Ekotorin alkuajat?

Anonyymi

Milloin Ekotori syntyi ja minne? Millainen se oli ihan alussa? Kuka perusti sen?

97

1016

    Vastaukset 97

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      80-luvulla ekotori oli vaihtotori josta kamat sai kierrätykseen ilmaseksi. Oli satamassa kahessakin paikassa.

      Oi niitä aikoja. Saatana ja fariseukset ovat hiipineet sisään ja homma on eu-rahoilla paisunut monen luteen ja sontiasen raha-apajaksi.

      • Anonyymi

        Vaihtotorilla ja Ekotorilla ei ole mitään tekemistä keskenään.Vaihtotorin omisti pelkästään kaupunki kun taas Ekotori joka on perustettu 1996 on rekisteröity yhdistys eli kaupunki ei omista /omistanut siitä mitään.Ensimmäinen toiminnanjohtaja ja samalla kehittäjä oli Arto Puumalainen.

      • Anonyymi

        Työtön oli alkanut riehumaan ja heittelemään paskaa ympäriinsä:

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/368d4a9e-35c4-49b4-bd62-551ea25e7ec9

        TE-toimiston johtaja julkaisi etovan kuvan: asiakas paiskasi konttorin aulaan ämpärillisen maalia ja ”selvää paskaa”

        Sotkua lensi johtajan mukaan myös toimiston työntekijöiden päälle. Poliisi selvittää hänen mukaansa asiaa.

        "Espoon toimipaikassa asiakas tyhjentänyt ja heittänyt aulaan ison ämpärin, jossa maalia ja suomeksi sanottuna selvää paskaa, hän kirjoittaa."

      • Anonyymi

        tuo ei ole ihan terveen ihmisen käyttäytymistä

        tässä on tulos kun osastopaikkoja on suljettu, ja iso osa työttömistä on vain avohoidossa

    • Anonyymi

      No kaupunnin rahoilla pyörii ja rahanottajia on ängennyt mukaan pilvinpimein. Rahasaatanan palvelijat tiedetään kyllä. Yhtä suurta välistävetäjien joukkoa.

      • Anonyymi

        Nyt alkaneella neuvottelukierroksella, ay-liike (TeHy ja Super) vaativat hoitajille palkankorotusta. Myös mielisairaanhoitajat saavat reilun palkankorotuksen

    • Anonyymi

      Saiko kukaan vaihotorilainen "sitä jalkaa sinne oven väliin", että pääsi oikeesti töihin.. ekotoriuralle??

    • Anonyymi

      Tiedote: Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja, psykiatri, kirjailija, ja muusikko Claes Andersson on kuollut.

      • Anonyymi

        Kauanpa nukuit!

    • Anonyymi

      Ekotori oli alkujaan Neuvostoliiton juoni, jolla yritettiin saada suomalaiset köyhät ja työttömät ryhtymään vallankumoukseen hallitusta ja virkakoneistoa vastaan. Valitettavasti juoni epäonnistui, ja nykyisin se toimii riistokapitalistisin keinoin. Eli Ekotori riistää köyhiä ja työttömiä teettämällä ilmaistyötä, samalla kun Toimintakeskus ry:n johto lihottaa itseään ja levittää persustaan veronmaksajien rahoilla...

    • Anonyymi

      Huhutaan että ekotorilla myydään omia tavaroita
      hyvällä hinnalla tietenkin...

      • Anonyymi

        kuvitellaan että olet ekotorilla töissä

        työaikana käytkin kauppaa älypuhelimella

        myyt tori.fi omia kamojasi, vanha kajarit myyntiin jne

        saat rahaa

        rikastut, sijoitat pörssiin

        rikastut lisää, lopulta ajat ekotorille ferrarilla

    • Anonyymi

      Huhutaan et käkrällä on pertunmaan kartanolla mm. punainen ferrari ja raypan aurinkolasit.

      • Anonyymi

        RayPanit ja rantaroleksi?

      • Anonyymi

        Mitä väliä sillä on.Kyseinen käkrä jäi jo keväällä eläkkeelle eli ei ole kuukausiin ollut ekiksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on.Kyseinen käkrä jäi jo keväällä eläkkeelle eli ei ole kuukausiin ollut ekiksellä.

        Kyllä on sellaisen palveluksen tehnyt mikkelille, että ei sovi unohtaa. Vähän niinku samassa hengessä kun saksalaisten teot 40-luvulla.

    • Anonyymi

      mistä saanu nimesä onko musta käkkärä pää?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lobotomiassa poistetaan tai muokataan kirurgisesti aivojen virheellisesti toimivia osia. Operaatiossa kallon eri puolille porataan kaksi reikää, joiden kautta otsalohkon yhteydet tiettyihin toisiin aivon osiin katkaistaan kirurgisesti. Lobotomian tarkoituksena on lievittää potilaan oireita ja rauhoittaa tätä. Potilaasta tulee hiljainen ja taka-alalle vetäytynyt. Muutokset ovat pysyviä.

      https://www.youtube.com/watch?v=TjPwETslJyc
      https://www.youtube.com/watch?v=bu5gDO0hmJw

      • Anonyymi

        Kenellä alkaa maanantaina Ekotori-pesti?? Nostakaa kädet ylös, teitä on kuitenkin vähintään 20 ihmistä!

    • Anonyymi

      Ensin potilaalle tulee antaa sähköhoitoa

      jos urputus ei lopu, vasta sitten otetaan rankemmat keinot käyttöön (lobotomia)

    • Anonyymi

      Nain semmosen unen et Käkrä ja Pykmi perusti tän Ekotorin vuonna 1979. Oonko oikeessa?

      • Anonyymi

        No et,Käkrä oli silloin Sotkalla ja Pygmi Mikkelin Autolla töissä.

    • Anonyymi

      Maanantaina taas ekotorille. Minä olen hyvä työmies.

      • Anonyymi

        nyt postiin pääsisi töihin

    • Anonyymi

      Mut ne kaavaili ja suunitteli jo sillon tätä ekotori-pisnestä?? Meinaan niiku päissää salaa.

      • Anonyymi

        käkkyrän iskä on venäjän juutalisia aatelinen,tuli vallankumusta pakoom tänne.

    • Anonyymi

      Jaa, kuulin et on Hitlerin laps, ja Lankinen sen.

      • Anonyymi

        työttömät on velvoitettava siivoamaan katuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        työttömät on velvoitettava siivoamaan katuja

        Ja tyhmät kuten sinä pitäisi kastroida, että ei tapahdu sama vahinko uudelleen.

    • Anonyymi

      Vaihtotorille olisi ollut lyhyt matka, mutta kun pitää polkea Tuppuralasta asti Lentokentänkadulle. Onneksi on pimeetä ja kylmää, eikä ole rahaa. Pitää ajatella positiivisesti.

      • Anonyymi

        Taas joku ääliö pätee!

      • Anonyymi

        *ittu tuo on niin järjen vastaista toimintaa mitä tuo lafka harrastaa, sen tahtoisin tietää että kenen bisnes se on, olisi kiva saada kasvot tälle toiminnalle...kenen taskuun kaikki raha päätyy???

        Ylipalkatulle kantahenkilökunnalle, työvalmentajista 90%saa on ihan pahveja. Kaupungin talous kun on nyt tiukalla, voisvat lopettaa ton pelleilyn maksamisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylipalkatulle kantahenkilökunnalle, työvalmentajista 90%saa on ihan pahveja. Kaupungin talous kun on nyt tiukalla, voisvat lopettaa ton pelleilyn maksamisen.

        sinä taidat kaivata asenteiden hienosäätöä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylipalkatulle kantahenkilökunnalle, työvalmentajista 90%saa on ihan pahveja. Kaupungin talous kun on nyt tiukalla, voisvat lopettaa ton pelleilyn maksamisen.

        Eihän kaupunki maksa työvalmentajien/vastuuvalmentajien palkkaa vaan se summa tulee niistä tavaroista joita siellä myydään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylipalkatulle kantahenkilökunnalle, työvalmentajista 90%saa on ihan pahveja. Kaupungin talous kun on nyt tiukalla, voisvat lopettaa ton pelleilyn maksamisen.

        No sanoppa muuta! Nämä tällaiset työvalmentajat ja muut vastaavat on ihan perseestä. Ainoa asia mikä näitten toiminnasta seuraa, on lisää kuluja kaupungille. Toimintakeskusta voisi vähän tukistaa tässä säästöurakassa. Sieltä joka ikinen tyhjäntoimittaja pihalle syömästä kaupungin leipää. Jätetään puolet siitä mitä nyt on, ja kerrotaan niillekin että homma voi myös loppua jos ei juoksu parane!!

        Vai syömästä kaupungin leipää.Kaupunki EI omista Toimintakeskusta EIKÄ TUE vakihenkilökuntaa maksamalla heidän palkkansa.Ota asioista selvää ennenkun kirjoita tuommoisia valheita.

        Tiedätkö montako vakituista henkilöä on Toimintakeskuksella töissä? Vastaus on 33 henkeä

        "Toimintaamme rahoitetaan osittain julkisilla varoilla". Suoraan toimintakeskuksen sivulta. Eli joka *itun penni pois ja heti! Tulkoon omillaan toimeen. Tuo lafka on olemassa ainoastaan itseään varten, eikä sen toiminnasta ole mitään hyötyä kenellekään!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö montako vakituista henkilöä on Toimintakeskuksella töissä? Vastaus on 33 henkeä

        No se on suunnilleen 33 liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Toimintaamme rahoitetaan osittain julkisilla varoilla". Suoraan toimintakeskuksen sivulta. Eli joka *itun penni pois ja heti! Tulkoon omillaan toimeen. Tuo lafka on olemassa ainoastaan itseään varten, eikä sen toiminnasta ole mitään hyötyä kenellekään!!

        EU tukirahat hankeraha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai syömästä kaupungin leipää.Kaupunki EI omista Toimintakeskusta EIKÄ TUE vakihenkilökuntaa maksamalla heidän palkkansa.Ota asioista selvää ennenkun kirjoita tuommoisia valheita.

        ei 33 vakinaisen kuluja voitaisi kattaa myynnistä saaduilla tuloilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei 33 vakinaisen kuluja voitaisi kattaa myynnistä saaduilla tuloilla

        Ei niin, eikä ei maksa kaikkien kuluja. Kaupunki maksaa toimintakeskukselle rahaa siitä, että se ottaa työttömiä pois työttömyys putkesta, ns. "töihin", eli siis 10€ orjaksi. Siis ottaa sinne laitostumaan sakkia, joita nämä ns. "valmentajat" sitten puoskaroivat. Seisotaan vesisateessa jne. pistetään niitä varpaita sinne oven rakoon saranapuolelle ja niin edelleen, eli siis revitään leipä työttömän selkänahasta. Sitten esittäytyvät "hyvän tekijöinä" ja tärkeinä kaupunkilaisina. Oksettaa tämä kaksinaismoralismi.
        Tuossa yksi kaveri sanoi ajavansa vesisateessa rahattomana töihin joista ei saa palkkaa...miettikää tarkasti onko tämä kyykyttäminen edes laillista. Suomen laki sanoo, että heikossa asemassa olevalle on taattava riittävä toimeentulo kävi kuin kävi. Se ei tarkoita että saadakseen heikon elannon, on leikittävä töissäkäyntiä ilman palkkaa. En tiedä kuka tämän leikkimisosion on keksinyt, mutta puoluetta tuskin tarvitsee arvailla...kokkareihin viittaa.

        9 euron orjiks, tai palkkatuella, ilmasia molemmat ekotorille. Ja nää tyhmät viel tekee ylitöitä. Ja sit viel kuukaus pari työkokeilua (9e päivä) ennenkuin edes pääsee palkkatuella tonne.

        Pitää varmaan alkaa selvitellä, että voisiko jonkin liiton lakimies vähän jutella ekiksen kanssa tuosta ilmaisen työn teettämisestä. Sehän syö työpaikkoja, ja painaa palkkoja alas...ei ole ammattiyhdistysten etujen mukaista.

        Oikein, kannatan!

        Oikeastaan se ei ole yrittäjien edun mukaista, jos on jollain toimintaa ilmaisella työvoimalla samalla toimialalla.

    • Anonyymi

      Siis pahvi tarkoittaa että ihan lapasia!

      • Anonyymi

        ekori on on elämämni valo tpikkutommi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ekori on on elämämni valo tpikkutommi

        milloin fätlädy jää eläkkeelle?

    • Anonyymi

      Balzar on muistaakseni laittanut aikanaan tämän alulle Mikkelin Työvoimapiirin konsulttina.

    • Anonyymi

      Kuulin, että Ekotorilla maksetaan palkkaa 9 e/ päivässä. Jos haen Ekotorille töihin, olen koulutukseltani insinööri, niin voinko pyytää 12 e/ päivässä palkkaa? Vai onko se kohtuuton? Haluaisin vakituisen työpaikan Ekotorilta. Tykkään tehdä linnunpönttöjä ja irroitella vessanpönttöjä. Nähdäkseni osaamiselleni olisi Ekotorilla käyttöä? Saako Ekotorin työntekijät ilmaisen ruoan työpaikkaetuna? Tai jotain liikuntaseteleitä tai ilmaisia joukkoliikennelippuja? Tulisin Ekotorille töihin Helsingistä, kulkeeko Mikkelissä metro tai paikallisjunat? Pääseekö siekkilästä metrolla Ekotorille töihin vai pitääkö vaihtaa kulkuvälinettä välillä bussiin? Hei kiitti asiallisista vastauksista.
      Nimimerkillä. Ahkera ja viisas työmies. Alankin heti tekemään työhakemusta Ekotorille.

    • Anonyymi

      Ekotorin malli on otettu venäjän työleirijärjestelmästä eli ns. kulakista. Kulakki on nielaissut aina valtiolle epämieluisat persoonat. Tähän molokin kitaan joutuneista valtio ja eliitti on sitten nyhtänyt viimeisen hyötypisaran ennen kuihtuneen ruumiin kompostointia.

    • Anonyymi

      Itseäni kiinnostaisi kuinka Kulakiin pääsee töihin, sinne oikeaan Kulakiin? Haluaisin sinne kuitenkin mieluummin kuin Ekotorille. Voinko vaan ilmoittautua Suomessa työvoimatoimistoon ja kertoa, että haluan Kulakiin töihin?

      • Anonyymi

        Voi voi, olet väärässä maassa, mutta jospa lahjoitetaan sinut Venäjälle? Mitä olet mieltä, kyllä te-toimistolle käy tämä järjestely, tehdään vaan sopiva kaavake ja asiat rullaamaan!! Kyllä me te-toimistossa osataan saada ihminen järkevään työhön!!
        Sanovat että ei muka mitään saada aikaan, mutta kyllä Marjatan kanssa tehdään rukseja neliöihin, tänään on minun vuoro, ja sitten huomenna Marjatta, ja sitten ne samat laput tulee taas minulle ja pistän taas ruksin, ja näin se homma jatkuu päivästä toiseen. Kyllä on palkka ansaittu. Eläkeikään mennessä ehdin tehdä 8.5 miljoonaa ruksia paperiin. Tärkeä työ ja tunnen itseni merkittäväksi osaksi yhteiskuntaa ehkä olen jopa korvaamaton!!

    • Anonyymi

      Kävin ekiksellä ja seurailin vaivihkaa venäläisiä asiakkaiksi tekeytyneitä kulak-laadun tarkastajia. Tuntuivat olevan muuten tyytyväisiä toimintaan ja erityisen ihastuneita pihamiesten epäinhimillisiin työskentelyolosuhteisiin.
      Ei arvanneet että heitä tarkkaillaan näin.

    • Anonyymi

      Eli Kulak-tarkastajat käyvät Ekotorilla tarkkailemassa parhaimpia kykyjä, jotka siirretään Kulakiin. Hyvä. Menenkin ensin Ekotorille töihin, näytän siellä kynteni, joten saan varmuudella pikasiirron Kulakiin. Omaan kokemusta kunnan töistä jo entuudestaan. Laskin hiihtäjiä kunnan hiihtoladulla, se olisi ollut aivan vetävä työmaa, kun sai piirtää rastin aina kun hiihtäjä ohitti tarkastuskopin, jossa istuin 8 tuntia.
      Harmi, että oli jo huhtikuu, niin se hankaloitti työtäni merkittävästi, jota jouduin esittelemään tyhjää vihkoa kunnan johdolle. Toukokuussa loppui laskenta. Sain paikalliselta Kulak-johdolta armottoman haukkuryöpyn, kun en ollut nähnyt yhtään hiihtäjää. Toukokuusta lähtien minulle osoitettiin uusi työ, laskin kävelijöitä kuntoradalla. Koin työni tärkeäksi ja nautin työstäni.

      • Anonyymi

        Noin mittavalla työkokemuksella olisit ollut oiva vahvistus te-toimiston henkilökuntaan! Harvoin siellä on noin meritoituneita ruksin piirtäjiä nähty!! Kulak saa odottaa, mutta ehkä vielä joskus pääset autenttiselle venäläiselle pakkotyöleirille.

        mitenhä pihamiehistä saisi ulosmitattua lisää työtehoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitenhä pihamiehistä saisi ulosmitattua lisää työtehoa?

        Pitäisi varmaan laittaa nuo maanmainiot te-toimiston virkailijat sinne pihahommiin vaikka vuodeksi, niin voisi tulla uutta elämää sinne korvien väliin.

    • Anonyymi

      Onko tänään tarkastajat käyneet???
      Jos ei oo niin tuun kahvin jälkeen tarkkailemaan ja kuunteleen niiden keskusteluja...

    • Anonyymi

      Nyt taitaa olla siirto Kulakiin lähellä. Huomasin toppatakkiukkoja tarkkailevan meitä Ekotorilla. Heti kun tajusin tämän, heiluin kuin mielenvikainen, niin että hiki valui norona otsalta. Kuulin kuinka tarkkailukomitea osoittelia sormella minuun päin ja olin kuulevani...Kulak, Kulak. Sainkohan varmistettua paikan. Vieläkin on paita selästä märkänä. Nyt on näytöt annettu. Siirtelen samaa lipastoa edestakaisin kannellen kolme tuntia, varmasti katsoivat, että nyt on tekijämiehiä töissä. Saakohan Ekotori siirtokorvauksia minusta, jos siirryn Kulakiin.

    • Anonyymi

      Työttömien ei pitäisi antaa laiskotella kuntouttavassa

    • Anonyymi

      minä ihmettelen sitä että siellä saa työ paikala polttaa tupakkaa.ihan kamala käry ja savu pilvet nousee sieltä tavara konttien luonta niitten takaa.

      • Anonyymi

        Siitä pitäisi antaa rangaistus jos löydetään laiskottelemasta

    • Anonyymi

      Syökö ekotorilainen jouluaterian työttömien ruokalassa? Onko totta, että 9e kokki voi sujauttaa ties mitä joulupuuroon? Valvooko työelämän valmentaja keitosten tekoa vai suherrataanko siellä ilman valvontaa?

    • Anonyymi

      Lentiksellä, ja tosi hyvää oli puuro. :) Tosin ei kantiksille kelvannu, varmaan niil parempaa.

      • Anonyymi

        tänää on taas pihapojille tiedossa lumen kolausta koko päiväksi.on aika raskasta lunta.tulin vain kertomaan tämän,jatkan nyt unia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tänää on taas pihapojille tiedossa lumen kolausta koko päiväksi.on aika raskasta lunta.tulin vain kertomaan tämän,jatkan nyt unia.

        Miten saada pihamies tekemään töitä ahkerasti?

        Jos huomataan laiskottelevan, työttömyystukia vähennetään 200 eur kuukaudessa

    • Anonyymi

      Vieläks työttömillä on ruokala. Eiks työttömyys menny jo???

      • Anonyymi

        Nyt on Ekotori

    • Anonyymi

      Onks ekiksel ruokailumahdollisuus?
      Paljon maksaa pihviruokailu?? Onko juomina kotikalja piimä maito ja vesi.
      Onko jälkiruuat? Mitä leipiä on? Onko voi vai margariini. Onko salaatteja?? Onko matuille sianlihattomat kebapit??

    • Anonyymi

      huomenna pääsee kolaamaan kokopäivän! hiphurraaa!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Turha äänestää kun armidata on kuitenkin eka ja mikkelin työterveyskeskus toka.

      Ei ees prisma tai kela pärjää niille.

      • Anonyymi

        Jos Korona tulee suomeen, ekotoria ei silti suljeta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Korona tulee suomeen, ekotoria ei silti suljeta

        kuulin semmosta että käkkyrä ja pygmi on nyt terveen poikalapsen onnellisia vanhempia.

    • Anonyymi

      Pontikkaa sielä kuulemma keitellään....

      • Anonyymi

        Ei ole sallittua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sallittua

        Sieläkö ne ihmiset ovat jotka ei kelpaa muualle töihin???

    • Anonyymi

      Onks ekiksel ruokailumahdollisuus?`

      Paljon maksaa pihviruokailu?? Onko juomina kotikalja piimä maito ja vesi.
      Onko jälkiruuat? Mitä leipiä on? Onko voi vai margariini. Onko salaatteja??

      Onko matuille sianlihattomat kebapit??

      Onko ekiksellä voimassa perustuslaki ja ykn ihmisoikeudet

    • Anonyymi

      EI KIRJOTETA EKOTORI JUTTUJA ENÄÄ TÄNNE!

      • Anonyymi

        TÄNNE EI ENÄÄ KIRJOITETA EKOTORI JUTTUJA!!!

    • Anonyymi

      Vaihtotorin aikaan ekotori oli ehkä enemmän voittoa tavoittelematon yhdistys, mutta nykypäivänä se on pelkkä vitsi, rahaa tahkotaan ja työttömillä teetetään oikeita töitä, josta vedetään voittoa.

      • Anonyymi

        joo, noin se on, kilpailevat oikeiden firmojen kanssa, helppoa kun ei ole palkkakuluja.

      • Anonyymi

        Vaihtotorilla ja Ekotorilla ei ole ollut koskaan mitään tekemistä toisiensa kanssa eikä ne ole olleet samalla omistajallakaan sillä vaihtotorin omisti kokonaan kaupunki

    • Anonyymi

      Aivan mahtavaa luettavaa!

    • Anonyymi

      Arkielämä on opettanut meille, että ekotorin alkuajat ennakoi osaltaan peräänkuulutettua lakonisuutta.

    • Anonyymi00096

      Mitäs pihaukot nykyään?

    • Anonyymi00097

      Pääsisipä vielä vanhalle Ekikselle!

    • Anonyymi00098

      Kovia työuria oli Ekiksellä

      • Anonyymi00099

        käkrä, risto reipas, pykmi, fätlädy oli ekiksen legendoja. onkohan vielä elossa?

      • Anonyymi00100
        Anonyymi00099 kirjoitti:

        käkrä, risto reipas, pykmi, fätlädy oli ekiksen legendoja. onkohan vielä elossa?

        Entä jääkaappiosaston lampuntarkastaja Pikku-Tommi. Kassa toimihenkilö Tutiseva Tane? Kuka se teki linnunpönttöihin reikiä?

    • Anonyymi00101

      Pihamiehet ovat suunnittelemassa uudella salaisella dronetehtaalla tekoälydroneja.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2351
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      32
      1235
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      973
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      629
      933
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      798
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe