Tasavallan presidentti Tarja Halonen sanoi Ranskassa totuuden viime sodistamme, eli että emme olleet sodassa Saksan liittolaisia, vaan sodimme erillissotaamme Neuvostoliittoa vastaan, joka sattui olemaan myös Saksan vihollinen. Olisi saanut Tarja sanoa asian vielä selvemmin: vihollisemme oli aloittanut sodan hyökkäämällä maahamme syksyllä 1939; muutenhan emme olisi jatkosotaankaan joutuneet.
Tuokin totuus oli liikaa Venäjän ulkoministeriölle, joka reagoi vanhaan neuvostotyyliin vaatien meitä yhä jatkamaan vuosikymmenet kestänyttä historiamme vääristelyä heidän vaatimallaan tavalla. Venäjän reaktio oli todella ”ääniä kumpujen yöstä”, kuten historian tutkija Timo Vihavainen totesi. Ehkäpä tuo mielipide oli kaivettu jostain neuvostoaikojen arkistosta, kuten Pertti Paasio puolestaan arveli. Paksuimpana törkeytenä Paasio piti ymmärrettävästi sitä Venäjän ulkoministeriön väitettä, että Neuvostoliiton ryöstösaaliin legitimoinut Pariisin ”rauhansopimus” 1947 vasta toi meille demokratian.
Mutta miksi Venäjä ei reagoinut mitenkään, kun pääministeri Matti Vanhanen 6.8.2004 Ilomantsin taistelun 60-vuotisjuhlissa Ilomantsissa sanoi juhlapuheessaan, että ”meille suomalaisille talvisota, jatkosota ja Lapin sota olivat omia erillissotiamme”. Vanhanen painotti sanomaansa monilla painavilla argumenteilla, joissa hän totesi mm. seuraavaa:
”Suomen kohtalo oli veitsen terällä kesällä 1944. Stalin oli todennut Yhdysvaltain suurlähettiläälle, että suomalaiset ovat harvinaisen itsepäistä ja hidasälyistä kansaa ja että järkeä on lyötävä moukarilla heidän päähänsä. Neuvostoliitto käynnisti moukaroinnin voimalla, jollaista ei Pohjolan sotahistoria toista tunne. Mutta Suomi pystyi torjuntaan ylivoimaa vastaan. Tämän kesän (2004) aikana on aiheellisesti nostettu esille Talin ja Ihantalan ratkaisutaistelut ja niissä saavutettu torjuntavoitto”.
Vanhanen totesi edelleen, että ”Suomen suunnalla taisteltiin vapaudesta ja demokratiasta, mutta Suomi ei saanut tukea suurilta demokratioilta.” Noinhan se tietysti oli. Sotiemme ja niissä lopuksi saavuttamamme torjuntavoiton ansiosta me SÄILYTIMME demokratiamme, emmekä sitä suinkaan SAANEET Pariisissa, jossa meidät pakotettiin solmimaan ”rauhansopimus”. On todella aiheellista laittaa tuo sana sitaatteihin.
Ei ole mitään perusteita tuolle venäläisten nyt esittämälle näkemykselle, että me olisimme Pariisissa jotenkin tunnustaneet vastuumme sodasta Hitlerin Saksan liittolaisena, sillä asia ei ollut siellä mitenkään esillä. Sotahistorioitsija, tohtori Jukka Seppinen sanoo tämän päivän HS:ssa Stalinin päinvastoin hyväksyneen jo Teheranin neuvotteluissa 1943 ilmaisun erillissodasta osaltamme, ja Seppinen huomauttaa myös, että Suomi tekin Pariisissa nimenomaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa.
Yhteistyömme Saksan kanssa liittyi Seppisenkin mukaan vain siihen tosiasiaan, että Suomi kamppailussaan eloonjäämisestä joutui tukeutumaan sinne, mistä – ja vain sieltä – meillä oli apua saatavissa. Seppisenkin mukaan Venäjän ulkoministeriön reagointi nyt perustuu neuvostoaikaiseen vanhaan tulkintaan. Voisi Seppinen sanoa sen suomeksikin: on täyttä valetta.
Mutta miksi siis Venäjä ei reagoinut tuohon Matti Vanhasen rehelliseen ja hyvään puheeseen? Pidetäänkö siellä Vanhasta Halosen rinnalla pikkutekijänä, joka saa puhua vapaasti myös totta? Oli miten oli, ainakin minun ja varmaan monen muun suomalaisen kunnioitus Matti Vanhasta kohtaan kasvoi suuresti hänen Ilomantsissa pitämänsä puheensa ansiosta. Hyvä, Matti!
Vai haluaako Venäjä osallistua Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaan tämän puolesta? Niin se kuitenkin nyt tekee, joko tarkoituksella tai vahingossa. Epäilen jälkimmäistä mahdollisuutta. Joka tapauksessa Tarja Halonen nosti kannatustaan Ranskassa sanomallaan, ja Venäjä typerällä reaktiollaan antoi merkittävää lisäpainoa Tarjan sanomalle, joka muuten olisi saattanut jäädä melko vähälle huomiolle.
Tuokin totuus oli liikaa Venäjän ulkoministeriölle, joka reagoi vanhaan neuvostotyyliin vaatien meitä yhä jatkamaan vuosikymmenet kestänyttä historiamme vääristelyä heidän vaatimallaan tavalla. Venäjän reaktio oli todella ”ääniä kumpujen yöstä”, kuten historian tutkija Timo Vihavainen totesi. Ehkäpä tuo mielipide oli kaivettu jostain neuvostoaikojen arkistosta, kuten Pertti Paasio puolestaan arveli. Paksuimpana törkeytenä Paasio piti ymmärrettävästi sitä Venäjän ulkoministeriön väitettä, että Neuvostoliiton ryöstösaaliin legitimoinut Pariisin ”rauhansopimus” 1947 vasta toi meille demokratian.
Mutta miksi Venäjä ei reagoinut mitenkään, kun pääministeri Matti Vanhanen 6.8.2004 Ilomantsin taistelun 60-vuotisjuhlissa Ilomantsissa sanoi juhlapuheessaan, että ”meille suomalaisille talvisota, jatkosota ja Lapin sota olivat omia erillissotiamme”. Vanhanen painotti sanomaansa monilla painavilla argumenteilla, joissa hän totesi mm. seuraavaa:
”Suomen kohtalo oli veitsen terällä kesällä 1944. Stalin oli todennut Yhdysvaltain suurlähettiläälle, että suomalaiset ovat harvinaisen itsepäistä ja hidasälyistä kansaa ja että järkeä on lyötävä moukarilla heidän päähänsä. Neuvostoliitto käynnisti moukaroinnin voimalla, jollaista ei Pohjolan sotahistoria toista tunne. Mutta Suomi pystyi torjuntaan ylivoimaa vastaan. Tämän kesän (2004) aikana on aiheellisesti nostettu esille Talin ja Ihantalan ratkaisutaistelut ja niissä saavutettu torjuntavoitto”.
Vanhanen totesi edelleen, että ”Suomen suunnalla taisteltiin vapaudesta ja demokratiasta, mutta Suomi ei saanut tukea suurilta demokratioilta.” Noinhan se tietysti oli. Sotiemme ja niissä lopuksi saavuttamamme torjuntavoiton ansiosta me SÄILYTIMME demokratiamme, emmekä sitä suinkaan SAANEET Pariisissa, jossa meidät pakotettiin solmimaan ”rauhansopimus”. On todella aiheellista laittaa tuo sana sitaatteihin.
Ei ole mitään perusteita tuolle venäläisten nyt esittämälle näkemykselle, että me olisimme Pariisissa jotenkin tunnustaneet vastuumme sodasta Hitlerin Saksan liittolaisena, sillä asia ei ollut siellä mitenkään esillä. Sotahistorioitsija, tohtori Jukka Seppinen sanoo tämän päivän HS:ssa Stalinin päinvastoin hyväksyneen jo Teheranin neuvotteluissa 1943 ilmaisun erillissodasta osaltamme, ja Seppinen huomauttaa myös, että Suomi tekin Pariisissa nimenomaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa.
Yhteistyömme Saksan kanssa liittyi Seppisenkin mukaan vain siihen tosiasiaan, että Suomi kamppailussaan eloonjäämisestä joutui tukeutumaan sinne, mistä – ja vain sieltä – meillä oli apua saatavissa. Seppisenkin mukaan Venäjän ulkoministeriön reagointi nyt perustuu neuvostoaikaiseen vanhaan tulkintaan. Voisi Seppinen sanoa sen suomeksikin: on täyttä valetta.
Mutta miksi siis Venäjä ei reagoinut tuohon Matti Vanhasen rehelliseen ja hyvään puheeseen? Pidetäänkö siellä Vanhasta Halosen rinnalla pikkutekijänä, joka saa puhua vapaasti myös totta? Oli miten oli, ainakin minun ja varmaan monen muun suomalaisen kunnioitus Matti Vanhasta kohtaan kasvoi suuresti hänen Ilomantsissa pitämänsä puheensa ansiosta. Hyvä, Matti!
Vai haluaako Venäjä osallistua Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaan tämän puolesta? Niin se kuitenkin nyt tekee, joko tarkoituksella tai vahingossa. Epäilen jälkimmäistä mahdollisuutta. Joka tapauksessa Tarja Halonen nosti kannatustaan Ranskassa sanomallaan, ja Venäjä typerällä reaktiollaan antoi merkittävää lisäpainoa Tarjan sanomalle, joka muuten olisi saattanut jäädä melko vähälle huomiolle.
Vastaukset 48
Vanhimmat
"Vanhasta ei kukaan kuuntele". Ja ei muuten ollut ensimmäinen Vanhasen puhe, joka kaikui kuuroille korville.
Wiljami
..., että Vanhasta ei kukaan kuuntele. Olen sanonut, ettei Lipposta nykyään enää kukaan kuuntele.
Mutta valitettavasti näyttää siltä, että juuri tuota Mattia ei kukaan kuuntele.
Lipposen tarvitsee vain yskiä, niin jo kepukansasta irtoaa kommentteja. Lainaus Ilkka-lehden yleisönosastokirjoituksesta:
"Miten muka niinkin iso ihminen kuin Lipponen on saanut yskittyä kylkiluunsa poikki. Se on kumminkin vaan kaatunut." Eli noin tarkkakuuloista väestöä asuu E-P:llä.
Tosin: Vanhanen piti äskettäin Suomen EU-jäsenyyttä ylistäneen puheen, eikä yksikään kepulaismedia ole kommentoinut vanhasen puhetta.
Mattia ei kuunnella.
Wiljami
"vihollisemme oli aloittanut sodan hyökkäämällä maahamme syksyllä 1939; muutenhan emme olisi jatkosotaankaan joutuneet. "
Onko se noin?
Tai sitten Vanhanen on Venäjän mielestä tyhjän pantti.
Tietenkin se on noin. Yritimmehän kuumeisesti vielä talvisodan alla saada tukea puolueettomuudellemme länsimaista (Englannista ja Ranskasta) ja päästä liittolaissopimukseen Ruotsin kanssa, mutta emme onnistuneet, ja niinpä Neuvostoliiton oli riskitöntä hyökätä kimppuumme, kun se oli eliminoinut Saksankin väliintulon mahdollisuuden liittoutumalla sen kanssa.
Vielä välirauhankin aikana Neuvostoliiton jatkuvien aggressioiden vuoksi ja vielä pahemman pelossa yritimme päästä liittolaissuhteeseen Ruotsin kanssa, mutta emme siinä onnistuneet. Kun sitten Saksa ja Neuvostoliitto kävivät toistensa tukkaan, olemme tietysti helpottuneita, ja totta kai me lähdimme halukkaasti hakemaan oikaisua kokemallemme vääryydelle, kun näyti siltä, että se olisi nyt helppoa Saksan pannessa vanhan vainoojamme pian matalaksi. Niinhän siinä ei käynyt, mutta se ei muuta sodan alkusyytä muuksi enempää kuin sitäkään, että säilytimme vapautemme torjuntavoitoillamme, joista suuresti saamme kiittää Saksan apua.
Suosittelisin perehtymistä historiaan, edes hieman, sillä se on hyvin mielenkiintoista ja siinä kasvaa kummasti myös tiedot sekä itsetunto meille suomalaisille, joita vuosikymmenet alistettiin valheeseen ja suorastaan häpeämään sankaritekojamme. Sankaritekomme ansaitsevat suuremman juhlinnan kuin venäläisten toukokuussa pitämät suuret juhlat, joissa juhlitaan heidän kannaltaan ihan oikeitakin asioita, mutta unohdetaan tyystin ne omien johtajien kansalleen tuottamat kauheudet, joilla voitot lunastettiin ja varsinkin ne kauheudet, joita niillä vuosikymmeniksi tuotettiin muille, syyttömille kansoille.
Kuumeista yrittämistä..
Missä vaiheessa Suomi kieltäytyi länsivaltojen avusta?
Huhuna olen kuullut, että jossain vaiheessa suomelle olisi oikein tarjoamalla tarjottu apua länsivalloilta.
Mutta ei kelvannut?
Tällaisissa kysymyksissä on yleensä vähintään kaksi näkemystä ja ne ovat kaiken lisäksi kummatkin aina subjektiivisia näkemyksiä. Me suomalaiset korostamme erillissotaa, koska se oli meidän näkemyksemme asiasta. NL näki taas asian niin, että Saksalla oli kumppaneita ja silloin oli turhaa eritellä näiden kumppaneiden perimmäisiä motiiveja, jos tarkoituksena kuitenkin oli ampua niin monta venäläistä kuoliaaksi kuin vain mahdollista.
En usko, että venäläiset ovat näkemyksensä kanssa edes yksin. Sodanaikainen Saksa piti erittäin todennäköisesti NL:n näkemystä täysin oikeana. Hitlerhän julisti Suomen taistelevan sen rinnalla yhteistä vihollista vastaan eikä Saksa hyväksynyt muutenkaan Suomen oma-aloitteisia pyrkimyksiä keskeyttää sota ja jättää Saksa oman onnensa nojaan. Luulenpa, että myös Englanti piti sitä koko lailla oikeana, kun julisti meille sodan. Miksi Englanti julisti Suomelle sodan, jos me vain kävimme omaa erillisotaamme heidän näkökulmastaan? Erehtyvätkö he niin paljon asiassa?
Ei Englanti erehtynyt. Englannissa ja Ranskassa muistettiin hyvin, miten Suomi oli suhtautunut niiden avuntarjoukseen talvella 1940. Tämän avuntyrkyttämisen sinä jälleen kerran yksisilmäisesti unohdat kokonaan ja sen sijaan väität, että Suomi olisi oikein hakemalla hakenut länsimaiden apua jo ennen sodan syttymistä. Esim. Pasikiven muistelmista saa hiukan toisen kuvan. Se kuva on se, että Suomessa vallitsi suuri pettymys siitä, että Saksa ei reagoinut voimakkaasti meidän puoesta. Suomi olisi halunnut tukeutua Saksaan ja kun se vihdoin meille tarjosi apuaan, siihen tartuttiin pienemmestäkin vihjeestä. Sen sijaan Englannin ja Ranskan tarjoamaan apuun ei tartuttu, vaikka tuo apu oli monta kymmentä kertaa konkreettisempi kuin Saksan antamat vihjeet. Kaiken kaikkiaan voi pohtia sitä, miksi juuri Saksa oli se, jonka apua haluttiin, mutta ei Englannin ja länsivaltojen. Kyllähän Suomessakin tuossa vaiheessa täytyi olla näkemystä siitä, miten röyhkeätä ja alistavaa politiikkaa Saksa harjoitti pieniä kansoja kohtaan. Se oli siinä vaiheessa monta kertaa röyhkeämpää ja alistavampaa kuin NL:n harjoittama politiikka. Tämänkin vuoksi itseään kunnioittavan kansan olisi tullut huolellisemmin miettiä sitä, olisiko sittenkin demokraattisen lännen kelkkaan hyppääminen ollut demokraattiselle Suomelle parempi ratkaisu, kun osallistua kahden väkivaltaisen ja fasistisen diktatuurin pelinappulana.
Minusta suomalainen näkemys siitä, että kävimme erillissotaa on oikea, mutta se ei tee vääräksi NL:n, Saksan ja Englannin näkemystä siitä, ettemme käyneet erillissotaa.
Ei riitä että sanotaan:
>>> Tällaisissa kysymyksissä on yleensä vähintään kaksi näkemystä ja ne ovat kaiken lisäksi kummatkin aina subjektiivisia näkemyksiä
Pitää myös sanoa ääneen, ettei tällaisissa kysymyksissä ole totuuksia, on vain näkemyksiä.
Kaikki mitä tehtiin, perustui näkemyksiin, ja niitä oli monta jo silloin kun asiat tapahtuivat. Ja niitä on monta, kun jälkikäteen käsitellään sitä mitä tehtiin ja tapahtui, eivätkä näkemykset koskaan ole muuta kuin näkemyksiä. Totuuksiksi ne eivät koskaan muutu, totuus on asia erikseen.
Onko oma näkemyksesi mielestäsi objektiivinen?
Tässä asiassa on aina ollut kaksi näkemystä, takavuosina se virallinen "totuus" ja se oikea totuus, jonka enemmistö kansastamme toki oikeaksi tiesi ja ymnmärsi, mutta josta piti vaieta. Nyt vaikenemiseen ei ole enää tarvetta, Luojan kiitos!
Minun näkemystäni voit Sinä kutsua subjektiiviseksi, kun se ei oikein istu Sinun historiantulkintaasi eikä varsinkaan poliittiseen näkemykseesi, mutta vähintään yhtä hyvällä perusteella minä pidän Sinun näkemystäsi subjektiivisena ja suomalaisen näkemykseksi varsin omituisena.
Kenenhän puolella olet? Et ainakaan Suomen ja suomalaisten. Etkä sosialidemokraattien, sillä ulkopuolisenakin minulla on sentään sen verran tietoa demarien johdon ja valtavirran näkemyksistä, että kyllä ne ovat aivan muuta kuin Sinun näkemyksesi. Siksi varmaan Tarja Halonenkin katsoi oikeaksi tarkistaa aikaisempaa vääräksi vihdoin huomaamaansa mielipidettä asiassa.
Olen jo niin monta kertaa esittänyt Sinulle perusteita näkemykseklleni, että en katso vaivan arvoiseksi ruveta niitä enää toistamaan, tiedät ne kyllä.
Minulla ei ole sitä marxilaista näkemystä, että pitäisi tunnustaa väriä tai joukkoa. Rasitteeksi en haluaisia myöskään mitään muutakaan näkemystä, jossa asioita pitää tarkastella vain jonkin ryhmäkantaisen suodattimen läpi. Oma näkemykseni ei ole myöskään objektiivinen, vaan se on samalla tavalla subjektiivinen kuin muidenkin näkemykset.
Historiasta olen kiinnostunut voittopuolisesti inhimillisen uteliaisuuden takia. Sen takia en halua kieltää sellaisiakaan tietoja, jotka voivat olla muuten vastenmielisiä. Jos sukututkimukseni osoittaisi, että olen jonkun historian hirviön sukulainen, ei se muuksi muuttuisi, vaikka kuinka yrittäisin selittää, että olen itse pohjimmalta ihan toisenlainen.
Presidentti Halosen näkemystä pidän kovin yllättävänä sikäli, että tällaiseen asiaan noinkin voimakkaan kannan ottaminen edellyttää perinpohjaisia tietoja historiasta. Nyt kuitenkin tiedämme, että historiaan perehtyneet asiantuntijatkin ovat näistä kysymyksistä hyvin montaa mieltä.
Tämä pluralismi ei ole vain suomalaisia koskettava. Monissa muissakin maissa Suomen rooli sodassa nähdään aivan varmasti useammalla eri tavalla. Kuten sanoin sodanajan valtioista Saksan lisäksi useimmat merkittävät länsivallat näkivät Suomen Saksan liittolaisena. USA lienee ainoa, joka ei ottanut tähän kysymykseen kovin näkyvästi kantaa (katkaisi kuitenkin diplomaattisuhteet myöhemmin). Englanti otti ja julisti sodan Suomelle.
Kysyn edelleen sitä, mikä tarve Englannilla oli julistaa Suomelle sota, jos Suomi kerran kävi yleisen mielipiteen mukaan erillissotaa? Miksi Pariisin rauhansopimuksessa Suomen katsotaan olleen Hitlerin Saksan liittolainen? Eikö näihin kysymyksiin kuitenkin pitäisi keksiä jokin pätevältä kuulostava vastaus, jos kerran väität, että tällaista liittosuhdenäkemystä edustaa vain pieni neuvostomielinen vähemmistö muualla kuin varsinaisissa sosialistimaissa. Ovatko länsivallat ilmoittaneet, että ne haluavat mitätöidä Suomen osalta Pariisin rauhansopimuksen, kun se perustuu vääriin tietoihin?
Minä kunnioitan pluralismia monellakin elämänalueella. Sitävastoin en kunnioita jotain ennalta tiedettyä totuutta, joka muka on jonkun hallussa. Valitettavasti meillä aika ajoin nostaa päätään tällainen psykokulttuurinen näkemys, jonka suurin heikkous on juuri tämä "ennalta tietämisen lahja", joka joillekin on muka annettu. Pluralismin kieltäminen edellyttää juuri tällaista "tiedettyä totuutta", johon useinkin jonkinlainen valittujen joukko katsoo olevansa etuoikeutettu. Pluralismin vastaisuus on minusta aina vaarallinen ilmiö, koska sellaisen edustajat ovat nähneet yhteiskunnan ongelmien johtuneen mm. demokratian lisääntymisestä. Tämä psykokulttuurinen selitysmalli, jota edusti mm. Jari Ehrnrooth, selitti sisällisodankin johtuneen demokratiasta ja sen mukaantuomista vieteistä kuten kateudesta ja kaunasta.
Kun asiasta ei olemassa mitään tiedettyä psykokulttuurista paljastavaa totuutta, meidän on minun mielestäni tyytyminen pluralistisiin selityksiin. Jos näihin tyydymme, ymmärrämme, ettei tapahtuneesta voi vetää kovin yksipuolisia ja yksioikoisia johtopäätöksiä.
Mahtaakohan pysyä pluralismin linjassa, jos mitätöi koko psykohistorian viittaamalla Jari Ehrnroothiin, jota on helppo pitää yksitulkintaisuuden edustajana?
Ei kai yhtä totuuttaan esittävä psykotulkitsija mitenkään muuta miksikään sitä, että psykologia joka tapauksessa tarjoaa yhden tarpeellisen aspektin myös historiantutkimuksessa? Ei kai yksisilmäinen psykotulkitsija poikkea mitenkään muista yksisilmäisten näkemysten varassa historiaa tulkitsevista tutkijoista? Ei kai kestämätön psykotulkinta ole sen kummempi asia kuin kestämätön, vaikkapa ideologian sokaisema tapaushistoriallinen tulkinta?
Kyllä historia tarvitsee selittyäkseen monen tiedon- ja tieteenalan aspekteja. Olen Jari Ehrnroothista samaa mieltä kanssasi, mutta en laillasi heittäisi pesuvettä pois lapsen mukana.
Puhe kansainvälisessä yhteydessä (ja varsinkin kansainvälisen lehdistön valvovan silmän alla) on eri mittaluokan teko Venäjän näkökulmasta kuin puhe kansallisessa sodan muistojuhlassa, en usko siinä mitään sen kummempaa olevan taustalla.
Tuo kai lienee oikea selitys asialle. Ehkäpä Venäjän presidenttivaltaisessa järjestelmässä pannaan myös muiden maiden presidenttien puheille merkittävästi suurempi paino kuin pääministerien puheille.
... tiukasti olla jollain kannalla siitä, että olimmeko Saksan liittolaisia tai emme.
Itsenäisyyssodassa Saksa auttoi meitä selvästi sotilaallisella väliintulollaan. Sotien välisen ajan olimme hyvissä väleissä Saksan kanssa, mutta se petti meidät sitten syksyllä -39, jolloin se möi Suomen venäläisille Molotov/Ribbentrop-sopimuksella, millä diktaattorit jakoivat Euroopan etupiireikseeen. Suomi joutui talvisodassa N-liiton hyökkäyksen kohteeksi pannessaan toimeen sopimusta.
Mutta sitten -41 saksalaiset pettivät venäläiset aloittaessaan suurimittaisen sodan heitä vastaan. Suomen herrat, lähinnä Ryti ja Mannerheim, tekivät kohtalokkaan arviointivirheen lähtemällä Saksan mukana hyökkäämään N-liitton. Nämä herrat sallivat saksalaisten tulla maahan erikoisesti pohjoiseen osaan maata, missä saksalaiset ottivat rintamavastuun koko Pohjois-Suomesta. Lentojoukkoja ja muutakin saksalaista sotavoimaa sijottui eteläiseenkin Suomeen. Saksalaiset valmistelivat täälläkin hyökkäystä itään yhdessä Suomen armeijan kanssa. Jos sellaisessa tilanteessa venäläiset alkoivat vihollisuuksien Keski-Eroopassa alettua pommittaa Suomessakin olevia saksalaisia joukkoja ei kelpaa selitykseksi, että N-liitto aloitti jatkosodan. Ryti ja Mannerheim uskoivat Saksan voittavan sodan ja Suomen saavan samalla hyvityksen talvisodasta. Kävi vain niin, että jatkosodan jälkeen olimme vielä pahemmassa pulassa kuin talvisodan jälkeen ollimmekaan. Presidentin ja ylipäällikön tekemä arviointivirhe on virhe, josta he ovat vastuussa, vaikka valtaosa suomalaisista olikin samaa mieltä.
Tätä liittoutumattomuuspuhetta saksalaisten kanssa hämärtää myös se, että jatkosodan aikana saimme mittavaa aseapua Saksasta ja presidentti Ryti teki lupauksen Saksalle, ettei hakeudu erillisrauhaan.
Tilanteen ollessa tuommoinen ei ole suurta merkitystä, puhutaanko suhteestamme Natsi-Saksaan kanssataisteluna yhteistä vihollista vastaan vai sotilaallisesta liitosta. Empä olisi uskonut, että niinkin viisaat kuin Vanhanen ja Halonen ryhtyvät moista julkisesti pohtimaan.
Huomaan olevani näissä ulkopolitiikkaa ja historiaa koskevissa kysymyksissä useinkin kanssasi samaa mieltä ja niin käy nytkin. Minustakaan Halosen ja Vanhasen lausunnot eivät ole kovin harkittuja. Nukkuvaa karhua on ihan turha tökkiä kepillä, kun siitä ei kumminkaan ole mitään hyötyä. Suomessa pitäisi älytä se, että EU toi meille tietyn turvan, mutta ei kuitenkaan oikeutta mihinkään turhanaikaiseen uhoamiseen asioilla, joista sodan voittaneilla suurvalloilla on kuitenkin joltinenkin yksimielisyys.
Sehän on kivaa, että veljet ovat löytäneet toisensa. Vähissä teidän laillanne ajattelevat alkavat ollakin, kun Tarja Halonenkaan ei enää ajattele laillanne, Matti Vanhasesta puhumattakaan. Erkki Tuomiojastakaan ei ole enää takeita, mutta ehkäpä Esko Seppänen pysyy tukenanne loppuun asti. Tuollaisen ajattelun loppu ei kuitenkaan kovin kaukana enää ole, kun vasemmistolaisimmatkaan historian tutkijat eivät enää juuri kehtaa ruveta niin paljon totuutta vääristelemään.
Huomasin, että historiapalstan keskustelussa oli viitattu Pariisin rauhansopimukseen. Kopioin sen sieltä tähän, jota sinäkin voit sen alkulaiseisiin tutustua:
"PARIISIN RAUHANSOPIMUS 10.02.1947
Rauhansopimus Suomen kanssa.
Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni, valtioina, jotka ovat sodassa Suomen kanssa ja jotka huomattavin sotavoimin aktiivisesti osallistuivat sotaan eurooppalaisia vihollisvaltoja vastaan, ja joista jäljempänä käytetään nimitystä "Liittoutuneet ja Liittyneet Vallat", toiselta puolen,
ja Suomi toiselta puolen;
katsoen siihen, että Suomi, tultuaan Hitlerin Saksan liittolaiseksi ja osallistuttuaan sen rinnalla sotaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa, Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja muita Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan, on osaltaan vastuussa tästä sodasta;
ottaen kuitenkin huomioon, että Suomi 4 päivänä syyskuuta 1944 täysin keskeytti sotatoimet Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa vastaan, irtautui sodasta Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan, katkaisi suhteensa Saksaan ja sen satelliitteihin ja että se, solmittuaan 19 päivänä syyskuuta 1944 aselevon Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton ja Yhdistyneen Kuningaskunnan hallitusten kanssa, jotka toimivat Suomen kanssa sodassa olevien Yhdistyneiden Kansakuntien puolesta, on lojaalisti täyttänyt välirauhansopimuksen ehdot;"
Huomattavan suuri joukko maita, joiden joukossa mm. Englanti, Kanada ja Australia, katsoivat Suomen olleen liitossa Hitlerin Saksan kanssa. Kun otat selville näiden valtioiden väkimäärän, se ei ole ihan pieni joukko Esko Seppäsen lisäksi. Sitäpaitsi suomalaiset ovat tuonsisältöisen rauhansopimuksen allekirjoittaneet ja hyväksyneet.
Suomi teki erillisrauhan, mikä oli viisas teko. Mutta erillisrauhaa ei tehdä erillissodasta.
Tässä näkemyksessä, jota itse edustan, ei ole mitään vasemmistolaista. Tuollaisen leiman asettaminen erilaiselle näkemykselle on suurta heikkoutta. Tällaiseen heikkouteen syyllistyvät vain ne, joilta asia-argumentit loppuvat.
Asiassa ei ole totuutta olemasskaan. On vain joukko erilaisia näkemyksiä. Sinun logiikallasi vain pieni vähemmistö ajattelee sinun laillasia. Paljon suurempi enemmistö on ihan toista mieltä kuten Pariisin rauhansopimuksesta voimme lukea. Jos perustelet historian totuudellisuutta sillä, mikä määrä ihmisiä tunnustaa minkäkin totuuden, sinun totuutesi jää silloin auttamatta häviölle. Sen takia kehottaisin miettimään asiaa uudestaan ja yrittämään asia-argumentein eikä lapsellisin "meidän joukko on suurempi" -argumentein.
Eikö sellaista historian näkemystä noista asioista esitetty joku vuosi sitten, että Suomi kieltäytyi länsivaltojen avusta, koska Saksa lupasi auttaa Suomea saamaan korkojen kera talvisodassa menetetyt alueet takaisin?
Saksahan tuon tutkimuksen mukaan jopa antoi ohjeeksi suomelle sen, että antakaa suosiolla ne alueet, joita NL talvisodan jälkeen itselleen vaati.
Tuota tulkintaa ei edes vääräksi kiistetty, mutta muistaakseni se joissain piireissä aiheutti jonkinasteista närää siksi, kun se julkaistiin!
Voin muistaa väärinkin ja minun lukemani ja tulkitsemani asiat tietysti poikkeavat muutenkin siitä, mikä on Suomalaisen sotilashenkilön näkemys tuollaisiin asioihin.
Toisekseen en ole lukenut sotahistoriaa sen enempää kuin muutakaan historiaa toisin kuin arvon K.K.Korhonen, mutta luulenpa kuitenkin, että vaikka historiaa lukisi kuinka paljon tahansa, siitä ei saa oikeaa kuvaa, jos jo ennen lukemista on omaksunut tietynlaisen tulkintatavan, johon sitten sovittaa tuon lukemansa historian.
Tällaisissa asioissa etenkin sotilashenkilöillä voinee olla vaarana, että po. asiat mielellään selitetään itselle (ja Suomelle) mieluisiksi?
Muuhun tuossa esittämääsi ei kannata puuttua, sillä sopiihan tuo Sinun vasemmistomaalaisliittolaiseksi (vai kommunistiseksiko?) näkemykseksi, ja olen sitä paitsi sanonut mielipiteitäni vastineissani aateveljeksesi näköjään tulleelle Mielipidepankille, mutta...
>>Mutta sitten -41 saksalaiset pettivät venäläiset aloittaessaan suurimittaisen sodan heitä vastaan> Empä olisi uskonut, että niinkin viisaat kuin Vanhanen ja Halonen ryhtyvät moista julkisesti pohtimaan.
Voi Herra Jumala, että joku vielä heittää esille tuon moneen kertaan täälläkin puhtaaksi kalutun luun länsiavusta ja meidän muka tietyssä mielessä tarkoitushakuisesta kieltäytymisestämme siitä.
Minä en kerta kaikkiaan jaksa enää puhua asiasta, josta olen täälläkin kirjoittanut sivutolkulla monen monia kertoja. Pitäisiköhän kaivaa esille niitä vanhoja kirjoituksiani? Suosittelen kuitenkin pientä perehtymuistä historian kirjallisuuteen, ettei tarvitsisi aloittaa tuollaisella kysymyksellä eikä turvautua "olen kuullut" tai "minusta tuntuu" perusteisiin näkemyksissään.
Minusta tuossa kirjoituksessa, johon nyt vastasit oli paljonkin asiaa. Olennaista siinä oli se sanoma, että harvoin on löydettävissä yhtä ainoaa totuutta, johon pitäisi sitoutua. Luonnostaan utelias ihminen ei sellaiseen sitoudu, vaan esittää uuden löytämänsä havainnon jälkeen uusia kysymyksiä, jotka parhaimmillaan kumoavat edelliset oletukset ja luulot. Sinun lähestymistapasi sen sijaan vaikuttaa sellaiselta, että olet ensin löytänyt totuuden ("tiedät totuuden ennalra") ja sitten vain keräät kaikkea sellaista, joka tukee tätä "ennakkoon tietämääsi".
Länsiapukysymys ei suinkaan ole puhtaaksi kaluttu. Professori Ylikangas on sanonut, että siitä vaan. Kyllä se hänelle sopii, että hänen tutkimuksensa asetetaan kyseenalaiseksi, jos löytyy perusteita. Historian tutkimuksessa "ennalta tietäminen" ei kuitenkaan sellaiseksi riitä. Ylikangaskaan ei sitoudu tutkimaansa, jos löytyy uutta tietoa. Näin toimii pluralismia kunnioittava avoin ihminen.
Minä en ainakaan kaipaa enempää Vanhasta, Halosta,Tuomiojaa kuin vasemmistolaisia tutkijoita ajattelemaan puolestani noista historian tapahtumista. Olen niistä itsekin hyvin perillä ja osaan myös ajatella.
..., että toinen huijari ja diktaattori Stalin olisi hyökännyt Hitlerin kimppuun, johtaa harhapoluille. Hitler joka tapauksessa hyökkäsi Suomen suosiollisella avustuksella ja me jouduimme vielä vaikeampaan asemaan kuin mihin talvisodassa jouduimme. Me saimme vihollisiksemme myös länsivallat ja jouduimme elämään 50 vuotta N-liiton etupiirissä, mistä ei meille kuitenkaan aiheutunut kovin suuria vaurioita Kekkosen taitavan politiikan ansiosta.
Minun isänmaallisuuttani ei voida asettaa kyseenalaiseksi. Minä en vain tarvitse enempää Vanhasen, Halosen kuin Sinunkaan neuvoja siihen, millaiseksi tunnen isänmaallisuuden; osaan sen itse määritellä ja siihen on toisten tyytyminen.
eri mieltä tuosta sinun "hyvin perilläolostasi ja ajattelustasi"
Olen jälleen Oivan kanssa yhtä mieltä, mikä on ihan pakko sanoa ja alleviivata, kun sisäpoliittisissa kysymyksissä olen järjestään ollut hänen kanssaan eri mieltä.
Jos olisi käynyt niin, että NL oli vallannut Suomen joko sodassa tai sen jälkeen jollakin verukkeella, niin historiankirjoituksemme ja poliitikkomme etsisivät nyt kilvan virheen tekijöitä. Syypääksi nousisi silloin seikkailupolitiikka, jolla haettiin tietoisesti verta nenästä isommalta kollilta. Sanottaisiin, että jos olisi tyydytty talvisodan menetyksiin, olisi sentään selvitty hengissä ja itsenäisenä kansakuntana. Revanssihakuisuus ja tunnepohjainen halu korjata vääryys sodan keinoin vaaransi koko Suomen tulevaisuuden kansana. Tämä näkemys on tietysti spekulaatio, mutta spekulationa yhtä tosi kuin mikä tahansa muukin näkemys.
Tässä esittämässäni mielessä sotilaalliset torjuntavoitot eivät olleet ne kaikkein tärkeimmät, vaan se, että Mannerheim ilmoitti Hitlerille Suomen haluavan erillisrauhaa, koska Saksa on suuri kansa ja se kyllä selviää, mutta pieni Suomen kansa tuhoutuu kertalaakista, jos se jatkaa sotaa. Mannerheim kirjeellään siis oli ehkä enemmän kuin ne kaikki tuhannet tykinammukset, joita Talin-Ihantalan taistelussa ammuttiin. Meillä on taipumus aika ajoin painottaa joitain asioita tunnepohjaisesti. Jos ne ovat sankarillisia tekoja ja kohottavat suomalaista itsetuntoa kansana, ne nostetaan tärkeimmiksi, vaikka jokin muu tekijä, vähemmän sankarilinen voi olla todellisuudessa paljon vaikuttavampi lopputuloksen kannalta.
On tämä mielenkiintoinen tämä uusi ulkopoliittinen koaliitio Oiva Härkönen-Mielipidepankki. Jos Suomi ei olisi ollut hyvissä väleissä Saksan kanssa välirauhan aikana, mitä olisi tapahtunut, kun Molotov pyysi vapaita käsiä Suomen suhteen. Hitler ei olisi pannut sateenvarjoaan Suomen ylle ja Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen.
Mistä sinä tiedät, että Hitler ei suostunut Molotovin esityksiin sen takia, että Suomi oli väleissä Saksan kanssa. Eikö mieleesi ole pälkähtänyt ajatus, että tämä Hitlerin näkemys asiaan on riippumaton siitä, miten lämpimät Suomen ja Saksan välit ovat.
Saksahan pyrki ohjaamaan Suomen käytöstä NL:n suhteissa jo vuodesta 1939 alkaen. Silloin Göring kehotti suomalaisia suhtautumaan myötämielisyydellä NL:n vaatimuksiin. Kevättalvella 1940 samainen Göring kehotti suomalaisia tavoittelemaan rauhaa ja hyväksymään mukisematta NL:n ankarat rauhanehdot. Välirauhan Saksa halusi tuoda joukkojaan Suomen kautta Norjaan ja taata täällä olollaan malmikuljetusten häiriötön kulku Ruotissa sekä valmistautua osaltaan Barbarossa - suunnitelman täytäntöönpanoon. Suomella oli Hitlerin näkemyksessä oma roolinsa tämän suunnitelman täytäntöönpanossa. Suomi toteutti tässä saksalaista unelmaa. Saksa ei tehnyt mitään hyvää hyvyyttään ja tuskin sen vuoksi, että meillä oli hyvät suhteet siihen. Me olimme pelinappula saksalaisten käsissä. Sodassa Suomi oli tarpeellinen, kun se sitoi merkittävässä määrin venäläisiä joukkoja pohjoiselle rintamalle. Lopulta Suomi jopa viivyytti NL:n etenemistä tämän takia Berliiniin. Paine helpotti siinä vaiheessa, kun Stalin päätti irrottaa suuren osan Suomen rintamalla olevista joukoistaan kohti Saksaa.
Pitää muistaa, että Suomi teki kaiken aikaa valintoja tilantessa, jossa oli muitakin vaihtoehtoja kuin Saksan liittolaisuuteen alistuminen. Olla hyvissä väleissä Saksan kanssa tarkoitti käytännössä sitä, että Suomi sitoi kohtaloaan Saksan kohtaloon. Tätä voi tietysti ymmärtää poliittisena valintana Suomessa, mutta se ei tee tyhjäksi sitä ulkoisesti havaittavaa tosiasiaa, että Suomi taisteli Saksan liittolaisena.
Minun mielestäni Saksa pelasti silloin Suomen Neuvostoliiton miehitykseltä. Ei Saksa tietenkään tehnyt sitä hyvän hyvyyttään, mutta puoluettoman Suomen olisi miehittänyt joko Neuvostoliitto tai Saksa. Molemmissa tapaukseissa olisimme joutuneet lopulta Neuvostoliiton osaksi. Sodan jälkeen Neuvostoliiton miehityksen esti USA ja sen sotilaat Euroopassa. Edvin Linkomies sanoi, että hän oli iloinen jokaisesta saksalaisesta sotilaasta Suomessa välirauhan aikana. Oiva Härkönen ja sinä kyllä pidättekin oikeana, että Ryti, Linkomies, Tanner ja muut tuomittiin sotaan syyllisinä. Ilmeisesti teitä harmittaa vieläkin, että Mannerheimia ei tuomittu. Hänhän oli myös tekemässä liittoa Saksan kanssa.
Ei Venäjä Vanhasta vähättele. Voi olla hieman eri asia julistaa kantaansa jossain Ilomantsin talviriehassa kuin kertoa juttuja Pariisissa Ranskan presidentille. Ilomantsin puheet kaikuvat ehk karhujen ja kettujen korviin, muttei kauemmas, jos asiaa varta vasten nosta esille. Sen sijaan Pariisissa sanottu kuuluu jo paljon laajemmalle ja siihen voi olla tarpeen venäläisnäkökulmasta reagoida, jos he eivät ole samaa mieltä. Halonen edustaa asemansa puoolesta lisäksi Suomen ulkopolitiikkaa, joten hänen sanomisillaan on tässä asiassa jo senkin vuoksi suuremnpi painoarvo kuin pääminsterin puheilla jossain Ilomantsin pakkasissa.
Suomalaiset ovat nyt reagoineet asiaan tavalla, joka olisi ollut vielä 70-luvullakin aivan ennenkuulumatonta jopa Tuure Junnilan suusta lausuttuna. Tässä on nyt mitä ilmeisimmin moni poliitikko vaihtanut ajan saatossa mielipidettään. Arvelisin, että Tarja Halonen ja Pertti Paasio olisivat puhuneet asiasta aivan toiseen sävyyn 70-luvulla. Samoin olisivat puhuneet ja puhuivatkin kaikki kepulaiset ja kommunistit. Presidentti Kekkonen ei olisi ärähtämättä muunlaista puhetta sallinutkaan. Toivottan journalistit kaivavat näiden poliitikkojen varhaisempia näkemyksiä esiin, ettei totuus ihan unohtuisi.
Kai mielipidepankkikin sen ymmärtää, että nyt eletään ihan eri aikoja. Voihan niitä lausuntoja kaivaa, vaikka ennen kansallissotaa. Nyt pelataan näillä korteilla, ja silloin oli pelattava sen ajan korteilla. Snaijjaat sä? Jälkiviisaus on sitä surkeinta viisautta.
... on yrityksesi, minkä termin lainoppineena tuntenet, ja se on kai lieventävä asianhaara eräissä rikoksissa.
Vai oli torjuntavoittomme 60-vuotisjuhla Ilomantsissa mielestäsi jokin talvirieha! Se selittää paljon muutakin "ajatteluasi".
Totta, että olisimme reagoineet tuohon kuten moneen muuhunkin asiaan toisin 70-luvulla. Tiedät hyvin, miksi niin oli. Pitäisikö mielestäsi edelleen olla niin? Eikö ole hyvä, että senkin ajan poliitikot voivat nyt pelkäämättä puhua niin kuin ovat aina mielessään ajatelleet. Niin nimittäin uskon asian olevan, vaikka onhan sekin mahdollista, että he olisivat viisastuneet iän myötä; monet tekevät niin, mutta eivät näköjään kaikki.
Tuolla vähän ylempänä tämä selitysyritys kelpasi sinulle, mutta nyt sanot yritystä kelvottomaksi, kun minä sen saman esitän.
Kun neukkujen ulkopoliittinen pistooli on toisella ohimolla ja Kekkosen sisäpoliittinen ulkopolitiikkapistooli toisella ohimolla, tulee sanotuksi sellaista mitä ei oikeasti tarkoita. Nyt Suomella olisi mainio mahdollisuus varmistaa (natoon liittymällä) vapaiden aikojen jatkuminen hamaan tulevaisuuteen. Ulkopoliittiseen johtoon on kuitenkin pesiytynyt tukeva yya-edustus, eli suojasää jäänee hyväksikäyttämättä. Valitettavasti.
Toivottavasti et kuitenkaan tarkoittanut sanomaasi kovin yleispäteväksi. Toki ymmärrän, että meillä on sanottu yhtä ja toista juuri siitä pakosta, mitä kuvailet. Mutta ei se minusta kuitenkaan sitä tarkoita, että näkyvien poliitikkojen keskuudessa jokin nyt vallalle päässyt historian tulkinta muuttuisi sen kautta todeksi.
Jos tällainen logiikka olisi aukoton, voitaisiin kai väittää, että myös Saksan uusnatsit ovat oikealla asialla ja puhuvat totuuden puolesta. Saksan poliitikothan on vain voittajavaltioiden pakon sanelemana opetettu puhumaan läpiä päähänsä ja tuomitsemaan Saksan 1000 vuotisen valtakunnan "oikean ja jalon" unelman.
eri mieltä tuosta sinun "aukottoman loogisesta historian tulkinnastasi"
Suomi oli Neuvostoliiton imperialististen laajentumispyrkimysten johdosta pakkoraossa. Oli siis vain ajan kysymys, milloin Stalin Talvisodan nöyryytyksen jälkeen hyökkäisi uudelleen Suomea vastaan. Se että suomalaiset olisivat passiivisina jääneet odottamaan Neuvostoliiton tulevia toimenpiteitä, olisi ollut kansallinen itsemurha. Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, suurlähettiläs Orlov otti Hella Wuolijoen välityksellä yhteyttä Tanneriin saadakseen selville, millä ehdolla Suomi pysyisi puolueettomana. Kun vastausta ei löytynyt venäläiset ryhtyivät laajoihin ilmahyökkäyksiin useita asutuskeskuksia vastaan saaden aikaan huomattavaa tuhoa. Mainilan laukaukset-keinoa käytettiin jälleen ja väitettiin suomalaisten tehneen lentohyökkäyksiä rajan yli. Saatiin tekaistu syy pommittaa suomalaisia. Venäjän agressiot niin Talvisodassa kuin Jatkosodassakin tulivat Suomelle pyytämättä vaikkeivat yllätyksenä. Jatkosota oli Suomelle puolustussota ja hyvityssota pakkoraossa. Ei hullun kanssa voi neuvotella, pitää vain alistua tai taistella.
Saksa aloitti Toisen Maailmasodan, joten on eri asia puhua syyllisyydestä Saksan ja Suomen kohdalla. Saksa halusi valloittaa maailman, Suomi pysytellä itsenäisenä kansakuntana.
..kanssasi olen kaikesta edellä sanomastasi.
Enempää en aio osaltani jatkaa tätä avaamaani ketjua, mikä on alkanut polkea paikallaan, toistaa samoja sataan kertaan sanottuja asioita, kuten yleensä aina käy. Onneksi Sinä tiivistit oleellisen lyhyesti!
Hyvää yötä kaikille! Historiaa lukemaan kehottaen ja sen antamien opetusten vähittäistä ymmärtämistä myös sitä paljon lukeneille Oiva Härköselle ja Mielipidepankille ja eräille muille vanhoihin asenteisiinsa juuttuneille toivoen
ystävällisesti
K.K.Korhonen
>> Saksa aloitti Toisen Maailmasodan, joten on eri asia puhua syyllisyydestä Saksan ja Suomen kohdalla. Saksa halusi valloittaa maailman, Suomi pysytellä itsenäisenä kansakuntana.
Historia sen opettaa. Leijona ei tyydy vähään. Kun se saalistaa, sen ruokahalu kasvaa. Näm leijonanpennut jatkavat vaaloitustaan. Mikään ei niitä enää voi pysäyttää.
Todellakin. Sakari Pälsin "Voittajien jäljissä". Rautaisannos historiaa. Historia opettaa.
Kivoja juttuja. Mukavasti sulkevat teesit toisensa tässä pois. Ilmankos sinun nimesi on antiteesi.
>> Nyt Suomella olisi mainio mahdollisuus varmistaa (natoon liittymällä) vapaiden aikojen jatkuminen hamaan tulevaisuuteen.
Nii-iin? Mikä tämä Suomi on? Onko se yhtäkuin suomalaiset? Eivätkö suomalaiset valitse vapaasti johtajiaan, myös ulkopolitiikkansa johtajia? Eikö meillä ole juuri ne johtajat, jotka nauttivat demokraattisessa järjestelmässä poliittista luottamusta, ja se ulkopolitiikka, jota enemmistö tahtoo? Miksi suomalaisten pitäisi liittyä vasten tahtoaan Natoon? Jotta sillä varmistettaisiin vapaus? Pitäisi toimia vastoin vapaata tahtoa jotta voisi olla vapaa? Entä jos todella liittyisimme Natoon? Olisiko meille sen jälkeen vapaa tahto, valta valita ulkopoliittinen linjamme? Minkä vapauden Nato meille varmistaisi? Vapauden olla tahtomatta, valitsematta - ja lopulta ajattelematta? Todellinen antivalinta.
NL pommitti Suomea 25.6.1941. Suomen eduskunta totesi silloin Suomen olevan jälleen sodassa NL:a vastaan. Unohdit kuitenkin kertoa, että Saksa pommitti lentokoneillaan NL:a myös Suomen alueelta käsin jo 22.6.1941. Eikö tämä ole ilmiselvä hyökkäystoimi?
Ei meillä nyt aivan niin selvää pakkorakoa ollut kuin väität. Kyllä meillä oli myös revanssihenkeä ja herkkyyttä suostua saksalaisten vaatimuksiin. Suomi haki turvaa kaiken aikaa nimenomaan Saksasta, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Lisäksi mm. Paasikivi on arvostellut sitä, ettei pyritty irtautumaan sodasta heti, kun se näytti mahdolliselta. NL:han esitti USAn välityksellä jo pian jatkosodan alkamisen jälkeen tällaista mahdollisuutta.
Kyllä Suomi tämän suursodan uhri kaiken kaikkiaan oli. Ei siitä ole epäilystä. Perimmäinen tavoitteemme oli pysyttäytyä suurvaltojen selkkausten ulkopuolella ja poissa sodasta. Välillä tämä perimmäinen tavoite vaan unohtui eikä sitä noudatettu johdonmukaisesti tai toimittu välttämättä viisaasti tätä päämäärää ajatellen.
Minusta ainakin on hyvin ymmärrettävä sellainen näkemys, että Suomi soti Saksan liittolaisena eikä käynyt mitään erillissotaa, kun asiaa katsoo vastustajien NL:n ja länsivaltojen näkövinkkelistä. Kaikki ulkoiset merkit puhuivat sen puolesta, että taistelimme Saksan rinnalla. Tämä ei tarkoita, etteikö myös meidän suomalaisten versio asiasta olisi ymmärrettävä. Asia pitää vain nähdä yli pelkän suomalaisen näkökulman. Näin yrittivät asiaa aikoinaan nähdä esim. Paasikivi ja Mannerheim.
>> Perimmäinen tavoitteemme tai toimittu välttämättä viisaasti tätä päämäärää ajatellen.
Joskus puhuttiin kruunusta kun tarkoitettiin valtiota. Mystinen mielikuva rahvaan ajatuksissa tuo "ruunu". Mutta kuinka sopisi, jos sinä puhuisit vaikkapa Suomen Leijonasta? "Leijonan perimmäinen tavoite oli pysyttäytyä suurvaltojen selkkausten ulkopuolella ja poissa sodasta. Välillä vaan Leijonalta tämä perimmäinen tavoite unohtui eikä sitä noudatettu johdonmukaisesti..."
Tuollaisen historiallisen totuuden julistaminen kompastuu siihen, että toimintaa, jolle olivat nimenomaan tyypillisiä toimijoiden keskinäiset näkemyserot ja valintojen epätäydellinen toteutuminen, yritetään kuvata kielellä, joka ei tarkoita mitään. Sen enempää näkemyksellistä pluralismia kuin idealistien peräämää absoluuttista historiallista totuutta ei tavoiteta puhumalla "ruunusta" tai "leijonasta".
Sitä mitä todellisuudessa tapahtui ei voi esittää puhumalla "Suomesta" tai "meistä". Siinä päädytään vain henkilöimään valtiosubjekti, ja pian kaikki mitä todistellaan on vain harhaista animismia.
Sinunkin kannattaisi valita mitä lähdet painottamaan. Keskustelua käydään yleensä henkilöityjen valtiosubjektien tasolla, mutta onko tällainen keskustelu sitten tyydyttävää? Riittääkö harha historiallisesta selityksestä ja historiallisesta totuudesta? Vai pitäisikö pyrkiä syventämään ymmärrystä?
Onhan se kaunista, että kiltti, pieni Neuvostoliitto on saanut Sinusta niin uhrautuvan puolustajan, että siinä touhussa annat piu-paut Suomen näkökannoille ja hieman totuudellekin. Hieman nimittäin "sovellat" totuutta niin tuossa sodan alkusyyssä kuin muka näkemyksessäsi liittolaisuudestamme Saksaan. Historiaan hyvin perehtyneenä puhut varmasti vastoin parempaa tietoasi väittäessäsi silmä (se ainoasi?) kirkkaana, että me olisimme saaneet apua muualtakin kuin Saksasta.
Vaikka ihailen teräviä sisäpoliittisia näkemyksiäsi ja hyvää taitoasi esittää ajatuksiasi ja arvostan suurta tietomäärääsi muiltakin aloilta, myös historiasta, nyt puheena olevalla alueella valitettavasti olen viimein täysin vakuuttunut siitä, että asenteellisuutesi ottaa selkävoiton tiedoistasi ja eräistä arvostamistani hyveistä, kuten isänmaallisuudesta, joten en taida enää tämän jälkeen ryhtyä hyödyttömään ja vain mielipahaa tuottavaan sananvaihtoon kanssasi näistä aiheista.
Mukava keskustelu teillä, Mielipiedepankilla ja K.K.Korhosella. Mukavaa lukea tällaista. Ei muuta kun lisää tällaista niin täällähän jopa viihtyisi:-)
tietää. Kuten olette huomanneet en tämän parempaa itsekehua löydy.
SODAN ENSIMMÄINEN UHRI ON TOTUUS.
Taisitte saida aikaan sodan ja mitä muuta?