2046; menneisyys taakkana .....?

Menin pitkästä aikaa elokuviin vaimoni kanssa. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin paljon kehuttuun elokuvaan 2046. Mitkä olivat tunnelmat? Hieman pettyneet.

Kerronta elokuvassa oli pirstaleista sen liikkuessa eri aikakaudesta toiseen muutaman jakson välein. Kaikki ei välttämättä ole selvää, tai tietyt muistikuvat ovat liian hataria vaikuttaakseen järkeviltä.

2046 on itsenäinen tarina, joka jatkaa Chow Mo Wanin tarinaa siitä, mihin se päättyi briljantissa In the Mood for Lovessa jota en ole katsonut. Elokuvan nimi viittaa moneen: hotellihuoneeseen, romaaniin ja vuoteen, jolloin on kulunut 50 vuotta Hongkongin siirtymisestä Kiinan alaisuuteen.

Teos kertoo ihmisistä, jotka matkustavat junalla menneisyyteen voidakseen kokea muistonsa uudelleen. Rakkauden kovasti kolhaisema kirjailija on omaksunut playboyn elämäntyylin: paljon naisia ja intohimoa vailla sitoumuksia. Päähenkilön nykyisyyttä painaa kauan sitten menetetyn rakkauden raskas muisto. En kyennyt samaistumaan Chown hahmoon joka oli täysin tunnekylmä naisten käyttäjä ja kykenemätön sitoutumaan minkäänlaiseen suhteeseen. Hänen tapansa maksaa kanssakäymisestä oli vastenmielistä ja toista halventavaa.
Elokuva sekoittaa etäistä tulevaisuutta, nykyhetkeä, todellisuutta ja mielikuvitusta tarinaksi, joka soljuu unenomaisesti tasosta toiseen. Erinomainen musiikki Nat King Colesta tangoon ja oopperaan olivat onnistunein osa elokuvaa. Karismaattiset näyttelijät pystyvät pelkällä katseellaan murskaamaan sydämet palasiksi. Esimerkiksi huoneessa 2046 asuvan Bai Lingi (Zhang Ziyi) suoritus, jonka Chow viettelee, on huikea. En ole pitänyt Zhang Ziyistä mutta tässä hän vetää pisteet kotiin. Eritoten kohtaus jossa Chow maksaa heidän yhdessä olostaan on hyvin koskettava traagisuudessan, tunsin häpeää miessukupuolta kohtaan.

Wong Kar Wailta on päässyt unohtumaan tarinan punainen lanka ja se mitä hän elokuvallaan oikein haluaa sanoa. Ohjaajaa kiinnostivat huomattavasti enemmän tunteet ja tunnelmat sekä kaikenlainen kuvallinen kikkailu kuin juonivetoinen tarina käänteineen ja tyhjentävine loppuratkaisuineen.

Toki elokuvassa oli hetkensä mutta jotenkin se jätti kylmäksi. Ehkä Chown hahmo joka on kovettanut tunteensa eikä ole niitä käsitellyt vaan pakenee kaikin keinoin uusia mahdollisuuksia ja pelkää sitoutumista kuin ruttoa ovat niin vierasta meikäläiselle. Aina on toivoa ja mahdollisuuksia. Ei kannata jäädä makaamaan menneeseen vaan suunnata tulevaisuuteen ja uusiin haasteisiin. Toki menneet kannattaa käsitellä ja käydä läpi jolloin ne asettuvat oikeisiin paikkoihin muistojen arkistoon.