Tässä esimerkki punaniska Persun typeryydestä.

Keskusteluketjussa oli aiheena ISIS-lasten tulevaisuus, ja kunnon perussuomalainen persu kertoi oman henkilökohtaisen mielipiteensä asiasta:

"Ainoa oikea ratkaisu tähän ongelmaan on: Kuolkoon pois. Piste."

Lause kertoo selkeästi sen henkisen tason jolla punaniskaiset perussuomaliset eli persut on varustettu.
He väittävät olevansa isänmaallisia ja uskovansa jumalaan. He väittävät olevansa huolissaan suomalaisten lasten turvallisuudesta. He inhoavat viher-vassareita, jotka eivät halua tappaa lapsia, olivatpa nämä syyttömät luojanluomat kenen tahansa lapsia.
Mutta todellisuudessa nämä punaniskaiset perus-persut tarvitsevat lapsia vain omiin propaganda-julistuksiinsa. Lapset ovat heille vain käsikassara, joita voi käyttää hyväkseen, kun ajaa sitä yhtä asiaa mikä on heidän agendansa.
Vittu että vituttaa kaikki persut.
19131
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mistä päättelit että mielipide oli "punaniskapersun"? Oletan että tarkoitit perussuomalaisten kannattajaa.
Kyllä tuollainen mielipide on yleinen demarilla ja kokkareilla ainakin.
Isis-lapset eivät ole suomalaisia todellisuudessa vaikka olisivat sitä juridisesti. Heidän isänsä on konkkanokkaisia kiihkomielisiä musulmaaneja. Eivät etnisä vaaleita suomalaisia.
Milloin rikkaruoho pitää kitkeä pois? Pienenä taimena vai isona pensaana?

1Äänestä

Vittu ei tässä mitään jumalia tai allahia tarvita, kysymys on realipolitiikasta.Kiihkomuslimin paras paikka on mahdollisimman lähellä Mekkaa.

Äänestä
  • Avauksessa mainittiin joku satuolento "jumala", sillätavalla liittyy.

    Äänestä

  • nehän lähti rakentamaan ihannevaltiotaan kuten punikitvenäjälle

    nauttikoot aikaansaannoksistaan

    1Äänestä

Aika montakin esimerkkiä jo punaniskojen typeryydestä. Näkyy olevan todella paha olla, hakekaa ihmeessä apua, jos vielä kykenette.

1Äänestä
  • eikös se punainen väri ukulu kommunisteille,olet erehtynyt puolueesta.

    Äänestä

  • kepu lupaili auntonsa neitsyet ja kela kortin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eikös se punainen väri ukulu kommunisteille,olet erehtynyt puolueesta.

    "Punaniska" tulee kyllä ihan eri ilmansuunnalta, Yleis-sivistys auttaa.

    Äänestä

Jos Suomi olisi todellinen demokraattinen yhteiskunta, niin meillä olisi ihan erinlainen hallitus, kuin nykyinen.Samoin kansan enemmistön mielipidettä kunnioitettaisi eli ei isiskummituksia takaisin Suomeen.

1Äänestä

Mahtaa rasistipersuja ketuttaa kun tällä hallituskaudella vihervasemmisto, kepu ja RKP ottaa maahan isis-lapsien lisäksi vielä pedofiileja raiskaajia ja loisia niin että laidat paukkuvat. Ei enää lapsensa kulje turvassa, mutta tykkäät kuitenkin kuten kepun slogani sanoo. Raiskaus kestää sitten vain hetken, samoin rekka-autolla tehty terrori-isku mutta rasismin arvet ovat ikuiset. On tärkeää että suomalaisia verotetaan yhä enemmän jotta voimme elättää Afrikan ja muslimit. Ei raha lopu, sitä voi painaa lisää.

1Äänestä
  • onneksi kaikki tapahtuu siellä missä on eniten suvaitsevaistoa.

    Äänestä

Kokeilepa aloittaja olla vaikka päivä tai jopa viikko käymättä tällä palstalla, niin voit paljon paremmin. Ja sekin, joka kiihottuu noista aloituksista (ellei sitten aloittaja vastaile itselleen, niin kuin vaikuttaa välillä), voisi pitää taukoa.

Tai sopikaa yhdessä joku vaikka adventistien ryhmä, minne muutatte toisianne solvaamaan.


Täällä olisi mukava ihan asiallisesti keskustella monista asioista jopa eri mielisten, jos nämä kaksi seonnutta pysyisi poissa.

Äänestä
  • kansallissosialisti kokee vaikeaa persuahdistusta lueppa aatun kirjaa

    Äänestä

Onko puutosta esiintynyt , kun mestari puhuu?!
Marxisuvakit tunteva oman riittämättömyyden tunteen, kuunnellessaan mestari Halla-ahon legendaarista totuuden ulosantiA.

Äänestä

No fiksumpi lopettaa tuon älyttömän tappelun, saa nyt nähdä onko se sitten kuten he kutsuvat toisiaan viherpunikki vai punaniskapersu.
Voi kun alkaisi koulut, niin nämä pennut olisivat edes hetken poissa.

Äänestä

Minkä tason kepuleista ja kokoomusrotista kertoo syksy 2015? silloin otettiin vähintään 320000 siipeilijää Suomeen, ja täysin turvallisesta maasta Ruotsista!
Tornion rajalla oli sipilän ja orpo petterin järjestämä tervetulo toivotus konklaavi, johon kuului Suomen tulli, poliisi, rajavartiosto ja puolustusvoimien varusmiehet oli tuotu kantamaan tulijoiden pakaaseja ! Joten kyllä teidän kepulien ja kokoomusrottien kannattaissi olla noista asioista ihan hiljakseen !

Late Lapista.

1Äänestä

Itsekin olen sitä mieltä, että kuolemanrangaistus on oikea rangaistus terrorismista. Enkä ole persu. Enkä punaniska.

Äänestä

Älähän aloittajaparka yleistä. Jos joku yksittäinen näin sanoo, se ei tarkoita koko persuja. Mitä sanoikaan eräs maahanmuuttajademari juutalaisista esimerkiksi? Hän on kansanedustaja vieläpä.

1Äänestä

Onneksi on yksi demari jolla on faktat halussa eli al-Taee, ei mulla muuta nyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keskusteluketjussa oli aiheena ISIS-lasten tulevaisuus, ja kunnon perussuomalainen persu kertoi oman henkilökohtaisen mielipiteensä asiasta:

"Ainoa oikea ratkaisu tähän ongelmaan on: Kuolkoon pois. Piste."

Lause kertoo selkeästi sen henkisen tason jolla punaniskaiset perussuomaliset eli persut on varustettu.
He väittävät olevansa isänmaallisia ja uskovansa jumalaan. He väittävät olevansa huolissaan suomalaisten lasten turvallisuudesta. He inhoavat viher-vassareita, jotka eivät halua tappaa lapsia, olivatpa nämä syyttömät luojanluomat kenen tahansa lapsia.
Mutta todellisuudessa nämä punaniskaiset perus-persut tarvitsevat lapsia vain omiin propaganda-julistuksiinsa. Lapset ovat heille vain käsikassara, joita voi käyttää hyväkseen, kun ajaa sitä yhtä asiaa mikä on heidän agendansa.
Vittu että vituttaa kaikki persut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu