Toistelen, auta Jumala, auta Jumala, auta Jumala

Anonyymi

Maallinen isäni kuolee pian merkeistä päätellen ja Raamatussa lukee olkaa lujat. Lupasin Jumalalle olla luja. Hän sanoi tänään että kuolee tämän kesän aikana tai syksyllä. Kun katsoin häntä niin ajattelin mielessäni toisen kerran elämäni aikana että......

Katsoessani hänen olemustaan ja kuuntelin ääntään niin ajattelin että hän saattaa olla oikeassa.

Pyydän sellaista esirukousta että Jumala olisi kaikessa mukana siitäkin huolimatta että Hän on mukana kaikessa. Maallinen isäni on uskossa Jumalaan. Jumalan apua tarvitsen minä, maallinen isäni, kaikkihan me sitä tarvitsemme kuka tavallaan.

Minä alan tänään paastolle kunhan syön ensin litran mansikoita. Minä en ole pilipalipoika mutta pyydän nyt tällaista esirukousta ja jos on kekseliäs niin voi muutakin rukoilla jos haluaa. Kukaan toinen kuin Jumala ei voi auttaa maallista isääni paremmin kuin Jumala.

Auta minua ahdistustani ja tuskaani kestämään Jumala ja auta maallista isääni kuolemaan rauhassa kun sen hetki koittaa ja kaikkia Sinua avukseen huutavia.Taivaan Isä, tuntuu pahalta mutta lohduta Sinä minuakin.

CommandoHauis52cm

9

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihminen elää ja sitten hän kuolee.

      Kuolemaan on totuttava, osana ihmiselämää.

      Jos isälläsi ovat asiat kunnossa Jumalan kanssa, hänen asiansa ovat hyvin. Rakkaan läheisen kuolema tuntuu pahalta, mutta tätä on elämä.

      Onko jokin erityinen syy, ettet pysty luopumaan hänestä? Hän ei voi elää ikuisesti, tämä on elämän fakta.

      Kuinka hän itse kuolemaansa asennoituu? Kunkin ihmisen oma kuolema on varmasti hänen elämänsä jännittävin hetki. Kun on selvittänyt itselleen asian, siihen on vain yritettävä asennoitua tyynesti.

      • Anonyymi

        Et kai vain ole jonkinlaisessa henkisessä riippuvuussuhteessa häneen ja hänen henkisen väkivaltansa uhri?

        "Nooo, enpä minä enää kauaa elä... Lähden kohta Jeesuksen luo... Sitten pääsette minusta, en ole enää teidän vaivananne, kun minun palvelemiseni on teille noin raskasta...."

        Jos näin on, anna hitot tällaiselle kiristäjälle, anna hänen kuolla ja elä omaa elämääsi!
        .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et kai vain ole jonkinlaisessa henkisessä riippuvuussuhteessa häneen ja hänen henkisen väkivaltansa uhri?

        "Nooo, enpä minä enää kauaa elä... Lähden kohta Jeesuksen luo... Sitten pääsette minusta, en ole enää teidän vaivananne, kun minun palvelemiseni on teille noin raskasta...."

        Jos näin on, anna hitot tällaiselle kiristäjälle, anna hänen kuolla ja elä omaa elämääsi!
        .

        " Et kai vain ole jonkinlaisessa henkisessä riippuvuussuhteessa häneen ja hänen henkisen väkivaltansa uhri? "

        Ei ole sellaisesta kysymys. Hän yllättää minua rohkeudella mutta mietin kestääkö rohkeus. Ja näenkö minä maallisen isäni sydämeen, tiedänkö mitä siellä on meneillään. En välttämättä näe. Entä osaanko silloin reagoida/toimia toivotulla tavalla. En tiedä. Eikä mun tarvitse tietääkään jos Jumala ei valaise asiaa.

        Suu hieman raollaan itkun jälkeen, CommandoHauis52cm


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Et kai vain ole jonkinlaisessa henkisessä riippuvuussuhteessa häneen ja hänen henkisen väkivaltansa uhri? "

        Ei ole sellaisesta kysymys. Hän yllättää minua rohkeudella mutta mietin kestääkö rohkeus. Ja näenkö minä maallisen isäni sydämeen, tiedänkö mitä siellä on meneillään. En välttämättä näe. Entä osaanko silloin reagoida/toimia toivotulla tavalla. En tiedä. Eikä mun tarvitse tietääkään jos Jumala ei valaise asiaa.

        Suu hieman raollaan itkun jälkeen, CommandoHauis52cm

        Maallisen isäsi sydän on hänen yksityisasiansa. Jumalan ja hänen välisensä. Älä ole liian utelias.

        Hän itsenäisesti selvittää asiansa Jumalan kanssa. Et voi "pakkokäännyttää" häntä "oikeaan".

        Jumala ratkaisee asian. Hänelle pitää antaa kunnia. Älä yritä ryhtyä Jumalan sijaiseksi. 🙂

        Mikä sitten onkin isäsi määränpää, se oli hänen oma "valintansa".

        Luota Jumalaan, Hän on oikeudenmukainen ja ratkaisee asian oikein.


    • Anonyymi

      " Onko jokin erityinen syy, ettet pysty luopumaan hänestä? "

      Pystynhän minä ottamaan pedon merkinkin mutta en halua. Kyse on haluamisesta ei pystymisestä.

      Kukapa omasta maallisesta isästään haluaa luopua kun ei ole toista tilallekaan. Odotan hänen elävän ikuisesti. Jumala on ikuisesti elävä Henki ja käsittääkseni Jumalan lupauksiin perustuen Jeesukseen uskovilla on ikuinen elämä edessään. Ja pianhan minäkin seuraan perässä sen ajan päästä minkä Jumala on minulle katsonut sopivaksi.

      Kyllähän sitä ikävä tulee kuten Kalevi Lehtistäkin jäi ikävä mutta suru on loppunut ja kiitollisuus jäänyt kun on sellainen mies kerran ollut suomalaisilla evankelistana ja kiitos Jeesuksen, elän toivossa että pääsen vielä kerran halaamaan Kalevia ja kertomaan kiitokseni Jumalan evankeliumistaan ja siitä että oli ihminen ihmiselle.

      Kyynelsilmin hymyillen, CommandoHauis52cm

    • Hienoa että isäsi on uskossa. Haikea on luopua rakkaista kun ei ajassa voi tavata. Katso youtubesta video Eila ja Pauli Kärki Kuolin, kävin taivaassa ja heräsin kuoleista. Jumala antaa lohduksi kokemuksia. Uskovan kuolema on ihana asia!

      • Anonyymi

        Katson tänään illalla sen ja kiitos sinulle ja muille keskustelusta. Mulla ei ole muuta venttiiliä käytössä kuiun jutella tänne. Vanhempien kanssa emme juttele tunnepuolen asioista.

        Oloni on tänään paljon parempi kuin eilen. Eilen järkytyin suuresti ja minä itkin kotonani näkemästäni ja hänen kuntonsa romahtamisesta säikähtäneenä ( asbestoosi ) ja ei ole tietoa koheneeko se enää. Mutta näillä mennään pitää vaan koittaa nauraa tänään muutaman kerran koska Raamattu neuvoo iloitsemaan aina ja olen siinä neuvossa havainnut siunauksen kun alkaa iloitsemaan. Jumalan ylistäminen toimii minula parhaiten ilostuttajana ja kun ajattelen että Jumalakin nauraa minulle lämpimästi. Mikäpä siinä on sitten ollessa surua torjuessa.

        Kiitos kommenteista vielä ne lohduttavat ja auttavat kävellessä kohti kotia uudessa maassa.

        CommandoHauis52cm


      • Äkkiä ajallinen hurahtaa ja sitten saamme olla yhdessä rakkaiden kanssa Isän kodissa. Jumala ymmärtää ja tuntee myötätuntoa kun ikävöimme läheisten läsnäoloa. Tänään on tasan 21 vuotta kun löysimme äidin nukkuneena ikiuneen yövuoteeltaan.


    • Anonyymi

      Eiköhän se sitten kuole ihan ilman raamatun ohjeitakin.
      Katsos, suoraan sanottuna suurin piirtein sellaista elämä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      173
      1174
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      532
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      514
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe