Viro menee Suomesta ohi ja lujaa!

https://yle.fi/uutiset/3-10866814

Virooon ei ole haittamaahanmuuttoa, vaan omat kansalaiset palaavat Suomesta kotiin. Viro ei myöskään lähetä rahojaan Afrikkaan tuhlattavaksi he käyttävät itse.
Virolla ei ole Ahvenanmaan tapaista itsemääräämisaluetta viemässä rahaa budjetista. Viro kouluttaa ihmisensä Europpalaisilla valtkielillä ei pakkoruotsilla.

Hyvin koulutetun suomalaisen miehen kannattaakin katsoa Etelään, jotta voi elää hyvän elämän. Suomalaiset yrittäjähenkiset voivat löytää sieltä myös elämän.
Virossa ei ole menossa väestönmuutos muslimeiksi.

289

1025

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viron venäläiset ovat Viron toiseksi suurin etninen ryhmä. Viron venäläisiä on noin 340 000. Heistä noin 90 000 on Venäjän kansalaisia, ja noin 90 000 vailla minkään valtion virallista kansalaisuutta.

      Vironkieliset eli etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 68 prosenttia.
      Muita merkittäviä kieliryhmiä ovat:
      venäjänkieliset 26 %,
      ukrainankieliset 2 %,
      valkovenäjänkieliset 1 % ja
      suomenkieliset 1 %.

      Omasta kansalaisuudestaan ei ole tähän mennessä päättänyt noin 108 300 Virossa asuvaa henkilöä, mikä on 8 % koko maan väestöstä.
      Vuodesta 1992 alkaen Viron kansalaisuus on myönnetty yli 148 200:lle vailla kansalaisuutta oleville henkilöille.

      Virolla on ihan omat etniset maahanmuuttajat, joten...

      • "suomenkieliset 1 %."

        Ehkä suomalaisten tulisi alkaa vaatimaan virolaisilta pakkosuomen opiskelua.
        Sehän olisi perusteltua esimerkiksi tasa-arvon avulla :-)

    • Anonyymi

      Viro,Unkari ja Puola ! Siinä maita joihin jotkut suomalaisetkin suhtautuivat alentuvasti vielä kymmenen vuotta sitten. Nyt meillä itsellä ei ole kuin maahanmuuttajia ja velkaa kun taas nuo maat menevät eteenpäin ja ulkomaiset sijoittajat satsaavat niihin. Entistä korjataan ja uutta rakennetaan ja esim. Virolla ei ole valtionvelkaa juuri ollenkaan. Kaikki kolme ovat kehityksessä mukana ja paljon nykyaikaisempia kuin Suomi monessa suhteessa. Kaikki kolme ovat myös NATO-maita. Suomi menee persliukua alaspäin että suhina vaan kuuluu mutta leikkii yhä velkarahalla koko maailman Joulupukkia. Säälittävää. Etten sanoisi jäätävän säälittävää.

      • Anonyymi

        "Viro,Unkari ja Puola ! Siinä maita joihin jotkut suomalaisetkin suhtautuivat alentuvasti vielä kymmenen vuotta sitten. "

        Suhtaudun vieläkin.

        "Nyt meillä itsellä ei ole kuin maahanmuuttajia ja velkaa kun taas nuo maat menevät eteenpäin ja ulkomaiset sijoittajat satsaavat niihin."

        Halpatyövoima kiinnostaa.

        "Entistä korjataan ja uutta rakennetaan ja esim. Virolla ei ole valtionvelkaa juuri ollenkaan."

        Viro on ollut EU varojen nettosaaja pidemmän aikaa. Suomalaisten rahoja on sijoitettu sinne.

        "Kaikki kolme ovat kehityksessä mukana ja paljon nykyaikaisempia kuin Suomi monessa suhteessa."

        Missä suhteessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaan osaltani vaikka tavallaan puutun toisten keskusteluun. Viro ja Puola ovat nykyaikaisempia ja sen voi todeta vaikka vain katsomalla naisten vaatetusta tai menemällä paikalliseen ruokakauppaan tai kahvilaan ja katsomaan valikoimaa. Suomessa on rekkakuskin näköiset tantat yltä päältä tatioutuina ja ylipainoisina ja epänaisellisina pieruverkkareissa kiskomassa rasvaista Alin leipomaa pizzaa ja kuvittelevat olevansa kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden ilmentymiä. Voi taivas...

        Niin no virottaret ja puolattaret ovat kauniita ja osaavat käyttäytyä ja onhan noissa maissa ihmisillä muutenkin kykyä keskustella politiikasta, taiteesta, klassisesta musiikista,kirjallisuudesta....meillä apinalauma rääpii naamaansa ja mättää viinaa ja pizzaa kitusiinsa ja jutut on moukkamaisia. Ovat paljon meitä sivistyneempiä. Suomi luulee että sivistystä on palvoa mamua ja marssia Pridessä...hahahaha..

    • Anonyymi

      Viro tosiaan on menossa Suomesta ohi joka suhteessa ja tulee menemään koska meidän mahalaskulle ei loppua näy. Vuonna 2015 Viron ex-ulkoministerin Kristiina Ojuland sanoi että Suomi on tehnyt kohtalokkaan virheen ja sitä virhettä ei Viron pidä toistaa. Suomi tosiaan teki kohtalokkaan virheen eivätkä läheskään kaikki vieläkään edes tajua sitä. Virossa ollaan viisaampia.

      • Anonyymi

        Ojuland sanoi myös että kaikki Euroopan unionin suunnitelmat pakottaa jäsenvaltioita ottamaan lisää pakolaisia ovat laittomia ja asettavat vaakalaudalle Euroopan kansallisvaltioiden toimintakyvyn, tulevaisuuden, kulttuurin ja kielen. Voiko enemmän oikeassa ihminen enää olla ja Viron tapaisessa normaalissa, terveessä maassa mielipiteensä saa jopa sanoa toisin kuin meillä.

      • Anonyymi

        Persut hallituksessa 2015!!! Mitä tapahtuikaan!!

      • Anonyymi

    • Suomessa lupaillaan vappusatasia ja jätetään äänet saatuaan antamatta.
      Pride-paraateja järjestetään ja tuhlataan rahat maahanmuuttjiin.
      Virrossa, Puolassa ja Unkarissa hoidetaan kansalaisille parempia elinolosuhteita.
      Nämä maat eivät ole EU:n mallioppilata, kuten Suomi.

      Suomessa järjen ääntä kuuntelee vain Perussuomalaiset.

      • Anonyymi

        Niin se on mutta ilmeisesti hyvinvointivaltio pitää ensin menettää että sitä oppii arvostamaan koska maassa on väkeä joka ei tätä maata ja sen kansaa arvosta ollenkaan vaan natsittelee mennen tullen tämän kaiken maksajia ja hyvinvoinnin ylläpitäjiä. Ovat kultalusikan kanssa pullamössöllä ruokittuja ja luulevat että kaikki on itsestään selvää. Mutta ei ole vaan näin velkainen maa ei enää kauaa pysty pitämään kuplaa yllä.

      • Irakista tai musta muslimimaasta miehen ottavat naiset eivät suostu muuttamaan aviomiehensä maahan. Ainoastaan isis terroristit lähtivät.
        Nyt itketään, että heidät pitäisi noutaa takaisin. kummallista?

      • Anonyymi
        Perusnuori kirjoitti:

        Irakista tai musta muslimimaasta miehen ottavat naiset eivät suostu muuttamaan aviomiehensä maahan. Ainoastaan isis terroristit lähtivät.
        Nyt itketään, että heidät pitäisi noutaa takaisin. kummallista?

        Hulluuden huippu että pitäisi valtion rahoilla terroristeja tenavineen huviajeluttaa edestakaisin. Olkoon siellä mihin on menneetkin.

      • Anonyymi

        "Suomessa lupaillaan vappusatasia ja jätetään äänet saatuaan antamatta."

        Sellaista se poliitikka on kun täytyy sopia asioista. Mitenkäs kävi 2015 kun persut olivat hallituksessa?

        "Pride-paraateja järjestetään ja tuhlataan rahat maahanmuuttjiin. "

        Mitä vikaa pride paraateissa?

        "Virrossa, Puolassa ja Unkarissa hoidetaan kansalaisille parempia elinolosuhteita."

        Juu, nimittäin EU rahalla.

        "Nämä maat eivät ole EU:n mallioppilata, kuten Suomi."

        Sossupummeja ovat lähinnä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paraatin osanottajat huutelivat raivona. Syökää paskaa ja kuolkaa. Ei se ole ihmisten hommaa!!!!

    • Anonyymi

      Ylpeys käy lankeemuksen edellä, vai miten se meni. Suomi ollut kuin mikäkin satujen maa johon Afrikkaa myöten kyörää ukkoa elätettäväksi. Ei olisi kannattanut niin kamalasti mainostaa ILMAISTA ELÄMÄÄ. Suomi on ollut äärimmäisen typerä ja pelannut korttinsa väärin ja voidaan unohtaa puheet hyvinvointivaltiosta. Sitä tämä on vain elintasopakolaisille ja vielä osa kansasta niin umpityhmiä että roikkuu heissä kaksin käsin kiinni eikä anna edes rikollisia palauttaa.

    • Anonyymi

      Virossa sisvistyneempi kansakin kuin meillä ja kaikille tärkeää itsenäisyys, omaa valtiota arvostetaan ja päättäjät tekevät kaikkensa maan hyväksi. Meillä ollaan vieraskoreita. Henkilöllisyytensä valehtelevan maahantulijan kapsäkit laitetaan kantamaan suomalainen sotilas ja täysihoidon maksamaan suomalainen veronmaksaja. Sairasta !

    • Anonyymi

      Huvittavia nuo persut.
      Ovat keksineet sanan "haittamaahanmuutto".
      Tein tstin.
      Kyselin ihmisiltä kuka kannattaa haittamaahanmuuttoa.
      Kukaan ei kannata sitä.
      Kysyin lisäksi kuka haluaa pitää terroristiksi todetut pakolaiset suomessa.
      Kukaan ei halua pitää heitäkään.
      Ihmettellen miksi persut pitävät itseään jotenkin isänmaallisempana sen takia että ovat samaa mieltä kuin muutkin.

      • Anonyymi

        Huvittavia ? Haittamaahanmuuttoa on se osa maahanmuutosta, joka luo suuria taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia vastaanottavissa maissa ja onko Suomeen juurikaan muunlaista maahanmuuttoa suuntautunut ? Hyvin vähän.

      • Anonyymi

        Teit testin ? Sattuipa sinulle sitten testiisi fiksu otanta. Oikeassa elämässä jopa rikollisten maasta poistamista on yritetty estää ja esim.Vihreiden lainsäädäntösihteeri elämöi lentokoneessa ja pyrki estämään palautuksen vaikka palautuksiin on kyllä aina hyvä syy. Palautuslennolle poliisien saattelemana voi päätyä paitsi kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen myös ulkomaalainen, joka on syyllistynyt rikokseen .Eli ilmeisesti osa suomalaisista todellakin kannattaa haittamaahanmuuttoa .

    • Anonyymi

      Oho ! Luin tässä näitä mielipiteitä ja kommentteja ja aloin ihan ihmetellä miten on niin fiksuja kirjoituksia. Tavanomaisen typerän nimittelyn ja lällättely sijaan olikin kiinnostavaa luettavaa. Sitten tajusin olevani Perussuomalaisten palstalla ! Ilmakos .

    • Anonyymi

      Suomella ja Ruotsilla meni myös ennen todella hyvin. Olivat turvallisia maita ja kaikin puolin ihan maailman parhaita paikkoja ihmisen syntyä, kasvaa ja elää. Ruotsiin suuntautui paljon työperäistä maahanmuuttoa, teollisuus tarvitsi työvoimaa ja sitä virtasi Turkista,Kreikasta, Suomesta jne. Molemmissa maissa oli houkuttelavan hyvä sosiaaliturva.Ruotsissa vielä parempi kuin meillä ja haittamaahanmuutto Ruotsiin alkoi paljon ennen Suomea. Ruotsista on useaan kertaan varoitettu Suomea toistamasta samaa virhettä mikä heillä on tehty mutta herranen aika kun täällä tomppelit eivät edes tajua mistä puhutaan kun riekkuvat niin monikulttuurisuuden lumoissa kaikenmaailman sotarikollisten ja pummien kainalossa.

      • Anonyymi

        Ja nykyisin Ruotsi on täysin pilalla. Maailman ykkönen raiskausten määrässä. Mutta ei vaan täällä tolvanat tajua mistään mitään, on niin kiva leikkiä jotain maailmanparantajaa ja kuvitella olevansa Karimin käsipuolessa jotenkin tämän junttikansan yläpuolella. Myöhemmin kun mitään ei ole jäljellä voi tulla mieleen että ihan hyvän yhteiskunnan se junttikansa kumminkin oli onnistunut rakentamaan vaikka se sitten kaikki pois annettiinkin.

    • Vihervasemmisto ei ymmärrä vieläkään, että meitä käytetään hyväksi. Kulttuurin rikastuttajat haetaan kehitysmaista.
      Mikäli he työllistyvät niin ainoa vaihtoehto ovat matalapalkka alat, joilla on työttömyyttä jo ennestään.

      • Anonyymi

        Aivopesty ei kykene ymmärtämään todellisuutta. Ei sitten millään. Ei vaikka omaa lasta pirtin portailla kamelipaimen raiskaisi niin sekin olisi vaan porvarin tai persun syy.

      • Anonyymi

        Niin ja meneekö sellainen edes matalapalkka-alalle joka on vuosikaudet saanut kaiken ilmaiseksi ? Jos asunto, ruoka, vaatteet,terveydenhoito ja kaikki muu tulee tekemättä mitään niin miksi geelipää muka alkaisi mopata kaupan lattioita ?

        Voiko sellaista ylipäätään työllistää joka ei tiedä edes oikeaa nimeään ja syntymäaikaansa ? Meinaan kun henkilötiedot on ainakin itsen aina pitänyt antaa. Mutta ehkä säännöt on tässäkin muuttuneet. Ehkä omaa nimeään ei tarvitse tietää.

    • Anonyymi

      Viro menee ohi ja Suomi taantuu ...surullista ajatella. Jossain vaiheessa maassa on arabi pressana ja suomalaiset orjina. Lähtekää nuoret terveimpiin maihin elämää rakentamaan.

    • Anonyymi

      Yksikään tynnyriväestä ei tiedä,kuinka Varsovan tai Budapestin ulkopuolella eletään. Viro voi olla turismin kautta tutumpi, mutta vain pienesti. Käsi ylös, kuka on liikkunut Puolassa laajemmin tai tietää oikeasti miten huono sosiaaliturva ja terveydenhuolto noissa maissa on. Samoin poliittinen tilanne, joka taatusti menee yli hilseen..

      • Anonyymi

        Käsi ylhäällä! Olen liikkunut sekä Virossa että Puolassa ympäriinsä ja sosiaaliturva voi olla heikko mutta eipä houkuta elintasopakolaisia ympäri maailman ja jos Suomen sosiaaliturva on parempi niin sehän on sitä van velkarahalla. Pelkkää silmänlumetta. Viron terevydenhoito...moni suomalainen käy hoidattamassa itseään Viron puolella ja samoin käydään Puolassa naapurimaista. Tunnen sekä virolaisia että puolalaisia ja ovat vilpittömästi pahoillan siitä miten Suomen on käynyt.

        Löpöhöpö, vai puolalaiset eivät ole elintasopakolaisia. Oletko noin tyhmä? Vai, että oikein suomalaiset köyvät hoidattamassa itseään Virossa? Pässi, etkö erota paikallisten oloja turisteista. Turha uunon kanssa keskustella. Saapaskin on fiksumpi.

        Puolalaisetkin palaavat kotiin. Ovat menneet TYÖN perässä paljon muihin maihin, eivät teeskennellen Syyrian pakolaista ja vaatien täysihoitoa ja menevät takaisin kotiin nyt kun siellä on kova nousukiito. Fiksua porukkaa.Kyllä minä turistin ja paikallisen eron ymmärrän ja tunnen sekä puolalaisia että virolaisia. Puolassa on 38 miljoonaa asukasta. Olisivat kuolleet jos minkäänlaista sosiaaliturvaa tai terveydenhoitoa ei olisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käsi ylhäällä! Olen liikkunut sekä Virossa että Puolassa ympäriinsä ja sosiaaliturva voi olla heikko mutta eipä houkuta elintasopakolaisia ympäri maailman ja jos Suomen sosiaaliturva on parempi niin sehän on sitä van velkarahalla. Pelkkää silmänlumetta. Viron terevydenhoito...moni suomalainen käy hoidattamassa itseään Viron puolella ja samoin käydään Puolassa naapurimaista. Tunnen sekä virolaisia että puolalaisia ja ovat vilpittömästi pahoillan siitä miten Suomen on käynyt.

        Viron perusterveydenhuolto toimii paremmin kuin Suomen. Se, joka maksaa veroja on omalääkärijärjestelmän piirissä ja mitä olen kuullut, se toimii mainiosti.

        Ajan vastaanotolle saa päivän parin sisällä ja toimenpiteiden pariin päästään 0 - 15 min. odotuksella sovitusta ajasta. Reseptit siirtyy koko maan apteekkeihin elektronisesti samalla sekunnilla kun ne kirjoitetaan.

        Suomessa en saa tällaista palvelua edes yksityiseltä puolelta rahalla, josta on kokemusta. Virossa veron lisäksi ei juuri muuta maksella.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Niin se on. Viro on ihmisystävällisempi maa omilleen kuin Suomi. Suomi on omille kansalaisilleen varsinainen läpi. Muillehan tämä toki on paratiisi.

      • Peppu-Reino kirjoitti:

        Viron perusterveydenhuolto toimii paremmin kuin Suomen. Se, joka maksaa veroja on omalääkärijärjestelmän piirissä ja mitä olen kuullut, se toimii mainiosti.

        Ajan vastaanotolle saa päivän parin sisällä ja toimenpiteiden pariin päästään 0 - 15 min. odotuksella sovitusta ajasta. Reseptit siirtyy koko maan apteekkeihin elektronisesti samalla sekunnilla kun ne kirjoitetaan.

        Suomessa en saa tällaista palvelua edes yksityiseltä puolelta rahalla, josta on kokemusta. Virossa veron lisäksi ei juuri muuta maksella.

        "Viron perusterveydenhuolto toimii paremmin kuin Suomen. "

        Älä' yleistä.

        Jos Anna-Maja ei osannut mennä lääkäriin tyttärensä kanssa, ei tarkoita että terveydenhuoltosysteemissa olisi jotain vikaa.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Viron perusterveydenhuolto toimii paremmin kuin Suomen. Se, joka maksaa veroja on omalääkärijärjestelmän piirissä ja mitä olen kuullut, se toimii mainiosti.

        Ajan vastaanotolle saa päivän parin sisällä ja toimenpiteiden pariin päästään 0 - 15 min. odotuksella sovitusta ajasta. Reseptit siirtyy koko maan apteekkeihin elektronisesti samalla sekunnilla kun ne kirjoitetaan.

        Suomessa en saa tällaista palvelua edes yksityiseltä puolelta rahalla, josta on kokemusta. Virossa veron lisäksi ei juuri muuta maksella.

        Meillä pääsee terveyskeskukseen heti,viimeistään ajanvarauksesta seuraavana päivänä ja reseptit on jo vuosikaudet digimuodossa apteekissa heti ja ympäri Suomen.

        Missähän päin takapajula asusteletkaan?

        Mutta kun tuo Viro on noin hurjan houkutteleva maa, jossa kaikki kiiltää kirkkaammin kuin kulta ja ihailu on ylitsepursuavaa, suorastaan taivhan lahja persulle, joka itse ei täällä Suomessa halua asua, niin mentävä hän sitä on sinne sateenkaaren päähän, onneaan.

        "Missähän päin takapajula asusteletkaan?"

        Tämä Reppureino on ilmeisesti oikeasti suola-aavikolta kotoisin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meillä pääsee terveyskeskukseen heti,viimeistään ajanvarauksesta seuraavana päivänä ja reseptit on jo vuosikaudet digimuodossa apteekissa heti ja ympäri Suomen.

        Missähän päin takapajula asusteletkaan?

        Mutta kun tuo Viro on noin hurjan houkutteleva maa, jossa kaikki kiiltää kirkkaammin kuin kulta ja ihailu on ylitsepursuavaa, suorastaan taivhan lahja persulle, joka itse ei täällä Suomessa halua asua, niin mentävä hän sitä on sinne sateenkaaren päähän, onneaan.

        Harvemmin paria vuotta kuvaillaan sanoin "vuosikaudet". Eipä ole ollut sinä aikana tarvetta. Kiva nähdä, että homma etenee Suomessakin, nyt kun siellä on virolainen vetämässä kehitystä.

        Mistä muuten johtuu, että Viron toimiva järjestelmä maksoi 10 milj. € ja Suomessa pelkkä speksaaminen reilusti kymmenkertaisen määrän? Itse järjestelmä hinnaksi arvioidaan 1,4 mrd. €. Ovatko suomalaiset tyhmiä?

    • Anonyymi

      "Perusnuori" on hyvä ja muuttaa Viroon. Täältä voi vapaasti lähteä jos on niin vaikeaa.

      • Anonyymi

        Moni muuttaakin, on jo muuttanut ja vieläsitäkin useampi miettii mihin suunnistaisi. Etenkin nuoret ja he joilla on pieniä lapsia. Vanhuksille on sama mitä tässä enää tapahtuu vaikka surullista tietenkin nähdä oman kotimaansa rappio.

    • Anonyymi

      Eihän se vasuriloinen nyt suomi-isäntäänsä jätä!!

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten kannattajat ovat suurin ryhmä, joka saa Kelan maksamia asumistukia ja toimeentulotukia. Ja sehän johtuu siitä, että ne eivät pysty itsestään huolehtimaan.

      Oli aika kuvottavaa katsella Virossa järjestettyä sotilasparaatia, kun sotilaita oli enemmän muista maista kuin Virosta.

      Viro ei pysty itse itseään puolustamaan, kun sillä ei ole omaa toimivaa armeijaa. Ei ne muut Nato-maat tule Viroa puolustamaan, jos sinne joku hyökkäisi.

      • Anonyymi

        Ei pysty Suomikaan itse itseään puolustamaan jos tänne joku hyökkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pysty Suomikaan itse itseään puolustamaan jos tänne joku hyökkää.

        Kertoo kaveri, joka ei tiedä Suomen Armejasta ja sen vahvuudesta höykäsen pöläystä.
        Tässä faktaa.
        Suomen asevoimat;
        12 000 ammattisotilasta ja siviiliä
        22 000 koulutettua varusmiestä vuosittain
        280 000 taistelijaa (sodan ajan vahvuus)
        900 000 reserviläistä

        Virolaisia on kutakuinkin 1,35 miljoona, paljonko saat Suomen armejan vahvuudeksi reservit mukaan lukien?

        Jos Viro hyökkää Suomeen niin Suomella on jotain mahdollisuuksia mutta muita vastaan ei yhtään mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo kaveri, joka ei tiedä Suomen Armejasta ja sen vahvuudesta höykäsen pöläystä.
        Tässä faktaa.
        Suomen asevoimat;
        12 000 ammattisotilasta ja siviiliä
        22 000 koulutettua varusmiestä vuosittain
        280 000 taistelijaa (sodan ajan vahvuus)
        900 000 reserviläistä

        Virolaisia on kutakuinkin 1,35 miljoona, paljonko saat Suomen armejan vahvuudeksi reservit mukaan lukien?

        Mitä väliä? Kuka täysipäinen jää Suomeen kun ryssä aloittaa aseellisen rähisemisen. Laske uudelleen siltä pohjalta. Tuliko edes viisinumeroinen luku?

        NATO maahan ryssä ei hyökkää ja aivan kaikkien rajamaidensa kanssa, Suomea lukuun ottamatta, on aseellinen tai muu konflikti käynnissä. Suomessa ollaan aivan helvetin naiiveja Neuvostoliiton suhteen, kokemuksista huolimatta.

      • Perussuomalaiset eivät elä sosiaalituilla.

      • Anonyymi
        Perusnuori kirjoitti:

        Perussuomalaiset eivät elä sosiaalituilla.

        Lähiöpersut nimenomaan elävät tuilla, kuten myös pikkukylissä oleilevat kammaripersut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähiöpersut nimenomaan elävät tuilla, kuten myös pikkukylissä oleilevat kammaripersut.

        Oletpa sinä älykäs.Juuri siksi Suomi menee alamäkeä kun kaltaisiasi on muitakin.

    • Anonyymi

      Monilta aloilta kuten rakennus-siivous ym palvelualat, sekä terveydenhuolto, tulee virolaiset palaamaan kotimaahansa ainakin osa.
      Riippuu monen perhetilanteesta, omat asunnot, lasten koulutus.
      os vaikka heistä lähtee muutama kymmenen tuhatta se tietää etelän kaupngeissa vaikeuksia. Koska meidän monet nuoret ovat huume ym päihdeonglmaisia ja tuollaisesta porukasta kortistoista ei kukaan huoli töihin.

      • Anonyymi

        Totta ! Suomen nuorista ei isosta osasta ole yhtään mihinkään. Ei armeijaan,ei töihin.Kunhan miettivät ovatko tyttöjä vai poikia ja pää on sekaisin ilman aineitakin. Niin siinä käy kun kaikilla on pelkästään oikeuksia mutta vastuuta ja velvollisuuksia ei lainkaan.

        Jostain syystä ne nuoret perussuomalaiset miehet eivät pärjää armeijassa, kun ne kotiutetaan jo ensimmäisen kahden viikon aikana palvelukseen kelpaamattomina.

        Asiallisen viestiketjun rikkoo aina samat ressukat joista ei mihinkään muuhun ole kuin heittelemään lapsellisia provojaan. Säälittävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostain syystä ne nuoret perussuomalaiset miehet eivät pärjää armeijassa, kun ne kotiutetaan jo ensimmäisen kahden viikon aikana palvelukseen kelpaamattomina.

        Ihmettelinkin kuinka kauan tässä keskusteltiin ilman tyhjänpäiväisiä tölvimisiä mutta tulihan se sieltä.

        Juu ja sitten samat ovat ensimmäisenä aina väittämässä että Perussuomalaiset osaavat vain mölistä mutta kirjoittaminen ja sivistynyt keskustelu ei onnistu. Typeriä heittoja ja nimittelyjä täällä harrastaa kuitenkin aivan muut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostain syystä ne nuoret perussuomalaiset miehet eivät pärjää armeijassa, kun ne kotiutetaan jo ensimmäisen kahden viikon aikana palvelukseen kelpaamattomina.

        Mielenkiintoista havaita, kun Perussuomalaista-Suomalaiset ensin -politiikkaa vastustavat, eivät osaa muuta kuin haukkua.

        PS kritisoi mamutuspolitiikkaa, vihervassarit ja SDP:set eivät osaa puolustusargumentteja.

        Miksi otamme elätiksemme laiskoja, kiihkoääriuskonnollisia, ulkonäkökeskeisiä, pinnallisia, röyhkeitä, sovinisteja? Joita ei vanhusten vaippojen vaihto todellakaan kiinnosta.

        Löytyykö mielenkiintoisia perusteluja? Tuleeko totuus esiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostain syystä ne nuoret perussuomalaiset miehet eivät pärjää armeijassa, kun ne kotiutetaan jo ensimmäisen kahden viikon aikana palvelukseen kelpaamattomina.

        Perussuomalaisia äänestettiin Helsingissä eniten Santahaminassa (Maanpuolustuskorkeakoulu) ja Eirassa. Eiköhän isänmaalliset nuoret miehet pärjää armeijassa ja paras aines jatkaa MPKK:uun.

        Vihervassarit ovat niitä sivareita.

        Kateeksi käy näitä maita, kuten Viro, joissa mamuja ei hyysätä. Eihän rajoja tarvitse laittaa kiinni, vaan rahahanat, se kummasti riittää, kun kyse ei ole hädänalaisista, vaan turvapaikkaturisteista.

    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää faktaa mitkä poliittiset ryhmät ovat Kelan etuisuuksien ruurimmat käyttäjät? Uskallan väittää vasemmisto-vihreät ja sitten kokoomuksenkin on porukoissa...

    • Anonyymi

      VIro on myös vapaamielinen otetaan vaikka Saarenmaa

      Mitä eroa on Madeiralla, Saarenmaalla ja Ahvenenmaalla?

      Suomalainen voi ostaa maatalon tai harjoittaa elinkeinoa Madeiralla ja Saarenmaalla
      jotka ovat EU:ssa

      mutta ei Ahvenenmaalla joka on Örikessä

      Rasistisen lainmukaan Örikessä elinkeinon ja talon voi suomalainen ostaa jos rukoilee ja rukoiluun vastataan
      mutta perustetta ei voi kysyä jos hembygdsrätt hylätään

      Köyhä kunta voi myydä joskus suomalaiselle utan hembygsrätt jos rahat loppuvat https://kommuntorget.fi/miljo-teknik-byggande/till-salu-strandtomt-utan-krav-pa-hembygdsratt/

      Ahvenenmaalainen ei maksa kiinteistö- tai Yle-veroa, julkinen liikennekin ilmaista
      https://www.suomenuutiset.fi/?s=ahvenanmaa

      • Ahkerat perussuomalaiset joutuvat elättämään ahvenanmaalaiset.

    • Kyllä on fenno nyt kuula täysin hukassa.

      Virooon ei ole haittamaahanmuuttoa, vaan omat kansalaiset palaavat Suomesta kotiin.
      * Totta, mutta hintana on käpristyvä talous kun työvoimaa on liian vähän.

      Viro ei myöskään lähetä rahojaan Afrikkaan tuhlattavaksi he käyttävät itse.
      * Ei pidä paikkansa.

      Virolla ei ole Ahvenanmaan tapaista itsemääräämisaluetta viemässä rahaa budjetista.
      * Eikä täyttämässä sitä budjettia vielä enemmän, kuten Suomessa. Vapaakauppa-alueita löytyy mutta ilmeisesti et ole niistä perillä.

      Viro kouluttaa ihmisensä Europpalaisilla valtkielillä ei pakkoruotsilla.
      * Suomea luettiin ennen Virossa, vaan eipä juuri enää. Venäjää lukevat lähinnä venäjänkieliset. Ruotsi valtaa alaa suurimpana ulkomaisena sijoittajana koko Baltiassa. Ylipäätään kieliä luetaan liian vähän, eikä fenno, jonka kirjoitukseen vastaan, osaa edes suomea. Häpeä.

      Hyvin koulutetun suomalaisen miehen kannattaakin katsoa Etelään, jotta voi elää hyvän elämän. Suomalaiset yrittäjähenkiset voivat löytää sieltä myös elämän.
      * Tästä olen täysin samaa mieltä. Tavallisten fennopersujen ei toki kannata vaivautua, sillä Baltian maissa pitää elättää itsensä omalla työllä, eikä valittaen pummilla. Jonkinlaista taitoakin pitää olla.

      • Anonyymi

        Niin meinaatko että Suomessa koulutetun ja täällä työllistyvän kielitaitoisen ihan tavallisen suomalaisen rahkeet eivät riitä esim. Virossa tai Puolassa työskentelyyn ? Miten kouluttamattoman ja kielitaidottoman maahanmuuttajan taidot sitten riittäisivät Suomessa työllistymiseen ? Onko meillä niin paljon alhaisempi vaatimustaso kuin Baltian maissa? Onko Baltia jo NIIN PALJON meitä edellä että suomalainen ei voi päästä siellä työelämään ? Tilannehan on sitten pahempi kuin luulinkaan.

        Kuule kun se on mietitty niin että riittää että mamu on työpaikalla rikastuttamassa muuten niin tylsän väritöntä ja ahkeraa työyhteisöä. Ihan samoin kuin maksamme miljardeja siitä että saatiin joidenkin kaipaamaa väriä katukuvaan niin työnantajat maksavat siitä että mamu on väriläiskänä.

      • Anonyymi

        Vaikka suomalainen olisi käynyt pelkän 9-vuotisen peruskoulun niin on silti paremmin koulutettu kuin suuri osa tämän planeetan väestöstä ja yleistieto ja kielitaito on tasolla jossa ei tosiaankaan ole mitään häpeämistä. Pelkän peruskoulun käyneitä on kaikkien puolueiden kannatajissa ja samoin on kaikkien puolueiden kannattajissa korkeasti koulutettuja. Kannattaa aina muistaa että myös kouluttamaton ihminen voi olla todella älykäs ja sivistynyt .Muiden ihmisten vähätteleminen taas kertoo suuresta sivistyksen puutteesta.

      • Anonyymi

        Kannattaa pakata kapsäkki näköjään monen tietämättömän ja muuttaa etelälahden taa, töitäkin riittää ja kukaan ei huutele takaisin.

        Tallinna on surullisenkuuluisa vakavasta huumeongelmastaan.
        Viron poliisijohdon tuoreen lausunnon mukaan Virossa toimii peräti 20 järjestäytynyttä rikollisryhmittymää, mutta niistä yhdenkään päätoimitaloihin ei kuulu suoranaisesti suomalaisturistien rullaaminen.

        Suomalaisten rahoihin gangsterit pääsevät käsiksi esimerkiksi silloin, kun suomalaiset käyttävät Tallinnassa seksipalveluja tai ostavat huumeita tai varastettua tavaraa.

        Viron keskusrikospoliisin päällikön mukaan Virossa on viisi suurta rikollisryhmittymää, joista jokaisen toimialaan kuuluu prostituutio. Ryhmittymistä neljä on venäjänkielisiä ja yksi vironkielinen. Viro tienaa prostituutiolla miljardeja.

        Minimipalkka on tänä vuonna minimiliksa 540€/kk. On kuitenkin hyvä muistaa, että Virossa tuloveroprosentti on kaikille 21%, joten tänä vuonna minimipalkalla hommia paiskiville jää käteen n. 425€/kuukaudessa.
        Virolaiset työnantajat joutuvat kilpailemaan työntekijöistä nostamalla palkkoja. Palkat nousivat Virossa viime vuonna 6,5 prosenttia ja tälle vuodelle ennustetaan jopa seitsemän prosentin nousua.

        Palkkojen noustessa nopeasti inflaation riski kasvaa. Viron inflaatio on jo euroalueen kärkeä: 3,4 prosenttia.
        Toisaalta Viron palkat eivät ole vieläkään kilpailukykyiset moniin muihin EU-maihin verrattuna, ja siksi monet työikäiset muuttavat ulkomaille kuten Suomeen.
        Keskipalkka Virossa on tällä hetkellä 1 291 euroa, mikä on vain runsas kolmannes Suomen keskipalkasta.

        Alat, jolla palkkojen jatkuva korottaminen ei ole mahdollista, kärsivät ekonomistien mukaan työvoimapulasta eniten. Esimerkiksi rakennustyöntekijöitä ja opettajia ei tunnu nyt löytyvän mistään.
        Opettajia koulutetaan Virossa tarpeeksi, mutta ongelma on, että valmistuneet työllistyvätkin muille aloille. Opettajien juuri ja juuri tuhannen euron kuukausitulot yhdistettynä raskaaseen työhön eivät varmaankaan houkuttele nuoria.

        Rakennusalalla taas on tavallista muuttaa paremman ansiotason perässä ulkomaille. Rakennusalan työvoimapula on äitynyt niin pahaksi, että Viroon on tuotu laitonta rakennustyövoimaa Ukrainasta ja Valko-Venäjältä.

        ”Väestö ikääntyy, väki vähenee. Viron väestö on vähentynyt jo 16 prosenttia 1990-luvun vaihteesta, ja YK ennustaa, että väkimäärä vähenee vielä 13 prosenttia nykyisestä reilusta 1,3 miljoonasta vuoteen 2050 mennessä.”

        On itsestään selvää, että kohonneet palkat saavat paluumuton hetkellisesti muuttumaan Virolle edulliseksi, mutta se ei mitenkään korvaa sitä väestövähennystä, joka Virkonkin on paikattava maahanmuuttajilla. Rajan takana on valtavat resurssit ihmisiä, joilla on halu päästä EU-maahan.

        Suuri osa kuitenkin Viron parhaasta työvoimasta on muuttanut ulkomaille. Sairaanhoitajat, bussi- ja taksikuskit, lääkärit, rakennusmiehet ja siivoojat työskentelevät muualla. Pelkästään Suomessa arvellaan olevan 100 000 virolaista. Nuoret koulutetut ja kielitaitoiset virolaiset muuttavat kauemmaksi: Manner-Eurooppaan, Australiaan tai Yhdysvaltoihin. Ketähän sinne Viroon sitten on jäänyt?

        Kirjoituksista selviää, että moni ei tiedä tuon taivaalista Virosta, jotain pintaraapaisua. Jos ihailet maata, mikä estää muuttamasta sinne pysyvästi?
        Menoksi vaan.

        Niinhän tässä ollaan menossakin. Ei se vaan päivässä tapahdu. Itselläkin melkein parikymmentä vuotta edellisen työnantajan palveluksessa, on irtisanomisajat, asunnon ja mökin myynti yms.käytännön asioita. Ei tosiaankaan voi vaan ottaa kapsäkkiä ja lähteä. Mutta tänne en joutoporukkaa elättämään jää . Tuttavaperhe myi kaiken ja muutti Unkariin. Ovat asuneet siellä nyt reilun vuoden ja sanoivat että eivät enää koskaan mistään hinnasta tulisi takaisin.

        Mun naapurista muutti nuori suomalaisperhe Tallinnaan. Alle kouluikäiset lapset. Haluavat turvallisemman maan lapsilleen kasvaa kuin tällainen hullulandia.

        Tuttavien tytär meni Tallinnan yliopistoon opiskelemaan ja nyt kahden vuoden jälkeen sanoo ettei aio enää tulla takaisin Suomeen vaan jää valmistuttuaan sinne pysyvästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän tässä ollaan menossakin. Ei se vaan päivässä tapahdu. Itselläkin melkein parikymmentä vuotta edellisen työnantajan palveluksessa, on irtisanomisajat, asunnon ja mökin myynti yms.käytännön asioita. Ei tosiaankaan voi vaan ottaa kapsäkkiä ja lähteä. Mutta tänne en joutoporukkaa elättämään jää . Tuttavaperhe myi kaiken ja muutti Unkariin. Ovat asuneet siellä nyt reilun vuoden ja sanoivat että eivät enää koskaan mistään hinnasta tulisi takaisin.

        Sinä tahvo mihinkään ole muuttamassa. Älyttömiä väittämiä. Vai on lapsilla paremmat olot jossakin Virossa tai Puolassa. Jösses, miten tyhmiä pässejä.

        Olenhan minä muuttamassa ja mitäs älytöntä siinä on ? Minullahan on Virossa tuttavia ja työpaikka jo tiedossa. Olenko tyhmä pässi kun en enää elätä kamelipaimenia ja silmille hyppiviä vasuripentuja ?

      • Virossa ei tarvita ruotsin osaamista. Moni Persu on löytänyt sieltä hyvän opiskelupaikan. Virossa kasvu on nopeampaa, kuin Suomessa.
        Suomi vaihtaa väestön afrikkalaiseksi, mutta Viro ei niin tee, joten valkoihoiselle Virosta tulee tulevaisuudessa paratiisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa pakata kapsäkki näköjään monen tietämättömän ja muuttaa etelälahden taa, töitäkin riittää ja kukaan ei huutele takaisin.

        Tallinna on surullisenkuuluisa vakavasta huumeongelmastaan.
        Viron poliisijohdon tuoreen lausunnon mukaan Virossa toimii peräti 20 järjestäytynyttä rikollisryhmittymää, mutta niistä yhdenkään päätoimitaloihin ei kuulu suoranaisesti suomalaisturistien rullaaminen.

        Suomalaisten rahoihin gangsterit pääsevät käsiksi esimerkiksi silloin, kun suomalaiset käyttävät Tallinnassa seksipalveluja tai ostavat huumeita tai varastettua tavaraa.

        Viron keskusrikospoliisin päällikön mukaan Virossa on viisi suurta rikollisryhmittymää, joista jokaisen toimialaan kuuluu prostituutio. Ryhmittymistä neljä on venäjänkielisiä ja yksi vironkielinen. Viro tienaa prostituutiolla miljardeja.

        Minimipalkka on tänä vuonna minimiliksa 540€/kk. On kuitenkin hyvä muistaa, että Virossa tuloveroprosentti on kaikille 21%, joten tänä vuonna minimipalkalla hommia paiskiville jää käteen n. 425€/kuukaudessa.
        Virolaiset työnantajat joutuvat kilpailemaan työntekijöistä nostamalla palkkoja. Palkat nousivat Virossa viime vuonna 6,5 prosenttia ja tälle vuodelle ennustetaan jopa seitsemän prosentin nousua.

        Palkkojen noustessa nopeasti inflaation riski kasvaa. Viron inflaatio on jo euroalueen kärkeä: 3,4 prosenttia.
        Toisaalta Viron palkat eivät ole vieläkään kilpailukykyiset moniin muihin EU-maihin verrattuna, ja siksi monet työikäiset muuttavat ulkomaille kuten Suomeen.
        Keskipalkka Virossa on tällä hetkellä 1 291 euroa, mikä on vain runsas kolmannes Suomen keskipalkasta.

        Alat, jolla palkkojen jatkuva korottaminen ei ole mahdollista, kärsivät ekonomistien mukaan työvoimapulasta eniten. Esimerkiksi rakennustyöntekijöitä ja opettajia ei tunnu nyt löytyvän mistään.
        Opettajia koulutetaan Virossa tarpeeksi, mutta ongelma on, että valmistuneet työllistyvätkin muille aloille. Opettajien juuri ja juuri tuhannen euron kuukausitulot yhdistettynä raskaaseen työhön eivät varmaankaan houkuttele nuoria.

        Rakennusalalla taas on tavallista muuttaa paremman ansiotason perässä ulkomaille. Rakennusalan työvoimapula on äitynyt niin pahaksi, että Viroon on tuotu laitonta rakennustyövoimaa Ukrainasta ja Valko-Venäjältä.

        ”Väestö ikääntyy, väki vähenee. Viron väestö on vähentynyt jo 16 prosenttia 1990-luvun vaihteesta, ja YK ennustaa, että väkimäärä vähenee vielä 13 prosenttia nykyisestä reilusta 1,3 miljoonasta vuoteen 2050 mennessä.”

        On itsestään selvää, että kohonneet palkat saavat paluumuton hetkellisesti muuttumaan Virolle edulliseksi, mutta se ei mitenkään korvaa sitä väestövähennystä, joka Virkonkin on paikattava maahanmuuttajilla. Rajan takana on valtavat resurssit ihmisiä, joilla on halu päästä EU-maahan.

        Suuri osa kuitenkin Viron parhaasta työvoimasta on muuttanut ulkomaille. Sairaanhoitajat, bussi- ja taksikuskit, lääkärit, rakennusmiehet ja siivoojat työskentelevät muualla. Pelkästään Suomessa arvellaan olevan 100 000 virolaista. Nuoret koulutetut ja kielitaitoiset virolaiset muuttavat kauemmaksi: Manner-Eurooppaan, Australiaan tai Yhdysvaltoihin. Ketähän sinne Viroon sitten on jäänyt?

        Kirjoituksista selviää, että moni ei tiedä tuon taivaalista Virosta, jotain pintaraapaisua. Jos ihailet maata, mikä estää muuttamasta sinne pysyvästi?
        Menoksi vaan.

        Virolaiset alkavat palata takaisin kotimaahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tahvo mihinkään ole muuttamassa. Älyttömiä väittämiä. Vai on lapsilla paremmat olot jossakin Virossa tai Puolassa. Jösses, miten tyhmiä pässejä.

        Tottakai on turvallisempaa etenkin tyttölapsille.

        Ja Virossa,Puolassa ja Unkarissa on terveempää kaikin tavoin, kunnioitetaan perinteisiä arvoja . Meillä on nuoret mielenterveysongelmaisia ja häiriintyneitä, harva pystyy edes koulua käymään ilman avustajaa ja nyt loppujenkin päät sekoitetaan kun kotona on kaksi naista joita toinen on isä ja kersalle sanotaan ettei ole varmaa onko hän poika vai tyttö vaan sen voi itse päättää sitten myöhemmin. Suomi on kaikin tavoin sairas maa lapsen kehittyä ja kasvaa ja tämä muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän tässä ollaan menossakin. Ei se vaan päivässä tapahdu. Itselläkin melkein parikymmentä vuotta edellisen työnantajan palveluksessa, on irtisanomisajat, asunnon ja mökin myynti yms.käytännön asioita. Ei tosiaankaan voi vaan ottaa kapsäkkiä ja lähteä. Mutta tänne en joutoporukkaa elättämään jää . Tuttavaperhe myi kaiken ja muutti Unkariin. Ovat asuneet siellä nyt reilun vuoden ja sanoivat että eivät enää koskaan mistään hinnasta tulisi takaisin.

        Hyvää matkaa vaan, äläkä sinäkään palaa sitten ikinä. Jos on vuoden ollut jossain maassa, se ei takaa, että eikö kolmen-viiden vuoden päästä ole paluumuuttaja. Näitä on nähty satoja, kun rahat loppuu, ei opi kieltä, lapset alkaa käyttämään huumeita, ei ole ystäviä ja lasten koulutus maksaa jne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa pakata kapsäkki näköjään monen tietämättömän ja muuttaa etelälahden taa, töitäkin riittää ja kukaan ei huutele takaisin.

        Tallinna on surullisenkuuluisa vakavasta huumeongelmastaan.
        Viron poliisijohdon tuoreen lausunnon mukaan Virossa toimii peräti 20 järjestäytynyttä rikollisryhmittymää, mutta niistä yhdenkään päätoimitaloihin ei kuulu suoranaisesti suomalaisturistien rullaaminen.

        Suomalaisten rahoihin gangsterit pääsevät käsiksi esimerkiksi silloin, kun suomalaiset käyttävät Tallinnassa seksipalveluja tai ostavat huumeita tai varastettua tavaraa.

        Viron keskusrikospoliisin päällikön mukaan Virossa on viisi suurta rikollisryhmittymää, joista jokaisen toimialaan kuuluu prostituutio. Ryhmittymistä neljä on venäjänkielisiä ja yksi vironkielinen. Viro tienaa prostituutiolla miljardeja.

        Minimipalkka on tänä vuonna minimiliksa 540€/kk. On kuitenkin hyvä muistaa, että Virossa tuloveroprosentti on kaikille 21%, joten tänä vuonna minimipalkalla hommia paiskiville jää käteen n. 425€/kuukaudessa.
        Virolaiset työnantajat joutuvat kilpailemaan työntekijöistä nostamalla palkkoja. Palkat nousivat Virossa viime vuonna 6,5 prosenttia ja tälle vuodelle ennustetaan jopa seitsemän prosentin nousua.

        Palkkojen noustessa nopeasti inflaation riski kasvaa. Viron inflaatio on jo euroalueen kärkeä: 3,4 prosenttia.
        Toisaalta Viron palkat eivät ole vieläkään kilpailukykyiset moniin muihin EU-maihin verrattuna, ja siksi monet työikäiset muuttavat ulkomaille kuten Suomeen.
        Keskipalkka Virossa on tällä hetkellä 1 291 euroa, mikä on vain runsas kolmannes Suomen keskipalkasta.

        Alat, jolla palkkojen jatkuva korottaminen ei ole mahdollista, kärsivät ekonomistien mukaan työvoimapulasta eniten. Esimerkiksi rakennustyöntekijöitä ja opettajia ei tunnu nyt löytyvän mistään.
        Opettajia koulutetaan Virossa tarpeeksi, mutta ongelma on, että valmistuneet työllistyvätkin muille aloille. Opettajien juuri ja juuri tuhannen euron kuukausitulot yhdistettynä raskaaseen työhön eivät varmaankaan houkuttele nuoria.

        Rakennusalalla taas on tavallista muuttaa paremman ansiotason perässä ulkomaille. Rakennusalan työvoimapula on äitynyt niin pahaksi, että Viroon on tuotu laitonta rakennustyövoimaa Ukrainasta ja Valko-Venäjältä.

        ”Väestö ikääntyy, väki vähenee. Viron väestö on vähentynyt jo 16 prosenttia 1990-luvun vaihteesta, ja YK ennustaa, että väkimäärä vähenee vielä 13 prosenttia nykyisestä reilusta 1,3 miljoonasta vuoteen 2050 mennessä.”

        On itsestään selvää, että kohonneet palkat saavat paluumuton hetkellisesti muuttumaan Virolle edulliseksi, mutta se ei mitenkään korvaa sitä väestövähennystä, joka Virkonkin on paikattava maahanmuuttajilla. Rajan takana on valtavat resurssit ihmisiä, joilla on halu päästä EU-maahan.

        Suuri osa kuitenkin Viron parhaasta työvoimasta on muuttanut ulkomaille. Sairaanhoitajat, bussi- ja taksikuskit, lääkärit, rakennusmiehet ja siivoojat työskentelevät muualla. Pelkästään Suomessa arvellaan olevan 100 000 virolaista. Nuoret koulutetut ja kielitaitoiset virolaiset muuttavat kauemmaksi: Manner-Eurooppaan, Australiaan tai Yhdysvaltoihin. Ketähän sinne Viroon sitten on jäänyt?

        Kirjoituksista selviää, että moni ei tiedä tuon taivaalista Virosta, jotain pintaraapaisua. Jos ihailet maata, mikä estää muuttamasta sinne pysyvästi?
        Menoksi vaan.

        VMP: Minimipalkka on tänä vuonna minimiliksa 540€/kk. On kuitenkin hyvä muistaa, että Virossa tuloveroprosentti on kaikille 21%, joten tänä vuonna minimipalkalla hommia paiskiville jää käteen n. 425€/kuukaudessa.

        Minimipalkka on oikein. Veroprosentti on 20 % kaikille, kaikista tuloista. Minimipalkan ansaitsevat eivät maksa ollenkaan veroa. Minimipalkalla saa lipun omalääkärijärjestelmään.

        Viron keskimääräinen palkka on 1.450 €/kk ja Tallinnan alueella 1.800 €/kk. Näistä jää käteen n.1.250 €/kk ja 1.500 €/kk. Näiden palkkojen ostovoima on Virossa sama kuin Suomessa 2.500 €/kk - 3.000 €/kk nettoa ansaitsevilla. Virossa palkat tosiaan nousevat edelleen mutta miten Suomessa? Nouseeko muu kuin vero?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tahvo mihinkään ole muuttamassa. Älyttömiä väittämiä. Vai on lapsilla paremmat olot jossakin Virossa tai Puolassa. Jösses, miten tyhmiä pässejä.

        On, mikäli ovat aikaansaavia, muuten ei. Tätä ei Suomessa ymmärretä millään. Nuorten osaavien elintaso nousee Virossa aivan toiselle tasolle kuin Suomessa ja se käy äkkiä. Ei niin,että palkka olisi paljon parempi vaan niin, että käteen jäävällä summalla saa paljon enemmän, eikä sääntöviidakkoon tukehdu.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        VMP: Minimipalkka on tänä vuonna minimiliksa 540€/kk. On kuitenkin hyvä muistaa, että Virossa tuloveroprosentti on kaikille 21%, joten tänä vuonna minimipalkalla hommia paiskiville jää käteen n. 425€/kuukaudessa.

        Minimipalkka on oikein. Veroprosentti on 20 % kaikille, kaikista tuloista. Minimipalkan ansaitsevat eivät maksa ollenkaan veroa. Minimipalkalla saa lipun omalääkärijärjestelmään.

        Viron keskimääräinen palkka on 1.450 €/kk ja Tallinnan alueella 1.800 €/kk. Näistä jää käteen n.1.250 €/kk ja 1.500 €/kk. Näiden palkkojen ostovoima on Virossa sama kuin Suomessa 2.500 €/kk - 3.000 €/kk nettoa ansaitsevilla. Virossa palkat tosiaan nousevat edelleen mutta miten Suomessa? Nouseeko muu kuin vero?

        Virossa pienistä tuloista ei peritä veroa ollenkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Virossa pienistä tuloista ei peritä veroa ollenkaan.

        Niinhän kommentoimassasi tekstissä lukee. Voisin lisätä, että se minimipalkka, 540 € netto/kk ostaa saman minkä reilu 1.000 € netto/kk Suomessa, eli ei sillä köyhimmilläkään mene juuri suomalaista keskivertoeläkeläistä kehnommin. Vähän kyllä.

        Syy miksi köyhät suomalaiset eläkeläiset eivät ole muuttaneet Viroon vaan Espanjaan ja vähän Portugaliinkin löytyy verotuksesta.
        Virossa olevien eläkkeen verottaa Suomi kun taas Espanjassa ja Portugalissa verottajina on e.m. maat ennen kuin Suomi yksipuolisesti irtisanoi verosopimukset.
        Suomi on hieno maa jossa ei kannata tienata mitään, eikä suoraan omistaa mitään. Tämän vuoksi koulutetut kantasuomalaiset tekevät joka vuosi muuttoennätyksiä maasta.
        20.000 lähti 2018. Se on pienen kaupungin verran. 2000 luvulla on jo lähtenyt 19 pientä kaupunkia koulutettuja suomalaisia mutta ei hätää, väkimäärä nousee vaikka e.m. lisäksi kuolleisuus ylittää nyt syntyvyyden.

        Arvatkaa moniko nuori suunnittelee edes aloittavansa alati kasvavan taakan kiskomista Suomessa kun jo eläkkeellä olevat sukupolvet sopivat, että heidän tulee tehdä niin?

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        VMP: Minimipalkka on tänä vuonna minimiliksa 540€/kk. On kuitenkin hyvä muistaa, että Virossa tuloveroprosentti on kaikille 21%, joten tänä vuonna minimipalkalla hommia paiskiville jää käteen n. 425€/kuukaudessa.

        Minimipalkka on oikein. Veroprosentti on 20 % kaikille, kaikista tuloista. Minimipalkan ansaitsevat eivät maksa ollenkaan veroa. Minimipalkalla saa lipun omalääkärijärjestelmään.

        Viron keskimääräinen palkka on 1.450 €/kk ja Tallinnan alueella 1.800 €/kk. Näistä jää käteen n.1.250 €/kk ja 1.500 €/kk. Näiden palkkojen ostovoima on Virossa sama kuin Suomessa 2.500 €/kk - 3.000 €/kk nettoa ansaitsevilla. Virossa palkat tosiaan nousevat edelleen mutta miten Suomessa? Nouseeko muu kuin vero?

        https://www.iltalehti.fi/talous/a/4a51bd54-8c95-4eaa-b883-aa7e0d5ed186

        http://estofennia.eu/viron-mediaanipalkka-yli-1000-euroa/

        Semmoista ja tämmöistä. Kaikki ovat täällä asiantuntijoita, hehheh, mutta totuus on lahden toisellakin puolella aika erilainen. Jos haluaa ostaa hyvältä paikalta Tallinnasta kämpän, siitä saa maksaa alkaen 3000 €/m2, eikä siihen kuulu keittoökalusteet, ei tontti jne. Kyllä sen varmaan noilla Postin tarjoamilla tuoilla saa ostettua?
        Toki Neuvostoliiton aikaisia kämppiä saa halvemmalla, jos ei homeista niin piittaa.

        Ja pääsiskö töihin, jos ei maan kieltä taida...vai puhutaanko Virossa vain suomea ja englantia. Vajaa 30 % puhuu venäjää äidinkielenään. Kyllä varmaan parhaat työpaikat annetaan suomalaisille, hehheh.

        Mutta voihan siinä käydä niinkin, että suomalaisista tulee Viron haittamaahanmuuttajia, sen verta "hyvä" maine suomalaisilla on. Viinarallin ja övertäjien lisäksi mainetta on kasvattaneet suomalaisyritykset, joilla hyväksikäyttö on viritetty huippuun.

        Mutta voihan sinne persut perustaa Persulandian, oman reservaatin ja puhaltaa yhteen hiileen. Seikkailun jälkeen voi taas muutaman vuoden päästäpalata perheineen Kontulan vuokrakasarmeihin ja suunnitella uutta muuttoa, Puolaan tai Unkariin.

        Tällaisiahan palkkoja suomalaisfirmat siellä maksaa ja kyllä siellä ei suomalaisia kauheasti arvosteta (miksiköhän sinne aina joku menee halpuuttamaan?)
        1. tammikuuta 2019 alkaen vähintään 3,21 euron tuntihinta ja vähintään 540 euron kuukausimaksu

        Niin pelkästään Perusuomalaisiako Viroon on muuttanut ja muuttamassa? Miten tämä poliittiseen kantaan liittyy ? Koulutetut nuoret lähtevät Suomesta, puoluenkantaa en ole kysellyt.

      • Peppu-Reino
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.iltalehti.fi/talous/a/4a51bd54-8c95-4eaa-b883-aa7e0d5ed186

        http://estofennia.eu/viron-mediaanipalkka-yli-1000-euroa/

        Semmoista ja tämmöistä. Kaikki ovat täällä asiantuntijoita, hehheh, mutta totuus on lahden toisellakin puolella aika erilainen. Jos haluaa ostaa hyvältä paikalta Tallinnasta kämpän, siitä saa maksaa alkaen 3000 €/m2, eikä siihen kuulu keittoökalusteet, ei tontti jne. Kyllä sen varmaan noilla Postin tarjoamilla tuoilla saa ostettua?
        Toki Neuvostoliiton aikaisia kämppiä saa halvemmalla, jos ei homeista niin piittaa.

        Ja pääsiskö töihin, jos ei maan kieltä taida...vai puhutaanko Virossa vain suomea ja englantia. Vajaa 30 % puhuu venäjää äidinkielenään. Kyllä varmaan parhaat työpaikat annetaan suomalaisille, hehheh.

        Mutta voihan siinä käydä niinkin, että suomalaisista tulee Viron haittamaahanmuuttajia, sen verta "hyvä" maine suomalaisilla on. Viinarallin ja övertäjien lisäksi mainetta on kasvattaneet suomalaisyritykset, joilla hyväksikäyttö on viritetty huippuun.

        Mutta voihan sinne persut perustaa Persulandian, oman reservaatin ja puhaltaa yhteen hiileen. Seikkailun jälkeen voi taas muutaman vuoden päästäpalata perheineen Kontulan vuokrakasarmeihin ja suunnitella uutta muuttoa, Puolaan tai Unkariin.

        Tällaisiahan palkkoja suomalaisfirmat siellä maksaa ja kyllä siellä ei suomalaisia kauheasti arvosteta (miksiköhän sinne aina joku menee halpuuttamaan?)
        1. tammikuuta 2019 alkaen vähintään 3,21 euron tuntihinta ja vähintään 540 euron kuukausimaksu

        Kämppien neliöhinta ei ole yli 3.000 € paitsi aivan parhailta paikoilta uusista rakennuksista ja yläkerroksista Tallinnan ydinkeskustassa.
        Toisin kuin väität, niihin kuuluu aina osa tonttia, sillä Virossa ostetaan kiinteistön osa eikä yhtiön osakkeita, kuten Suomessa. Helsingissä vastaavan kämpän hinta on helposti 15.000 € - 20.000 €/m2. Muualta Virosta saat hyvänkin kämpän n. 800 €/m2 hintaan, jopa Tallinnan naapurista.

        Laskuharjoitus: Pekka ostaa kämpän Helsingistä ja Priit Tallinnasta. Molempien kämppien koko on 100 m2 ja molemmat pitää maksaa 10 v. tiensteilä.
        Rahaa muuhun elämiseen on sukanvarressa ja lainan korko on 0 %. Suomen oleellisesti korkeammat yhtiövastikkeita ei huomioida, kuten ei jäte, vesi, sähkö yms. asioita jotka Suomessa ovat oleellisesti kalliimpia.

        Kerron jo nyt tuloksen: Pekan pitää tienata 39.000 €/kk brutto ja Priitin 3.125 €/kk brutto jotta saavat 100 m2 luksuskämpät asuinkaupunkiensa paraatipaikoilta. Repikää siitä.

        Pekan kämpän hinta on 100 m2 * 20.000 € = 2.000.000 €. Priitin kämpän hinta on 100 m2 * 3.000 € = 300.000 €.
        Kymmenen vuoden aikana Pekan nettotulon pitää olla 200.000 €/vuosi ja Priitin 30.000 €/vuosi.

        Pekan tuloluokassa vero on vähintään 55 %. Huomioimme myös työsuhdeauton, joka näissä palkkaluokissa on itsestäänselvyys. Pekan tulee tienata 200.000/0,45 = 444.444 € vuodessa, joka on autoetuineen n. 39.000 €/kk brutto.
        Priit maksaa 20 % veroina ja työsuhdeauton maksaa työnantaja. Priitin tulee tienata 30.000 €/0,8 = 37.500 € vuodessa (joka on vähemmän kuin Pekan tulee tienata kuukaudessa) ja n. 3.125 €/kk brutto.

        On oleellisesti helpompi tienata 3.,125 €/kk Virossa kuin 39.000 €/kk Suomessa.

    • Anonyymi

      Nauraahan tälle menolle jo muutkin ulukomaalaiset pride valtaa päättävät "elimet" kohta on pakko osallistua homo koulutukseenkin pakenisin minäkin...Intti ministeri vai oliko jopa hinttiministeri:)

      • Anonyymi

        Suomi on Pohjolan häpeapilkku eikä missään kohta kehtaa edes sanoa olevansa täältä. Pervolandia.

      • Anonyymi

        Poika pelasi netissä jotain peliä ja siihen osallistui nuoria ympäri Euroopan ja Baltiasta. Olivat siellä alkaneet naureskella Suomen Homoministerille ja ihmetelleet mikä ihmisiä täällä oikein vaivaa.Olivat nähneet myös jonkun Suomessa olleen homoavioliittoihin liittyvän mielenosoituksen telkkarissa . Poikaa hävetti olla suomalainen.

        Valehtelet ressukka. Joko otit poikaparallesi natsitatuoinnin. Muuta sinäkin Viroon tai Puolaan, tuonne persujen paratiisiin. Voi pyhä tyhmyys näitä....

      • Anonyymi

        Kukaan muu kuin persu ei tuollaista pa...kaa usko, ellei ole jokin äärinationalistien keskinäinen sekopääsivusto., jossa vastuuttomasti taotaan lapsille samaa päähän kuin islamistit tekevät Samaa seko touhua, aivan samaan syyllistyvät leikkivät fasistit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet ressukka. Joko otit poikaparallesi natsitatuoinnin. Muuta sinäkin Viroon tai Puolaan, tuonne persujen paratiisiin. Voi pyhä tyhmyys näitä....

        Mikä oli valetta ? Poikani häpesi suomalaisuuttaan kun kaikki irvivät Suomea jonain ihmeen Homolandiana muta se ei tee pojastani natsia.

    • perussuomalaisen pitää muistaa, että olemme suomalaisia, emme suomenruotsalaisia. Meidän ei tarvitse myöskään ryhtyä muuttamaan käyttäytymistämme tai muuttaa arvojamme maahanmuuttajien takia.

    • Anonyymi

      Kovin naapurimme on varma sotilaallisesta asemastaan. Tiukkaa viestiä suurelle itäiselle naapurille. Voi olla, että naapuri on hiljaa ja odottaa kun rehentelijä tulee itsevarmekkaksi ja suullaammaksi. Ja sitten yhtenä päivänä........

      • Anonyymi

        Päinvastoin.Virossa toisin kuin Suomessa ollaan hyvinkin realisteja.Ihan presidentti siellä totesi että jos Venäjä päättää Viron ottaa niin koko juttu on ohi varttitunnissa ja sama pätee Suomeen.

    • Anonyymi

      Hyvä Viro , onneksi olkoon ! Hienoa että teillä on kunnon päättäjät jotka ajattelevat oman maan parasta ja yhtenäinen kansa. Olette onnekkaita. Kaikkea hyvää teille myös tulevaisuudessa älkääkä lähtekö tuhon tielle kuten Suomi.

    • Anonyymi

      On se mahtava ja hyvä maa. Kelpaa persujen sinne muuttaa. Sitä kyllä ihmettelen, että miksi niin moni virolainen on muuttanut sieltä pois. Suomeen, Ruotsiin, Norjaan, Saksaan etc. Sama pätee persujen ihannoimille Puolalle ja Unkarille. Puolalaisia muuttanut niin paljon Englantiin, että se osasyynä halusivat britit pois EU;sta.

      • Virolaiset ovat alkaneet muuttaa Suomesta takaisin Viroon. Suomessa yritetään saada Ruotsinsuomalaisia palvelemaan suomenruotsalaisia. Persut eivät piiaksi ryhdy.

    • Anonyymi

      Niin kaunista muualt ei löydyä saada kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö :D

    • Anonyymi

      Ihmeellistä on persujen isänmaanrakkaus. Koulutus ja kaikki muu saatu ilmaiseksi ja nyt sitten mellastetaan kuinka on koko maailman häpeäpilkku.
      Ei tässä muuta voi antaa neuvoksi, että sen kun lähdette. Ei jäädä kaipaamasn. Me tänne jäävät heterot, homot, lesbot,lappalaiset, suomenruotsalaiset kyllä pärjätään kun ei tarvi teidän jatkuvaa ininää kuunnella."Perusnuoren" ei tarvitse muuttaa kun ei Suomessa asu. On valmiikisi P....ssa.
      Sellainen pyyntö: älkää tulko takaisin, ei edes lomilla .

      • Anonyymi

        Joo. Kyllä se Ali teidät jatkossa elättää. Tosin rukoustauko on 5 kertaa päivässä kun meillä oli vain ruokkis ja pari kahvitaukoa omalla ajalla mutta eihköhän ne työt tule tehdyksi :) Ei tulla takaisin !

      • Anonyymi

        Miten niin saatu koulutus ilmaiseksi ? Mulla on ainakin molemmat vanhemmat olleet työelämässä 40 vuotta joten eivätköhän ole veroja maksaneet sen verran että minun koulutukseni tuli kuitattua. Itse olen ollut työelämässä parikymmentä vuotta putkeen ja tietenkin maksanut selkä vääränä veroja. Eli ihan hyvillä mielin tästä voi nyt pujahtaa tuonne lahden toiselle puolelle järkevämpään maahan.

        Samaa ihmetellyt. Koulutukset, sairaanhoidot ja mitä niitä nyt onkaan, on tullut maksettua sukupolvien ajan jo monta kertaa. Tuella elävät jotka ilmeisesti tätä ei ymmärrä, ovat hädissään kun elättäjiä lähtee.

        Suomessa aikaansaava, joka joutuu vain tyytymään siihen mitä tarjotaan maksaa palvelut moninkertaisesti. Joissain maissa näistä maksetaan itse, jolloin maksajan ääni kuuluu ja palvelu on aivan eri tasolla. Katsokaa vaikka yliopistomaailmaa. Ei siellä ilmaiset yliopistot paljoa kärkeä hätyytä.

    • Anonyymi

      Minkäänlaisia tilastoja ei ole esittää, miten ko. maiden muuttotilastot ovat lähiaikoina menneet ja jos niitä onkin, eikä se palvele persuagendaa niin väärin tutkittu. Yhdetäkään maasta ei ole esittää mitään faktoja. Aivan hirveää jos tuollainen sakki pääsisi valtaan vaikuttanaan. Ärsyttää uskomaton tyhmyys ja suoranainen sairaus ja joukkopsykoosi.

      • Anonyymi

        Persutko sen jutun oli kirjoittaneet ? Minun tuttavani virolaisperhe joka juuri lähti takaisin Tallinnaan ei taatusti edes tiedä miksi täällä ihmisiä nimittelette.Persut ? Mikä se sellainen nimitys on ?

    • Anonyymi

      Suomessa kestää päästä hammaslääkäriin 11 kuukautta ja virossa pääsee viimeistään seuraavana päivänä...on hieman eroa maiden hammashoidoilla...suomi romahtaa kovaa vauhtia,nuoret muistakaa että ette tee suomeen ainuttakaan lasta kärsimään.

      • Anonyymi

        No mutta turvapaikanhakijat sentään pääsevät yksityiselle ettei niin kauaa tarvitse odotella.

      • Anonyymi

        Nimenomaan älkää tehkö lapsia tänne ! Heidän tulevaisuutensa islamilaisessa maassa tulee olemaan enemmän kuin karu ! Ja vielä tekisi mieli sanoa että jos teillä on pieniä lapsia niin muuttakaa pois kun vielä voitte.

      • Paitsi, että pääsee hoitoon, siihen on Virossa myös varaa. Hammaslääkäriltä lähtiessä, pienen toimenpiteen jälkeen, on kädessä lasku jolla ehkä saisi suomalaisen hammaslääkärin toimistomaksun maksettua.

    • Anonyymi

      Muuta ei voi sanoa kun näitä kommentteja lukee että meiltä on pilattu kotimaa. Virolaiset lähtevät ja myös suomalaisten on lähdettävä muualle.

      • Anonyymi

        Tänään töissä juuri yksi kolmen alle kouluikäisen äiti sanoi että ovat miehensä kanssa alkaneet katsella vaihtoehtoja .....Unkarista oli etsitty tietoja ja mies laittanut sähköpostia johonkin firmaan. Kyllä ihmisiä lähdössä on. Vaisto sanoo että se kannattaa.

    • Anonyymi

      Aloittaja täysin oikeassa. Suomi on kaatumassa. Islamisteja idealisoivat setalaiset ituhipit tuhoavat meidän maamme totaalisesti ja lopullisesti. Se tyhmyys on heidän suunnitelmansa. Rinnekin hankkii meille vihollisia vittuilemalla Puolelle ja Unkarille. Rinne on hullu ja totaalisen kyvytön hoitamaan yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Sie se oot huumorimmeisiä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sie se oot huumorimmeisiä!!

        Kunpa olisikin, voi kun kyseessä olisikin vain vähän roisimman puoleinen vitsi. Suomi tuhoutuu ja päättäjät virnuilee. Ainoa murhe niilä on terrorisinaisten kohtalo jossain leirillä,sitä hallitus veivaa yötä päivää.

    • Anonyymi

      Niin se väestönvaihto juuri tapahtuu. Iso osa työtätekevistä aktiivisista ihmisistä tulee lähtemään pois ja Suomea jää pyörittämään sateenkaariväki,vasurit ja mamut.

    • Viro saattaa kieltäytyä tunnelista Tallinnaan, koska Heelsingistä tulee afrikkalaiskaupunki. Viro ei pian tarvitse Suomesta yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Kun tunnet Eestin asiat noin hyvin, voitko kertoa Eestin ilmavoimista jotain. Kuinka monta hävittäjää , ovatko Hornetteja vai kenen valmistamia. Tarkoitan nyt heidän omia koneitaan, ei Naton.
        Sen on hyvä etteivät tarvi Suomesta mitään. Saa olla perämoottorit ja autot rauhassa. Ja loppuu samalla spekulointi, että pitääkö Suomen antaa apua kriisin sattuessa. Ja ei tarvi kuunnella sitä kälätystä. Myös kaikki täällä olevat
        Lisätään me vain laivoja täältä suoraan eurooppaan, se on varmempaa.
        Joko muuten itse olet harkinnut muuttoa Eestiin? Toivotan sinulle hyvää loppuelämää siellä onnelassa.

        Viro,Puola ja Unkari tulevat olemaan Europpan parhaiten menestyvät ja elämänladultaan parhaat valtiot kun ennen kärkeä piti monessa tilastossa Suomi, Ruotsi ja Norja. Suomi ja Ruotsi on jo menetetty, Norja ei hullujen kyytiin lähtenytkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tunnet Eestin asiat noin hyvin, voitko kertoa Eestin ilmavoimista jotain. Kuinka monta hävittäjää , ovatko Hornetteja vai kenen valmistamia. Tarkoitan nyt heidän omia koneitaan, ei Naton.
        Sen on hyvä etteivät tarvi Suomesta mitään. Saa olla perämoottorit ja autot rauhassa. Ja loppuu samalla spekulointi, että pitääkö Suomen antaa apua kriisin sattuessa. Ja ei tarvi kuunnella sitä kälätystä. Myös kaikki täällä olevat
        Lisätään me vain laivoja täältä suoraan eurooppaan, se on varmempaa.
        Joko muuten itse olet harkinnut muuttoa Eestiin? Toivotan sinulle hyvää loppuelämää siellä onnelassa.

        Viron ilmavoimista ? Onko Suomi hyökkäämässä Viroon ? Ei kai me nyt sentään niin paljon heitä kadenhdita,olihan meilläkin kauan asiat hyvin ...pelattiin vaan korttimme väärin.

      • Anonyymi

        Viro,Puola ja Unkari; yhteistä näillä on, että ovat nettosaajia eu:ssa. Suomeksi jotta persutkin ymmärtävät: muu eurooppa elättää osaltaan heitä. Minulke sopisi se, että eroaisivat eu:sta. Poskea soittavat ja vaativat sitä sun tätä. Raha kyllä kelpaa.
        Kertokaas nyt Viron ilmavoimista, olis kiva tietää kuinka vahva oma puolustus heillä on. Ja laivasto ja maavoimat.

        Miksi Suomi on sitten hoitanut asiansa niin huonosti että ei ole EU:ssa nettosaajana ? Hyötyähän meidän EU:sta piti eikä joutua maksumiehiksi.

        Suomen ja Viron kokoisilla mailla ei ole mitään merkitystä moneenko Hornettiin on rahat haaskattu. Niillä ei tee mitään tosipaikan tullen. Ei ehditä saada edes käyntiin kun maa on jo vallattu jos tuo iso naapuri niin haluaa. Missä teidän realismi on ? Viro on NATO-maa juuri siksi että Venäjä ei hyökkää sellaiseen. Paljon fiksumpaa kuin muka esitellä kolmea kämäistä lentokonetta jos vastassa on suurvalta.

      • Anonyymi

        Ollaan oltu nettosaaja. Meillä on tuloja niin paljon ettei olla enää.
        Laittakaa tietoja Viron puolustusvahvuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Suomi on sitten hoitanut asiansa niin huonosti että ei ole EU:ssa nettosaajana ? Hyötyähän meidän EU:sta piti eikä joutua maksumiehiksi.

        Niin,miksi Suomi on se joka on aina käsi pystyssä ensimmäisenä maksamassa Kreikan velkoja ja ensimmäisenä jakamassa taakkaa eikä vain niin että tekisi jotenkin oman osuutensa vaan toivotun 5000 turvapaikanhakijankin sijaan Suomi halusi 2015 ottaa yli 30 000. Pitääkö Suomen esittää upporikasta vaikka on korviaan myöten veloissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ja Viron kokoisilla mailla ei ole mitään merkitystä moneenko Hornettiin on rahat haaskattu. Niillä ei tee mitään tosipaikan tullen. Ei ehditä saada edes käyntiin kun maa on jo vallattu jos tuo iso naapuri niin haluaa. Missä teidän realismi on ? Viro on NATO-maa juuri siksi että Venäjä ei hyökkää sellaiseen. Paljon fiksumpaa kuin muka esitellä kolmea kämäistä lentokonetta jos vastassa on suurvalta.

        Todellakaan ei ole mitään järkeä haaskata valtion varoja kalustoon joka on joka tapauksessa täysin riittämätön tosipaikan tullen. Virolaiset fiksuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin,miksi Suomi on se joka on aina käsi pystyssä ensimmäisenä maksamassa Kreikan velkoja ja ensimmäisenä jakamassa taakkaa eikä vain niin että tekisi jotenkin oman osuutensa vaan toivotun 5000 turvapaikanhakijankin sijaan Suomi halusi 2015 ottaa yli 30 000. Pitääkö Suomen esittää upporikasta vaikka on korviaan myöten veloissa?

        Perdut tuonkin teki hallituksessa ollessaan!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perdut tuonkin teki hallituksessa ollessaan!!!

        Oliko Perussuomalaiset ainoa hallituspuolue 2015 ja päätti asioista yksin ? Vai meneekö se niin että kaikki sen hallituksen viisaat päätökset olivat muiden ansiota ja huonot Perussuomalaisten syytä ? Ainoana kuitenkin on yrittänyt saada tilannetta korjattua mutta muut pitävät jokaisesta tänne silloin tulleesta kynsin hampain kiinni eikä edes rikollisia saada palautettua.

        Ai natsitko otti Suomeen 30 000 elintasopakolaista ? Mieti nyt itsekin juttujasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ja Viron kokoisilla mailla ei ole mitään merkitystä moneenko Hornettiin on rahat haaskattu. Niillä ei tee mitään tosipaikan tullen. Ei ehditä saada edes käyntiin kun maa on jo vallattu jos tuo iso naapuri niin haluaa. Missä teidän realismi on ? Viro on NATO-maa juuri siksi että Venäjä ei hyökkää sellaiseen. Paljon fiksumpaa kuin muka esitellä kolmea kämäistä lentokonetta jos vastassa on suurvalta.

        "Paljon fiksumpaa kuin muka esitellä kolmea kämäistä lentokonetta jos vastassa on suurvalta."

        Neuvostoliitto vol. II ei ole mikään suurvalta vaan hullujen johtama köyhälä jossa mikään ei toimi. Kun ei kuulu NATO:n, vähin mitä voi tehdä on pitää puolustuksensa asianmukaisessa kunnossa ja NATO yhteensopivana.

        Niin mutta Viro ON jo NATO-maa. Samoin Puola ja Unkari.

        Samoin on aivan jokainen EU maa, jolla on itärajaa Neuvostoliittoon. Näistä Suomi on kaikkein idempänä, jopa Romaniasta, Bulgariasta ja Moldovasta on pidempi matka Magadaniin kuin Ilomantsista.
        Valko-Venäjä, Moldova ja Ukraina eivät ole EU-maita, eivätkä kuulu NATO:n ja miten onkaan käynyt? Moldovalla ei ole edes rajaa Neukkuihin mutta silti ne vaan sielläkin rähisevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Perussuomalaiset ainoa hallituspuolue 2015 ja päätti asioista yksin ? Vai meneekö se niin että kaikki sen hallituksen viisaat päätökset olivat muiden ansiota ja huonot Perussuomalaisten syytä ? Ainoana kuitenkin on yrittänyt saada tilannetta korjattua mutta muut pitävät jokaisesta tänne silloin tulleesta kynsin hampain kiinni eikä edes rikollisia saada palautettua.

        Olihan vielä ökypaatti ja ökykootterivero teidän juttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan vielä ökypaatti ja ökykootterivero teidän juttuja.

        No miksei muut ole kuluneen neljän vuoden aikana laittaneet niitä silloin tulleita matkoihinsa ? Tuskin olisi Persusuomalaiset vastustaaneet .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olihan vielä ökypaatti ja ökykootterivero teidän juttuja.

        Olihan se mutta kun Persu ei vaihteeksi ymmärtänyt tekojaan, seuraus oli 110.000 moottoripyörän häviäminen rekisteristä ja sen mukana niiden vakuutukset ja vakuutusverot.
        Muutama suurempi paatti meni samalla ovenavauksella Viron laivarekisteriin.

        Paateista ja niiden omistajista viis mutta prätkiä harrastaa keskimäärin keski-ikäinen, keskituolista pienempituloinen mies, eli Persujen ydinäänestäjäkunta. Miten voi olla niin pohjattoman typerä, että kohdistaa jonkun veron koskemaan vain tätä ryhmä kun on niiden edustaja? Tuliko irtauduttua kannattajakunnan arjesta vähän liiankin tehokkaasti hillotolppaillessa?

        Sellaisetko miehet prätkiä harrastaa ? Mun työpaikan toimitusjohtaja harrastaa prätkiä eikä ole keski-ikäinen keskituloista pienempituloinen mies. Herrojen köörissä prätkäily on suorastaan muotia. Etkö tosiaan tiennyt ?

        Tiedän varsin hyvin mutta nyt keskustelemme keskiarvoista eikä herrakerhosta.

        Herrakerho ei ottanut yhtään prätkää pois rekisteristä, eikä vakuutuksista, eivätkä ne äänestä Persuja,
        Ne 110.000 jotka poistivat pärransa rekisteristä, ovat tavallisia motoristeja. Heihin yllä oleva kuvaus sopii ja he ovat harrastuksensa kanssa hyvin tosissaan. Se on elämän suola. Sitä verottamalla pääsee sopeutumisrahalle. Kysy vaikka Soinilta tai siltä Terskalta.

        Suomessa on prätkäkausi varsin lyhyt ja edelleen noita tienpäällä näkee.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ja Viron kokoisilla mailla ei ole mitään merkitystä moneenko Hornettiin on rahat haaskattu. Niillä ei tee mitään tosipaikan tullen. Ei ehditä saada edes käyntiin kun maa on jo vallattu jos tuo iso naapuri niin haluaa. Missä teidän realismi on ? Viro on NATO-maa juuri siksi että Venäjä ei hyökkää sellaiseen. Paljon fiksumpaa kuin muka esitellä kolmea kämäistä lentokonetta jos vastassa on suurvalta.

        Virolla ei ole ilmavoimissaan tunnistamiseen tai torjuntaan kykeneviä lentokoneita. Ilmavalvonnasta ja tunnistamisesta vastaavat Nato-liittolaiset parven vahvuisella yksiköllä (neljä torjuntahävittäjää) Liettuasta

        Natoon kuuluvan Viron ilmavoimilla on yhteyskoneinaan viisi Antonov An-2 -kaksitasoa, jotka ovat kuuluneet alun perin Neuvostoliiton DOSAAF:ille, neljä yhdysvaltalaista Robinson R44 -helikopteria sekä Viron liitolentokerholle kuulunut yksi puolalaisen PZL-tehtaan PZL-104 Wilga-moottorilentokone ja kaksi tšekkiläisen LET-tehtaan L-13 Blanik -purjelentokonetta. Nämä on sijoitettu Ämarin lentotukikohtaan.

        Viron ilmavoimien vastuulle kuuluu lisäksi Baltian ilmavalvonta, jossa ilmapuolustuksen toteuttavat ovat Naton Baltic Air Policy -ohjelmaan kuuluvat neljä valvontalentoja suorittavaa torjuntahävittäjää (pääosin F-16-hävittäjiä). Koneet ja valvontalentoja suorittavat maat vaihtuvat kerran neljässä kuukaudessa. Toisin sanoen Virolla ei ole lainkaan taistelulentokoneita vaan sen ilmapuolustus lepää ilmatorjuntaohjusten ja -tykkien sekä Nato-liittolaisten varassa.

        Että tämmöinen ilmapuolustus ja puolustus muutenkin. Kestää kaksi minuuttia, että maan "ilmaherruus" on vallattu.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        "Paljon fiksumpaa kuin muka esitellä kolmea kämäistä lentokonetta jos vastassa on suurvalta."

        Neuvostoliitto vol. II ei ole mikään suurvalta vaan hullujen johtama köyhälä jossa mikään ei toimi. Kun ei kuulu NATO:n, vähin mitä voi tehdä on pitää puolustuksensa asianmukaisessa kunnossa ja NATO yhteensopivana.

        Viron merivoimille tulisi hankkia vähintään kolme uutta 75-100-metristä taistelulaivaa. Lisäksi nyt käytössä olevat miinantorjunta-alukset esitetään korvattavaksi jopa kymmenellä 50-75 metrisellä, monipuolisesti aseistetulla sota-aluksella.

        Ehdotukset sisältyvät kansainvälisen ICDS-puolustustutkimuskeskuksen ja Viron maanpuolustuskorkeakoulun tuoreeseen selvitykseen. Kaksivuotinen selvitystyö toteutettiin Viron pääministerin kanslian ja Viron merivoimien toimeksiannosta.

        Ilmavoimille selvittäjät kaavailevat vähintään kolmea uutta lentokonetta ja jopa uutta yhdeksää helikopteria, joita käytettäisiin kuljetustehtäviin sekä vedenalaisten kohteiden tunnistamiseen ja torjuntaan.

        Ilmeistä on, että jotkin esitetyistä malleista edellyttäisivät miljardiluokan investointeja. Taso on Viron mittakaavassa erittäin merkittävä, sillä esimerkiksi maan koko puolustusbudjetti vuodelle 2016 on noin 450 miljoonaa euroa.

        Toimintakyky ei riitä kriisioloihin
        Viron meriturvallisuuden ja -puolustuksen nykytilasta selvitys antaa synkän käsityksen.

        Maalta puuttuu sen mukaan kyky kattavan meritilannekuvan ylläpitämiseen, ja meripuolustukseen liittyvät tehtävät jakautuvat kolmelle eri organisaatiolle, jotka kykenevät täyttämään niistä vain pienen osan.

        Merivalvontaa ei ole määritelty yksiselitteisesti minkään viranomaisen vastuulle, eikä käytettävissä oleva tilannekuva täytä sotilaallisia vaatimuksia. Meripuolustus saattaa suoriutua tehtävistään normaalioloissa, mutta menettäisi kriisitilanteessa toimintakykynsä, selvityksessä todetaan.

        Puutteita on tunnistettu muun muassa merelliseen uhkaan kohdistuvassa ennakkovaroitusjärjestelmässä, alueellisen koskemattomuuden turvaamisessa ja kriittisen infrastruktuurin, kuten merikaapeleiden suojaamisessa.

        Merivoimien nykyiset kyvykkyydet rajoittuvat selvityksen mukaan hyvin kapealle alueelle, käytännössä lähinnä miinantorjuntaan.

        Viron merivoimien pääaluksia ovat nykyisin kolme brittiläisvalmisteista Sandown-luokan miinantorjunta-alusta, jotka on rakennettu vuosina 1989-92.

        Että semoista, Nato ei ehdi hätiin, kun parissa minuutissa koko nykyinen laivue on upotettu Tallinnan satamaan, jos eivät jo nyt ole ruosteessa.

        Paljon ovat saaneet aikaiseksi pienin voimavaroin. Viro on yksi harvoista maista Euroopassa joka täyttää NATO velvoitteen satsaamalla 2 % BKT:sta sotilasmenoihin.

        Ottaen huomioon, että vielä muutama vuosi sitten Viron valtion budjetti oli pienempi kuin Suomen valtion budjetin alijäämä, rahamäärä ei ole päätä huimaava.
        Harva onnistuu hommaamaan itselleen sellaisen pelotteen niin vähällä rahalla kuin Viro.

    • Anonyymi

      Mikäs ihme tuo on, kun Suomalainen hyvinvoiti on ollut Viron vienti tuote Suomessa jo vuosia. Yrityksiä on siirtynyt tuonne ja toiminut sitä käsin Suomessa ja toisaalta siten virolainen työvoima on ollut Suomen halpatyövoimaa,joka on syrjäyttänyt kotimaiset työläiset. Ei kai se sitten ole mikään ihme jos tuollaisessa pelissä jää lopulta mustapekka käteen.

      • Anonyymi

        Niin juuri tätä ihmettelen kun Suomi leikkii Joulupukkia ja haaskaa kaikki rahansa, ottaa velkaa ja jakelee senkin muille. Mikä meidän päättäjiä vaivaa ? Pilanneet hyvän maan ihan peruuttamattomasti.

    • Anonyymi

      Siispä muuttakaa kaikki persunuoret kipi kapi Viroon. Siellä ei tarvitse kärsiä pakkoruotsista.

      Tosin töihin saattaa joutua koska sosiaalietuudet ovat minimaaliset. Ahkeruudessakin virolaiset menevät plösö-persujen ohitse.

      Jospa Viro saisi persuista sellaista halpatyövoimaa, joka tekisi duunit Virossa vielä halvemmalla kuin virolaiset Suomessa.

      Persunuori voisi siellä tapansa mukaan myös valikoida, mitä maakuntia hän Virossa päättäisi puolustaa - Suomessahan hän kieltäytyi puolustamasta Ahvenanmaata ja ruotsinkielisiä alueita. Ehkä Virossa tämän saa valita vapaammin?

      Siellä hän voi myös esittää virolaisille näkemyksiään siitä, mitä virolaisia alueita kannattaisi luovuttaa Venäjälle ilman taistelua, ja kuinka venäläisten vallan alla on niin paljon mukavampaa kuin suomenruotsalaisten.

      • Virossa Persunuoren pitää opetella viroa ennen kuin pääsee töihin (muuhun kuin perunannostoon ja hanttihommiin). Se lienee pikkujuttu, jahka se on saanut suomenkurssinsa suoritettua? Mikähän lienee Persunuoren äidinkieli? Käytetäänkö siinä kyrillisiä kirjaimia?

      • Anonyymi

        Viroon muuttaa paljon esim. opiskelijoita ja yrittäjiä enkä tosiaankaan ole niin varma että olisivat kaikki Persussuomalaisia mutta nuoret suomalaiset ovat nykyisin kielitaitoista väkeä ja oppivat varmasti myös viroa jos tarvitaan. Perussuomalaiset nuoret ovat käyneet ihan saman maailmalla kovasti kehutun suomalaisen koulutuksen kuten kaikki muutkin ja kun heillä on vielä kykyä omaan itsenäiseen ajatteluun niin aivan varmasti pärjäävät missä tahansa.

        Ajattelin ihan samaa. Suomalainen nuori toki pärjää täällä vielä mutta parempi on tulevaisuutta ajatellen tässä vaiheessa lähteä rakentamaan elämäänsä muualle .

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Virossa Persunuoren pitää opetella viroa ennen kuin pääsee töihin (muuhun kuin perunannostoon ja hanttihommiin). Se lienee pikkujuttu, jahka se on saanut suomenkurssinsa suoritettua? Mikähän lienee Persunuoren äidinkieli? Käytetäänkö siinä kyrillisiä kirjaimia?

        Persusnuorelle ja persuille yleensä on tuo ruotsinkielikin tuottanut ongelmia, nyt repäisette siis joukolla ja opettelette viron kielenkin " suitsait"?

        Pelkäänpä pahoin, että se ei onnistu "lennosta ja lennossa". Viron kielen opiskelu on ihan yhtä vaikeaa kuin ruotsin kielen. Venäjänkieliset, , jotka ovat ikänsä asuneet Virossa, eivät ole oppineet viroa, vaikka sitä opetetaan samoin kuin meillä ruotsia.

        Mutta kyllä varmaan Suomen Postiin, joka siirtää toimintonsa Suomesta sinne ja tarjoaa muistaakseni ja peräti 645 € kuukausiliksan, suomenkielestä on etua?

    • Anonyymi

      Hyvä Viro ! Hienoa että kaikkien suomalaisten lama ja kurjuus ja valtionvelka ja syrjäytymisjuttujen jälkeen saa kuulla että lahden toisella puolella menee hyvin !

    • Anonyymi

      Perusnuori: ""Virossa ei tarvita ruotsin osaamista. Moni Persu on löytänyt sieltä hyvän opiskelupaikan""

      Totta.

      Historiaa, vaikka virkojen nimet ovat erilaisia eri aikoina kutsumme virkaa seuraavassa professoriksi

      Missä maailman yliopistossa
      on ollut maailman ensimmäinen suomen kielen professorin virka?

      a) Tukholmassa
      b) Turussa
      c) Helsingissä
      d) Pietarissa
      e) Moskovassa
      f) ei missään ylläolevassa vaan ...

      • Anonyymi

        Vastaus on C

    • Anonyymi

      Virossahan päästiin kommareista eroon , Suomessa ei.

      Siksi Virolla menee hyvin, Suomella ei.

      • Anonyymi

        Niin hetihän Viro alkoi nousta suosta kun kommarit lakkasivat määrämästä ja pitämästä maata kurjalana. Nyt on kehittynyt jo ohi Suomen joka vasurien pillin mukaan tanssahdellen menee alaspäin.

      • Anonyymi

        Virossa päästiin eroon ylimielisistä ruotsinkielisistä ja se takaa maan nousun Euroopan eliittivaltioiden joukkoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Virossa päästiin eroon ylimielisistä ruotsinkielisistä ja se takaa maan nousun Euroopan eliittivaltioiden joukkoon.

        Niinkö, siinä tapauksessa aivan toisenlaiset ruotsalaiset ovat maan suurimpia ulkomaisia sijoittajia?

        Ne toisenlaiset ruotsalaiset elvyttävät rannikon ruotsia, Noa rootsista löytyy ruotsalainen koulu ja Hapsal hakee markkinointietua ruotsista, Ruotsin markkinoille. Sama koskee tietenkin Öselia ja Dagötä.
        Dagö on muuten yksi Viron suosituimmista bändeistä, joten se siitä ruotsivihasta Virossa. "Käi persse" on mitä virolaiset sinulle sanoo. Käy kokeilemassa, äläkä sitten valita kun nenusta tulee verta.

        Ei sunkas ne lyö ?

      • Anonyymi

        "Siksi Virolla menee hyvin, Suomella ei. "

        Bruttokansantuotteessa, palkkatasossa, koulutuksen laadussa, PISA-menestyksessä, terveydenhoidossa, sosiaalihuollossa, naisten ja lasten asemassa, tasa-arvossa, lehdistönvapaudessa, ilman puhtaudessa, luonnonvarojen runsaudessa, ihmisoikeuksissa maan itsenäisessä puolustuskyvyssä vai missä suhteessa?

        Toki osaat kertoa, kun väittämään menit?

      • Peppu-Reino kirjoitti:

        Niinkö, siinä tapauksessa aivan toisenlaiset ruotsalaiset ovat maan suurimpia ulkomaisia sijoittajia?

        Ne toisenlaiset ruotsalaiset elvyttävät rannikon ruotsia, Noa rootsista löytyy ruotsalainen koulu ja Hapsal hakee markkinointietua ruotsista, Ruotsin markkinoille. Sama koskee tietenkin Öselia ja Dagötä.
        Dagö on muuten yksi Viron suosituimmista bändeistä, joten se siitä ruotsivihasta Virossa. "Käi persse" on mitä virolaiset sinulle sanoo. Käy kokeilemassa, äläkä sitten valita kun nenusta tulee verta.

        Peppu! Monta suomenruotsalaista homoa on RKP:n eduskuntaryhmässä? Stefan Wallinia ei hyväksytä, koska lopetti.
        Perussuomalaisissa on yksi, joka vastustaa RKP:n pyhää lehmää, pakkoruotsia. Han skrattar!

      • Anonyymi

        Pyllystä ei vauvoja putkahtele ...voi,voi...eikö sittenkään vaikka kirkossa vihkisi ? Pitäähän se peräsuoli tasa-arvon nimissä saada jotenkin muutettua kohduksi ja kakkakikkare munasoluksi. Siinä riittää vihervasemmistolle tekemistä.

      • Perusnuori kirjoitti:

        Peppu! Monta suomenruotsalaista homoa on RKP:n eduskuntaryhmässä? Stefan Wallinia ei hyväksytä, koska lopetti.
        Perussuomalaisissa on yksi, joka vastustaa RKP:n pyhää lehmää, pakkoruotsia. Han skrattar!

        Piti sitten sensuroida vastaus kun osui niin ikävästi? Olisit nyt vain ylpeä valinnastasi.

    • Anonyymi

      Kaksi sukupolvea rakentaa, kolmas tuhoaa.

      Nyt ollaan siinä kolmosessa.

    • Persut eivät elä sosiaalituilla. Vasemmistoliittolaiset, Vihreät ja demarit tekevät niin. Suomenruotsalaisilla on paljon suojatyöpaikkoja veronmaksajien rahoilla. Kokoomuslaiset ja Persut tekevät rehellistä työtä.

      • Anonyymi

        Demareista on tullut oikeita kansanvihollisia. Tämän hallituksen jälkeen Suomella ihan oikeasti ei ole mitään muuta kuin mamut,velat ja nälässä riutuvat vanhukset. Vihreät ja vasurit tietenkin sen hyväksyvät ja vihreät ei anna oman maan vanhuksille edes ihmisarvoa mutta sen sijaan pitää paperittomia lähteä maailman meriltä pelastamaan ja terroristimuijia hakemaan Suomeen.

      • Anonyymi

        Tietotaitotasosi on tosi heikko. Ensinnäkin kertomuksesi ketkä elävät sosiaalituilla perustuu juuri älykkyysosamääräsi tasoon. Kuvitteletko sinä, että jos äänestää muita kuin persuja ja kokoomusta, joutuu elämään sosiaalituilla.

        Mites sinä oletkaan päätynyt tällaiseen analyysiin, tieteellisesti tutkittu vai tyhmille persuille suunnattua propagandaa. Kaikki mitä rivipersut täällä todistaa on niille kerrottu ja kaikkeenhan uskovatkin.

        Ja sitten vielä tiedoksi, Ruotsin kruunun halpuudsta johtuen, Ruotsissa matkailu on nyt edullista, kuten ruoka ja polttoainekin. Vaatii toki itse seuraamista, ei persujen suppeaa tietoa kts. valuuttakurssit.

    • Anonyymi

      vOI OLLA ETTÄ MONI sUOMALAINEN ANELEE NYKYISEN PAKOLAISPOLITIIKAN MYÖTÄ TURVAPAIKKAA Virosta...Grillit kuumina...?

      • Anonyymi

        "vOI OLLA ETTÄ MONI sUOMALAINEN ANELEE NYKYISEN PAKOLAISPOLITIIKAN MYÖTÄ TURVAPAIKKAA Virosta"

        Mutta eikös tässä juuri persunuoret todenneet kuinka nihkeitä virolaiset ovat ottamaan turvapaikanhakijoita?

        Kyllä nyt persuparan pitää hakea turvapaikkaa jostain ihan toiselta ilmansuunnalta. Otto Wille Kuusisen jalanjäljissä?

        Joo. Ei oo persuilla helppoa. Lähtee Suamesta ja Viron poika sanoo jotta tänne et tuu.

        Fiksu meneekin töihin ja aloittaa uuden elämän siellä eikä minään turvapaikanhakijana. Itse olen täällä vakituisen työn ohessa kevytyrittäjänä ja nyt kun tiedän että pystyn työllistämään itse itseni niin jätän työpaikan Suomessa ja siirryn kokoaikaseksi yrittäjäksi Tallinnaan. Työllistän itseni lisäksi perheenjäsenen ja jos kaikki hyvin menee niin ehkä 1-2 vierastakin myöhemmin.

    • Anonyymi

      Virossahan päästiin kommareista eroon , Suomessa ei.

      Siksi Virolla menee hyvin, Suomella ei. ...

      Tätähän vasemmisto ei halua mainostaa........

    • Anonyymi

      Postimees-lehden elokuussa tekemän kyselyn mukaan 31 prosenttia virolaisista ei halua ottaa maahanmuuttajia mistään (ei edes Suomesta) ja vain 6 prosenttia ottaisi kaikki halukkaat!

      Tallinnassa rakennetaan uusia asuintaloja joka puolelle. Uusien asuntojen neliöhinnat ovat Tallinnan keskustan ja sataman alueella jopa 3 000–4 000 euroa neliömetriltä, eli sadan neliömetrin perheasunnon hinnaksi tulee vähintään 300 000 euroa.
      Asunnot myydään tavallisesti ilman keittiötä ja kaapistoja, joten niiden kulut tulevat perushinnan päälle. Lisäksi pysäköintipaikka autolle pitää ostaa erikseen.
      Omistusasunnossa asuminen ei ole myöskään ilmaista. Sähkö, vesi, lämmitys, jätehuolto ja puhtaanapito pitää maksaa joka kuukausi. Maan hinta on tuplaantunut.

      Suuri osa Viron parhaasta työvoimasta on muuttanut ulkomaille. Sairaanhoitajat, bussi- ja taksikuskit, lääkärit, rakennusmiehet ja siivoojat työskentelevät muualla. Pelkästään Suomessa arvellaan olevan 100 000 virolaista (pysyvästi n. 60 000). Nuoret koulutetut ja kielitaitoiset virolaiset muuttavat kauemmaksi: Manner-Eurooppaan, Australiaan tai Yhdysvaltoihin.

      Persut ei tähänkään asiaan saaneet mitään muutosta hallituksessa ollessaan:
      https://www.ksml.fi/kotimaa/Sosiaaliturvaa-maksetaan-ulkomaille-miljoonia/1179834

      Sosiaalietujen huijaukset ovat melko korkeat.
      Arvatkaapa mihin suurin osa maksettiin?

      Kela maksoi lapsilisää ja kotihoidontukea Suomessa töissä oleville ulkomaisille työntekijöille viime vuonna kuusi miljoonaa euroa. 2017 lapsilisää maksettiin edellä mainituissa tilanteissa yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa ja kotihoidon tukea 1,5 miljoonaa euroa. Kyllä persut ovat olleet anteliaita. Ensin päästivät 35 000 turvapaikanhakijaa maahan ja sitten jakelevat veronmaksajien rahoja holtittomasti.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Perussuomalaiset siis ottivat maahan 35 000 pakolaista, niinkö ? 2015 ? No miksi muut eivät ole laittaneet niitä pakolaisia vieläkään pois vaikka on kulunut jo neljä vuotta ? Eikö siellä ole vihreiden Ohisalo haalimassa lisää väkeä kun omien sanojensa mukaan " Suomi haluaa uutena EU:n puheenjohtajamaana näyttää koko unionille esimerkkiä. " Velkainen Suomi siellä taas esittää upporikasta maailmanparantajaa ja varmasti ei tulokkaita tule puuttumaan.

      • Anonyymi

        Totta että paljon ammattitaitoista väkeä oli muuttanut ulkomaille ja jos maltoit lukea aloituksen niin juuri siitä oli puhe että nyt se väki on alkanut palata takaisin Viroon.

      • "Kela maksoi lapsilisää ja kotihoidontukea Suomessa töissä oleville ulkomaisille työntekijöille viime vuonna kuusi miljoonaa euroa. 2017 lapsilisää maksettiin edellä mainituissa tilanteissa yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa ja kotihoidon tukea 1,5 miljoonaa euroa. "
        _____________________________________________________________________________________

        Yrittämällä yritetään löytää negatiivista, eikä niin väliä, vaikkei olisi aivan totta.

        Voisitko kerto, mitä vikaa yllä olevassa on? Suomi pakottaa kaikki Suomessa töitä tekeviä maksamaan verot Suomeen ja astumaan suomalaisen yleissitovan perversion pariin. Ruotsissa ollaan tämän suhteen täysipäisiä ja Suomessa ei.
        On jotenkin 100 % itsestään selvää, että jos Suomi verottaa se hoitaa myös muut veroista tulevat velvoitteet kuten lapsilisät.

        Pääsäännöstä on ainakin yksi poikkeus ja se on ulkomailla elävien suomalaisten eläkeläisten verottaminen. Asuinmaa verottaa ja nyt myös (tack så satan Stubb!) Suomi verottaa, tarjoamatta tietenkään mitään vastineeksi.

        Valitettavasti asia on niin, että saatuaan lottovoiton syntyä Suomeen, se voitto kannattaa kotouttaa viimeistään tohtorihatun myötä ja karistaa Suomen pölyt lahkeista. Ei heti tule mieleen toista EU maata, jossa aikaansaavalla olisi asiat huonommin kuin Suomessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset siis ottivat maahan 35 000 pakolaista, niinkö ? 2015 ? No miksi muut eivät ole laittaneet niitä pakolaisia vieläkään pois vaikka on kulunut jo neljä vuotta ? Eikö siellä ole vihreiden Ohisalo haalimassa lisää väkeä kun omien sanojensa mukaan " Suomi haluaa uutena EU:n puheenjohtajamaana näyttää koko unionille esimerkkiä. " Velkainen Suomi siellä taas esittää upporikasta maailmanparantajaa ja varmasti ei tulokkaita tule puuttumaan.

        Niin, miksi eivät muut hoitaneet tätäkin Persujen tumpulointia? Onhan aikaa ollut jo yli kokonaisen kuukauden.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Niin, miksi eivät muut hoitaneet tätäkin Persujen tumpulointia? Onhan aikaa ollut jo yli kokonaisen kuukauden.

        Persuilla ei riittänyt neljääkään vuotta, nyt pitäs saada korjattua persujen hallituskauden virheet kuukaudessa. Olettepa melkoisia valehtelijoita ja joukkohysteriaan sairastuneita.

    • Suomi maksaa Ahvenanmaalle 200 mij € klumppisumman. Saarilla on 30000 ihmistä, jotka eivät halua olla suomalaisia eivätkä puhua suomea. Miksi näin? Anoisivat itsenäisyyttä tai liitosta Ruotsiin.

      • Anonyymi

        Älä kirjoittele taas täyttä p.....kaa. Minulla on tuttavia Ahvenanmaalla ja kukaan heistä ei kiellä olevansa suomalainen.
        Unkaria kun ihailet, niin tiedät kai unkarilaisten olevan huolissaan Suomen vähemmistöistä. Tämän päivän lehdestä voit lukea enemmän. Lähteenä unkarilainen lehti.
        Samalla lähetän terveiseni Pietariin.

    • Anonyymi

      Virossahan päästiin kommareista eroon , Suomessa ei.

      Siksi Virolla menee hyvin, Suomella ei. ...

      Tätähän vasemmisto ei halua mainostaa........ ..

    • Perusnuori, jos jäit ilman opiskelupaikkaa niin matkusta Unkariin ja ano turvapaikkaa. Tai, jos saatte koottua ryhmän, niin olen varma, että saatte valtavan hyvän vastaanoton.

      Työttömyys tai asuntojonossa matujen syrjäyttämäksi joutuminen riittänee perusteeksi Unkarissa turvapaikkaan?

      • Anonyymi

        En minä ole työtön, olen ollut kokoaikasessa työssä vuosikausia ja minulla on omistusasunto joka on myös jo velaton. Myyn sen rikkaille matuille ja muutan Unkariin. En ole turvapaikkaa hakemassa vaan paikkaa jossa elää ja työskennellä normaalimmassa yhteiskunnassa kuin Suomi.

        Pääset samalla eroon "Persunuoresta", ei huono.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Pääset samalla eroon "Persunuoresta", ei huono.

        Ei Perusnuorista ole minulle mitään haittaa ollut, työpaikallani heitä on useita. Terveitä nuoria ihmisiä. Työskentelevät elättääkseen itsensä ja toivovat tietenkin parasta omalle kotimaalle. Minusta se on normaalia, niin kuuluu ollakin mutta ehkä nykyisin pidetään parempana että notkuu ostareilla KELA:n rahoilla ostetuissa merkkivaatteissa ja huudellaan elättäjille. Ja sitten Pride-kulkueeseen huutelemaan. Ja huutelemaan " ei natseja Turkuun ! " Jotkut ilmeisesti elävät tässä maassa vaikka eivät muuta tee kuin huutavat kurkku suorana milloin missäkin ja toiset taas vaan lisäävät geeliä päähän. Sitten on se ivatuin osa, se joka elättää. Eihän koirakaan ruokkivaa kättä pure, hullujahan te olette kun Perussuomalaisia haukutte. Ehkä se on järjen valo sammunut paljosta huutamisesta.

        "Persunuori" ei ole monikko.

      • Peppu-Reino kirjoitti:

        "Persunuori" ei ole monikko.

        Perusnuoria on nykyisin aivan hiton paljon. Perusnuori on todellakin monikko. SU on yksikkö, eli yksi bussi ns nuoria.

    • Anonyymi

      Tuolla aiemmin luki, että Viro ei halua ottaa mamuja mistään, ei edes Suomesta.
      Mites tuohon pitäisi suhtautua. Ollaan EU maa kuten Virokin. Entä virolaiset Suomessa? Eikö se ole virolaisille ongelma?

      • Se on yksinkertaisesti jälleen kerran valhe. Virolla oli ja voi olla vieläkin kampanja jolla houkutellaan mm. suomalaisia IT osaajia Viroon töihin.

    • Anonyymi

      Virossahan päästiin kommareista eroon , Suomessa ei.

      Siksi Virolla menee hyvin, Suomella ei. ...

      Tätähän vasemmisto ei halua mainostaa...

      • Anonyymi

        Kun siellä menee niin hyvin, niin silloin voidaan lopettaa täältä kaikki sosiaalietuuksien maksut sinne. Siellä kun kukaan ei niitä halua. Eiks jeh persut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun siellä menee niin hyvin, niin silloin voidaan lopettaa täältä kaikki sosiaalietuuksien maksut sinne. Siellä kun kukaan ei niitä halua. Eiks jeh persut.

        Sitä vaan en tajua, että miksi sinne kerätään avustuksia mm. vaatteita, puurojauhoja etc.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä vaan en tajua, että miksi sinne kerätään avustuksia mm. vaatteita, puurojauhoja etc.

        Onhan meilläkin Suomessa leipäjonot vaikka tänne haalitaan lisää elintasopakolaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan meilläkin Suomessa leipäjonot vaikka tänne haalitaan lisää elintasopakolaisia.

        Mutta Virossahan menee persujen mukaan hyvin syystä, että sinne ei muuta ketään muita kuin virolaisia. Ei pitäisi olla puutetta mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Virossahan menee persujen mukaan hyvin syystä, että sinne ei muuta ketään muita kuin virolaisia. Ei pitäisi olla puutetta mistään.

        Virolla menee paremmin kuin Suomella. Suomella voi näennäisesti olla joku asia paremmin mutta se vain NÄYTTÄÄ siltä koska kaikki tosiasiassa pyörii velkarahalla. Suomi on ollut todella typerä. Rakensi hyvinvoinnin ja alkoi sitten leveillä ja leuhkia sillä niin että siivelle tulijoita riittää. Olisi kannattanut esittää köyhempää kuin ollaankaan. Nyt kaikki on jo menetetty.

    • Anonyymi

      Virossahan päästiin kommareista eroon , Suomessa ei.

      Siksi Virolla menee hyvin, Suomella ei. ...

      Tätähän vasemmisto ei halua mainostaa... mistäköhän syystä ;DDDDD

    • Anonyymi

      Miksi S uomessa vankilaan tuomitut virolaiset vastustavat siirtoaan Viron onnelaan?

    • Anonyymi

      Virohan oli jo paljon Suomea edellä ennen sotaa ja Neuvostomiehitystä. Miehityksen aika oli pysähtyneisyyden ja taaksepäin menon aikaa. Vapauduttuaan miehityksestä, se on alkanut kohota entiseen maineeseen vähitellen.

      • Anonyymi

        Paljonko Suomen ja Viron kansantuotteet per asukas olivat 2018?

      • Miehityksen aika oli aika jolloin Neuvostoliitto pakko-asutti kehnoja neukkuja Viroon ja murhautti virolaisia liukuhihnatyönä. Aivan samanlaisia tuomioita olisi pitänyt langettaa ryssille kuin natseille sotien jälkeen kansanmurhien johdosta.

        Tällä hetkellä ryssät murhailee naapurivaltioissa minkä ehtivät eri itse aiheuttamiensa kestokonfliktien varjolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko Suomen ja Viron kansantuotteet per asukas olivat 2018?

        Jos olisit ottanut selvää, tietäisit paljonko ne ovat. Vuonna 2017 Suomen BKT oli runsas kaksi kertaa niin suuri kuin Viron, henkeä kohden mitattuna. Kannattaa muistaa mitä BKT sisältää kun vertailee.
        Yksinkertaisempi luku löytyy valtionvelasta. Viro on maailman neljänneksi vähävelkaisin maa ja Euroopan vähävelkaisin. Suomen valtionvelka on 10 kertainen Viroon verrattuna. Se velka on osa BKT:tta.

        Siinä missä jokaisella suomalaisella, vauvasta vaariin, on 28.000 € valtionvelkaa, jokaisella virolaisella on sitä vajaa 1.700 €.

    • Anonyymi

      Viron hyvinvointi on pääsääntöisesti Viron venäläisten ansiota. Hehän asunevat Tallinnan seudulla. Muualla ei ole lähes niin toimeliasta taloutta.

      • Huono provo. Eniten venäläisiä löytyy Narvasta ja vielä muutama vuosi sitten koko alue oli pelkkä slummi. Nyt se virolaistuu ja reipastuu. Talouskin kohenee länsimaisten investointien turvin.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Huono provo. Eniten venäläisiä löytyy Narvasta ja vielä muutama vuosi sitten koko alue oli pelkkä slummi. Nyt se virolaistuu ja reipastuu. Talouskin kohenee länsimaisten investointien turvin.

        https://www.tallinna24.ee/artikkeli/671076-viron-talouskasvu-jatkuu-vahvana-ongelmia-aiheuttavat-tyovoimapula-ja-nopea

        "Maastamuuton pysäyttämiseen tarvitaan talouskasvua, mutta talouskasvun saavuttamiseksi täytyy selittää ulkomaisille sijoittajille, mitä aiot tehdä vähenevälle väestölle" . Vuonna 2018 Suomesta palasi 3000 virolaista, ei niin hirveästi kannata hehkuttaa. Ja eihän se paljon paranna tilannetta, kun väkiluku ei kasva esim. syntyvyyden ansiosta enää, vaikka lapsilisää on huimasti nostettu 3. lapsen synnyttyä.

        https://www.globalis.fi/Tilastot/BKT-per-asukas
        Ja tästä voi ihan katoa, paljonko tuolla 1,32 miljoonan asukkaan maalla on kirittävää eli BKT:eet/asukas. Mitähän se oikeasti tarkoittaa todellisuudessa. Maa, joka länsimaistuu, kehittyy tietyn aikaa ja sitten palaa normaalille talouskasvun tasolle. Eestin täytyy jatkossa nykyaikaistaa infrastruktuuria ja sijoittaa siihen verovaroja. Ei se viinan myynnillä Eestinkään talous pitkälle pötki.

        https://www.tallinna24.ee/artikkeli/383534-viro-on-isattomien-lasten-maa-yhdeksan-isaa-kymmenesta-hylkaa-lapsensa-avioeron

        Loistava maa vai? Mitähän tästä ajattelevat persuisät? Eikös tuo kuvaa, että ihmiset ovat vastuuttomia, hulttioita, itsekeskeisiä ja huikentelevaisia.

        BKT numero näyttää sen mikä tulikin jo mainittua. Velan kohdalla on pieni tarkennuksen vara ja se on se, että Suomen velka ei ole 10 kertainen vaan 75 kertainen Viron valtioon verrattuna. Velka/hlö on kuitenkin parempi mittari ja se pitää kutinsa.

        Ne kaksi muuta linkkiä ovat luokkaa: Paavo Pönttö ja Paska lehti, päivää. Siihen kirjoittaa mm. tunnettu Virovihaaja ja oikeasti kuupastaan sekaisin oleva toimittaja joka on saanut kenkää vähän joka puolelta. Odotettu valinta kun pitää saada kakkaa keskusteluun.

        Kerropa kaikille miksi meidän pitäisi uskoa vuodatuksiasi?

        Fanaattisuus paistaa väittämistäsi ja jos joku on muuta mieltä on se torpattava hyökkäämällä, sättimällä ja solvaamalla.

        Keiden haluaisit muuttavan Viroon, kaikkien aitojen suomalaisten vai vain persujen. Ihan ei ole auennut, mihin tähtäät fanaattisuudellasi! Tulee mieleen, että meidän kaikkien pitäisi olla tyytymättömiä kotimaahamme, kuten sinä olet.

        Miksi pitää kaivamalla kaivaa Suomesta ja suomalaisista epäkohtia? Saat ihannoida vaikka ketä ja mitä, mutta kaikki muut saa ajatella ihan itsenäisesti, ilman manipulointiasi.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201808022201110856
        Viro ei ole vain kultamaa, jona tuot sen täällä esiin. Luulet, että ihmiset ovt tietämättömiä asioista, eivät tunne Viron historiaa, ihmisiä sieltä ja heidän elinolojaan ja elämäänsä ennen itsenäistymistä ja sen jälkeen.

        Venäjän mafian omistama Tallink ei ole koskaan vielä saanut viivan alle jäämään euroakaan. Rikkoo törkeästi osakeyhtiölakia mm. virolaiset ovat muutenkin aika pahvihattukansaa. Mafia saa jyllätä ihan vapaasti ja lonkerot ulottuvat ihan hallintoon asti.

        Tallinnan sataman kusettajataksit ja piraattikrääsäkauppiaat toimivat Viron valtion ja Tallinnan kaupungin suostumuksella. Sopimus 90-luvun alun Tallinnassa: Satama-alue luovutettiin mafian etupiiriksi - ja mafialle se kuuluu vieläkin.

        Faktan käyttö ja valheiden oikominen ei ole fanaattisuutta vaan asiaa.
        Mainitsin tunnetusta, psyykeltään ailahtelevasta, itseään toimittajaksi kutsuvasta henkilöstä, joka on saanut toistuvasti fudut kaikkialta.
        Nyt kun siirryit Pavvo Pönttö ja Paskalehtilinjalta peräti Iltasanomiin, artikkeli on juuri kyseisen hörhön tekeleitä.

        Mitä Tallinkkiin tulee, se on jo vuosia ollut pörssiyhtiö ja toisin kuin kirjoitat, se on tehnyt tulosta ja jakanut osinkoja. Mistä vimma valehtelemiseen ja panetteluun kumpuaa?

        Myös Tallinnan satama on nykyään pörssiyhtiö.

        Katsopa pörssiyhtiön suurimmat omistajat. Siitä sitten voi tehdä johtopäätöksiä. Eihän se ikinä tarkoita, että pörssiyhtiö olisi vain pienten osakkeenomistajien temmellyskenttä. Kyllä niissä rahaa pestään ja varsinkin Virossa. Tietysti sinä olet pörssisijoittamisenkin asiantuntija ja ammattilainen.

        Virolaisia asuu eli on kirjoilla Suomessa noin 60 000. Suurin osa on töissä. Lisäksi on ainakin 20 000-30 000, jotka eivät ole kirjoilla Suomessa, mutta käyvät töissä Suomessa.
        Virolaisten tilastojen mukaan suomalaisia on kirjoilla Virossa noin 7000, joukossa on eläkeläisiä ja lapsia. Suomalaisia ei ole paljon töissä virolaisissa työpaikoissa, mutta  itsensä työllistäjiä ja yrittäjiä on kylläkin.

        Vaikka suomalaisessa mediassa on ollut paljon juttuja siitä, kuinka Viro houkuttelee suomalaisia IT-osaajia töihin Viroon, menijöitä on ollut melko vähän. Ja jos siellä suorastaan kukoistaa IT-osaaminen, miksi houkutella suomalaisia sinne töihin?
        Ai niin, ei ole tekijöitä, he ovat lähteneet maasta!

        Virossa työelämä on suomalaiseen verrattuna enemmän johtajakeskeistä. Työntekijät tekevät sen, mitä määrätään eivätkä mitään muuta.
        – Virossa on paljon myös ulkomaalaistaustaisia yrityksiä, joissa noudatetaan täysin samaa yrityskulttuuria kuin muualla maailmassa ja start-up-yrityksiä, joissa ollaan hyvinkin innovatiivisia.

        Kiinnostava huomio on, että työn tuottavuus työtuntia kohden on Suomessa edelleen kolminkertainen Viroon nähden.

        Jako naisten ja miesten töihin on vahvempaa kuin Suomessa ja palkkaerot miesten ja naisten välillä ovat EU:n suurimpia.

        Itselläni on ollut virolaisia työntekijöitä. Puoli vuotta jaksetaan näyttää ja sitten taso lopahtaa. Myös Virossa olevassa tehtaassa on sama meininki, kuten Kiinassakin nykyään, reippaasti siirrytään toiselle työntantajalle, jos luvataan pari senttiä parempaa palkkaa. Pitkän päälle homma ei onnistu ja siksi yritys siirsikin toiminnot takaisin Suomeen, jota myös isot ruotsalaiset yritykset tekevät. Ei ole enää riittävästi työväkeä, ts. luotettavaa ja oppimiskykyistä.

        Juttusi ovat todella fanaattisia ja aliarvioit näemmä kaikki muut. Luulet että muilla lähes kahdenkymmen vuoden kokemus molemmista maista, työelämän johtopaikoilla ja muutoinkin, ei riitä sinun taitotasollesi. Ei kun jatkat vaan inttämistä, sillä kukaan ei voi olla niin tyhmä, että pitää ”faktojasi” ainoana totuutena.

        "Juttusi ovat todella fanaattisia ja aliarvioit näemmä kaikki muut. Luulet että muilla lähes kahdenkymmen vuoden kokemus molemmista maista, työelämän johtopaikoilla ja muutoinkin, ei riitä sinun taitotasollesi. Ei kun jatkat vaan inttämistä, sillä kukaan ei voi olla niin tyhmä, että pitää ”faktojasi” ainoana totuutena."
        _________________________________________________________________________

        Aika sekavaa mutta nyt oli haukkumisen lomassa muutakin. Hyvä alku.
        Sitä, että on kokenut johtaja sekä Suomessa, että Virossa ja myöntää, että ei oikein pärjää kummassakaan ei ole kovin hyvä CV, yleinen toki.

        Viroon on pesiytynyt melko eriskummallisia suomalaisia "Virotietäjiä" jotka tietävät kaikkea ihmeellistä Virosta, jota kukaan muu, virolaiset mukaan lukien, eivät tiedä. Niiden jutut löytyy näistä haista paska tasoisista omakustanteista, jostain sisuradiosta tai vastaavassa ja yhteinen nimittäjä näille nillittäjille on epäonnistuminen.
        Ei kannata olla katkera ja kylpeä omassa erinomaisuudessa kun muut juoksee ohi joka puolelta, eikä ketään oikein kiinnosta. On vain hyvä, että olet tullut pois maasta jonka kansa ei sinua miellytä.

        P.S. ne faktat ovat erinomaisen helppoja tarkistaa julkisista lähteistä.

        Olkaapa tarkkana persut kun ryntäätte Eestin asuntomarkkinoille kämppää hankkimaan, vaikka sitä saan neliön ja pakkaatte muuttokuormaa Peppu-Reinon innoittamana. Malttia hiukan.

        Ainahan siellä neuvoto-opein ja niitä kirtämään oppineet, jo "monessa polvessa", pyrkivät hitusen huijaamaan "pohjoisen poroa". Sinisilmäisiä kun suomalaisista aika moni on ja pään saa puhuttua pyörälle selvänäkin. Sopimuksiin ei koskaan kannata lahden toisella puolella nimeä rustata ennenkuin jokainen millin sadasosan kokoinenkin teksti on luettu ja käännetty.

        Asunnon ostossa ei siis kannata luottaa paikallisen sanaan, eikä kyllä Peppu-Reinonkaan ohjeisiin. Joskus nämä Suomesta karanneet pyrkivät "auttamaan" maamiestä. Paljonhan sinne on pesiytynyt jos jonkinlaista "suomiteuvoa", jolla ei ole tarvetta päivänvalossa tallata maamme kamaralla.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201803232200830484

        Tervemenoa vaan persut Eestiin. Isänmaallisuuden voi hukuttaa helposti halpaan ruokaan ja viinaan ja löytyy sieltä muutakin viihdykettä. kaikki on halpaa...siis muistakaapa mitä tuo sana tarkoittaa paikallisen sanomana!

        Ensimmäinen ohje siis on; epäilkää kaikkea ja kaikkia, rehellisiä ihmisiä kyllä eestistäkin löytyy, mutta ei taida monikaan niistä asuntokauppoja olla tekemässä.

        Nyt jutusta huokuu jo epätoivo. Uusi linkki ja samalta pipipäältä kuin edellinenkin. Tämä ryyditettynä uusin henkilöön käyviin syytöksin, joille ei löydy perustetta mistään. Onhan se tapa keskustella, sekin.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        "Juttusi ovat todella fanaattisia ja aliarvioit näemmä kaikki muut. Luulet että muilla lähes kahdenkymmen vuoden kokemus molemmista maista, työelämän johtopaikoilla ja muutoinkin, ei riitä sinun taitotasollesi. Ei kun jatkat vaan inttämistä, sillä kukaan ei voi olla niin tyhmä, että pitää ”faktojasi” ainoana totuutena."
        _________________________________________________________________________

        Aika sekavaa mutta nyt oli haukkumisen lomassa muutakin. Hyvä alku.
        Sitä, että on kokenut johtaja sekä Suomessa, että Virossa ja myöntää, että ei oikein pärjää kummassakaan ei ole kovin hyvä CV, yleinen toki.

        Viroon on pesiytynyt melko eriskummallisia suomalaisia "Virotietäjiä" jotka tietävät kaikkea ihmeellistä Virosta, jota kukaan muu, virolaiset mukaan lukien, eivät tiedä. Niiden jutut löytyy näistä haista paska tasoisista omakustanteista, jostain sisuradiosta tai vastaavassa ja yhteinen nimittäjä näille nillittäjille on epäonnistuminen.
        Ei kannata olla katkera ja kylpeä omassa erinomaisuudessa kun muut juoksee ohi joka puolelta, eikä ketään oikein kiinnosta. On vain hyvä, että olet tullut pois maasta jonka kansa ei sinua miellytä.

        P.S. ne faktat ovat erinomaisen helppoja tarkistaa julkisista lähteistä.

        "Sitä, että on kokenut johtaja sekä Suomessa, että Virossa ja myöntää, että ei oikein pärjää kummassakaan ei ole kovin hyvä CV, yleinen toki."

        Semmosta arviointia ja oikein näkemättä mustaa valkoisella tai tietämättä mitään. Johtopäätökset teetkin kaiksta "mutulla". Samaa, kuin kaikki muukin täällä syvällä rintaäänellä julistettua, ainoana faktana ja kaikkien hyväksyttävä.

        Usea suomalainen yritys perusti Viroon tehtaan aikanaan halpojen palkkakustannusten vuoksi. perstamisvaiheessa sinne pääsi/joutui/halusi yritystä pystyttämään yrityksen vetäjiä, jotka sitten palasivat vakipaikalleen Suomeen. Ei sitä koettu epäonnistumisena, eikä heikkoutena CV:ssä, mutta sinäpä näemmä näet sen niin. Tehtaan pystyttäminen Viroon, oli monelle ponnahduslautana uralla etenemiseen, ei perääntymiseen tai frustraatioon. Onnistumisesta suomalaisissa yrityksissä palkittiin, ei siis aliarvioitu keskinkertaiseksi ja kyvyttömäksi.

        Näinhän se menee...kenelle oikein lahkosaarnaajan tavoin uskottelet yhtä totuuttasi?

        Setä on hyvä ja tutustuu omiin vuodatuksiinsa. Mitään muuta lähdettä arvioille ei ole. Setä on hyvä ja katsoo seuraavaksi, miten se kakanviskely oikein alkoikaan. Oho, omasta tekstistäsikö se lähti?

        Maailmalta löytyy näitä pikkuSuomeloita ja ne ovat kaikki kovasti toisensa oloisia. Business idea on aina halpa työvoima, palvelusväki, asuminen, autot j.n.e. ja kun elintaso nousee, rahkeet (tai eläke Fuengirolassa) eivät enää riitä. On siirryttävä Romaniaan, Bulgariaan tai vaikkapa Sloveniaan kunnes siellä käy samoin.
        On kuten joku kirjoitti aiheesta koskien Viroa: Nykyään siellä on jo osattava jotain.

    • Anonyymi

      Verotus on "liberaali",

      Perusteet olemassa, menetelmät saavat kehittää itse. Tottakai käyttävät nettiä, vierailevat Pohjoismaissa ja käyttävät omia aivojaan.

      Ikuinen ilojuoman myyminen ym. sitäkin harjoitetaan vielä ( vero ,% alas, verokin on hinta.kyllä se tiedetään täälläkin...)

      Täällä vaan eletään neuvostoaikaa Eu:ssa.

      Breznevin aikainen syvä uni jatkuu...

    • Anonyymi

      Virossahan päästiin kommareista eroon , Suomessa ei.

      Siksi Virolla menee hyvin, Suomella ei. ...

      Tätähän vasemmisto ei halua mainostaa... mistäköhän syystä ;DDDDD

      Kun Antin kommarit pääsee sähläämään, Suomessa kehitys taantuu.

    • Anonyymi

      Virossa suhtauduttu aiemminkin mamuihin negatiivisesti . Vuonna 1917 heitettiin kaikki ulkomaalaiset ulos. 1940-luvulla pilkkasivat suomalaisia kun ei annettu maatamme NL:lle. Sen vuoksi oli oikein hyvä, että valtiojohtomme käsitteli Viron uudelleen itsenäistymisen sanoisinko asioita tarkkaan tarkastellen.
      Kehottaisin "perusnuorta" ja hänen hengenheimolaisiaan tutkimaan vaikka eu-maiden bruttokansantuotteita.

      • Suomi onnistui asiassa silloin oleelliset paremmin ja pysyi itsenäisenä. Baltian maat lahdattuine kansoineen saivat kokea neukun luotettavuuden. Kummallista asiassa on se, että vaikka kaikki tietävät miten ryssä muuttuu paistettaessa, lupauksia viitsittiin ja edelleen viitsitään edes kuunnella. Luulisi näyttöjen jo riittävän?

        Mitä eri maiden BKT:n tulee, ne kannatta suhteuttaa hintatasoon ja velkaan. Suomessa valtio on velkaa paljon ja kansa enemmän. Se nostaa BKT:a. Jss virolaiset saisivat päähänsä velkaantua kuten suomalaiset, ne ajaisivat niukasti BKT vertailussa ohi.

        Nyt kun olet tutustunut eri EU maiden BKT:n voisit seuraavaksi syventyä siihen, mistä BKT koostuu.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Suomi onnistui asiassa silloin oleelliset paremmin ja pysyi itsenäisenä. Baltian maat lahdattuine kansoineen saivat kokea neukun luotettavuuden. Kummallista asiassa on se, että vaikka kaikki tietävät miten ryssä muuttuu paistettaessa, lupauksia viitsittiin ja edelleen viitsitään edes kuunnella. Luulisi näyttöjen jo riittävän?

        BKT ei tosiaankaan kuvaa kovin hyvin minkään maan elintasoa eikä varsinkaan hyvinvointia. Se pitäisi poistaa mittarina kokonaan.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Suomi onnistui asiassa silloin oleelliset paremmin ja pysyi itsenäisenä. Baltian maat lahdattuine kansoineen saivat kokea neukun luotettavuuden. Kummallista asiassa on se, että vaikka kaikki tietävät miten ryssä muuttuu paistettaessa, lupauksia viitsittiin ja edelleen viitsitään edes kuunnella. Luulisi näyttöjen jo riittävän?

        Mitä eri maiden BKT:n tulee, ne kannatta suhteuttaa hintatasoon ja velkaan. Suomessa valtio on velkaa paljon ja kansa enemmän. Se nostaa BKT:a. Jss virolaiset saisivat päähänsä velkaantua kuten suomalaiset, ne ajaisivat niukasti BKT vertailussa ohi.

        Nyt kun olet tutustunut eri EU maiden BKT:n voisit seuraavaksi syventyä siihen, mistä BKT koostuu.

        Viron kansantuote koostuu pääasiassa palvelutuotannosta, jonka osuus bruttokansantuotteesta oln noin 70 prosenttia. Eipä ole ihme kun virolaiset ovat hermoilleet sumalaisten vähentäessä matkustamista sinne.

        Viron oma sellutehdas nostaisi BKT:een 1 %. Miksiköhän siellä vastustetaan teollisia työpaikkoja.

        https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/korruptio-mainittu-miljardi-investoinnissa-jota-kunnat-vastustavat-raivolla-nain-tehdaan-selluhanke-virolaiseen-tapaan/6b6a9055-2c42-3172-bbdd-abb0029bdd92

        Kun Viro on niin kaikesta edellä meitä ja tekee vain hyviä päätöksiä, pitäisikö meidän ottaa opiksi Kemin sellutehdashankkeessa Viron malli.

        https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.331856

        Olisiko mahdollista, että jokin kommentti jatkossa käsittelisi tekstiä jota kommentoit?
        Puheenaiheen jatkuva vaihtaminen ei ole keskustelua vaan toimintaa, jolla on aivan toinen nimi. Fanaattisuus käsitteenä on usein liitetty k.o. toimintaan.

        Tässä ollaan lähinnä todettu, että Viro on Suomea parempi maa henkilölle, joka tulee omillaan toimeen ja suunnitellee nousujohteista uraa joko toisen palveluksessa tai yrittäjänä. Suomen tulisi ehdottomasti ottaa tästä mallia.

    • Anonyymi

      Kyllä on hulluksi meno mennyt Suomessa. Isis ämmien tuonti tai sen ympärillä pyörinyt keskustelu on viimeinen pisara!

      Mikä hemmetti kansalaisia vaivaa, kun eivät näe tätä Eurooppa vedätystä. Ei todellakaan aja tavallisen veronmaksajan etua, joten enemmistönä kannattaisi laittaa keltaiset liivit päälle.

      Itseään ruokkiva komposti koko Brysseli. Mepit saavat mukavan työpaikan, ajavat pienen EU eliitin etuja ja veronmaksajat ovat aisan kannattajia. Mitä siellä on tavallisen suomalaisen kansalaisen eteen tehty. Ei tullut halpaa ruokaa tai autoja, Ei. Kusetusta!

      Eihän noi mamut ole muuta kuin halpatyövoimaa ja rakennus yms bisneksen pyörittäjiä. Joita me elätämme ja samalla menetämme mm. turvallisuuden.

      • Hyvät liksat kieltämättä. Viron presidentti saa tai ainakin sai EU:lta sopeuttamisrahaa kun Viron presidentin liksa on niin pieni Kaljulaidin EU tuloihin verrattuna. Samoin taisi käydä Helsingin nykyiselle pormestarille.

    • Anonyymi

      Eräillä kokonaistaloudellisilloa mittareilla katsoen Viron kehitys on kyllä ollut nopeaa. Mutta kuten taloustieteilijöille usein huomautetaan, bruttokansantutetta ei kansa voi syödä.
      Viro on taloudellisesti erittäin epätasa-arvoinen yhteiskunta ja jopa massaköyhyys on vakava ongelma. Soisiaaliturvan taso on heikko. Epätasa-arvo näykyy esim. tuolta:

      https://www.stheikko.at.fi/til/tjt/2015/04/tjt_2015_04_2017-05-26_kat_003_fi.html

      • Sosiaalituentarvitsijat asuvat Suomessa ja muuttavat Suomeen. Kaikki ovat tyytyväisiä. Linkki on yhtä hyvä kun juttu. Ei toimi.

      • Anonyymi

        Bruttokansantuote korjattuna: suhde on 0.69 Suomen eduksi. Persuille tämäkin täytyy selventää: jos nallekarkki maksaa 1 centin, saa virolainen eurolla 69 nallekarkkia ja suomalainen 100.
        Unkarilla ja Puolalla vielä huonompi suhde.
        Viron bruttokansatuotteen on mahdollistanut mittavat eu-tuet. Ne vois jo lopettaa.

        En ymmärrä minäkään, miksi entiset itäblokin maat saavat eu tukia niin paljon. Pian tulee 30 vuotta itäonnelan alasajosta.
        Lopettaisiin tuet jotta korjaisi muiden kilpailukykyä.
        Vielä kun saataisiin britit lähtemään pois eikä vänkäämään oven pieleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Bruttokansantuote korjattuna: suhde on 0.69 Suomen eduksi. Persuille tämäkin täytyy selventää: jos nallekarkki maksaa 1 centin, saa virolainen eurolla 69 nallekarkkia ja suomalainen 100.
        Unkarilla ja Puolalla vielä huonompi suhde.
        Viron bruttokansatuotteen on mahdollistanut mittavat eu-tuet. Ne vois jo lopettaa.

        Harmi vaan, että aikuisen nallekarkki maksaa tätä nykyä 4.000 c Suomessa ja 1.350 c Virossa.
        Keskimäärin ihmisen elämä on vähintään 100 % kalliimpi Suomessa kuin Virossa. Suurin tekijä on asuminen ja se puolestaan on ihmisen suurin investointi. Yllä on ääriesimerkki aiheesta.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Harmi vaan, että aikuisen nallekarkki maksaa tätä nykyä 4.000 c Suomessa ja 1.350 c Virossa.
        Keskimäärin ihmisen elämä on vähintään 100 % kalliimpi Suomessa kuin Virossa. Suurin tekijä on asuminen ja se puolestaan on ihmisen suurin investointi. Yllä on ääriesimerkki aiheesta.

        Viron onni oli, että pääsivät eroon ruotsinkielisistä. Suomen olisi myös kannattanut antautua Neuvostoliitolle, niin nyt nuorilla olisi hyvä elämä.

      • Peppu-Reino kirjoitti:

        Sosiaalituentarvitsijat asuvat Suomessa ja muuttavat Suomeen. Kaikki ovat tyytyväisiä. Linkki on yhtä hyvä kun juttu. Ei toimi.

        Peppu ja muut voisivat ottaa mallia Sebastian Tynkkysestä ja ryhtyä Perussuomalaisiksi. Elämämme Suomessa olisi helpompaa, kun ei tarvitsisi opiskella turhaan ruotsia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viron onni oli, että pääsivät eroon ruotsinkielisistä. Suomen olisi myös kannattanut antautua Neuvostoliitolle, niin nyt nuorilla olisi hyvä elämä.

        "Suomen olisi myös kannattanut antautua Neuvostoliitolle, niin nyt nuorilla olisi hyvä elämä."

        Nyt ollaan fennopersuilun ytimessä. Ne eivät ole suomalaisia.

    • Anonyymi

      Virossahan päästiin kommareista eroon , Suomessa ei.

      Siksi Virolla menee hyvin, Suomella ei. ...

      Tätähän vasemmisto ei halua mainostaa... mistäköhän syystä ;DDDDD

      Kun Antin kommarit pääsee sähläämään, Suomessa kehitys taantuu.

      Suomessahan vasemmisto ihaili neuvostoliittoa maailman parhaana punaisena diktatuurina.

      • Anonyymi

        Tähänpä mielisin lisätä:tilulilulii, tilulilulii.

        Esko Nurmijärveltä

    • Anonyymi

      Tässä näkyy vanha totuus:

      Kun maasta poistetaan kommarit, maa menestyy.

      Ja Suomihan ei tule menestymään seuraavaan 4 vuoteen....

      Vappu-Antti tulee pitämään siitä huolen.

      • Anonyymi

        Onhan noita komministeja Suomessa melkein proseentti, kolmessa eri puolueessa. Huomattavasti enemmän niitä löytyy Viron venäläisväestöstä.
        P.S. Huhtasaaren vaihtoehtoisen totuuden mukaan kommunisteja on Suomessa 80 %.

        Ja toki huomasit että meillä on vasemmistohallitus.
        Ja Virossa ei.

        Siksi Suomella menee huonosti.

        PS. vasureiden mielestä 92% suomalaisista on luokkavihollisia.

    • Anonyymi

      Antti Rinteestä tuli yllättäen Alamaäki. Demarit ovat mennyttä.

      • Anonyymi

        Ja lause tarkoittaa selkosuomeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lause tarkoittaa selkosuomeksi?

        Alamäki, vasemmiston suunta.
        Haluatko vasuri vielä venäjäksi???

    • Anonyymi

      Vironon on, ettei valtiossa ole 2 virallista microkieltä virolla ei ole myöskään Ahvenanmaan tapaista omalaatuista aluetta elätettävänä!

    • Virossa asui myös vahva ruotsinkielinen kommunisti populaatio.
      Suurin osa muutti Ruotsiin, mutta RKP:n siipien suojissa heitä on Suomessa. Tämä Peppu on luultavasti kommari?

      • Pitää hieman tarkentaa. Ruotsia puhuvat Suomessa ja Virossa olivat ennen sotia saksalaisten ylimpiä ystäviä, eli natseja.
        Sodan jälkeen he kätevästi vaihtuivat kommunisteiksi.
        Kommunismi on sittemmin unohtunut, mutta rakkaus saksalaisiin, venäläisiin ja arabeihin lisääntynyt.

    • Viro ei vielä ole mallimaa, mutta jos olet nuori ja valkoihoinen on tulevaisuus lahden eteläpuolella parempi.

      Tällähetkellä Viro on suomalaiselle laivaristeilijälle paras kohde.
      Ruotsi on kallis ja Ahvenanmaa on no go alue!

      • Anonyymi

        Suomalaiset isänmaaalliset henkilöt risteilevät missä ja mihin haluavat. Jonkun pikkupersulin no goe alueet on vitsi kuten kirjoittajansa.

      • Anonyymi

        Perusnuori on näköjään kommunisti. Tuollaista toimintaa oli itäblokin maissa. Puolue määräsi mihin sai matkustaa ja mihin ei. Ei luulisi tuollaisia enää olevan.

    • Anonyymi

      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006181153.html

      Tässä näemme sen kun sikopaimenesta tulee betonimies ylittäessään Suomenlahden. Virolaiset ovat vallanneet rakennustyöpaikat, takuu loppuu kun kaverit lähtee karkuun sortuneita rakennuksia.

      Mitä siis vaatii rakentamisen ammattitaito tänä päivänä. Otetaan halvimmat kaverit hommiin ja tulos on tässä. Ai, kannattaa ottaa niitä ulkomaalaisia rakentamaan, niin taitaa yksi sun toinen byggnadi hajota ennen aikojaan.

      Tässä yritetään pitää pitkään salassa näiden lestadiolaisten rakennusfirmojen taloihin kohdistuneet reklamaatiot. Talot vajoaa, seinät halkeaa, rakentamisen jälki on sitten tällaista, kun yrittää rakentaa ja rahastaa, halvalla. Ja taloyhtiöt saa tapella korjauksista aina oikeuteen asti.

    • Ja virolaiset hyödyntävät sankoin joukoin suomen sosiaalisia tulonsiirtoja, käymällä täällä töissä, kun perhe jää kotimaahan nauttimaan suomalaisten maksamista lapsilisistä ja vanhempainlomista suomen taksojen mukaan.
      Kyllä kelpaa, samalla täällä ns. työnantajat saavat halpatyövoimaa, kun suomalaiselle pitäisi maksaa palkkaa, jolla voi suomessa kustantaa elämänsä ja siihenhän ei todellakaan ole varaa, ennenkuin on saatu maa ajettua entisen neuvostoliiton asteelle, jossa kansa sai kolhoosissa palkkansa valtiolta ja eliitti voi paksusti.
      Siihen tuntuu ainakin ek:lla olevan kova hinku, kansan pitäisi maksaa jo työnantajien puolesta henkilöstön palkat.
      Ja siksipoä on kova kiire pelastaa pudotetut veljet yhteiseen rintamaan, lisätä byrokratiaa ja valtiosihteereiden virkoja.

      • Päätit, että toistoa tarvitaan? Vaikka se suomalaisesta saattaa tuntua oudolta niin aivan kaikkialla muualla, vähintään EU:ssa, on täysin selvää, että se joka kerää verot hoitaa palvelut.

        Suomalaisia eläkeläisiä tämä ei enää koske (Suomi kuppaa verot ja asuinmaa hoitaa mm. sairaanhoidon) ja kova on hinku saada edut pois ulkomaalaisilta työntekijöiltä, joille kuitenkin vaaditaan suomalainen TES ja vero päivästä 1. Vain Suomessa.

        Maastamuuttoveroakin puuhaillaan, aivan kuten sitä ei ainakin viimeiset 20 v. olisi ollut olemassa. Seuraus on se, josta joku yrittäjä ulkomailla kirjoitti: Kun kerran olet saanut ”vapaudut vankilasta” kortin ja käyttänyt sen, on hyvin epätodenmukaista, että sinne vapaaehtoisesti menisi uudelleen.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Päätit, että toistoa tarvitaan? Vaikka se suomalaisesta saattaa tuntua oudolta niin aivan kaikkialla muualla, vähintään EU:ssa, on täysin selvää, että se joka kerää verot hoitaa palvelut.

        Suomalaisia eläkeläisiä tämä ei enää koske (Suomi kuppaa verot ja asuinmaa hoitaa mm. sairaanhoidon) ja kova on hinku saada edut pois ulkomaalaisilta työntekijöiltä, joille kuitenkin vaaditaan suomalainen TES ja vero päivästä 1. Vain Suomessa.

        Maastamuuttoveroakin puuhaillaan, aivan kuten sitä ei ainakin viimeiset 20 v. olisi ollut olemassa. Seuraus on se, josta joku yrittäjä ulkomailla kirjoitti: Kun kerran olet saanut ”vapaudut vankilasta” kortin ja käyttänyt sen, on hyvin epätodenmukaista, että sinne vapaaehtoisesti menisi uudelleen.

        Pari korjausta vääriin tietoihin.
        Ei muut maksa vaikka Ruotsista Viroon lapsilisiä, tarkemmin sanoen lapsilisän erotusta.
        Suomalaisen eläkeläisen ostaessa lääkkeitä esim. Espanjassa, saa hän ne samaan hintaan kuin espanjalainen. Tässäkin tapauksessa lasku tulee Suomeen maksettavaksi täyden hinnan mukaan.

        Korjauksen korjaus: Suomalaisen eläkeläisen ostaessa lääkkeitä esim. Espanjassa, saa hän ne samaan hintaan kuin espanjalainen. Tässäkin tapauksessa lasku tulee Suomeen maksettavaksi täyden hinnan mukaan.
        _______________________________________________________

        Näin on ollut ja se johtuu siitä, että maiden välillä on ollut verosopimus. Jopa sopimuksen voimassaoloaikana suomalainen eläkeläinen maksoi veronsa Espanjaan ja sen lisäksi sairasvakuutuksen Suomeen. Kai sillä rahalla nyt jotain pitää saada, maksamisen riemun lisäksi? Tämä koski Suomessa kirjoilla olevia. Nyt sitä sopimusta ei enää ole. Alex Stubb repi sen.

        Virossa, joka on puheenaihe, suomalainen joka on pysyvästi Virossa töissä ja joka maksaa veronsa Viroon saa kaikki samat edut mitä paikallisetkin. Ei heidän tarvitse maksaa sairasvakuutuksia Suomeen ostaakseen pillereitä tai hampaanhoitoa Virosta. Sama koskee kaikkea muutakin, lukuun ottamatta matkustusasiakirjoja jossa Suomi on euronkuvankiilto silmissään terästäytynyt oikein urakalla.

    • Anonyymi

      Viro menee ohi ja lujaa näillä näkymin ainakin rallissa.

      • Anonyymi

        Suomessa menee heikosti, kun vihervasemmiston kartturit huutavat hallituksessa ainoastaan " TIUKKA KÄÄNNÖS VASEMPAAN!!!!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa menee heikosti, kun vihervasemmiston kartturit huutavat hallituksessa ainoastaan " TIUKKA KÄÄNNÖS VASEMPAAN!!!!"

        Joka mutkan jälkeen ihervasemmiston kartturit huutavat
        "VELKAHANAT TÄYSILLÄ AUKI!!!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka mutkan jälkeen ihervasemmiston kartturit huutavat
        "VELKAHANAT TÄYSILLÄ AUKI!!!"

        Ja suoran alussa vihervasemmiston kartturit huutavat
        "MAMUHANAT AUKI!!!!"

    • Anonyymi

      Ainoa oikeudenmukainen verotuspäätös Suomessa olisi, että jokainen saisi ruksata kuinka suuren prosentin veroistaan hän haluaa käytettäväksi tänne sosiaalituella elämään tulleiden elättämiseksi. Prosentti voisi olla 0-10%. Saisivat kaikki ylisuvaitsevaiset maailmanparantajat näyttää käytännössä miten halukkaita ovat maksamaan. Epäilenpä, että halukkuus maksaa olisi aika pieni, kun se olisi noin konkreettinen.
      Viroa ei voi muuta kuin arvostaa. Fiksuja, hienoja ihmisiä ja todella nopeaa kehitystä. Suhteellisen pieni kansa tekee hienoa työtä maansa hyvinvoinnin kehittämiseksi.
      Suomessa maahan haalitaan väkeä, joka ei pysty itseään elättämään, erittäin tappiollista turismia koko kansalle. Vai voisiko joku kertoa m ikä hyöty Suomen kansalle tai maalle on tästä yli 30.000 hengen invaasiosta ollut sen jälkeen joka vuosi tänne tulleista ja tuotetuista tuhansista ihmisistä? Sitten voisi suhteuttaa hyödyt/haitat ja kertoa kannattiko.

      • Anonyymi

        Menee vaikeaksi. Pitäisi olla mahdollisuus valita muutkin kohteet esim: persujen puoluetuki, maantiet, terveydenhoito, koulutus, kansanedustajien palkkiot, kansanedustajien sopeutusraha,työttömyystuet,etc
        Eihän tuollaisesta mitäään tule. Pysytään nykyisessä systeemissä.

      • Anonyymi

        Taitaisi sinun elämä olla vaikeaa, jos tukien maksajat saisivat päättää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaisi sinun elämä olla vaikeaa, jos tukien maksajat saisivat päättää.

        Voisimme samalla palata antiikkiin, jossa vain verojen maksajilla oli äänioikeus. Almujen vastaanottajat tyytyvät päätöksiin, eivätkä mölisseet päivät pitkät oikeuksistaan toisten lompakoiden sisältöihin.

    • Anonyymi

      Suomessa menee heikosti, kun vihervasemmiston kartturit huutavat hallituksessa ainoastaan " TIUKKA KÄÄNNÖS VASEMPAAN!!!!!"

    • Viro on lähempänä suomalaisen sydäntä, kuin Ahvenanmaa. Ahvenanmaalla tuntuu siltä, ettei tämä paikka voi kuulua Isänmaahan.

      • Anonyymi

        Me isänmaalliset ja oikeasti kansallimieliset emme ajattele noin. Ahvenanmaa on osa kaunista isänmaatamme. Viro on eteläinen naapurivaltiomme, mutta meille Suomi ensin.
        Ajattelutapasi on outo ja mielestäni epäisänmaallinen. En voi sivistyyneenä ihmisenä ymmärtää tuollaista.

      • Anonyymi

        Kyllä on mennyt huppu sekaisin. Oletkotaas sieniä syötyäsi menettänyt todellisuudentajusi. Yksi ihminenkö tietää mitä suomalaiset, viitisen miljoonaa, ajattelee Ahvenanmaasta. Putki josta näet maailmasi on todella 5 mm halkajijaltaan. Älä kerro, että suomalaiset, jos pieni fanaattinen joukko persuja, ei siis kait kaikki persutkaan, ajattele noin idioottimaisesti.

        Toivottavasti menet sinne Viroon ja jo seuraavalla laivalla, äläkä tulekaan takaisin. Me isänmaalliset suomalaiset emme jää kaipaamaan sinua.

        Takaisin se tulisi. Ei se pärjäisi Virossa tai missään muussakaan kehittyvässä EU maassa yhtä kesää pidempään. Sen jälkeen tulee kylmä.
        Mikäli se mölisee kohdemaassaan samalla tavalla kuin täällä, paluu on jo seuraavalla laivalla tai ambulanssilennolla.

    • Anonyymi

      Viro on lähinnä veronkieräjien ja rikollisten kotisatama, jotka siis käyvät muualla varkaissa, jättävät verot maksamatta ja kasvattavat niillä rahoilla Viron pimeää taloutta. Viro on kehitysmaa, joka ratsastaa kehittyneistä maista varastetuilla varovaroilla.

      • Melko tyhjentävä näkemys. Nämä näkijät tapaavat jäädä Suomeen ja pysyä Suomessa. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että muualla ei näille ole minkäänlaista kysyntää.

        Sama koskee virkamiehiä ja esim. juristeja. Suomen valtion tai kuntien tietäjien taidoilla ei ole vähäisintäkään kysyntää ulkomailla, joten ei auta muu kuin omalle kansalle pottuilu.
        Juristit puolestaan osaavat Suomen lait joiltain osin mutta se on onneksi käytössä vain Suomessa. Näitä asioita kannattaa puntaroida opinahjoa miettiessään. Väärä valinta vie vaihtoehdot.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Melko tyhjentävä näkemys. Nämä näkijät tapaavat jäädä Suomeen ja pysyä Suomessa. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että muualla ei näille ole minkäänlaista kysyntää.

        Sama koskee virkamiehiä ja esim. juristeja. Suomen valtion tai kuntien tietäjien taidoilla ei ole vähäisintäkään kysyntää ulkomailla, joten ei auta muu kuin omalle kansalle pottuilu.
        Juristit puolestaan osaavat Suomen lait joiltain osin mutta se on onneksi käytössä vain Suomessa. Näitä asioita kannattaa puntaroida opinahjoa miettiessään. Väärä valinta vie vaihtoehdot.

        "Talousrikollisuus on Virossa jatkuvasti kasvamassa, samanaikaisesti on perinteinen rikollisuus Virossa saatu viimeksi kuluneiden 5-10 vuoden aikana vakiinnutetuksi nykytasolle."
        Näin arvioi Viron keskusrikospoliisin talousrikososastolla toimiva komisario Henri Sepp.

        Talousrikollisuuden kasvu on noudatellut Viron talouden nopeaa kehitystä. Talousrikollisuus ja harmaa talous saattavat vakavasti vaarantaa Viron kehittyvää taloutta.

        Tutkimusten mukaan harmaan talouden osuus saattaa olla jopa 30 prosenttia maan koko taloudesta. On oletettavaa, että talousrikollisuus ja harmaa talous alkavat jo lähitulevaisuudessa jarruttaa valtion taloudellista kehitystä.

        Viron talousrikosten kasvu on seurannut maan talouskehitystä.

        "Viranomaiset vaativat rahanpesusta epäillyn Danske Bankin Viron-yksikön sulkemista – pankki päätti lopettaa kaiken toimintansa Baltiassa ja Venäjällä

        Viron pankkivalvontaa on kritisoitu jo aiemmin. Etenkin Tanska on syyttänyt Viroa laiskasta valvonnasta rahanpesutapauksen tultua ilmi. Kritiikin jälkeen Viro on tehostanut finassivalvontaansa, mistä kertoo myös Dansken Viron-haaran sulkemisvaatimus."

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8898e1f0-ea07-4e40-aa27-c1cef05a809a
        Ei savua ilman tulta...kaikkea voidaan kaunistella.

        Suomessa juristien koulutustaso on korkea ja kansainvälisissä toimissa kyllä löytyy suomalaisia melkoisesti. Toki kunnissa ja valtiolla koulutustason noustua on nykyään korkea taso, ei sinne enää pääse kuin korkeakoulutetut ja niitähän meillä riittää nykyään.

        Suomi on joillekin suomalaisillekin maa, mihin ei voi palata " monesta syystä", mutta katkeroituneet kommentit kuvaavat, että se ei olekaan Suomen vika vaan henkilön itsensä aikaansaattama tila.

        Aika väsynyttä, yhden tyypin mielipidettä ja "joku tutkimus" joka ei osoita oikeastaan mitään. Linkki käsittelee suomalaisia huijareita Suomessa ja Virossa sekä niiden virolaisia kanssarikollisia Virossa.

        Mitä Danskeen tulee, se ei sulkenut mitään, eikä päättänyt mitään, vaan heitettiin rikollisena tylysti maasta (lähde: Äripäev ja Postimees). Samalla Suomen poliisi ei edes aloittanut tutkintaa Nordeasta (lähde: Taloussanomat).

        On vaikea nähdä. Miksi väen vängällä pitää löytää huonoa siitä, että naapurissa on maa, jossa työteliään suomalaisen on oleellisesti parempi elää. Laittakaa Suomi kuntoon sillä samalla energialla, niin ehkä siitäkin vielä tulee joku päivä hyvä maa työteliään suomalaisen asua. Minun elinaikanani sellaista päivää ei Suomessa ole vielä ollut ja joka vuosi menee huonompaan suuntaan, pienenpieniä korjausliikkeitä lukuun ottamatta, joita heti perään surutta poljetaan suohon muutaman veronkorotuksen ryydittämänä ja jonkun ihanan upouuden veron saattelemana. Montakohan uutta veroa nykyinen hallitus (Suomen) onnistuu keksimään ja montako vanhaa veroa korottamaan? Veikkauksia?

        Suomen ongelma on pieni ruotsinkielinen vähemmistö, joka on perintöjen avula onnistunut kahmimaan rahaa taaksensa. Wallenbergit Ruotsissa ovat olleet apuna. Virossa on venäläisiä, mutta eivät samalla tavalla pääse määräilemään.
        Suomen pitäisi päästä irti pakkoruotsista ja Ahvenanmaasta, muuten olemme ainainen kehitysmaa. Virosta on kovaa vauhtia muodostumassa valkoisen miehen ihannemaa.

        Ruotsinkielinen vähemmistö ongelma. Älä naurata, täyttä bullshiittia sun juttus.

    • Anonyymi

      Viroa ei olekaan kirottu Antin kommari-hallituksella.

      He voivatkin tehdä asiat oikein ja järkevästi....

      • Ei ole Anttia, mutta on kyllä julmettu kasa puupäitä. Asiasta ei tosin siellä kovin paljoa stressata, sillä kyseinen hallitus ja demokratian irvikuva kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

    • Anonyymi

      Vielä kuusi vuotta sitten Virossa yksinhuoltajien määrä oli Euroopan korkeimpia ja heidän lapsistaan puolet eli köyhyysrajan alapuolella. Isät olivat joko häipyneet omille teilleen tai lähteneet työn perässä Suomeen.
      Virossa on edelleen miesten ja naisten palkkaero koko EU:n suurin EU:n tilaston mukaan.
      Virolainen keskipalkka oli viime vuonna 1300 euroa, tänä vuonna jo huikeat 1400 euroa Viron tilastokeskuksen mukaan.
      https://www.stat.ee/stat-average-monthly-gross-wages-salaries
      Onkohan Mustamäen köyhyys jo kaikonnut kuudessa vuodessa? Sitä ei välttämättä havaitse autolautalta eikä vanhan kaupungin kapakoista.
      https://areena.yle.fi/1-1955307

      • Anonyymi

        Tarkoitatko että kommunismin tuhoista ei ole vieläkään päästy täysin eroon.

    • Anonyymi

      Viro pääsi eroon kommareista, Suomi ei, siinä se ero.

    • Anonyymi

      Virohan ei ole niin kommarien infektoima kuin Suomi.

    • Anonyymi

      Miten se "kommarittomuus" mahtaa Virossa tänään näkyä?? Ja mihin ne mahtoivat hävitä?
      Olisi ehkä viisainta virolaisten(kin) oppia äänestämään vasemmistopuolueita ja järjestäytymään paremmin ammattiliittoihin palkkavaatimuksineen. On se niin säälittävän pieni tuo kuukauden keskipalkka siellä. Viron bruttokansantuote asukasta kohti on koko 2010-luvulla ollut edelleen merkittävästi matalampi kuin Pohjoismaissa, myös ostovoimakorjaus huomioiden.
      Virossa bkt/asukas on vain noin 22 000 dollaria, mutta Suomessa se on lähes 43 500 dollaria/as eli KAKSINKERTAINEN. Kommareista huolimatta TAI niiden takia.
      Ruotsin bkt on noin 51 300 dollaria/asukas huolimatta esim. suhteellisesti paljon suuremmasta mamu-määrästä.

      Suurin vähemmistöryhmä Virossa ovat venäläiset, joita oli vuonna 2015 noin 330 000 eli 25,1 prosenttia väestöstä.

      • Anonyymi

        Antin vasemmistohallitus antoi täyden tukensa Postin palkan-alennuksille.

      • Anonyymi

        Surullista miten tämä vassari puolustelee neuvosto-miehitystä.
        Et tainnut käydä Virossa niinä viimeisinä miehitysvuosina.
        Ero Suomeen oli järkyttävä ja se oli yksinomaan kommunistien syytä.

    • Anonyymi

      Viro ei menee yhtään mihinkään, nuoret jättää avuttomat vanhukset ja yh-t kuseen, suomeen kaikki pyrkii, aate virosta on haudattu aikoja sitten, tulispa finexit-eroon eu-sta ja siihen loppuis toi järjettömyys. Helpon rahan perässä hiihtäjät sais vähän uutta suuntaa elämäänsä.Suomalaiset sais jopa asunnon ja töitä.

    • Anonyymi

      Kerropa meille miksi Viron suurin vähemmistöryhmä on venäläiset.

      • Venäläiset ovat hyvin lämminsydämmisiä ihmisiä. Suomenruotsalaiset eivät.

      • Anonyymi
        Perusnuori kirjoitti:

        Venäläiset ovat hyvin lämminsydämmisiä ihmisiä. Suomenruotsalaiset eivät.

        Putin on yksi lämpimimmistä ihmistä mitä ukrainalaiset tuntevat.

    • Anonyymi

      Silloin puoli-ilmaisen viinan ja huo..ien takia siellä laukattiin 1980-luvullakin kuten nytkin.
      Tyylikästä yöseuraa sai muutamilla Suomesta tuoduilla sukkahousuilla ja farkuilla nimenomaan v i r o l a i s kaunottarilta, jotka tärisivät markkojen perään aivan samaan tapaan kuin Ludmilatkin. Se ei todellakaan ollut järkyttävää, vaan oikein mukavaa aikaa.
      Pelkkään suomi-ördääjien viinaralliin tuntuu tuo takapajula edelleenkin lapsellisesti luottavan, kun päinvastoin olisi tuntuva tarve korottaa nimenomaan viinaveroa(kin), kuten muissakin Baltian banaanivaltioissa.

    • Venäläiset ovat lämpimiä ihmisiä ja Venäjä on turvallinnen maa. Ruotsalaiset eivät ole hirveän lämpimiä ja Ruotsi on käytännössä sisällissodassa.
      EU alkaa normalisoimaan välejään Venäjään ja Suomen kannattaa sirtää rajavalvonta idästä länteen.

      • Anonyymi

        Oletko kysynyt virolaisten mielipidettä, voisit yllättyä.

    • Anonyymi

      Virolaiset ovat aina olleet suorastaan kuumia, varsinkin 1980-luvulla Viru-hotellin valuuttabaarissa, joka myös "reisiterminaalina" tunnettiin.

    • Anonyymi

      Putin on yksi lämpimimmistä ihmistä mitä virolaiset tuntevat.

    • Anonyymi

      Virohan ei ole niin venäjänmielisten kommarien infektoima kuin Suomi. ..

    • Anonyymi

      Putin on yksi lämpimimmistä ihmistä mitä latvialaiset tuntevat.

      • Anonyymi

        Taas meni asiat sekaisin. Kajanoja ei liity nykyisen Viron kehitykseen millään lailla.

    • Mikäli Suomi ei saa aikaan tunnelia Tallinnaan jäämme Venäjän etupiiriin.

    • Anonyymi

      Viro on taantuva talous. Suomalaiset turistit pitää Tallinnan kauppiaat vielä jotenkin leivässä. Väki kuitenkin vanhenee jatkuvasti, ei lapsia, hinnat on pilvissä ja nousee liikaa palkkatasoon nähden. Kyllä Viro menee kohti pohjaa.

      • Anonyymi

        Kyllä Viro pärjää, virolaiset käy Suomessa tekemässä hilloa ilman veroja ja Suomen palkoilla ovat rahamiehiä kotimaassaan.
        Viron hallitus ei tosiaan lahjoittele verorahoja ulkomaille, vaan pitää ne itse. Ja osalla myös pitävät infraa yllä :)
        Mafia siellä jyllää, mutta eivät olekaan lapasia, kuten Suomen varastelevat herrat...

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2910
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      400
      1307
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe