Epäpuhtaat murteet.

Jonkin murrealueen sydämessä asuvien ihmisten puheesta pystyy harjaantunut korva erottamaan naapurikylissä asuvienkin puheesta, että kummasta puhuja on kotoisin. Vähän etäämmällä olevien kylien puhe eroaa jo melkoisesti toisistaan, puhumattakan sitten murrealueiden rajoilla asuvisten ihmisten murteet.

Näin ollen voi hyvin kysyä, mitä on puhdas murre?

Itsekin 5:llä eri paikkakunnalla asuneena puhun aikamoista sekakieltä. Mutta hyvinhän tuota on tullut ymmärretyksi :)

PS. Nykyään asun Keski-Suomessa. Täkäläiset ovat ylpeitä puhumastaan ns. kirjakielestä tai olisko se muka jotain yleiskieltä olevinaan. Junan tuomana se kuulostaa enemmän savon ja pohjanmaan sekoitukselta, etelämpänä myös hämettä. Suuttuvat nämä alkuasukkaat perskules laitanaan, kun rohkenee tällaisen ajatuksen ääneen sanoa...

Käyttäisin ilmiöstä, jota kuvailet, mielummin nimitystä henkilökohtainen puhetapa kuin murre -
tämä ole mitään termeillä kikkailua, sillä jokaisella ihmisellä on periaatteessa oma puhetapa, johon lapsuus, paikkakunnan vaihdokset ym. lyövät leimansa, kun taas murteilla (Suomen) tarkoitetaan enemmänkin niitä 1800-luvun lopun melko tarkoin määritellyillä alueilla puhuttuja kielimuotoja, jotka tosin aikaan, jolloin ihmiset eivät paljon liikkuneet eikä ollut nykyisenlaista viestinvälitystä, muodostivat pitkälti sellaisinaan ihmisten oman puhetavan.

Käsite "epäpuhtaat murteet" eli virallisesti törmäys- ja siirtymämurteet on silti olemassa, eli
siinä mielessä olet oikeassa. Murteethan periaatteessa muodostavat jatkumon, johon on vaikea vedellä tiukkoja rajoja; on aivan normaalia, että esimerkiksi paikassa, joka on ollut lähellä sekä hämäläismurteiden että lounaismurteiden vaikutuspiiriä, on puhuttu kieltä, jossa on piirteitä näistä molemmista perusmurteista. Niinpä esimerkiksi Huittisissa puhuttu kieli (Huittinen on aika tasan Tampereen ja Turun puolivälissä) on luokiteltu lounaiseksi välimurteeksi. Eri kulttuuripiirien vaikutus tässä siis on taustalla, aivan samoin kuin siinä kielimuodossa, jota sinä puhut.

"Onhan se ainakin ainutlaatuinen, tuskinpa kukaan muu puhuu samalla tavalla!"

Nykymaailmassa, jossa ihmiset muuttelevat paljon ja toimivat erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa,
käytännössä lähes jokaisella suomalaisella on oma kieli, saattaapa olla jopa useita - esimerkiksi Kemistä Tampereelle muuttaneen ja Kuopiosta Turkuun muuttaneen puhetavan lähtökohdat ovat huomattavan erilaiset. Mutta... itsestään kannattaa olla ylpeä, ja siis myös puhetavastaan :-)

Ennen vanhaan oltiin sitä mieltä, ettei missään puhuta niin selvää ja kaunista suomenkieltä kuin omalla kotiseudulla.

Itse sorrun usein siihen että alan puhua "talon tavalla", eli vanhempieni luona puhun Länsi-Lapin murteella enemmän kuin muuten, kotona pääasiassa nykytamperelaisittain, appilassa yleiskieltä uudenmaan aksentilla jne. Vaimo on tässä vähän erikoinen tapaus, aina oman sukunsa kanssa keskustellessaan tulee hänen vanhempiensa syntymäalueen murre esiin hyvin selväsi, muuten käyttää pääasiassa yleiskieltä.

Virallisemmissa puhetilanteissa otan käyttöön alkuperäisen kotipaikkani murteen/kielen, koska hallitsen sen parhaiten. Jätän siitä tosin pois sellaiset sanat ja sanonnat jotka voisivat olla kuulijoille vieraampia, vaikka tietysti sanonkin esim. "saunavasta" "saunavihdan" sijasta ja lisään tuimaan ruokaan suolaa. Oma kieli ja puhe on kuitenkin luonnollisin olotila ja helpottaa puhetilannetta. Vapaamuotoisemmissa puhetilanteissa on sitten helpompi kokeilla.

sekaisin useaa murretta ja se johtuu siitä, että asun kahden eri murteen kohtaamiserajalla.

Sitten asuin lapissa välillä josta tarttui paikallista murretta.. Samoin opiskelu pirkanmaalla..

En varo, vaan puhun sitä murretta mitä minä olen oppinut.

Kuitenkin, koska kirjoitan paljon, pyrin jättämään murteen minimiin kirjoittaessa, mutta joskus antaudun puhuessa kotikontujen ääntämyksiin.. :)

musta sellasissa ei ole mitään vikaa. Tunnen yhen ku asuu tuolla vähän matkan päässä ja käy poris töissä, niin sillä ne menee välillä sitte sekasin. Ei siinä mitää!

Mun murre on voimakkaasti etelähämäläist (Sanomati = sanomatta, meitin = meidän (oma), tiärä = tiedä mutta vesen = veden, mettä(n) jne.) mut samas on myäski kainulaissii ja karjalaissii sanoi sukulaisilt (marhata, parrain, allaal, äpöstellä) ja piirteit (tavarasa = tavaransa, hättyyttellee = hätyyttelemään)

Siintä on hieno ja helppo sana jonka vosiin kaapata jostain kymen tahi eteläkarjalan murteesta. Ankiä tää oilulaine siittä. Myöski koillismaan minähi ja sinäki, viime vuonnahi ovat mukavamman kuulosia ku määki ja sääki