Sofortin lisäksi aiemmin tänä vuonna muun muassa Trustly-palvelun kerrotaan kysyneen tunnuksia omilla sivuillaan.
Suomessa pankit kuitenkin kehottavat kuluttajia olemaan antamatta tunnuksiaan tämän kaltaisille palveluille.
Nordean mukaan kuluttajan tulee käyttää pankkitunnuksia pankin omissa palveluissa eikä luovuttaa niitä kolmansille osapuolille. Pankin sivustolla todetaan suoraan, että "tällaisten palvelujen käyttö muodostaa merkittävän tietoturvauhkan asiakkaalle".
En kannata tunnuksiaan antaa, ei.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.