❌❌❌ Näin kalliin laskun Oulun raiskaajat jättivät veronmaksajille – pelkkä ylläpito vankilassa maksaa yli 1,1 miljoonaa euroa
Tänään klo 12:55
Törkeistä seksuaalirikoksista tuomittujen miesten juristikulut menevät valtion piikkiin, kuten myös edessä oleva vankila-aika.
Oulun seksuaalirikosvyyhden yhteiskunnalliset kustannukset ylittävät miljoona euroa.
Yhden käräjätuomarin palkka sivukuluineen on noin 9 000 euroa kuukaudessa, arvioi laamanni.
Valtio voi joutua paikkaamaan myös uhrille tuomittuja korvauksia. >>>
❌Miljoonaluokan vankilalasku
# Näin meillä kok-kummilapsia hoidetaan ja hyysätään myös vankiloissa!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/970a7725-9f7a-4b3b-9292-f490f388f4df
Oulussa alakouluikäistä tyttöä raiskanneet ja hyväksikäyttäneet miehet jättävät valtiolle miljoonaluokan laskun rikoksistaan ja niiden seuraamuksista.
Käräjäoikeus käsitteli kevään aikana noin 20 istuntopäivänä yhteensä kahdeksan eri vastaajan rikossyytteitä. Kaikki miehet tuomittiin ehdottomaan vankeuteen, tyypillisimmin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Tuomioiden pituudet vaihtelivat kahdesta vuodesta neljään ja puoleen vuoteen.
Törkeät seksuaalirikokset olivat paitsi vahingollisia uhrille ja hänen omaisilleen, myös aiheuttivat merkittävän laskun yhteiskunnalle. Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela arvioi viitteellisesti, että pääkäsittelyn kustannukset nousevat lähelle kuusinumeroista summaa. Oikeudenkäynti ei ollut poikkeuksellisen kallis, jos vertaa esimerkiksi Jari Aarnion huumevyyhdin pitkään käsittelyyn, mutta laskelmat kertovat siitä, miten arvokasta tuomioistuimen työaika on.
Vyyhti vei tuomarien työajan
Käräjäoikeus istui seksuaalirikosjuttuja kahden käräjätuomarin ja kahden lautamiehen kokoonpanoissa. Tuomioiden laatiminen vei tuomarien työajan kokonaisuudessaan.
❌– Kustannus on valtiolle noin 9 000 euroa kuukaudessa per tuomari. Tähän meni suunnilleen seitsemän kuukautta tuomarityövoimaa. Käräjäsihteeri maksaa sivukuluineen ehkä 3 500 euroa kuukaudessa, Savela kertoo.
Lautamiesten palkkiot kustansivat noin kymppitonnin, mikä nostaa kokonaishinnan noin 100 000 euroon.
– Tietenkään se ei tarkoita lisäkustannuksia, koska tuomarit olisivat tehneet muita hommia. Mutta näin sen voi laskea.
Tuomioistuinkäsittelyjen kustannukset voivat vielä kasvaa hovioikeudessa, sillä suurin osa tuomituista on ilmoittanut tyytymättömyyttään käräjäoikeuden tuomioihin.
❌Valtiolle tulee lisää maksettavaa tuomittujen oikeudenkäyntikuluista. Vähävaraiset miehet eivät joudu maksamaan puolustusasianajajiensa palkkioita, vaan veronmaksajat kuittaavat heidän yli 107 000 euron suuruisen laskunsa. Yksittäisen tuomitun suurin juristilasku oli noin 25 600 euroa.
❌Miljoonaluokan vankilalasku
Valtio on maksanut myös asianomistajan oikeudenkäyntikuluja ja alkaa karhuta niitä takaisin siinä vaiheessa, jos tuomiot saavat lainvoiman. Perittävä summa on käräjäoikeuden jäljiltä yhteensä noin 34 000 euroa ja menee ulosottoon, elleivät tuomitut maksa sitä. Rahoja on todennäköisesti vaikea saada takaisin, ja entistä epätodennäköisempää se on niiltä osin kuin tuomitut karkotetaan Suomesta.
❌Raiskaajat ja hyväksikäyttäjät tuomittiin yhteensä lähes 160 000 euron kärsimyskorvauksiin rikosten uhrille. Valtiokonttori voi myöntää suuren osan tästä summasta tuomittujen puolesta, elleivät he maksa korvauksiaan itse.
Kaikkein suurimmat kustannukset aiheuttaa tuomittujen vankeinhoito. Rikosseuraamuslaitos on laskenut, että yhden vangin vuorokausiylläpito suljetussa vankilassa maksoi viime vuonna 214 euroa.
❌Vankilatuomioiden yhteenlaskettu aika oli 28 vuotta ja 8 kuukautta. Jos olettaa, että kukin tuomituista istuu vankilassa ensikertalaisena puolet rangaistuksestaan, pelkkä ylläpito kustantaa valtiolle laskennallisesti 1 119 220 euroa.
Talvella paljastuneen rikosvyyhden yhteiskunnalliset kulut alkoivat poliisin esitutkinnasta. Myös poliisitutkintaan voi laskea kuluneen kymmenientuhansien eurojen edestä tutkinnan työaikaa.
SOLMU SALMINEN
[email protected]

Vastaukset 21
Vanhimmat
Voisin uudelleenkouluttaa noi
tekijät.
Jos valtio suostuu ulkoistamaan
sen toimen.
Lupaa olla tehokkaampi
kuin vanhusten päivähoito.
Ei haittaa, monikulttuurista kannattaa maksaa. Emmehän halua olla punaniskainen impivaara...
Emme kyllä halua olla sinun kaltaisia mustanaamojakaan !
Late Lapista.
Nuohan voi nuo ulkomaiset koodarit suorittaa koodausta vankilassaolonsa aikana. Tällä koodaustyön tuotolla katetaan helpolla vankeinhoidon kustannukset.
Jos nuo eivät jo ole kovan tason koodareita, niin Sitra kouluttaa heidät muutamassa kuukaudessa.
https://www.saatiopalvelu.fi/juttuarkisto/sarana-2/integrify-kouluttaa-maahanmuuttajista-koodareita-ennatysajassa-ja-vastaa-huutavaan-koodaripulaan.html
Suomalaisia ei pysty nöäin koodarikouluttamaan, mutta ulkomaiset ovat moniosaajia jo maahan tullessaan, ja kevyellä syventämisellä he ovat pian täydessä työn touhussa jo vankilassa.
Ei tullutkaan koodareita, vaan tuli koijareita...
Meidän piikkiin elävät...
Koska heiltä ei kuitenkaan koskaan saa euroakaan korvauksia, eikö olisi halvampaa karkoittaa ja määrätä ikuinen maahantulokielto. Miksi heitä pitää vielä vuosikausia täällä elättää.
Ei vaan lisärahoitus rasismin vastaiseen työhön, mitä se sittan mahtaakaan olla.
Nuo rahat pitää ottaa niiltä puolueilta, ketkä tuon saivat aikaan.
Eiköhän tässä sdp-viher-punikki sekopää porukassa löydy syylliset. Myös kesk ja kok niiltä osin kun ovat asiassa syyllisiä taustalla.
Kansalaisten asia ei ole maksaa näitä järjettömyyksiä.
Voisi media alkaa penkomaan asiaa ja pyydellä rahoja. Korvausvastuuhan noilla on.
Eikös näiden henkilöiden maahan tullessa ollut hallituksessa Kokoomus, Keskusta, Persu?
Miten SDP ja vihreät tähän liittyvät?
No katsoppas nyt mitkä on uutisaiheet.
Rinne on huolissaan jostain terroristeista ja niiden lapsista, kuten vassarit ja vihreätkin.
Luulitko että noita ei ollut olemassa kun näitä asioita käsiteltiin.
Kyllä ne olivat ja kovasti halusivat näitä ongelmia Suomeen.
Ja jotkut tollot vielä äänesti näitä uudestaan!
Eihän asialle voi mitään. Kaikki on mennyt oikein.
Lautamiehen kommentti:
Älä selosta, saat päähän kakkosnelosta.
Sillä lailla pallo pyörii uskotaan.
Laatikko hirvikiväärin panoksia ei paljon maksa.
Uusi normaali, mikä on kepuloisten, kokoomuslaisten ja vihervassarien puuhamaa Suomen umpitylsän impivaaralaiskulttuurin rikastuttamista.
Perkele kun itekkin saisi tehtyä samanlaisen laskun yhteiskunnalle kostoksi, mutta mitään tuollaista en kyllä tekisi, vaan jotenkin muuten.
HUH! ? Kostoksi meille muille purnaajilleko?
Ja sen jälkeen meillä on yhtä kusiset jopa paskaiset paikat edessämme! Aina ne varat ja kustannukset löytyy teemme mitä vaan!
Kosto a ei pidä kohdistaa syyttömiin suomalaisiin vaan "tiedätte mihin ja keihin"! OK?
Mutta jos haette ( joudutte joskus?) varattomina oikeusapua on sekin mahdollista kun tuloja ja omaisuutta ei ole! Saatte alennusta tai ilmaisen oikeudenkäynnin!
Nämäkö sitten hätää kärsiviä pakolaisia... ei yhtään siltä vaikuta...
Suomalaiset täysiä hölmöjä... näkee jo vaalituloksestakin... lisää isis-oletettuja haetaan maahan.
Tasavalta preside työ taannoin puheessaan tyynnytteli kantasuomalaisia varoittaen vihapuheista noita kovia kärsineitä "turvapaikanhakijoita" kohtaan jotka ovat maastamme vain suojaa (ja elatusta ) hakemassa kokemiensa kauhujen jälkeen.
Ja tässä ollaan tyttölapsiamme hävyttömästi raskaillaan ja tuomiot naurettavia silkkihanskoin hoidettuja.
Niin mutta ihmetyttää ja herättää kysymyksiä miten tämä yksi (monista) oululais-tytöistä päätyi JATKUVAAN JA TOISTUVIIN RAISKAUKSIEN JA HYVÄKSIKÄYTTÖJEN sarjaan näiden 8- rikollisen toimesta!
Ja puhutaan että mänä rikolliset olisivat toimineet toisistaan tietämättä, ei ole uskottavaa!
Miten tämä 13- vuotias tyttö ei "tehnyt elettäkään" estääkseen ja ollakseen hakeutumatta näiden seuraan ja huorakseen suoraan sanoen!?
Jo yhden kerran jälkeen olisi herätyskellojen soida, ja ilmoittaa jollekin aikuiselle ihmiselle tästä toiminnista!
Mutta se jatkui KUUKAUSIA JA KAIKKI NÄMÄ hyväksikäytti useita kertoja tätä luonteeltaan ja syntymästään alalle sopivaa lasta!
Miettikäämme mikä on tämän tytön vanhempien rooli, olla asioista tietoisia kasvattajana? Jos tyttö on itse kykenemätön huolehtimaan itsestään kuten on tullut ilmi hänen käsityskyky ja tahto on muiden tahtoa myös näissä asioissa!
Onko tämä yksi tyttö useammista, vammainen siis jollain tasolla?
Helppo ratkaisu, kun kovassa kiimassa ulkoistetaan tai myydään valtion toimia tai omaisuutta niin eikö vankeihoito palveluita voisi ostaa Venäjältä, varmaan saataisiin puolet halvemmalla.
Juuuuh! On muuten ideaa, tai vaikkapa ihan EU- Eestistä? Työllisyys lisääntyy osittain ainakin.