kaikenlaiset . Sähköposti on aivan täynnä ja juuri poistin kaikki roskapostit. Olen hyvin epäilevä kaikkiin kilpailuihin.
Paljon lisääntyneet taas huijausyritykset
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on Ikean LAHJAKORTTI joka päiväinen riesa. Toisen brändejä käyttäen huijarit toimivat ovelasti.
haha
Itelle tulee roskapostia aika vähän nykyisin. Suolen laatikkoon kertyy lainatarjousta jne. Bottihommaa. Mä iteasiassa käytän suolen postia silleen huolettomasti, laitan sen 0son, jos just nyt osallistuu johonkin kilapiluun.
Gmail on virallisempi meili, siihen iteasiassa ei tule roskapostia oikein ollenkaan.
Aikanaan tuli kai jonkinlainen ennätys. Mulla oli oma domain ja itse pidin sitä yllä. Jotenkin meilioso alkoi leviään ja sinne tunki ällistyttävän paljon viagramainosta jne. Kyllästyin, kun kerran oli 80 000 huuhaameiliä. Oli kai itellä filtteröinti pielessä ja osoite kun alkaa leviään, se sitten leviää. Vedin sen lodjun vessanpytystä. Vähän harmikin, se oli perustettu duunijuttuja varten ja omalla nimellä. Noh, uuden lodjun perustaminen tuskin vie minuuttiakaan. Nykyisin domainista luovuttu, uuden perustaminen ei kauaa vie, Ainoo, nimi pitää miettiä uusiksi, koska vanha näyttää olevan myytävänä. en aio maksaa, jos tarvetta tulee.
Suosittelen, hanki useampi osoite ja käytä niitä erilaisiin tarkoituksiin. Meiliosot on kauppatavaraa.
=DW=
Ai. Niinku missä? Ai, ketä vai on huijattu, milloin?
Ei osu elämäni kaaren mutkaan, ei mnihinkään.
Laitan tämän otsikon alle... Tänään lukemani kipakka Ylen arvostelu ...on Uusi Suomi-lehden sivuilla....Riku Kivelän puheenvuoro...." Miksi Ylen annetaan räikeästi valehdella?" ...Liityy ilmastonmuutokseen....
mimmimum-..mi
Riku Kivelä, oululainen lapsellinen kiukuttelija. Eikä juntti osaa edes lukea.
YLE:n jutussa sanottiin ''...maailman rikkaimpia maita...''
Ei ''maailman rikkaimmat''
Ainoa paikka saada kiukuttelu julki on ostaa paikka ''usarista''
Ei yle valehtele, yle toimittaa vain uutisia.