaa käyttäjiltä tallennettuja ääninäytteitä muiden ihmisten kuunneltaviksi.
        Lue lisää: Microsoft tallentaa Skype-puheluita – avustajat voivat kuunnella keskusteluja
        Kyse on pienestä osasta äänikomentoja, joita käyttäjät ovat antaneet puhetta tulkitseville digitaalisille avustajille. Microsoftin tapauksessa sen nimi on Cortana, mutta samaa kuuntelua harjoittavat myös ainakin Apple, Google, Amazon ja Facebook. Yhtiöitä on arvosteltu muun muassa siitä, että komentojen päätymisestä vieraiden korviin ei ole kerrottu selvästi käyttäjille.

        – Tajusimme viime aikoina esitettyjen kysymysten perusteella, että meidän pitäisi paremmin täsmentää että joskus ihmiset tarkistavat tätä sisältöä, Microsoft totesi Reutersille.

        Tietosuojalausekkeen muutokset näkyvät myös sen suomenkielisessä versiossa. Siinä sanotaan nyt, että "käsittelemme henkilökohtaisia tietoja [...] sekä automaattisilla että manuaalisilla (ihmisvoimaan perustuvilla) menetelmillä".

        Lisäksi Microsoft sanoo, että "tarkistamme manuaalisesti esimerkiksi lyhyitä ääninäytteitä, joiden alkuperän tunnistettavuuden olemme pyrkineet poistamaan. Niiden avulla parannamme puhepalveluitamme, kuten tunnistusta ja käännöstä".

        Microsoft käyttää paitsi Cortanasta, myös Skypestä kerättyjä ääninäytteitä palvelujensa parantamiseen. Näytteitä kuuntelevat ihmiset ovat sekä Microsoftin että ulkopuolisten yritysten palkkalistoilla.

        Yhtiö ei kuitenkaan sanonut keskeyttävänsä näytteiden kuuntelua. Näin ovat luvanneet tehdä esimerkiksi Apple ja Google.


    • Anonyymi

      Jos olisi ihan normaali, niin ehkä tuo Koskikin ymmärtäisi hävetä vanhoja puheitaan. Yleisesti ottaen ei pidä alkaa rikkaiden puolueen jäseneksi, jos ei tule toimeen ilman yhteiskunnan tukia missään tilanteessa. Silloin ei ole rikas ja pettää lähinnä itseään omilla kuvitelmillaan.

      • Anonyymi

        Sanat ja toimet ei kohtaa millään tasolla - tätä on nykykokoomuslaisuus


      • Anonyymi

        Kokoomus haluaa kaikkien sostutvalla elävien köyhien rahat ja ak t iivimallola leikata köyhiltää lääkkeetj aruuanki.

        Sitten samaan aikaan itse kokoomuslaise nostetaa sosiaalietiåuukis kymmeniä tuhansia kuukaudessa.

        Näin maa makaa ja puheettta eiit t ää susaan koski on hörskeimpi härslkeimpiä paskan pu h ujia koko politiikassa ka åja sumen maassa.


    • Anonyymi

      Vastikkeetonta rahaa tarjolla arkadianmäen prinsessoille ei tuollaista voi vastustaa?

      • Taitaa olla vähän enemmän kuin 500€/kk


      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        Taitaa olla vähän enemmän kuin 500€/kk

        Joo uskottelee itselleen että kyse on prinsessarahasta jota maksetaan vain kokoomuslaiselle


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo uskottelee itselleen että kyse on prinsessarahasta jota maksetaan vain kokoomuslaiselle

        Kokoomuslainenkin saa n 500€/kk sitä kuuluisaa hyvinvointiyhteiskuntarahaa jota työtön nyt saa.

        Köyhiä haukkunut prinsessa taitaa saada enemmän.


    • Anonyymi

      Onko sopeutusrahaa nostavia muissa puolueissa vai vainko kokoomulaiset siihen osallistuvat.

    • Anonyymi

      Kyllä näitä yhteiskunnan varoilla hengailijoita on paljon , jotka ylpeilevät äänestävänsän kokoomusta. Yleisin on asumistuet joita kupataan ym.. Eli siis varatonta porukkaa........................

      • Anonyymi

        Onneksi ne Kokoomusta äänestävät maksavat kuitenkin n. 80 prosenttia maan verokertymästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ne Kokoomusta äänestävät maksavat kuitenkin n. 80 prosenttia maan verokertymästä.

        Väärin , alv on suurin ja sitä maksaa myös pienituloinen kommunisti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ne Kokoomusta äänestävät maksavat kuitenkin n. 80 prosenttia maan verokertymästä.

        Kokoomuslaiset ovat pahimpia veronkiertäjiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuslaiset ovat pahimpia veronkiertäjiä.

        Linkki? Minäkin maksan vastentahtoisesti pelkästään tuloveroa yli 40 000 euroa vuodessa. Siihen päälle välilliset verot, niin päästään huimaan summaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkki? Minäkin maksan vastentahtoisesti pelkästään tuloveroa yli 40 000 euroa vuodessa. Siihen päälle välilliset verot, niin päästään huimaan summaan.

        Kommentoin muidenkin kansalaisten puolesta.
        Kiitos kun osallistut hyvinvointivaltion ylläpitoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ne Kokoomusta äänestävät maksavat kuitenkin n. 80 prosenttia maan verokertymästä.

        Kkoomuslaiset nostavat suomen suroå k nman määrän sosiaalitukia.
        Esim yritystukea .maataloustukea.sähköveron palaustaupm kymne 2milj.

        Suurimmatmaatlous t uensaajat nalle ja närpiön kurkut.

        Jne.

        Yritystuet j a maataloustue kelaan kuin muutkinsosiaalituet


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoin muidenkin kansalaisten puolesta.
        Kiitos kun osallistut hyvinvointivaltion ylläpitoon.

        Alkaa hyvinvointi olla kaukana hukassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ne Kokoomusta äänestävät maksavat kuitenkin n. 80 prosenttia maan verokertymästä.

        Huim kokomuslaiset nostavat yristukea jika on sosiaalitukea m u ös eniten.
        Kansa maksaa y t itystuet ja maaaloustuet.
        Yritykset saavt niinpaljon yritystukea vuodessa rttä ob å vat käy t än m össä verottomia.

        Ei mun mielipide vaan professorit lausuneet.

        Joten eiköhän aina köyhä kansa maksa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ne Kokoomusta äänestävät maksavat kuitenkin n. 80 prosenttia maan verokertymästä.

        Ei välttämättä ne jotka eivät tulojensa ja pääomatulojensa. Ja omisuus veron ja kinteistöveron suhteen ole kokoomuslaisa.

        Mutta kokoomuslaiset oikeat sellaiset nostaa valtion sosiaalitukena yritystukija asähköveron palutusta. 9 miljardia vuodessa.

        Eikö vaan mitään pikurahaa.
        Nömätuet tarkoitetu työllistämisen
        Rahat ohjautuu kuitenkin j ohdin optuåioiden kauta veroparatiiseihin ulkomile pois suomeentalouselämön kiertokulusta taaskin toisin kuin köyhän jonka pikku avustus palaa kansantalouden kirtokulkuun välittömästi


    • Anonyymi

      Kokoomuslaiset ovat kovimpia yhteiskunnan verotulojen kuppaajia ja Kokoomuspuolue on heidän pääavustajansa.

    • Anonyymi

      Sehän on vähän, kun tukiaisten nostajia on 36 ja kokoomuslaisia heistä vain neljä.

      Taitavat kokoomuslaiset poliitikot olla äänestäjiensä tapaan kovia tekemään töitä.

      • Anonyymi

        Moni eduskunnan ulkopuolelle jäänyt kokkari on jo eläkkeellä , silloin ei sopeutumisrahaa makseta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni eduskunnan ulkopuolelle jäänyt kokkari on jo eläkkeellä , silloin ei sopeutumisrahaa makseta.

        Ei kai niitä eläköityneitä ole kokkareissa sen enempää kuin muissakaan. Varsinkin kun myös työikäisiä sopeutumisrahan nostajia on näköjään heissä erityisen vähän.


      • Anonyymi

        Toimittaja on osannut valita juuri sopihan happaman naamakuvan tästä ket(k)usta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Toimittaja on osannut valita juuri sopihan happaman naamakuvan tästä ket(k)usta.

        Mahtaa mammaa vituttaa jatkuva julkisuudessa olo.

        Mutta ahneus, se voittaa kaikki tunteet.


    • Anonyymi

      Olen itse ollut työttömänä jo 23-vuotta. Enkä mene töihin ennen kuin minulle tarjotaan arvoani ja kunniaani vastaavaa työtä. Tämä tarkoittaa joko lauttavahtia jo laukkautetulla lossilinjalla jossakinpäin sisä-suomea tai sitten kenraalikuvernöörin asemaa Ahvenanmaalla.

      Kuis on saako isänmaan suuri tukipilari ansitsemaansa työtä vai pitääkö tässä loisia veronmaksajien kukkarolla koko loppuelämä. Tämä asia on nyt kokoomuslaisista kiinni, eikä mistään muusta.

      Ei taida kokkareissa olla ensimmäistäkään joka ymmärtäisi näitä "suuria linjoja".

    • Anonyymi

      Me kokoomusta kannattavat olemme totuneet isoihin palkkoihin veronmaksajien maksamina, valtion ja kuntien palkkalistalla.
      Wineri maistuu ja kahvia kuluu.
      Emme pärjää pikkuavustuksilla, elintason mekin ansaitsemme!

      • Anonyymi

        Susanna Koskessa kiteytyy kokoomuksen ideologia,muut kokoomus poliitikot ymmärtävät pitää suunsa kiinni julkisuudessa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Susanna Koskessa kiteytyy kokoomuksen ideologia,muut kokoomus poliitikot ymmärtävät pitää suunsa kiinni julkisuudessa.

        Samaa köyhät kyykkyyn politiikkaa kaikki kuitenkin pullollaan.


      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        Samaa köyhät kyykkyyn politiikkaa kaikki kuitenkin pullollaan.

        Muistakaa se entinen hiihtäjä , kokoomusnainen , jäi vapaaehtoisesti sopeutumisrahalle ja nostaa palkkioita sen lisäksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistakaa se entinen hiihtäjä , kokoomusnainen , jäi vapaaehtoisesti sopeutumisrahalle ja nostaa palkkioita sen lisäksi.

        "kokoomusnainen"

        Tämä on jäänyt feministiseltä medialta huomiotta.

        Varsin moni tuki-imuri on nainen.


      • Anonyymi

        Hienoa, että tukea löytyy.


    • Anonyymi

      Miksi kokoomuslaiset ovat työtä vieroksuvia sosiaalituella cillailevia tyhjäntoimittajia , kuten entiset naispuoliset kokoomus kansanedustajat.
      Saman aikaisesti noilla loisilla on otsaa haukkua muita työnsä menettäneitä , jotka köyhyydessä elävät pienellä perustulolla. Härskejä feministejä koko porukka.

      • Anonyymi

        Kokoomus vaatii julkisen sektorin tyhjäntoimittajille valtaisia palkankorotuksia , verotusta kiristämättä. Mistä rahat palkankorotuksiin , siihen ei orpolaiset vastaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus vaatii julkisen sektorin tyhjäntoimittajille valtaisia palkankorotuksia , verotusta kiristämättä. Mistä rahat palkankorotuksiin , siihen ei orpolaiset vastaa.

        Julkisen sektorin köppänät kokoomuksen suurin äänestäjäryhmä.

        Ei se mitään, näin on säädetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkisen sektorin köppänät kokoomuksen suurin äänestäjäryhmä.

        Ei se mitään, näin on säädetty.

        Kokoomus on mitä suurimmissa määrin yrittäjien puolue. Julkista sektoria ruokkivat sosialistit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus on mitä suurimmissa määrin yrittäjien puolue. Julkista sektoria ruokkivat sosialistit.

        Kokoomuslaiset suurelta osalta saavat palkkansa verovaroista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuslaiset suurelta osalta saavat palkkansa verovaroista.

        Kuten Orpo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuslaiset suurelta osalta saavat palkkansa verovaroista.

        Kokoomuslaiset kaikkein vähiten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuslaiset kaikkein vähiten.

        Verovaroilla elävä Lepomäki haukkui työttömiä , eivät viitsi mennä töihin. Valitettavasti Lepomäki ei kertonut mistä 61 vuotias työtön saa töitä jos ei kuulu kaveriporukkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verovaroilla elävä Lepomäki haukkui työttömiä , eivät viitsi mennä töihin. Valitettavasti Lepomäki ei kertonut mistä 61 vuotias työtön saa töitä jos ei kuulu kaveriporukkaan.

        Olen kouluttanut työttömiä ja nistä harva sai työtä jos työvoimatoimisto määräsi kurssille mutta pitkän riitelyn jälkeen saimme töttömistä vaiita kurssilaiset.
        Heistä jokainen sai työpikan koulutus sovellettii ammattiin


    • Anonyymi

      Eivät he ole oikeita kokoomuslaisia!

    • Anonyymi

      Hei, työnhaku on parhaillaan käynnissä

    • Anonyymi

      On se kokoomus monen järkevä valinta..

      Takavuosina tunsin alkoholisoituneen pariskunnan joka asui yksiössä. Molemmat kävi toki matalapalkkatyössä. mutta kannattivat kokoomusta?? Haloo, olivatko itsetuhoisia, vai alkoholi sumentanut aivot?

      • Anonyymi

        Alkoholi todellakin sumeuttaa, suorastaan liuottaa aivot. Kokkarille maistuu silti...


    • Anonyymi

      Se on sitä oikeistokommunismiä tuo sosiaaliavustuksilla eläminen kuten "yrittäjät" jotka on olevinaan kovia yrittäjiä ja Kansallinen oikeisto kommunistinen (KOK) puolueen jäsenetkin kun veronmaksajat on perälautana takaamassa. Maatalous Suomessa on hyvä esimerkki kommunismistä ja etujärjestö maalaisliitto/keskustapuolue hyvä esimerkki viimeisestä kommunistisestä puolueesta Suomessa. Maatalous ja moni Kok:n yrittäjän riskit on sosialisoitu veronmaksajille eli yhteiskunnalle, malli kuin entisestä Neuvostoliitosta. Kansallinen Oikeisto Kommunistit (KOK) ja kommunistinen etujärjestö Maalaisliitto-Keskusta on pahimpia hyvinvoinnin tuhoajia ja yhteiskunnan köyhdyttäjiä ikinä Suomessa.

    • Anonyymi

      Eikole aika jännää että vain neljä kokoomuslaista on tuella. Satojatuhansia persuja nostaa samaan aikaan työkkäreitä ja toimeentulotukea.

      • Anonyymi

        Kokoomuslaiset ovat noin keskimäärin tosi tolloja, mutta joissakin asioissa kuitenkin järki pelaa.
        Kuten hiljattain julkaistussa mielipidetiedustelussa, jossa kysyttiin kantaa hoitoalan ylisuuriin palkankorotuksiin.
        Siinä kokkarit ainoina suhtautuivat kielteisesti, mikä kuvastaa realismia kunta- ja valtiontalouden suhteen.
        Vai oliko vain sittenkin pelkkää ilkeyttä, toivottavasti ei ???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuslaiset ovat noin keskimäärin tosi tolloja, mutta joissakin asioissa kuitenkin järki pelaa.
        Kuten hiljattain julkaistussa mielipidetiedustelussa, jossa kysyttiin kantaa hoitoalan ylisuuriin palkankorotuksiin.
        Siinä kokkarit ainoina suhtautuivat kielteisesti, mikä kuvastaa realismia kunta- ja valtiontalouden suhteen.
        Vai oliko vain sittenkin pelkkää ilkeyttä, toivottavasti ei ???

        Kyllä se oli ilkeyttä koska Kokoomuslaiset ovat peruskateellista porukkaa. Nyt kokoomuslaiset ovat onnellisia kun Petri Sarvanmaan yritys sai 100 000 euroa tukea veronmaksajilta , ja lomautetut joutuvat odottamaan edelleen tukiaan , jotka ovat murto-osa Petrin tuesta. Hyväpalkkaisen ansiosidonnaista voitaisiin maksaa arviolta 5 vuotta Sarvanmaan saamalla tuella.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3471
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1538
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1287
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      146
      1154
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      47
      782
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe