Perintövero

Perintövero pitäisi saada inakin 100 000€ asti verottomaksi. ja siittä progressiivinen

Tekisi soumesta oikeudenmukaisemman
16269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Suomenruotsalaiset rahasuvut muuttaisivat Ruotsiin tai Italiaan, suomenkieliset Viroon.

Osa on jo ehtinyt muuttaa, esim. Casimir Ehrnrooth muutti Italiaan heti eläkkeelle jäätyään. Omaisuus tietenkin siirtyi mukana ja valtio menetti rutkasti verotuloja.

Äänestä
  • Eihän valtio voi estää ketään muuttamasta jos itse haluaa.

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    Eihän valtio voi estää ketään muuttamasta jos itse haluaa.

    Yhteiskunnan ei aina tarvitse olla ehdoton. Yhteiskunta voi tehdä joistakin asioista huokuttelevampia kuin toisista.

    Jos meillä ei olisi perintöveroa ja itsensä työllistäminen olisi mahdollista vaivattomasti, meillä olevat yritykset pysyisivät Suomessa ja meille syntyisi uusia työpaikkoja nopeaan tahtiin puoli miljoonaa, eikä meillä olisi työttömyyttä.

    Ketään ei pakotettaisi synnyttämään työpaikkoja eikä ketään pakotettaisi olemaan muuttamatta. Mutta kuitenkin näillä muutoksilla harva muuttaisi ja moni synnyttäisi uuden työpaikan. Se tuntuu olevan monen käsky-yhteiskuntaan tottuneen mielestä aivan mahdoton ymmärtää.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Eikä se silloinkaan kaatanut maan taloutta.

    Jos pyritään nollaveroon, niin siinä suomi ei voi kilpailla.

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    Eikä se silloinkaan kaatanut maan taloutta.

    Jos pyritään nollaveroon, niin siinä suomi ei voi kilpailla.

    Nyt kun sossu-onnela Ruotsi poisti perintöveron, Suomi taitaa olla johdossa.

    Avopareja on paljon, niiltä perintövero on kolminkertainen eli 48%.

    Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, ainakin perintöverottamisessa.

    Onko ainut vaihtoehtosi sadan prosentin vero tai nolla vero? Meidän kokonaisveroasteemme on nyt noin 80 % ja sitä ollaan korottamassa.

    Verotuksessa pyrkimyksen tulee olla siinä tilanteessa, jossa ensin varmistetaan kaikille kansalaisille kohtuullinen elämänlaatu. Nykyisellään sellaiseksi voidaan määritellä keskituloisen elintaso. Meillä on siis pari miljoonaa ihmistä, joiden elintaso on alle tämän, eli heillä ei ole riittävä elintaso.

    Elintasoa ei voida parantaa korottamalla veroja, vaan lisäämällä verotuloja ja laskemalla verotusta.

    Meillä tekee nyt tuottavaa työtä noin kaksi miljoonaa kansalaista. Työikäisiä ja työkykyisiä kansalaisia meillä on kolme miljoonaa. Yksi miljoona ei siis tuota veroja, vaan kuluttaa veroja.

    Jos tämä miljoonan kansalaisen joukko siirtyisi kuluttavasta osasta tuottavaan osaan, kävisi niin, että voisimme pudottaa kokonaisveroasteen puoleen eli 40 prosenttiin. Siitä huolimaatta kun nämä miljoonaa kansalaista lopettaisivat kuormittamasta yhteiskuntaa, jäisi todellisille tuen tarvitsijoille, kuten sairaille ja vanhuksille niin paljon verovaroja, että heille voitaisiin taata nykyisen keskituloisen elintaso.

    Vastaavasti kun veronmaksajia olisi enemmän, verotusta voitaisiin laskea, jolloin heillekin jäisi enemmän ostovoimaa. Ja kun nykyisin suomalaisen tuotteen hinnasta verojen osuus on keskimäärin 65 %, ja jos tämä puolittuu, laskee suomalaisten tuotteiden hinta 33 %. Tämä hinnanalennus lisää vientiä eli synnyttää lisää työpaikkoja suomalaisille.

    Sitten jos katsomme tilannetta ennenvanhaan. Silloin meillä ei käytännössä ollut työttömyyttä. Eli meillä oli riittävästi veronmaksajia, eikä ulkomaiset yritykset ostelleet floridaan lähteneiden yrityksiä. Esim. kun herra Anttila otti ja lähti, yritys siirtyi kotimaiselle yritykselle ja työpaikat säilyivät. Vain vähäinen määrä suomen markkoja siirtyi rapakon taakse.

    Nykyisin kun joku lähtee, lähtevät myös työpaikat ja jää suuri määrä työttömiä. Rahalla ei ole niinkään suurta merkitystä yksittäisten tapausten kanssa, mutta jos tuhat työpaikkaa häviää sen vuoksi, sillä jo on merkitystä.

    Meidän ei siis tarvitse mennä ensin muuttamaan verotusta, vaan sallia uusien työpaikojen syntyminen muuttamalla esimerkiksi soviteltu päiväraha oletustilanteeksi jos jää työttömäksi. Tai muuttamalla työttömyysturvalakia muuten, jotta itsensä työllitäminen tulee mahdolliseksi.

    Kun tulee lisää työpaikkoja ja veron määrä alkaa kasvaa, mietitään sitten millä tahdilla veroja aletaan vähentämään, ettei valtion kirstu vuoda yli ja lisätään työllisyyttä kun verovaroja on ylijäämä.

    ...ettei tämä suomalainen sosiaaliturva niin kummoinen ole.

    Esimerkiksi USA:ssa jaetaan ruokakuponkeja köyhimmille,niitä saa mikäli nelihenkisen perheen vuositulot ovat alle 24000 dollaria.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Mikähän se on raja Suomessa. Työttömyystuki on 23 euroa päivässä, viitenä päivänä viikossa. Asumistukea saa 40 euroa kuussa jos asuu omakotitalossa. Kolmesta lapsesta saa muutaman euron lisää, jos vaikka 5 euroa päivää kohti. Eli, kuussa tulee tukea (28 x 5 x 4 40) x 12 = 7 200 euroa.

    Jos ei ole omaisuutta, on mahdollisuus saada sosiaalihuollosta sitten lisää muutama tonni. Joten kovalla yrittämisellä on mahdollista päästä ehkä puoleen tästä 24 000 dollarin vuositulosta.

    Nythän USA:ssa uusi vasta valittu presidentti aikoi kuitenkin pudottaa tätä summaa, ehkä hän on tavannut Suomen presidentin, joka on kertonut etteivät suomalaiset köyhät tarvitse elääkseen kuin puolet USA:n summasta.

    Kuten tuolla aiemmin kerroin, meillä olisi hyvät mahdollisuuden taata köyhimmille vähintään nykyisten keskituloisten tulot jos sallisimme niiden miljoonan ihmisen tehdä työtä, jotka nyt ovat työttöminä tai muuten tuottavasta työstä poissa hallituksen toivomuksesta.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Nyt kun sossu-onnela Ruotsi poisti perintöveron, Suomi taitaa olla johdossa.

    Avopareja on paljon, niiltä perintövero on kolminkertainen eli 48%.

    Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, ainakin perintöverottamisessa.

    Että jotkut haluavat asua avoparina.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Onko ainut vaihtoehtosi sadan prosentin vero tai nolla vero? Meidän kokonaisveroasteemme on nyt noin 80 % ja sitä ollaan korottamassa.

    Verotuksessa pyrkimyksen tulee olla siinä tilanteessa, jossa ensin varmistetaan kaikille kansalaisille kohtuullinen elämänlaatu. Nykyisellään sellaiseksi voidaan määritellä keskituloisen elintaso. Meillä on siis pari miljoonaa ihmistä, joiden elintaso on alle tämän, eli heillä ei ole riittävä elintaso.

    Elintasoa ei voida parantaa korottamalla veroja, vaan lisäämällä verotuloja ja laskemalla verotusta.

    Meillä tekee nyt tuottavaa työtä noin kaksi miljoonaa kansalaista. Työikäisiä ja työkykyisiä kansalaisia meillä on kolme miljoonaa. Yksi miljoona ei siis tuota veroja, vaan kuluttaa veroja.

    Jos tämä miljoonan kansalaisen joukko siirtyisi kuluttavasta osasta tuottavaan osaan, kävisi niin, että voisimme pudottaa kokonaisveroasteen puoleen eli 40 prosenttiin. Siitä huolimaatta kun nämä miljoonaa kansalaista lopettaisivat kuormittamasta yhteiskuntaa, jäisi todellisille tuen tarvitsijoille, kuten sairaille ja vanhuksille niin paljon verovaroja, että heille voitaisiin taata nykyisen keskituloisen elintaso.

    Vastaavasti kun veronmaksajia olisi enemmän, verotusta voitaisiin laskea, jolloin heillekin jäisi enemmän ostovoimaa. Ja kun nykyisin suomalaisen tuotteen hinnasta verojen osuus on keskimäärin 65 %, ja jos tämä puolittuu, laskee suomalaisten tuotteiden hinta 33 %. Tämä hinnanalennus lisää vientiä eli synnyttää lisää työpaikkoja suomalaisille.

    Sitten jos katsomme tilannetta ennenvanhaan. Silloin meillä ei käytännössä ollut työttömyyttä. Eli meillä oli riittävästi veronmaksajia, eikä ulkomaiset yritykset ostelleet floridaan lähteneiden yrityksiä. Esim. kun herra Anttila otti ja lähti, yritys siirtyi kotimaiselle yritykselle ja työpaikat säilyivät. Vain vähäinen määrä suomen markkoja siirtyi rapakon taakse.

    Nykyisin kun joku lähtee, lähtevät myös työpaikat ja jää suuri määrä työttömiä. Rahalla ei ole niinkään suurta merkitystä yksittäisten tapausten kanssa, mutta jos tuhat työpaikkaa häviää sen vuoksi, sillä jo on merkitystä.

    Meidän ei siis tarvitse mennä ensin muuttamaan verotusta, vaan sallia uusien työpaikojen syntyminen muuttamalla esimerkiksi soviteltu päiväraha oletustilanteeksi jos jää työttömäksi. Tai muuttamalla työttömyysturvalakia muuten, jotta itsensä työllitäminen tulee mahdolliseksi.

    Kun tulee lisää työpaikkoja ja veron määrä alkaa kasvaa, mietitään sitten millä tahdilla veroja aletaan vähentämään, ettei valtion kirstu vuoda yli ja lisätään työllisyyttä kun verovaroja on ylijäämä.

    "Onko ainut vaihtoehtosi sadan prosentin vero tai nolla vero? Meidän kokonaisveroasteemme on nyt noin 80 % ja sitä ollaan korottamassa."

    Tuo veroaste ei pidä paikkaansa tosiasoiden kanssa.

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    Että jotkut haluavat asua avoparina.

    Tietääkseni Suomessa on maailman ankarin perintöverotus.

    Jossain muualla voi olla korkeita prosentteja, mutta verotus alkaa miljoonan dollarin kohdalta.

    Onko parempaa tietoa?

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Tietääkseni Suomessa on maailman ankarin perintöverotus.

    Jossain muualla voi olla korkeita prosentteja, mutta verotus alkaa miljoonan dollarin kohdalta.

    Onko parempaa tietoa?

    On ihan omaa tyhmyyttään jos sattuu kuolemaan ja testamentannut avopuolisolle omaisuutensa.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    ...ettei tämä suomalainen sosiaaliturva niin kummoinen ole.

    Esimerkiksi USA:ssa jaetaan ruokakuponkeja köyhimmille,niitä saa mikäli nelihenkisen perheen vuositulot ovat alle 24000 dollaria.

    "Esimerkiksi USA:ssa jaetaan ruokakuponkeja"

    Suomessa voi käydä hakemassa ruokaa pelastusarmeijalta eikä siellä kysytytä tuloja lainkaan

    Onko usassa vielä säännöstely aika, suomessa kupunkien jakaminen lopettiin jo vuosikymmeniä sitten.

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    "Onko ainut vaihtoehtosi sadan prosentin vero tai nolla vero? Meidän kokonaisveroasteemme on nyt noin 80 % ja sitä ollaan korottamassa."

    Tuo veroaste ei pidä paikkaansa tosiasoiden kanssa.

    Laskeppa huviksesi. Tee päivä työtä ja katso minkä verran jää rahaa kun kulutat sen. Kaikki muu menee veroihin.

    Sanotaan että teet 100 euron verran töitä. Siitä työnantajasi nipistää ensin 22.5 euroa veroiksi, jotka kulkevat nimellä työttömyysvakuutus ja vastaavat, siis veroja. Käytännössä työnantaja ottaa enemmän, mutta saat ne takaisin kun pidät lomaa eli käytännössä palkka on vähän suurempi kuin tämä 100 euroa, koska se jakaantuu myös lomaajalle. Mutta koska sillä ei ole tässä tarkastelussa merkitystä, jätetään se pois häiritsemästä.

    Sitten jää se niinsanottu bruttopalkka, joka on siis 77.5 euroa. Siitä maksetaan ensin veroja ehkä 30 % eli sinulle jää käyttöön 54 euroa. Eli melkein puolet on jo kadonnut veroihin työn arvosta.

    Sitten kun saat tilin eli tuon 54 euroa, niin menet tankkaamaan. Kun tankkaat 10 eurolla, niin siitä menee veroihin 8 euroa. Sait siis kahdella eurolla sitä polttoainetta, loppu veroihin. Sinulle jää siis 44 euroa.

    Kun tulet kotiin, sinua odottaa siellä ajoneuvon käyttömaksu, perintöverolasku, katumaksu, tv-maksu, jätehuoltomaksu, kiinteistövero ja monia muita vastaavia maksuja, joita voidaan pitää kokonaan tai osittain veroina. Nämä verot ovat noin 5 %, eli 3 euroa. Sinulle jää siis 41 euroa siitä päivän palkasta tässä vaiheessa.

    Tuotteissa on keskimäärin 65 % veroa. Sitten kun ostat jotakin näillä 41:llä eurolla, maksat siitä vielä 65 % veroa eli 20 euroa. sinulle jäi siis 100 euron työstä, jonka teit, itsellesi 21 euron edestä hyödykkeitä. Minun laskuoppini mukaan 21 euroa sadasta on 21 %. Eli veroihin meni 79 % ja itselle sait 21 %.

    Eikö olekin ihmeellistä tämä elämä? Voisi sanoa että elämä on kallista. Ja kannattaa muistaa, että puolet noista veroista menee työttömyyteen. Poistamalla työttömyyden voisimme puolittaa veromme. Ja työttömyyshän poistetaan helposti muuttamalla työttömyysturvalaki niin että itsensä työllistämiseltä poistetaan rangaistukset.

    Mikä tässä ei nyt mielestäsi pidä paikkaansa?

    "Siitä työnantajasi nipistää ensin 22.5 euroa veroiksi, jotka kulkevat nimellä työttömyysvakuutus ja vastaavat, siis veroja."

    Tarkoitit varmaan eläkemaksua? Sehän ei ole veroa, vaan siirrettyä palkkaa eläkeikään.

    Laskelmasasi ei kuitenkaan kerro veroastetta, vaan yhtä laskelmaa kuinka veroja kerätään.

    En tarkoittanut eläkemaksua, vaan veroja ja veroluonteisia maksuja yhteensä, mitkä otetaan ennen bruttopalkkaa. Katsoppa näin se menee.

    Työnantajan sosiaaliturvamaksu 3.0-6.0 %
    Palkansaajan maksu 0,5 %
    Työnantajan maksut 0,7 - 2.5 %
    Tapaturmavakuutusmaksu 1,1 %
    Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,1 %

    Yhteensä siis 5.4 - 10.1 %, keskimäärin 7.7 %.

    Eläkemaksuosuus keskimäärin 22 %, josta veroihin menee 32 %, eli verojen osuus eläkemaksuosuudesta 7 %.

    Lomarahoista veroihin menee progression takia tässä esimerkkitapauksessa 35 %, eli veron osuus 7.7 %.

    Kun näiden vero-osuudet lasketaan yhteen, saadaan kertomani 22.5 %.

    On totta, että ellei hanki mitään, saa pitää rahat itsellään elämäsä ajan. Mutta lopulta se yhteiskunta kuitenkin vie ne, jos ei muuten niin perintöverolla. Jos ne rahat käytetään jälkeläisten toimesta, niin ne taas jakaantuvat veroihin kuten tässä esimerkkikuluttajan tapauksessa.

    Termeistä voimme varmaan olla montaa mieltä. Sanotaan että kun tekee työtä, yhteiskunta vie työn arvosta 80 % keskimäärin. Tekijälle jää sitten 20 %. Jos se ei sinusta ole kokonaisveroasete, kerro sitten kuvaavampi nimi asialle.

    Jos sallimmi itsensä työllistämisen, voimme pudottaa tämän luvun 80 puoleen, eli neljäänkymmeneen prosenttiin. Silloin siitä työn arvosta jää sen työn tekijälle 60 %, eli ostovoima kasvaa kolminkertaiseksi.

    Kun työttömyys ei kuluta veroja, niin verovaroja riittää sairaille ja vanhuksille, sekä se pieni vähäinen määrä muuhunkin, kuten liikenteeseen, puolustukseen ja muuhun.

    Sanohan, miksi sinä puolustat niin kovasti tätä meidän ylisuurta verotustamme, etkä näytä haluavan että itsensä työllistäminen tulisi sallituksi kaikille, jolla verotus voitaisiin puolittaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JBL kirjoitti:

Perintövero pitäisi saada inakin 100 000€ asti verottomaksi. ja siittä progressiivinen

Tekisi soumesta oikeudenmukaisemman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu