Ison tuotteen postitus ulkomaille

Olen myyjänä eBayssä ja amerikkalainen kyseli notta paljonko maksaisi erään antiikkihuonekaluni lähetys jenkkeihin.
Suomessahan ei yksityishenkilöt yleensä lähetä huonekaluja ja täällä on totuttu siihen että suklaalevyä isompia tavaroita ei postiteta.

Eli miten tämä onnistuisi? Ihan mukava summa tarjottu huonekalusta ja mikään huijarikaan ei ole kyseessä koska käyty kauppoja antiikista ennenkin, mutta kauppatavarat ovat olleet Postin siunaamien mittojen rajoissa.
Kerran olen aiemmin lähettänyt DHL:n kautta peilin ulkomaille. Oli täysin littana paketti ja maksoi tuhat euroa lähetys. Nyt puhutaan saman kokoisesta esineestä mutta metrin korkeammasta ja jollain järkevällä summalla tämä pitäisi saada uitettua.
Olen itse tilannut Amerikasta antiikkihuonekaluja ja jotenkin kummassa siellä saadaan kyllä pakattua ja lähetettyä tänne päin kohtuuhinnoilla. Toisin päin ei tunnu onnistuvan.
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen myyjänä eBayssä ja amerikkalainen kyseli notta paljonko maksaisi erään antiikkihuonekaluni lähetys jenkkeihin.
Suomessahan ei yksityishenkilöt yleensä lähetä huonekaluja ja täällä on totuttu siihen että suklaalevyä isompia tavaroita ei postiteta.

Eli miten tämä onnistuisi? Ihan mukava summa tarjottu huonekalusta ja mikään huijarikaan ei ole kyseessä koska käyty kauppoja antiikista ennenkin, mutta kauppatavarat ovat olleet Postin siunaamien mittojen rajoissa.
Kerran olen aiemmin lähettänyt DHL:n kautta peilin ulkomaille. Oli täysin littana paketti ja maksoi tuhat euroa lähetys. Nyt puhutaan saman kokoisesta esineestä mutta metrin korkeammasta ja jollain järkevällä summalla tämä pitäisi saada uitettua.
Olen itse tilannut Amerikasta antiikkihuonekaluja ja jotenkin kummassa siellä saadaan kyllä pakattua ja lähetettyä tänne päin kohtuuhinnoilla. Toisin päin ei tunnu onnistuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu