Kansalla pitäisi olla tavaroita kaupoissa että
hyllyt notkuu.
Ja justiinsa eläkeläiset sai korotuksen 7Eur.
hyllyt notkuu.
Ja justiinsa eläkeläiset sai korotuksen 7Eur.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaupan tilastojen mukaan kauppa on käynyt ennätystahtiin jo pitkän aikaa.
eläkeläisten ostovoiman lisääntymisen takia, tuollahan osa niistä pummii vanhainkodeissa tupakoita vierailijoita, kun omat rahat eivät riitä.
Eivätkä malta käyttää sitä rahaa mitä siellä pankkitilillä on. No, jääpä sitten sinne perukirjoituksiin enemmän riideltävää.
eläkkeet ovat hyvin pitkälle sidottuja menneisyyden tulotasoon. EU-Suomessa varmoja häviäjiä ovat olleet: Vanhukset, sairaat, lapsiperheet. Lisäksi Kalliomäki yrittää saada rikkat muuttamaan pois kunnista, jotta muille jäisi enemmän maksettavaa. Varma maksaja Kalliomäen huuhaajutuissa olisi keskiluokka. Onneksi meillä on Vanhanen, Kalliomäen tötöilyt ovat demarileirin tyhmyydenpaljastusta parhaimmillaan.