Lain ja evankeliumin sekoittaminen on monien ihmisten tuskien äiti.

Lailla on selkeä tehtävä, se osoittaa että kaikki ihmiset ovat Jumalan tahdosta pois poikenneita (syntisiä) ja kadotukseen tuomittuja.

Evankeliumi puolestaan tuo uskon ja kasteen kautta, syntiensä vuoksi kadotetuille elämän Jumalan valtakunnassa. Ja tämä elämä on KRISTUKSESSA JEESUKSESSA. HERRA HEITTI KOKO MAAILMAN KAIKKI SYNNIT KRISTUKSEN KANNETTAVAKSI, Jeesus siis kärsi vuodatti verensä ja kuoli meidän syntiemme rangaistuksena.

Jos Jeesus olisi jäänyt kuolleena hautaan, ei kenelläkään olisi iankaikkista elämää. Mutta koska Jeesus, joka oli ihminen ja Jumala, oli itse synnitön, synnittömänä syntynyt (inkarnoitunut ilman miehen siittiöitä naisen kohtuun) ja synnittömänä elänyt, ei kuolema voinut häntä pitää. Synnitön ei näet kuole koskaan, kuolema on synnin palkka, synnin seuraus. Ja mikä kamalinta, koko luomakunta, siis maapallo ja kaikki taivaan planeetat tuhoutuvat ihmiskunnan syntien vuoksi. Synnin seuraukset ovat siis hirvittävät.

Kristuksen ristinkuolema, tuo syntiemme vuoksi urattu uhri, joka oli Jumala itse, ihmisen lihaan inkarnoituneena, riittää jokaisen ihmisen syntien sovitukseksi. Tämä uhri on lunastushinta kaikkien ihmisten kaikista synneistä maailman alusta sen loppuun saakka.

Tästä suunnattoman arvokkaasta lahjasta pääset siis sinäkin osalliseksi, oletpa kuka hyvänsä, uskoessasi Kristukseen kastettuna ja pysyessäsi tässä uskossa kuolinhetkeen saakka. Tätä uskoa ei kukaan voi itse ottaa, eikä kukaan voi sitä toiselle ihmiselle antaa. Pelastava usko on Jumalan lahja.

On valitettavaa, suorastaan pöyristyttävää, että suurin osa ihmiskunnasta menee ilman tätä uskoa kadotukseen. Jeesus on tie pelastukseen, muita teitä ei ole, eikä tule.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aamen...

    • Yksi tapa lain väärinkäyttöön ovat nämä tuhannet erilaiset ihmissäännöt.
      Näitäkään vastaan ei voi taistella, tuntematta riittävästi Raamatun pyhiä kirjoituksia.

      Näissä on se hyvä puoli, että niitä voi halutessaan noudattaa, tai jättää noudattamatta. Lakihenkisissä yhteisöissä näistä säädöksaistä on kuitenkin tullut Jumalan lakiin verrattavia, niin että säädöksiä noudattamattomille langetetaan tuomioita, ikäänkuin kyseessä olisi Jumalan sana.

      "Vain me" - opit ja seurakunnat ovat syntyneet tällaisten ihmiskäskyjen varaan. Näistä näemme miten vakava asia Raamatun kirjoituksissa olevan Jumalan sanan tuntemattomuus seurauksiltaan on.

      Syntyhistoria toki tiedetään, se on lukutaidottomuus. Rahvaan lukutaito suomessa ja yleensäkin koko suomenkielen kehitys, ei ole kovin vanha asia. Minunkin 1850 luvulla syntynyt isoisäni käytti vielä puumerkkiä kun ei osannut kirjoittaa.

      Raamatun kirjoitukset ovat peräisin jo vanhimmat 3400 vuoden takaa, jolloin Suomesta ja Suomen kansasta ei ollut mitään tietoa, joku pieni suomalaisugrilainen väestö eleli Volgan mutkassa Venäjällä.

      Tietämättömiä on helppo johdattaa omien ajatustensa, käsitystensä ja mielitekojensa kannattajiksi. Kristinuskon 2000 vuotinen kehityskaari on todella kiharainen, täynnä ristiriitoja, vallankäyttöä ja valtataisteluita.

      Lukutaidon lisääntyessä, sähköisen median kehityttyä, nämä ristiriidat ovat vain lisääntyneet ja kristinusko on pilkkoutunut entistä pienemmiksi ristiriitaisemmiksi palasiksi. Entistä useampi ihminen on kasvanut Jumalaksi itse itselleen.

      Jumala ei olekkaan monille enään kaikkivaltia Jumala, vaan ihmisten ajallisia tarpeita tyydyttävä pelle.

    • Anonyymi

      Totta Vaitovainen kirjoittaa.

      Ajatelkaa, että autuuden esteeksi jotkut asettavat soittimia, eteenkin kitaroita, kuorolauluja ja televisioita huoneen nurkassa. Tosin he ostavat lapsilleenkin laitteet jolla televisio-ohjelmia voi katsella.

    • Yoinen puoli asiaa on lähimmäisensä hylkäämisen tekeminen sallituksi.
      Eritoten vl porukoissa on tämä "uskottomiksi" leimattujen hekilöiden karttaminen.

      Samaa ilmiötä näkyi sakramenttiseparatismin aikaansaamassa hajaannuksessa myös esikoislestadiolaisissa.

      Raamattu ei anna lupaa edes mafioson hylkäämiseen, hänenkin pelastuksekseen Jeesus on kuollut.
      Ottaako mafioso Jeesuksen vastaan vai ei, on toinen kysymys.

    • Anonyymi

      Jumala on kaikkivaltias myös mafioson kohdalla,
      jos Hän niin tahtoo,niin sehän tapahtuu...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1898
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1475
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe