auttanut sinua käsittelemään omia tunteitasi? Ja jos niin mihin tulokseen olet tullut?
Onko tämä etäisyys
Anonyymi
77119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Ei tarpeeksi mutta olen päättänyt että etsin...muita.
Toisaalta en haluisi etäisyyttä koska sekoan.
On kyllä.
Minulla on ollut hyvää aikaa möyriä tämän pakkomielteeni joka neliösenttimetrillä, ja jopa kaivaa pieni kierittelykuoppa niihin mehukkaimpiin kohtiin.
Lopputuloksena taitaa olla, etten ymmärrä itseäni yhtään sen enempää kuin muitakaan ihmisiä. Mutta kierittelyseura olis kiva juttu.
On varmastikin auttanut. Vastaan siis ihan vaan, kun minulla on tuo etäisyystilanne hänen kanssaan. Olen ollut sekoamisen partaalla välillä, ihan juuri sen takia kun olen niitä tunteitani joutunut kohtaamaan. Ja on tässä ollut kaikennäköistä muutenkin, mutta tuskin kukaan saa valkata mitä tulee vastaan. Eikä elämä ole mikään ideaali pysähtynyt olotila, vaan jatkuvassa liikkeessä. Ja hyvä niin. Voimat välillä ollut aika loppu, mutta on muodostunut kuitenkin vahva tuntuma siitä, että nokka eteenpäin siltikin.
Kyllä haluan tuon tunteen että sekoan.
Tämä tunne on vahvistunut yhä ja tunnen kuinka rakastat
Sä oot sitten löytänyt sen uuden ihmisen elämääsi jota etsit.
Sehän on hyvä.
perkeleenmoista sontaa, tunnen kuinka rakastat eikä haisuakaan ihmisestä. miten te kehtaatte kirjottaa tänne näitä mänttiyden huippuja, vai onko toi vaan yön hupailua vai pelkkää tyhmyyttä.
Tulen mukaan keskusteluun. Saman olen huomannut täällä kuin aikaisemmassa kommentissa sanoit eikä edes kiinnosta kauheesti vastailla näihin.
Jatkuvasti liikkeessä rakkaus loistaa silmissäni.
Joo, kyllä. On ollut tavallista enemmän hengitystilaa. Tunteet ovat pääpiirteittäin samoja kuin ennenkin, ihan hyvä näin tai oikeastaan paljon parempi
Ei oikeastaan. Enkä ole tullut varsinaisesti mihinkään tulokseen. Kunhan hapuilen. Vaikka pitäisi kai tässä muutakin tehdä.
Ei etäisyys ole tunteitani muuttanut mihinkään. Ajan kanssa tietenkin tunteiden käsittely muuttuu helpommaksi.
Ei ole auttanut, vaan on pakottanut.
Ymmärrän itteäin vähän paremmin.
Sopivan tilaisuuden tullen voin sanoa kasvokkain ne kolme sanaa ...........
Jos sitä tilaisuutta koskaan tulee?
Etäisyys tarkoittaa, että niitä sopivia tilaisuuksia ei noin vain tule.
Kyllä on auttanut👍Nyt tiedän että kenties pää teki kepposet eli mitään tunteita joita aistin esim.hänessä myös ei koskaan ollutkaan.Jos olisi olisimme saaneet edes keskustelun niistä aikaiseksi mutta ei mitään koskaan.Miten sydän voi olla niin väärässä,katseet valehdella,sitä en tule koskaan ymmärtämään mutta eteenpäin olen mennyt koko ajan enkä taakseni katsonut.
Joo, on auttanut. Ymmärsin et tuhlasin aikani ihmiseen 9kk joka ei ollut itsensä kanssa vielä sinut. Eikä ollut nkisesti yhtä kypsä kun minä.
Anyways me ollaan tavattu edellisessä elämässä useasti ja joku side aina tulee olemaan mutta tässä maailmassa en usko enään et kohdataan koska hän ei ole se henkilö vielä kenet minut piti kohdata. Hän ei ole se henkilö jota tunsin. Hänestä tuli pinnallinen, kuvittelin et hän muistaa, mutta hän saikin kehon joka ei muista edes mitä teki eilen.
Olen kuitenkin tyytyväinen tähän aikaan ja minä jatkan henkistä kasvamista. Rakastan rauhaa joka sisälläni asuu. Olen onnellinen näin :), joskus on kiva purkaa ajatuksia tänne. Voihan niitä ystäville mut en tykkää puhua samasta asiasta heille sata kertaa menee itselläni hermot.
Aitoriitan enääN
Tunnistetaan jo
Laita vaan niccis
Väärin meni kylh....palsta tunnistelija.
Oletteko koskaan miettineet miten erilailla ihmiset käsittelevät tunteitaan?
Toiset ovat hyvin tietoisia tunteistaan oli etäällä tai lähellä. Elävät hyvin rehellisenä itselleen.
Toiset eivät halua uhrata ajatusta eikä aikaa omille tunteilleen oli tilanne mikä tahansa. He ovat etäällä jopa omasta itsestään ja eivät usein osaa edes kertoa mitä itselle kuuluu oikeasti.
Jotkut taasen tietävät syvällä sisällään tunteensa mutta kieltävät ne. He eivät halua tunnustaa itselleenkään asioiden totuus pohjia
Itse lukeudun nykyisin lähes aina tohon kipeän rehelliseen tunteiden tarkasteluun. Rehellisyys itselle on toisinaan todella kivuliasta.
Itseään ja tunteitaan ei voi paeta.
Tunteita on erilaisia. Suru lievenee ajan kanssa. Siihen sopeutuu. Asian hyväksyy
Viha on asia joka säilyy jos ei löydä teolla selitystä ja ymmärrystä. Siihen ei auta etäisyys eikä aikakaan. Täytyy ymmärtää jotta voi unohtaa. Usein mielessä asian etäältä miettiminen vain kasvattaa vihaa jos ei ymmärrä että miksi jotain tapahtui.
Rakkaus.. selvittämätön jollain tavalla kesken jäänyt ei unohdu mutta esim. Vanhat rakkaudet joissa koko suhteen elinkaari käyty läpi alusta loppuun. Sellainen on eron jälkeen helppo unohtaa etäisyyden jälkeen ja ainoa enää mitä näkee oli et molemmat teki virheitä. Asiassa ei jää kalvaan mikään sillä usein erossa käydään todella pohjamutia myöten yhdessä riitaa tai keskustelua siitä miksi se ero on järkevin vaihtoehto.
Asia tulee käsiteltyä joten se on helppo unohtaa.
Pelko on tunne jota mielikuvitus kasvattaa entisestään kun ottaa etäisyyttä. Läheisyys asiaan kutistaa pelon. Etäisyys kasvattaa.
Usein aivot painavat unohduksiin ja hyväksyvät asiat kun löytävät niille selityksen ja ymmärtävät asiat. Kaikki avoin jää kalvaan ja silloin niihin liittyvät tunteet myös.
Monesti asiat ja tunteet ovat myös ristiriitaisia, ja siksi niitä on vaikea selvittää tai ilmaista, vaikka niiden suhteen olisi hyvinkin tietoinen ja rehellinen...
Sekin vaihtelee paljon, mitkä tunteet ovat kenellekin milläkin keinoin ja miten helposti käsiteltäviä ja (mahdollisesti) taakse jätettäviä. Itse sanoisin, että viha on kyllä ihan mahdollista käsitellä - toki tuo ymmärtäminen lienee siihen hyvä apu myös. Viha voi käsitellessä "sulaa" suruksi, joka taas on itsessään monesti jo "rakentava" tunne, sellaisena arvokas läpikäytävä. Jne.
Yleisesti ei ehkä ajattelisi, että mitään tunteita pitää "unohtaa". Kai ne pitäisi ennemmin "läpikäydä"?
Hyvä, ajatuksia herättelevä kommentti.
Lähtökohtaisesti vaikeammat tapahtumat aiheuttaa aina ristiriitaisia tunteita.
Toiset ovat silti enemmän itsensä kaveri ja lähempänä omia kuulumisiaan.
Toiset kieltäytyy kuuntelemasta ja kohtaamasta itseään. Pakenee työhön taikka vaikka alkoholin tai huumeiden maailmaan. Ihmisen yhteys itseensä ja tunteisiinsa katkeaa.
Tässä ollaan jo senkin äärellä miten syntyy mielenterveyshäiriöt. Kuten vaikka depressio, ahdistuneisuushäiriöt, syömishäiriö taikka päihdeongelmat...
Ihmisen yhteys itseensä ja omiin tunteisiin katkeaa, ihminen alkaa sekoaan sukkiinsa ja mitä etäämmälle hän itsestään ja tunteistaan etääntyy sitä lähempänä on hetki että isopyörä alkaa heittään.
Lopulta huomataan että ollaan vaikka tehty töitä koko ajan, karattu näin kuuntelemasta itseään ja yhtäkkiä tuntuukin koko ajan kurjalta, mutta koska on niin etääntynyt omista tunteistaan, ei saakkaan enää selvää että mikä tuntuu pahalta ja miksi. Tuntuukin että koko tunnemaailma on yksi umpisolmussa oleva lankakerä jonka päätä ei löydy. Eikä tiedä enää mistä alkaisi sitä kerää setviä.
Joskus kuulin kuvauksen ihmisen tunteista että ihmisellä on tapahtumaan liittyen yksi perustunne. Otetaan vaikka nyt se viha.. Viha on se jäävuoren huippu joka näkyy, mutta jäävuori ulottuu merenpinnan alapuolelle, jossa siihen vihaan nivoutuu joukko muitakin tunteita. Esim. suru, häpeä, pelko..
Kaikkiin tunteisiin liittyy muitakin tunteita ja alkulähde. Kun ymmärtää oman tunteensa alkulähteen ja kaikki sen juuret jotka saattaa yltää omaa historiaa pitkällekin menneeseen, vaikka tapahtumaan lapsuudessa, niin alkaa pääseen sisälle omaan tunnemaailmaan paremmin.
Toiset ihmiset ei halua tai sitten pelkää liikaa kohdata omia todellisia tunteitaan, koska osa niistä on epämieluisia kokea läpi. Paetaan.
usein kaikki mokat tehdään kun ollaan karkumatkalla omaa itseään ja elämäänsä. Irrallaan siitä miltä itsestä kaikki mitä elämässään tapahtuu tuntuu. Silloin niitä omia tunteita saatetaan paeta alkoholiin. huumeisiin, työntekoon, pettää parisuhteissaan... tms karkuun kovaa vauhtia sitä mitä todellisuudessa on mahdoton karata. Oma itsensä kun tulee valitettavasti eteen jokaisessa mutkassa vaikka kuinka pakoon pinkoisi. Se että kuinka kauan jaksaa itseään juosta pakoon riippuu henkilöstä.
Kirjoituksestasi sain ratkaisun erääseen pohdittavaan mielessä olleeseen asiaan. Kyllä se noin on... pienellä varauksella.
Joo - varmastikin ihan osuvia huomioita. Samalla näissä kannattaa kuitenkin myös varoa liian yksinkertaisia luokituksia ja yhteyksien vetelyitä. Meitä on tilanteinemme kuitenkin niin moneen lähtöön...
Itse en ole ollut koskaan niin lähellä kaikkea sisälläni olevaa kuin syvästä masennuksesta toipuessa. Tuntuma kaikkeen oli jopa täysin epänormaalin voimakas, siinä määrin että se esti tavallisen arkisen toiminnan ja elämänmenon. Mm. tällaisen kokemuksen myötä voi tietää hyvin selvästi, että jossain määrin "pakeneminen" on myös välttämättömyys, ei vain jokin erhe tai valhe, johon syyllistytään. Vaikka on se tietysti näitäkin, kuten luonnehdit. Sairastumisen syihin en viitsi mennä, mutta nekään eivät kovin yksioikoinen kokonaisuus olleet. Jollain toisella ihmisellä ne ovat myös aivan toisenlaisia, vaikka diagnoosi on sama. Jotain yhteyksiäkin siellä tietty aina on, mutta vakkeammin määriteltäviä...
"Tunteiden alkulähteet" ovat myös aika monisyinen ja tietty aina syvästi omakohtainen kysymys. Niistähän puhutaan paljon terapeuttisissa kielissä - lopulta niiden aito ja todellinen, omaehtoinen tavoittaminen on kuitenkin hankala aihe. Psykologiat ja terapeuttiset menetelmät eivät välttämättä tähän tarjoa niin hyviä ja toimivia apuja kuin lupauksistaan ja selityksistään helposti luullaan. Mikä on jonkin tunteen alkusyy, kuka sen määrittelee ja millaisten välineiden, ympäristöjen kautta?
No, nämä lähinnä lisäyksiä, heijastuksia, ei sen ihmeempää.
Masennuksen syntyyn on monia syitä. Joku tekee töitä taikka muuten elää liian pitkään stressaavassa tilanteessa joka kuormittaa liikaa. Levon ja kuormituksen suhde on epätasapainossa ja lopulta henkilö piiputtaa. Väsyy. Burn outin kautta päätyen depressioon.
Toisilla taasen ennen depression puhkeamista on ollut sarja erilaisia vaikeita pettymyksiä tai menetyksiä. Henkilölle on tullut liikaa ja liian nopeasti tiheästi vaikeita tunteita tuovia tapahtumia ja henkilöllä ei ole ollut kykyjä tai halua kohdata ja käsitellä niihin liittyviä tunteita. Hyvin mahdollista että henkilö on kieltäytynyt kokonaan tuntemasta tunteitaan mitä ne tapahtumat ovat hänelle tuoneet.... kunnes tullut se viimeinen tapahtuma, joka sitten alkanut syöstä tilannetta depressioon, koska ihminen ei enempää kestä.
Depressio taasen minusta on ihmisen psyykkinen puolustautumistila. Ihmisen psyyke on havainnut hälyttäviä asioita jotka alkanut vaarantamaan ihmisen jaksamista ja antanut ensi signaaleja ihmiselle hänen voinnistaan stressin oirein. Päätä särkee useammin, on ärtyisä, ei meinaa saada unta illalla, olo on levoton jne...
kun ihminen jättää nämä kehon viestit huomiotta ja jatkaa samaa rataa alkaa psyyke hälytystilaan ja lopulta ihmisen mielen ja kehon tuhoutumista suojellakseen lyö päälle depression. Depressio on kehon viimeinen tapa pysäyttää ihminen, kuuntelemaan omaa kehoaan ja sen tarpeita.
Depressiolle tyyppillistä on että se laittaa ihmisen lepotilaan. "uneen" Ihminen on elossa, mutta tavallaan uinuu. Deprsessioon kuuluu myös paljon se itsetutkiskelun kausi. Silloin mietitään omia tunteita ja joudutaan kokemaan ne tunteet läpi, mitä on tukahduttanut
Depressiossa vaarana on velloa liikaa tunteissaan ja olossaan, mutta ei myöskään saa paeta niitä depression aiheuttamia tunteita, sillä ne on niitä tunteita jota on sinne sisälle ehkä 20 vuotta nielty ja nyt ne tulee ulos. Psyyke tavallaan kuin oksentaa ne roskat pois jotta taasen alkaisi toimimaan kunnolla vaarantamatta ihmisen hyvinvointia.
Paras depressiosta toipumisen sovellus on antaa tunteita tulla ulos säännöstellen. Kokea niitä jonkin aikaa aina ja sitten repästä itsensä väkisin irti siitä maailmasta ja suunnata tavalliseen elämään muiden seuraan.
just käsittelin tunteistani piparikakkutalon
https://www.youtube.com/watch?v=aph8rUvKJSQ
tulos : haluan kokeilla ,sovimmeko yhteen
Hienoa, niin minäkin :) (siis jos olisit hän)
kun ei tämä tunne ole mihinkään hävinnyt,vaikka etäisyyttä on otettu ja vuosia mennyt...
Vuodet tosiaan vierii.
olisin kyllä valmis :) mutta nyt nukkumaan
On ja ei? Paha sanoa, sillai ei ku tuntuu et on jonkinlainen kahle rakentunut sisälle, mikä estää eteenpäin menemistä? Ku ei halua toista loukata niin on vähän seesteisessä tilassa, odottamassa mitä tuleman pitää?
Etäisyys on niin vaikea kysymys tässä. Se vaatisi edelleen paljon käytännönläheisempää keskustelua. Tunne ja himo säilyy mutta kannattaako kahliutua liikaa niihin. Ei tässä kuitenkaan ainoita ihmisiä olla.
Oikeastaan ehdin selvittää tunteeni jo ennen kesälomaa. Tunteeni on vahvat, vaikka mitään suhteen alkuun viittaavaa ole varsinaisesti edes ollut. Tiedän, että omalta puoleltani tämä on kerran (tai pari kertaa) elämässä sattuva juttu. Tunnen samalla lailla, mutta hänen tunteistaan minulla ei ole selvää kuvaa. Teidän, että ainakin ohimeneviä ajatuksia hänellä on ollut, mutta en tiedä mihin etäisyys on häntä vienyt ja olenko edes mielessä.
Oikeastaan etäisyys on saanut minut ymmärtämään, että näin suuren jutun edessä olen valmis olemaan nöyrä. Enkä joka tapauksessa ota ketään muuta ennen kuin tunteeni on poistunut. Tiedän, että siinä kuluu aikaa. Jos hän palaa asiaan ennen sitä, olen valmis rakentamaan yhteistä tulevaisuutta sen hetken tilanteen perusteella.
Siis vain elän, ja selvitän omaa kotitilannettani määrätietoisesti selkeämmäksi. Sen teen hänestä riippumatta, mutta se ei ole kovin helppoa kun toinen osapuoli venyttää tilannetta vetäytymällä ja kieltäytymällä keskustelusta. Ei hänkään taida olla onnellinen ja tyytyväinen, mutta kokee kaikki muutokset turvallisuutta järisyttävänä. Niin kauan kun minulla ei ole erityistä syytä kiirehtiä, menen pehmeällä mutta määrätietoisella linjalla tuossa asiassa. Minusta asiat pitää yrittää ensin hoitaa hyvin. Toisin minusta alkaa tuntua, että puoliso ei anna mahdollisuutta hoitaa tätä kauniisti (kohta puoli vuotta on väistellyt tehokkaasti). Oma kärsivällisyyteni alkaa loppua. Kun lomalla on tullut mahdollisuus olla erillään puolisosta, huomaan olevani paljon onnellisempi ja tyytyväisempi. Hän nostaa stressitasoni jatkuvan natkuttamisen takia. Tiedän eron olevan oikea ratkaisu, enkä enää pelkää muutosta. Olen jo oman eroprosessini työstänyt viimeisen 2-3v aikana loppuun.
Hänen, suuren rakkauteni, suhteen olisin valmis moneenkin asiaan. Silti nuo on asioita, jotka tulee eteen, jos on tullakseen. Ja tottakai asioita pitäisi yhdessä keskustella. Se onko meillä yhteinen elämä vai ei riippuu hänestä. Jos hän ei ole vielä valmis, tunteet ei ole vahvat tai hän ei muusta syystä tahdo, on parempi jatkaa samalla lailla kuin nyt.
tietääkö tämä (uusi)nainen ajatuksistasi,tunteistasi? ette varmaan ole keskustelleet asioista?
Rakkauteni on mies. :-) Arvaan kyllä
Mistä stereotypian takia luulit viestin olevan naiselle. 😂 Hän tietää osittain ja osittain ei.
Olen järkyttävän onnellinen.
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Kyllä se on taas kerran vahvistanut sitä tunnetta, joka häntä kohtaan on olemassa, eikä lähde pois vuosienkaan kuluessa. Ehkä hän on se elämäni rakkaus, jota en koskaan tule saamaan. Miksi hänet piti edes löytää, jos tilanne on näin mahdoton.
Sepä se, kun ei etäisyyskään näitä tuntemuksia lievennä.
Niinpä, ei lievennä ei.. On siis paljon suuremmasta kyse kun jostain pikku ihastuksesta. :)
Are juu Luis?
Ei ole ollutkaan mitään käsittelemistä, etäisyys on ollut enemmän kuin kuvioon sopivaa. Kun mitään kuviotakaan ei itse asiassa ole. Kumpikin elää omaa erillistä elämäänsä, joten näin sen pitää olla jatkossakin. En kaipaa sitä henkilöä, jolle pakit annoin.
Mutta oot kuitenkin ikävä-palstalla? Oletko nyt ihan varma?
Höpöti kopoti🐎
Etäisyyden pitäminen toimii aina. Mullekin on jo ihan sama haluaako hän mitään vai ei.
Vaikka ei olla nähty muutamaan kuukauteen, on selvää että haluan sen miehen. 😊Ikäero ei ainakaan minua haittaa.
On off, on off, on off..
Noinhan se vähän on ollut🤔 Toivottavasti joskus on -nappula pohjassa😊
Ennen lomalle jäämistä olin henkisesti umpikujassa, pahoilla mielin ja turhautunut siihen etten pääse yli siitä miehestä. Nyt loman loppupuolella olen edelleen samoissa fiiliksissä. Kuten jo ollut kauan aikaa tätä ennenkin. Mikään ei kai muutu, ennen kuin elämä kuljettaa meidät eri paikkoihin emmekä enää koskaan tapaa. Sitten ehkä jossain vaiheessa aika tekee tehtävänsä.
Minun tapauksessani nyt vasta alkoi etääntyminen. Saas nähdä, auttaako mitään.
Ei niissä paljon käsiteltävää ole vitutus kestää eliniän.
Olet vain suhteessasi ollut liian kiltti ja toisen osapuolen pyöriteltävänä, ja nyt on suuri vihapallo päässäsi purkautumassa sitten joka suuntaan, myös sellaisiin ihmisiin, jotka ei ole ansaitse vihaasi ja ilkeilyäsi. Älä projisoi vihaasi väärin.
Äläkä varsinkaan jää vellomaan mihinkään katkeruuteen, teet sillä pahaa vain itseäsi kohtaan.
Paljon parempi olis jos vitutus estäisi vanhenemisen 😅
Eräälle miehelle sanoisin, ettei se ole minun vika, jos se ihminen oli semmoinen ja sua *ituttaa kyseisen ihmisen käytös niin paljon, että projisoit vihaasi myös minua kohtaan ja leikit mun tunteilla.
Varfrohan ettei itelles käy niin kävi nimittäin minulle että tuli pitkä viha ja katkeuus vaikekn halunnut sitä, loppuun asti olin kärsivällinen ja kestin todella törkeät aj ilkeät temput kohtaani, jokaiselle voi käydä niin ja ilman syytä kohdeltiin huonosti, ihan tiedoksi että osasin mysö käsitellä sen vihan pois ihan itsekseni tutkimalla itseäni enemmän ja olemalla rehellinen itelleni sekä myöntämällä myös omat viat ja virheet.
Harmi että nykyisin osalla on todella mustavalkonen suhtautuminen varsinkin niihin asioihin mitä ei ole kokenut mutta kun osuu omaan nilkkaan niin sitten valitetaan tai jos huomataan että oltiin väärässä toisen suhteen ja vielä valheita leviteltiin ja mentiin juoruihin mukaan niin ei ole pokkaa edes pahotella saatika myöntää olleensa väärässä.
On. Juuri nyt ikävä tuntuu tappavalta. Silti, voi olla hänelle parempi jos unohtaa minut. Jos hän kuitenkin tuntisi kuin minä, niin emme kai voi pysyä erillämme loputtomiin. Pelottaa, miten reagoin, kun näen hänet taas loman jälkeen.
Ap et ole tainnut käsitellä omiasi, kun tuohon aikaan kirjoittelet ja valvot, unen päästä varmaan saisit, jos oisit niin tehnyt.
Omista tunteistani olen hyvinkin selvillä mutta hänen tunteensa arveluttaa.
Jos pelaat jotain psygologipeliä niin unohda minut, olen liian yksinkertainen sinulle.
Onko tämä yhdyssanavirheitä tekevä lukihäiriöinen ja käytösongelmainen aitoriitta joka palstalla kiusaakin niin nainen vai mies ?
Ps: psykologi
Ei kahta Geetä
En pelaile yhtikäs mitään.
Niin, mainitsinhan että olen yksinkertainen enkä sinulle sopiva, eli g.
Minulle sopisi paremmin tuo hömpsön pöpsön joka kirjoitti.
Ja te kaikki jotka kirjoititte tähän ketjuun niin aloittaja pelaa sinun kanssasi psyKologista peliä.
Rakastatko häntäkö?
Etäisyys on aiheuttanut sydänkivun ja tajuan, että on pakko uskaltaa lähestyä sinua.
Muuten sydämeni räjähtää surusta.
Nyt on todella kyse elämästä ja kuolemasta.
Hyvä että oot vihdoin tajunnut ;) :)
Lähesty naista/miestä viestillä. Siinä ei ole mitään pahaa. Tietää ainakin ikäväsi.
En lähesty. Hän tietää jo että tunnen häntä kohtaan lämpimästi. Etäisyys on ollut hänelle keino selvittää tunteeko minua kohtaan jotain. Se ettei hänestä kuulu mitään, kertookin vastauksen.
Laita viestiä hänelle niin tiedät. Itselleni etäisyys on ollut vain hyväksi vaikka ensin suutuinkin yhteydenpidon katkeamisesta..
No, jos ollaan ihan rehellisiä, niin en mä nyt unohtanutkaan ole, mutta ehkä kuitenkin tyytynyt tähän. Enää en odota mitään.
Mulla ne tunteet ei ole muuttuneet. Olen ajatellut, että hän on varmaan jo unohtanut. Uudessa ympäristössä riittää varmaan kaikkea kivaa ja mielenkiintoista. Tämä on m-n.
Samaa surua ja tuskaa, kun en ole Hänen kanssaan. Tuskin minua edes ajattelee. Enää en edes häntä näe.
Tullut siihen tulokseen että rakastaminen sattuu paljon enemmän kuin muistinkaan. Hänen tunteistaan en enää juuri haaveile, sen verran selvästi tuli pakit mieheltä. Minä sentään uskaltauduin puhumaan. Mutta kai se parissa vuodessa tuska katoaa..
Etäisyys on pysyvää, samoin positiiviset tunteeni häntä kohtaan. Ikävän hetkellä tukeudun kauniisiin muistoihin hänestä. Toivon, että hänellä on kaikki hyvin.
Oijoi, ei tässä nykyisessä elämäntilanteessa ole paljoa ehtinyt suhde kiemuroita miettimään.... Mutta hassua joskis miten ihminen voi vaistota asioita.
Kyllä, tämä toimen erossaolo on opettanut, että todellakin rakastan sinua.
Eihän se ihminen siitä oikein muutu mihinkään, otat etäisyyttä ,virittelet taas haavekuvat tappiin ja sitten toteat todellisuudessa, että sama on meininki edelleen. Kuvittelet vain rakastavasi.
Miksi et kerro tuota hänelle?
Etäisyys sai vain aikaiseksi kipua kiivasta. Olen yrittänyt kaikkeni, unohtaakseni hänet. Aika tekee tehtävänsä, mutta se vie kauan..