Olen 43-v mies. Akateemisesti koulutettu, hyvinpalkatussa vakiduunissa, kolme tervettä ja hyvinvoivaa lasta, onnellinen uusioperhe-suhde. Miksi siis tunnen oloni hetkittäin surkeaksi?
Olen aina ollut erakko-luonne, nuoruudessa ja lähinnä aikuisuuden kynnyksellä hyviäkin ystäviä oli mutten ole koskaan hyvä vaalimaan näitä suhteita. Muutto opiskelujen perässä irtaannutti pikkuhiljaa ystävistä enkä uusiin päässyt samalla tavalla tutustumaan. Minua on aina ollut hankala lähestyä ja päästä kiinni muuhun kuin smalltalkiin. Jotenkin tuntuu etten edes osaa enää kommunikoida vaikka työni puolesta teen sitä mitä suurimmassa määrin.
Nyt yhtäkkiä heräsin kylmään totuuteen ettei minulla ole yhtään ystävää joka soittelisi ja pitäisi yhteyttä. Fb:ssa kommentoidaan puolin ja toisin ja tykkäillään mutta ei muuta. Olisi niin mukavaa kun olisi edes yksi henkilö jonka kanssa pitää yhteyttä ja vaihtaa ajatuksia, käydä vaikka futismatseissa, kalareissuilla tai pitää saunailtoja... Tuskin ketään samoilla ajatuksilla? Niin ja itse asustelen Pohjanmaan rannikolla.
Olen aina ollut erakko-luonne, nuoruudessa ja lähinnä aikuisuuden kynnyksellä hyviäkin ystäviä oli mutten ole koskaan hyvä vaalimaan näitä suhteita. Muutto opiskelujen perässä irtaannutti pikkuhiljaa ystävistä enkä uusiin päässyt samalla tavalla tutustumaan. Minua on aina ollut hankala lähestyä ja päästä kiinni muuhun kuin smalltalkiin. Jotenkin tuntuu etten edes osaa enää kommunikoida vaikka työni puolesta teen sitä mitä suurimmassa määrin.
Nyt yhtäkkiä heräsin kylmään totuuteen ettei minulla ole yhtään ystävää joka soittelisi ja pitäisi yhteyttä. Fb:ssa kommentoidaan puolin ja toisin ja tykkäillään mutta ei muuta. Olisi niin mukavaa kun olisi edes yksi henkilö jonka kanssa pitää yhteyttä ja vaihtaa ajatuksia, käydä vaikka futismatseissa, kalareissuilla tai pitää saunailtoja... Tuskin ketään samoilla ajatuksilla? Niin ja itse asustelen Pohjanmaan rannikolla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tilanteessasihan on hyvät lähtökohdat alkaa kehittää niitä kaverinhankkimistaitoja. Riippumatta perustaipumuksistasi kyseessä on taitolaji, eli jotain, mitä voit kehittää, jos tunnet, että elämästäsi puuttuu jotain.
Itse olen suunnilleen ikäsesi akateemisesti koulutettu yksinäisyydestä kärsivä introverttimies. Valitsin ammattini vähän typerästi huomioimatta luonnettani niin, että olisi pitänyt olla ylettömän kova verkostoituja. En ollut ja lopputuloksena akateeminen pitkäaikaistyötön. Viimeisten vuosien aikana eristyminen on kärjistynyt siihen pisteeseen, että en oikeastaan enää poistu kotoa. Olen ollut hämärässä valossa sisällä koko vuoden ja kun kävin ensimmäistä kertaa juhannuksen kieppeillä ulkona, niin silmiin sattui ja iho paloi, kun ei ole toleranssia. Haaveilen nytkin luontoretkistä yms., mutta ei taida tänä vuonna onnistua.
Eli älä ainakaan anna tilanteen luisua mihinkään tällaiseen, vaan koita ennemmin laajentaa mahdollisuuksiasi. Itse en ollut myöskään hvyä pankittamaan noita orastavia tuttavuuksia, eli päässyt kaveruuksissa seuraavalle tasolle, vaikka paikkoja olisi ollutkin. Koita siis hankkiutua aktiivisesti tilanteisiin, joista voi tavata muita ja olla myös valmis ehdottamaan esim. jotain urheiluun liittyvää tekemistä tms. Sisäänpäin orientoituneelle tällainen voi tuntua alkuun epämiellyttävältä ja työläältä, mutta kannustan yrittämään! Löydät varmasti ihmisiä, joiden kanssa synkkaa.
Kaikki on yhtä aneemisia. Turha valittaa.