Viimeistään nyt olen varma, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Keväisin on aina vaarana hypomaaninen kausi ja tänä keväänä se oli epätavallisen voimakas. Muistellessani menneitä, minulla on ollut hulluja tempauksia, olen mm. ryhtynyt kiinteistönvälittäjäksi, josta ei tietenkään tullut mitään. Olen lähtenyt impulsiivisesti paikasta, jossa olen ollut, kassi mukana, kävelemään talvella räntäsateeseen ja yrittänyt yöpyä ladossa, jossa tuli kuitenkin tajuttoman kylmä. Kävelin yhteen taloon ja menin autotalliin nukkumaan autoon, josta isäntä minut löysi. Kerroin että tuli poikaystävän kanssa riitaa ja lähdin kävelemään. Pääsin taloon yöksi ja aamulla veivät minut linja-autoasemalle, josta lähdin kaverin luokse, jossa asustin joitakin viikkoja ja lainasin häneltä rahaa. Sain asunnon ja töitä iltasiivoojana Seppälään. Sieltä sain kenkää kun sovittelin vaatteita enkä saanut töitä tehtyä.
Ollessani opiskelemassa olimme luokkaretkellä ja ensin olin koko yön erään miehen kanssa. Seuraavassa kaupungissa raahasin taas miehen majoituspaikkaani, Lopulta jäin ilman mitään järkevää syytä kaupunkiin, Ruotsiin, jättäydyin sinne ja rahat riittivät juuri laivalippuun Turkuun, josta liftasin kotiin.
Kerran olimme kaverini kanssa Helsingissä diskossa, josta lyöttäydyin yhden tyypin mukaan ja hän asuikin kriminaalihuollon talossa. Kävimme tyypin kanssa kaupassa, josta pöllin takkini alle pizzoja ja ostin kossupullon, jonka nautimme kimpassa hänen kavereidensa kanssa.
Näitä reissuja ravintolasta miehen mukaan oli lukuisia. Hypokausien jälkeen olin masentunut, mutta onnistuin jotenkin rämpimään niiden yli enkä mennyt lääkäriin ennenkuin vuonna 2001, neljäkymppisenä. Silloin sain masennuslääkkeeksi SSRI:n joka tietenkin paukkasi keväällä kahta pahemman hypon. Olin hehkuva, itsevarma ja sillä miehet kiinnostuivat minusta ja oli useita yhden yön suhteita. Syksyllä hiipi taas masennus ja jotenkin selvisin siitä taas kerran.
Elämäni jatkui sitä rataa, kunnes taas erään masennuksen iskettyä menin psykiatrille, joka älysi teettää bipotestin ja totesi että minulla on bipo eikä toistuva masennus. Sain lamictal-reseptin ja ketipinorin unta täydentäväksi lääkkeeksi. Niillä selviydyin kutakuinkin viime kevääseen asti, jolloin hypo iski voimakkaana enkä tajunnut sitä lainkaan. Ajattelin että tämä on normaali olotilani kun en ole masentunut enkä älynnyt hakeutua hoitoon. Hypo kesti lähes kolme kuukautta, jonka jälkeen tuli tietenkin masennus.
Nyt olen sinnitellyt masennuksen kanssa kohta kuukauden, en sentään ole itkeskellyt ja olen pystynyt käymään töissä, kiitos lamictalin. En ollut siivonnut pitkiin aikoihin, tänään sain imuroitua. Kuuntelen Pink Floydin Shine on you crazy diamond, joka jotenkin helpottaa oloani. Ehkä tästäkin vielä selvitään.
Ollessani opiskelemassa olimme luokkaretkellä ja ensin olin koko yön erään miehen kanssa. Seuraavassa kaupungissa raahasin taas miehen majoituspaikkaani, Lopulta jäin ilman mitään järkevää syytä kaupunkiin, Ruotsiin, jättäydyin sinne ja rahat riittivät juuri laivalippuun Turkuun, josta liftasin kotiin.
Kerran olimme kaverini kanssa Helsingissä diskossa, josta lyöttäydyin yhden tyypin mukaan ja hän asuikin kriminaalihuollon talossa. Kävimme tyypin kanssa kaupassa, josta pöllin takkini alle pizzoja ja ostin kossupullon, jonka nautimme kimpassa hänen kavereidensa kanssa.
Näitä reissuja ravintolasta miehen mukaan oli lukuisia. Hypokausien jälkeen olin masentunut, mutta onnistuin jotenkin rämpimään niiden yli enkä mennyt lääkäriin ennenkuin vuonna 2001, neljäkymppisenä. Silloin sain masennuslääkkeeksi SSRI:n joka tietenkin paukkasi keväällä kahta pahemman hypon. Olin hehkuva, itsevarma ja sillä miehet kiinnostuivat minusta ja oli useita yhden yön suhteita. Syksyllä hiipi taas masennus ja jotenkin selvisin siitä taas kerran.
Elämäni jatkui sitä rataa, kunnes taas erään masennuksen iskettyä menin psykiatrille, joka älysi teettää bipotestin ja totesi että minulla on bipo eikä toistuva masennus. Sain lamictal-reseptin ja ketipinorin unta täydentäväksi lääkkeeksi. Niillä selviydyin kutakuinkin viime kevääseen asti, jolloin hypo iski voimakkaana enkä tajunnut sitä lainkaan. Ajattelin että tämä on normaali olotilani kun en ole masentunut enkä älynnyt hakeutua hoitoon. Hypo kesti lähes kolme kuukautta, jonka jälkeen tuli tietenkin masennus.
Nyt olen sinnitellyt masennuksen kanssa kohta kuukauden, en sentään ole itkeskellyt ja olen pystynyt käymään töissä, kiitos lamictalin. En ollut siivonnut pitkiin aikoihin, tänään sain imuroitua. Kuuntelen Pink Floydin Shine on you crazy diamond, joka jotenkin helpottaa oloani. Ehkä tästäkin vielä selvitään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko varma, että kyseessä on tyyppi II eikä I?
En, pitäisi varmaan kysyä psykiatrilta. Minkäänlaisia psykoottisia oireita ei ole vielä ollut vaikka hypot ovat voimakkaita. En tiedä erotusdiagnoosia.