Miksi koko sosialistinen maailmanjärjestys kaatui ja murskaantui

Anonyymi

1900-luvun lopussa ???

Osaaks joku arvioida tapahtunutta ?

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Neuvostoliitto käytti asevarusteluun niin suuren osuuden kansantulosta, ettei väestön välttämättömiin kulutustarvikkeisiin ja infrastruktuurin: teiden, siltojen, vesi- ja viemäriverkoston, sähkönsiirtoverkoston, rakennuskannan jne. uudistuksiin ja lisärakentamisiin liiennyt läheskään tarvittavassa määrin taloudellista panostusta.

      Kommunistinen puolue oli pahasti korruptoitunut, puolueliitin järjestellessä itselleen ja toisilleen kaikkea sitä hyvää, mitä ne olivat kyvyttömiä ja haluttomia tarjoamaan tavallisille kansalaisille.

      Talous- ja tuotantolukuja vääristeltiin alueiden puolelta räikeästi, jolloin tuotanto saattoi näyttää paperilla aivan toimivalta, kun todellisuudessa se laahasi, tai sitä ei ollut lainkaan.

      Maailma muuttui 1980-luvulle tullessa ja Neuvostoliton kansalaiset saivat lisää tietoa muun maailman asioista niin maassa vierailevilta, kuin muiden maiden televisio- ja radiolähetyksistä, kirjallisuudesta, lehdistöstä ja muilta tahoilta.

      Ihmiset huomasivat, ettei valtion propagandakoneiston tuottamat viralliset uutiset, tiedotteet, puheet, tutkimukset ja muut vertailut Neuvostoliitto v. länsimaat mairitellut neuvostojärjestelmää, vaan päinvastoin, osoittautui propagandan todellisuudesta irtautettu luonne.

      Ymmärtämisen jälkeen seurasi hiljainen kapina, ihmiset eivät enää suostuneet uskomaan valheisiin, vaan alkoivat vaatimaan muutoksia, ja juuri tuo tyytymättömyys raivasi tieltään yksipuoluediktatuurin, ja lapioi Neuvostoliitto-kyhäelmän historian hautaan.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti, totta on.


      • Anonyymi

        claes anderson oli hyvin rikas mies, mutta köyhille ei antanut rahaa


      • Anonyymi kirjoitti:

        claes anderson oli hyvin rikas mies, mutta köyhille ei antanut rahaa

        Klasu se vaan rämpytti soitintaan.


    • Anonyymi

      Edellä oleva kommentti osui oikeaan.
      NL oli tuolloin johtava sosialismi maa ja sen mukana joukko muitakin "sosialismia" rakentavia meni nurin.
      Lyhyesti voidaan todeta, että toistamalla kaikkia kapitalismin virheellisyyksiä uutta ei rakenneta.
      Reaalisosialismi kaatuminen aiheutti imperialismin uuskukoistuksen. Sotaa on käyty enemmän kuin toisessa maailmasodassa. Pakolaistulva on ennenkokematon. Suuret porvarilliset liikkeet elävät kuin viimeistä päivää. "Meidän jälkeen tulkoon vedenpaisumus". Luonnosta otetetaan enemmän kuin se tuottaa. Huumeiden käytöstä on tullut tuottava liiketoiminnan ala. Kansallisuussorto on nostanut suuresti päätään. Uskonnollinen ja poliittinen vihapolitiikka elää kukoistuskauttaan.

      Sosialismin voimat kokoontuvat uudelleen. Kokemusta entisestä on roppakaupalla. Maailmanpolitiikassa kommunisteja ei voida sivuuttaa. Sosialismin rakennustyö toteutuu enemmässä määrin Leninin näkemysten mukaisesti.
      Rahaporvarit pelkäävät vallankumousten tulevaa aaltoa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin näyttää heiveröiseltä, etten sanoisi peräti hurskaalta toiveelta tuo mainostamasi sosialismin uusien voimien kokoontuminen.

        "Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin Puolesta r.p. ja Suomen Kommunistinen Puolue r.p on poistettu oikeusministeriössä pidettävästä puoluerekisteristä."

        https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410853/kaksi-puoluetta-poistettiin-puoluerekisterista

        Älä välitä tuosta, se on pakkopaitahoidossa Niuvassa, eikä koskaan tule pääsemään vapaaksi rakentamaan sosialismiaan..

        Näkeehän sen noista kirjoituksista, hullu mikä hullu.


      • Et sitten arvoisa Anaalilyyli ole koskaan huomannut jotta sosialismi kävi koko olonsa ajan sotaa niin omia kansalaisiaan kuin naapureitaankin vastaan. Se, siis nuo isot sosialistit pyrkivät alistamaan pienempiä naapureitaan, joskaan ihan aina eivät ainakaan täysin onnistuneet. Tästä on pieni ja köyhä Suomi hyvänä esimerkkinä.

        Sosialismi ei tule koskaan enää nousemaan, se on jo Komukiinassakin menettänyt valtaansa koska sen talous toimii kapitalismin periaattein ja vain hallintoa halutaan pitää sosialistisena koska sillä voidaan pyrkiä tuhoamaan demokratiaa ja sen pyrkimyksiä.

        Demokratiahan on niin kommunismin kuin sosialisminkin pahin vihollinen.


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Et sitten arvoisa Anaalilyyli ole koskaan huomannut jotta sosialismi kävi koko olonsa ajan sotaa niin omia kansalaisiaan kuin naapureitaankin vastaan. Se, siis nuo isot sosialistit pyrkivät alistamaan pienempiä naapureitaan, joskaan ihan aina eivät ainakaan täysin onnistuneet. Tästä on pieni ja köyhä Suomi hyvänä esimerkkinä.

        Sosialismi ei tule koskaan enää nousemaan, se on jo Komukiinassakin menettänyt valtaansa koska sen talous toimii kapitalismin periaattein ja vain hallintoa halutaan pitää sosialistisena koska sillä voidaan pyrkiä tuhoamaan demokratiaa ja sen pyrkimyksiä.

        Demokratiahan on niin kommunismin kuin sosialisminkin pahin vihollinen.

        Anaalilyyli, mitä Hel...tiiä sekoilet papparaine. Onko lasit likaiset vai dementiako vaivaa. Koska olet omaksunut alatyylisen kirjoittelun, kansakoulun alaluokiltako?. Ryhdistädy koita edes pystytkö siihen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Anaalilyyli, mitä Hel...tiiä sekoilet papparaine. Onko lasit likaiset vai dementiako vaivaa. Koska olet omaksunut alatyylisen kirjoittelun, kansakoulun alaluokiltako?. Ryhdistädy koita edes pystytkö siihen.

        Näytät olevan samaa Anaalilyyliu joukkoa! Tee parannus ja ole oikea persoona joka ei ajattele vain anaalillaan!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Et sitten arvoisa Anaalilyyli ole koskaan huomannut jotta sosialismi kävi koko olonsa ajan sotaa niin omia kansalaisiaan kuin naapureitaankin vastaan. Se, siis nuo isot sosialistit pyrkivät alistamaan pienempiä naapureitaan, joskaan ihan aina eivät ainakaan täysin onnistuneet. Tästä on pieni ja köyhä Suomi hyvänä esimerkkinä.

        Sosialismi ei tule koskaan enää nousemaan, se on jo Komukiinassakin menettänyt valtaansa koska sen talous toimii kapitalismin periaattein ja vain hallintoa halutaan pitää sosialistisena koska sillä voidaan pyrkiä tuhoamaan demokratiaa ja sen pyrkimyksiä.

        Demokratiahan on niin kommunismin kuin sosialisminkin pahin vihollinen.

        Niin käy lännen johtava "mahti" USA sotaa nini omiaan kuin muitakin valtioita vastaan Ruotsi nyt viimeisimpänä, sitä ennen Turkki jota uhataan talouspakotteilla kun ei tehnyt armiejan kalustohankintoja USA:sta vaan Venäjätä.
        Trump on sitä mieltä, että kaikkien on ajateltava ja tehtävä juuri niin kuin hän ajattelee! Jotenkin tulee mieleen diktaattori.


      • Anonyymi

        Suomeltakin vaatii tumppi jenkki koira aluksi maamme vesivarannot kapitalistijenkkien käyttöön ja sen jälkeen liittymistä rosvojoukko Natoon ponnahduslaudaksi ja etulinjaksi rosvoretkelle venäjälle


    • Anonyymi

      Demokratia on kapitalismin vihollinen. Se on totta.
      Sosialistinen maailmanlaajuinen liike voi hyvin ja käpöttelee eteenpäin.
      Maailman merkittävimpiä valtiota johtaa kommunistinen puolue ja sekös persuja ottaa pattiin.
      Persupuolueita odottaa hautausmaa. Ihmisten yhteisöllisyys kasvaa kaikkialla.

      Rauhannliikkeiden olisi aika nousta sodan synkkiä pilviä vastaan. Porvarillinen "demokratia" on nostanut mustat purjeet levälleen ja ruumiita tulee.
      Näin ei voi jatkua. Imperialismin taistelua aseilla maailmanmarkkinoista ei saa sallia päivääkään kauemmin.

      Kommunistien hajanaisuus tulee poistumaan. Demokraattiset liikkeet astuvat maailmaa johtaviksi liikkeiksi. Aave kummittelee - se on sosialismin aave. Sitä pelkää kaikenlaiset taantumukselliset liikkeet.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa hluuseri vain siinä että kerroit omasta mielisairaudestasi.

        Vaikka ei se ketään kiinnosta, eihän :) :)


    • Anonyymi

      Jos mitä tulee aaveisiin, niin Otto "Suomensyöjä" Kuusisen haamua saattaapi kyrsiä se, että Suomi on edelleen itsenäinen, demokraattinen valtio, kun taas kommunistinen Neuvostoliitto-kyhäelmä kaivoi oman hautansa, mihin rojahtaa.

      • Anonyymi

        Kyl se jenkkikapitalisti uppoaa omaan ahneuteensa 5 vuoden sisällä samoin kuin muutkin porvarit


    • Anonyymi

      Sitä tarttee kysyä kommunistipasskoilta, koska he tuhoavat aina omat systeeminsä, kuten tiedämme ?

    • Anonyymi

      Eurooppalainen kommunismi alkoi kunnolla repeillä jo 1956 Unkarin kansannousussa, joka tukahdutettiin verisesti slobojen johdolla.
      Jatkoa seurasi sitten Prahassa jo elokuussa 1968, josta alkoi todellinen eurooppalaisen kommunismin repeily palasiksi Suomessakin. Vain taistolaiset änkyrät hyväksy(i)vät miehityksen, mutta muut eivät, vaan lähtivät jopa Tehtaankadulle osoittamaan mieltään.
      Loppujen lopuksi Neuvostoliiton lopullisen syöksykierteen vauhditti Afganistaniin tunkeutumisen ohella muuan puolalainen sähköasentaja Lech Walesa, jonka Solidaarisuus-ay-liike sai lopulta slobotkin nöyrtymään 1980-luvun alussa.
      Oikeastaan osa kiitoksesta eurooppalaisen kommunismin ja rautaesiripun romahdukselle kuuluu USAn arvaamattomalle Ronald Reaganille, jonka takia slobot eivät yksinkertaisesti uskaltaneet tunkeutua enää Varsovaan "järjestystä palauttamaan" Prahan 1968 tapaan. Kolmas maailmansota olisi ollut lähellä.
      Vapaalla ay-liikkeellä on siis aina ollut voimaa, vaikka mihin - ja on yhä.

    • Anonyymi

      Suomalaiset kommunistit painottavat näissäkin keskusteluketjuissa sitä, kuinka SKP on jo ajat sitten tuominnut Stalinin teot, ja sitten kun heiltä edellytetään joitain faktoja, siis dokumentteja siitä, että SKP puolueena on tuominnut Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan yhdessä Saksan kanssa, ja maan jakaminen keskenään, Viron, Latvian ja Liettuan miehitykset ja pakkoliitot osaksi Neuvostoliittoa ja puna-armeijan hyökkäys Suomeen 30. marraskuuta 1939, tarkoituksena vallata Suomi ja liittää osaksi Neuvostoliitoa, niin kommunisteilta ei löydy ensimmäistäkään todistetta siitä, että SKP olisi nuo joskus tuominnut.
      Kaikki nuo tapahtuivat Stalinin ollessa vallassa.

      Tosiasia on, että SKP oli NKP:n apupuolue Suomessa ja alisteinen isännälleen aina Mihail Gorbatshovin valtaan tuloon asti, eikä SKP:llä ollut mitään kansallisen kommunismin linjaa, koska ei voinut olla Kremlistä poikkeavaa tulkintaa.

      Joten SKP tuomitsi Stalin-kysymyksessä sen mikä oli NKP:n linja, ei mitään muuta, eikä NKP ennen Gorbatshovia tuominnut millään tavalla noita edellä mainittuja Stalinin hallinnon rikoksia, joista ylempänä kommentissani kirjoitan.

    • Anonyymi

      1900-luvun alussa maailman valtiot olivat vielä luokka-yhteiskuntia(osa jopa feodaali-tai heimoyhteisöjä).
      Samaan aikaan tieteellistekninen kehitys tarjosi uusia keinoja luoda hyvinvointia.Tällä hyvinvoinnilla oli kuitenkin taipumus valua hallitsevien luokkien käsiin,mikä aiheutti katkeruutta suuren kansan keskuudessa.
      Tuollainen tilanne loi otollisen kasvupohjan sosialistiselle talousopille,jonka taloustieteilijä Marx oli perustanut puoli vuosisataa aikaisemmin.
      Se antoi aivan uuden katsantokannan ihmisten enemmistölle,joiden oli aikaisemmin ollut pakko tyytyä yläluokkien sanelemiin ehtoihin,oli sitten kyse taloudellisesta toimeentulosta,koulutuksesta tai terveydenhoidosta.
      Näiden syiden vuoksi Suomessakin työkansa aloitti sisällisen sodan.
      Venäjällä vastakkainasettelut olivat vieläkin kärjistyneempiä,ja sisällissota oli vieläkin tuhoisampi kuin maassamme.
      Sodan jälkeen muutamassa vuodessa siellä valtaan nousi Stalin,jonka valinta oli koko maan voimavarojen valjastaminen raskaan teollisuuden(sotavarustelun) maksimaaliseksi nostamiseksi keinoja kaihtamatta.Bolsevikeista ei todennäköisesti löytynyt ensimmäistäkään,joka olisi kiistänyt proletariaatin diktatuurin oikeutuksen.Kuitenkin on pakko kysyä,miten kehitys olisi mennyt,jos bolsevikkien johtoon olisi joutunut vaikkapa Buharin?Olisiko vankileirien saaristo jäänyt vain kevyeksi harjoitelmaksi toteutuneeseen nähden?

    • Anonyymi

      Suomi ei ole virallisesti sanoutut irti liitosta fasismin kanssa. Fasismi oli ja on kuten tiedetään, raa'in kapitalistisen järjestelmän muoto.
      Valkoisen Suomen porvarit ovat ikuisesti tuomittuja natsiliiton luojina.

      NL:n sisällä Stalinin valtakaudella sosialismin aatteen käytäntö vinoutui. Kuitenkin NL kantoi raskaimman kuorman fasismin tuhoamisessa ja siitä heille kiitos. NL, USA ja Englanti pelastivat maailman fasismin valtakaudelta.

      Sosialismin voittokulku maailmalla jatkuu. Teoria ja käytäntö on saatettu likipitäen yksiin. Maailman mahtavinta valtiota johtaa kommunistinen puolue. Vasemmistolaiset ja demokraattiseet liikkeet etenevät. NL:n kaatumisen jälkeinen sekasorto alkaa poistua. Kapitalismilla oli mahdollisuus kehittää vihertävää taloutta mutta se suuntasi mahtinsa sodankäyntiin ja useiden valtioiden totaaliseen tuhoamiseen. Viimeisenä oli vuorossa Syyria. Natokapitalismi uhoaa Kuuban, Venezuelan ja Iranin tuhoamisella.
      Maailman työläiset tiedostavat tilannetta yhä paremmin. Ratkaisu ei ole kapitalismi vaan sotimasta kieltäytyminen. Kansainväliset lakot sotaa uhoavissa natomaissa tulevat vuoroon. Kapitalistit saavat sotia keskenään autiolla saarella. Proletaarit tulevat valtaamaan tuotannon.

      Nato sotajärjestönä tulee lakkauttaa.

    • Anonyymi

      ELINKELVOTON KUOLEE AINA, niinkuin tässäkin tapauksessa.
      Varsinkinelinkelvoton rikollinen, kuten huomasitte.

      • Anonyymi

        Onneksi se tulee olemaan lahtarikapitalisti


    • Anonyymi

      Jaa, jos Suomen kommunistinen puolue ei vieläkään ole irtisanoutunut "hitlerismistä", eli kansallissosialismista, niin kyseessä saattaa olla puolueen sisäinen vakaumus Vjatseslav Molotovin henkiruumiin uudelleensyntymisestä, kertomaan sen, joka sota kansallissosialismia vastaan, tai sen tuomitseminen, on sallittua, eikä "rikollista" ja "järjetöntä", kuten Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissaari Molotov syvällä rintaäänellään painotti 31. lokakuuta 1939.

      "NEUVOSTOLIITON KORKEIMMAN NEUVOSTON
      1. KOKOONPANON YLIMÄÄRÄINEN VIIDES ISTUNTO

      Neuvostoliiton ulkopolitiikasta
      Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan ja ulkoasian kansankomissaarin toveri V. M. Molotovin selonteko Neuvostoliiton korkeimman neuvoston istunnossa 31. lokakuuta 1939."

      - - -

      "Hitlerismin ideologian, niin kuin kaikki muutkin ideologiset järjestelmät, voi hyväksyä tai hylätä, se riippuu poliittisista mielipiteistä. Mutta kuka tahansa ymmärtää, että ideologiaa ei voi tuhota väkivalloin, sitä ei voi lopettaa sodalla. Siksi ei ole vain järjetöntä vaan myös rikollista käydä sen kaltaista sotaa kuin on sota ”hitlerismin tuhoamiseksi”, joka peitetään "demokratiaa" puolustavan väärän lipun alle."

      https://histdoc.net/historia/molotov_31101939_fi.html

    • Anonyymi

      Molotovin puheesta:
      " Kolmanneksi tulee tunnustaa, että Euroopassa leimahtanut suursota on aikaansaanut perusteellisia muutoksia koko kansainvälisessä tilanteessa. Tämä sota alkoi Saksan ja Puolan välillä ja muuttui sodaksi toiselta puolelta Saksan ja toiselta puolelta Englannin ja Ranskan välillä. Saksan ja Puolan välinen sota päättyi nopeasti johtuen Puolan johtajien täydellisestä vararikosta. Puolaa eivät, kuten tiedetään, auttaneet Englannin eivätkä Ranskan takuut. Tähän saakka ei oikeastaan ole tiedetty, että ne olivat "takuita". (Yleistä naurua). Saksan ja englantilais-ranskalaisen blokin välillä alkanut sota on vasta ensimmäisessä vaiheessaan eikä ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin. Siitä huolimatta on selvää, että tällainen sota pakostakin aiheutti perusteellisia muutoksia Euroopan tilanteessa, eikä vain Euroopan.
      Brittiläinen imperiumi, jonka väestö nousee 47 miljoonaan, pitää vallassaan siirtomaita, joiden väkimäärä on 480 miljoonaa. Väkiluvultaan ei yli 42 miljoonainen Ranskan siirtomaaimperiumi pitää vallassaan 70 miljoonaa asukasta Ranskan siirtomaissa. Näiden siirtomaiden hallitseminen, mikä mahdollistaa satojen miljoonien ihmisten riiston, on perusta Englannin ja Ranskan maailmanherruudelle. Pelko, että Saksa tavoittelee näitä siirtomaavalloituksia — kas siinä on salainen syy Englannin ja Ranskan sodalle, jota se käy nykyään Saksaa vastaan, joka on viime aikoina kovasti vahvistunut Versailles'n sopimuksen raukeamisen seurauksena. Maailmanherruuden menettämisen pelko pakottaa Englannin ja Ranskan hallitsevat piirit sodan lietsomisen politiikkaan Saksaa vastaan.

      Kaikesta tästä näkyy, kenelle tämä maailmanherruudesta käytävä sota on tarpeen. Ei ainakaan työväenluokalle. Tällainen sota ei lupaa työväenluokalle mitään, paitsi verisiä uhreja ja onnettomuuksia."

      Viimeisessä kappaleessa on olennainen. Sosialismikaan ei tarvitse sotaa. Kansojen keskinäinen veljeys tarvitsee rehtiä tavarainvaihtoa. Ei muuta.

      Ennen Saksan hyökkäystä Englanti/Ranska kieltäytyi liitosta NL:n kanssa Tsekkoslovakian yhteisestä tukemisesta Saksaa vastaan. Mynchenissä ne luovuttivat maan Saksalle. Sama tapahtui Puolan kohdalla. Puola itsekin kielsi NL:n avun Saksan mahdollisessa invaasiossa.
      NL tiesi jo kansalaissodan voiton jälkeen olevan maailman kapitalismin tuhoamiskohteena. Kuka voi epäillä, etteikö sosialismin leviämistä olisi haluttu estää.
      Vielä Puolan valtauksen jälkeenkin Englanti/Ranska olettivat että natsit hyökkäävät seuraavaksi itään. Maiden "nukkesodanjulistukset" aiheuttivat sen, että Saksa mursi selustansa lännessä. Saksan hyökättyä Suomi liittolaisenaan Neuvostoliittoon 22.6.1941 takoi järkeä lännelle. Liittosopimus syntyi välittömästi. Sekin oli epäpyhä allianssi. Engalanti ja Ranska puolustivat siirtomaitaan. NL puolusti olemassaoloaan.

      Valtioiden suvereniteetistä.
      Liittoutuneet eivät kysyneet istuvilta hallituksilta lupaa tulla maahan, kun sotivat Saksan armeijaa vastaan. Englanti miehitti Benelux maita, Tanskan. Italian lähes kokonaan ja Kreikkaa. NL marssi useiden valtioiden läpi matkalla Berliiniin. Sivutöinä NL varmisti luoteisen rintaman Leningradin yläpuolella. Suomi antautui ja säästyi miehitykseltä. Liittyminen Lapin Sodassa natseja vastaan syntyi kaksoisvarmistus itsenäisyydelle.
      Suomen natsien salaliitto Mannerheimin hallituksen kukistamiseksi epäonnistui sekin ja liittoutuneet olivat mielissään Suomen hallituksen omista toimista salaliiton kukistamiseksi.

      Suomen sotatoimet Itä-Karjalassa 1918 - 1922 ja Ententen tuki Viron kautta samoina aikoina Pietaria kohti todistivat Pietarin/Leningradin teollisuusalueen merkitystä NL-Venäjälle, vallitsipa siellä minkävärinen hallitus tahansa.
      Tsaarien Venäjä valtasi aikoinaan Ruotsilta Suomen siksi, ettei Ruotsi hyökkäisi Suomen kautta Venäjälle. 1800 luvun porvaristomme noudattikin sääntöä eikä vehkeillyt kenenkään kanssa ennen vuotta 1918, jolloin porvaristomme kutsui maahan saksalaista sotaväkeä.

      Kysymys: Kannattaako nytkään olla Venäjälle sen luoteisosan uhkana. Vaikka naton sotavoima näyttäisi kuinka ylivoimaiselta, Suomen ei kannata tukea minkäänlaista sotauhoa itään. Eikö niin? Verta on vuodatettu jo nytkin liikaa turhan takia.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa. NL hyökkäsi Suopmeen 1939. Sai turpiinsa ja kuoli pois.
        Noo, toki Väiskin lihapullat auttoivat siinä vähäsen tai paljon, riippuu siitä kenestä puhutaan. Normaalineukku piti Väiskin pihapullia yhtenä suurimmista syistä siihen että kommunistineukkula kuolla kupsahti omaan mahdottomuuteensa.

        Kiitos kun muistutit !


      • Anonyymi

        Suomelle tarjottiin syksyllä 1939 Moskovan taholta vastaavia sopimuksia kuin Virolle, Latvialle ja Liettualle (Suomi oli elokuun Stalin-Hitler-paktissa rinnastettu Baltian maihin), joten katsotaanpa mitä Vjatseslav Molotov sanoo noiden maiden jo allekirjoitettua omat sopimuksensa:

        "Mainittujen keskinäisten avunantosopimusten erityisluonne ei suinkaan merkitse minkäänlaista Neuvostoliiton puuttumista Viron, Latvian ja Liettuan asioihin, niin kuin muutamat ulkomaisen lehdet yrittävät kuvata sitä. Päinvastoin, kaikki nämä avunantosopimukset takaavat allekirjoittajavaltioiden suvereniteetin loukkaamattomuuden ja toisen valtion asioihin puuttumattomuuden periaatteen."

        https://histdoc.net/historia/molotov_31101939_fi.html

        Vielä keväällä 1940 Molotov toisti nuo valheelliset vakuuttelut Neuvostoliiton puuttumattomuudesta Baltian maiden yhteiskunnalisiin järjestelmiin ja valtiolliseen suvereniteettiin, mutta muutama kuukausi myöhemmin imperialismi lyötiin avoimesti pöytään, ja heinäkuussa 1940 Viro, Latvia ja Liettua liitettiin pakolla Kremlin johtamaan Neuvostoliiton kommunismidiktatuuriin.

        "Liettuan tyrmistynyt ulkoministeri Vincas Kreve-Mickevicius sai kuulla Moskovan Kremlissä kesäkuun viimeisen päivän myöhäisenä iltahetkenä tuona kohtalokkaana vuotena 1940. Molotov suositteli kuulijalleen realismia, sillä Liettua ja muut Baltian kansat, "Suomi mukaan luettuna", tullaan liittämään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen."

        https://yle.fi/uutiset/3-5784861

        Suomelle oli Molotovin kesäkuun 1940 uhkauksen mukaan siis tarjolla sitä samaa mitä Viro, Latvia ja Liettua joutuivat vain vähän myöhemmin kokemaan.


        Jos sosialismi ei tarvitse sotaa, kuten väität, niin minkä vuoksi Neuvostoliitto hyökkäsi 30. marraskuuta 1939 Suomeen, tarkoituksenaan miehittää maamme ja liittää pakolla omaan kommunismidikatuuriinsa?

        Melkoisen suuri osa ennen sotaa Neuvostoliittoon myötämielisesti suhtautuneista suomalaisista vasemmistolaisista ja huomattava osa kommunisteista tyrmistyi puna-armeijan hyökkäyksestä, ja tarttui aseeseen puolustaakseen kotejaan, perheitään ja kotimaataan.

        Suomella ja Neuvostoliitolla oli tuossa vaiheessa vuonna 1932 solmittu ja vuonna 1934 vahvistettu hyökkäämättömyyssopimus, jonka Neuvostoliitto rikkoi sillä marraskuun 1939 päivämäärällä.


        https://histdoc.net/historia/nonaggr.html

        https://histdoc.net/historia/nonaggr2.html

        Saadakseen tekosyyn hyökkäykselleen Moskova vielä lavasti niin sanotut Mainilan laukaukset, joista se syytti perättömästi Suomea.

        Tuossa tilanteessa Sosialistinen neuvostotasavaltojen liitto näytti tarvitsevan sotaa Suomea vastaan, ja nimenomaan sen vuoksi, että Suomi ei luottanut vastaaviin lupauksiin, joita Stalinin oli antanut Virolle, Latvialle ja Liettualle.

        Niiden lupausten petollisuus nähtiin seuraavan kesänä, kun puna-armeija marssi rajojen yli miehittämään nuo valtiot.


    • Anonyymi

      Simple fact:
      Paha saa aina palkkansa. Onneksi!!!

    • Anonyymi

      Koska ihmiskunta haluaa tuhota omalla ahneudellaan koko maapallon minulle kaikki heti ja vielä enemmän.MUTTA ITKUN AIKA ON TULOSSA JA VARMASTI SELLAINEN ETTÄ KAPITALISTI JOUTUU KOKEMAAN KURJUUDEN JOSTA EI NOUSTA ENÄÄ KORKEELLE JALUSTALLE

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, loisivat kommarit ja hluuserit on kannettu passkatunkiolle.

        Kiitos kun muistutit.


    • Anonyymi

      Persupolitiikan ydin " kansallissosialistisena työväenpuolueena" : "kommarit ja hluuserit on kannettu passkatunkiolle."

      Aivan sama teesi kuin Hitlerin natseilla. Marxilaisuus aatteena tuhottava ja homot fyysisesti. Hitlerin Saksa toteutti molemmat. Suomen persut vasta propagoivat aatteensa puolesta.

      Voidaan olettaa, että demokratia voittaa ja persut häviävät.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa. Kommunistit itse kävelivät passkatunkiolle, ihan omasta tahdostaan ja aloitteestaan. Koska se kuuluu kommunismin luonteeseen.
        Toki just silloin kun passkakaivo alkaa siintään, kommunistit syyttävät matkanteostaan muita ihmisiä, kuten muistamme.

        Historia on puhunut kuten tiedämme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa. Kommunistit itse kävelivät passkatunkiolle, ihan omasta tahdostaan ja aloitteestaan. Koska se kuuluu kommunismin luonteeseen.
        Toki just silloin kun passkakaivo alkaa siintään, kommunistit syyttävät matkanteostaan muita ihmisiä, kuten muistamme.

        Historia on puhunut kuten tiedämme.

        SS-veljeskunnan edustaja jatkaa natsien hirmutekojen puolustamista.
        Hän on tyypillinen Saksan Kanasallissosialistisen Työväenpuolueen (fasistit) edustaja eli oligarkkikapitalismin tukija.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SS-veljeskunnan edustaja jatkaa natsien hirmutekojen puolustamista.
        Hän on tyypillinen Saksan Kanasallissosialistisen Työväenpuolueen (fasistit) edustaja eli oligarkkikapitalismin tukija.

        Olet oikeassa, sosialistit aloittivat 2.maailmansodan rippentrop-sopimuksella, jossa sosialistit yrittivät jakaa maailmaa kahteen osaan, toinen puioli neukkulalle, toinen puoli natsisaksalle.

        Kiitos että muistutit tuosta pahasta asiasta.


    • Anonyymi

      Kommunismidiktatuurin puhemiehillä näyttää olevan kerrassaan erinomaisen hyvä suunta, eikä heitä ole tarvinnut erikseen tuupata, vaan aivan itse ja oman valintansa seurauksena heidän kannatuksensa lähestyy vääjäämättä nollaa.

      Eteen päin Otto Wille Kuusisen viitoittamaa tietä - kohti hautamonttua!

      "Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin Puolesta r.p. ja Suomen Kommunistinen Puolue r.p on poistettu oikeusministeriössä pidettävästä puoluerekisteristä"

      https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410853/kaksi-puoluetta-poistettiin-puoluerekisterista

    • Anonyymi

      Elämän lakeja vastaan oleva kaatuu aina.
      Kertoo mm. Hammurab.

    • Anonyymi

      Suojeluskuntien henkiperillisten laarista edelleen vääristellään historian kulkua. He yrittävät pestä väellä ja voimalla Hitlerin natsismia puhtaaksi.
      Kuinka ne kehtaavat, kyllä ne kehtaavat.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, sosialistit aloittivat 2.maailmansodan, Molotov-Ribbentrop-sopimuksella.

        "Molotov–Ribbentrop-sopimus
        Elokuun 23. päivänä vuonna 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa yllättäen hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov–Ribbentrop-sopimus), jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta. Suomi, Baltian maat, Puola ja osittain Romaniakin (Bessarabia) olivat jaon kohteina. Näin suurvallat pystyisivät ilman toistensa uhkaa laajentamaan alueitaan. Lisäpöytäkirjan solmimisesta seuranneet tapahtumat laajenivat suursodaksi."


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin on kaivattusi nimi päivä?

      Otsikossa kysymys. Osumien kautta illaksi viä treffeille 💁💁💁
      Ikävä
      115
      2052
    2. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      348
      1931
    3. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      489
      1722
    4. Vanhan Mestarin porttikieltolaiset?

      VM lopettaa ja uutta tulee tilalle. Onnea uudelle yrittäjälle! Tuli vaan tuossa mieleen, että säilyvätkö vanhat porttiki
      Suomussalmi
      42
      1648
    5. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      88
      1485
    6. Sofia Virta sanoi totuuden suoraan....

      ....Suomessa ei tarvita Persuja maamme taloutta hoitanaan. Hyvin sanottu.
      Maailman menoa
      414
      1453
    7. Mitä pidät

      Siitä että suhde alkaa pettämisen kautta
      Ikävä
      173
      1357
    8. Alan kyllästyä ihmisiin

      Hyvää yötä ja loppuiltaa. ☀️🥱🌌💤🌃✨🍁👍👎👐🫶🖖🧟‍♀️🫅🏼❄️💫
      Ikävä
      185
      1343
    9. Millon näit kaivattusi viimeksi? Missä??

      saitko vihdoin kerrottua häälle mitä tunnet? Oliko hetki lämmin vai kylmä.
      Ikävä
      45
      1277
    10. Venäjän ydinaseet??

      Tuntuvat olevan muutamille jonkinlainen lähes seksuaalinen fantasia ja kierouma. Uskonnollinen (?) fetissi. Niillä sit
      Maailman menoa
      254
      1146
    Aihe