Psykiatria kuuluu syntyhistorialtaan ja olemukseltaan samaan sarjaan mormonien, Jehovan Todistajien, marxilaisuuden ja lestadiolaisuuden kanssa. Kaikki syntyivät 1800-luvun teollistumisen ja kaupungistumisen vanavedessä joidenkin "huolestuttua" yhteiskunnan muutoksen aiheuttamista ajattelutavan muutoksista. Psykiatrian kohdalla tähän vaikutti myös siirtyminen maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teollisuusyhteisöihin. Keksittiin tapoja valmistaa kemiallisia pillereitä. Tätä tarkoitusta varten piti perustaa oma tieteenalansa ja keksiä diagnooseja, jotta lääkkeiden myynti sujuisi kivuttomasti.
Marxilaisuutta, jehovan todistajuutta, lestadiolaisuutta ja nykypsykiatriaa yhdistää tarve luokitella ja jopa leimata ihmisiä. Suomenkaan psykiatrikunta ei ole tehnyt käytännössä mitään Maailman Psykiatriyhdistyksen vuoden 1996 Madridin julistuksen periaatteiden toteuttamiseksi maassamme.
Pahoin voiville ihmisille pitää toki saada apua. 1800-luvun lähtökuoppiinsa jäänyt psykiatria on kuitenkin rankan uudistuksen tarpeessa. Nykypsykiatria on enemmän lääkärin tapaa toimia sosiaalisen painostuksen alaisena (ja lääkeyhtiön jatkuvan kestityksen) kuin matematiikan tai fysiikan kaltaista tiedettä.
Maassamme on ainakin puoli miljoonaa henkisesti pahoinvoivaa. On totta, että eräs mies surmasi Helsingin metrossa kirveellä viime vuonna tuntemattoman henkilön. Mutta on myös ainakin 499999 muuta. He ansaitsevat paremman kohtelun, jonka mahdollistaa nykymuotisen lääkeyhtiöriippuvaisen ja ihmisten leimaamiseen ja jopa kyseenalaisin perustein (sosiaalinen paine) lukkojen taakse sulkemisen.
Sopivalla tavalla erilainen ihminen ei pääse halutessaan sinne, sitten taas vähän toisella tavalla "erilainen" lukitaan osastoille, vaikka kykenee hoitamaan kaikki asiansa. Tässä karsintatyylissä onkin jotain samaa kuin ankarimpien uskonlahkojen tyylissä luokitella ihmiset mieleltään hyviksi ja pahoiksi.
Perusteellinen, psykiatreista itsestään lähtevä muutos on paras tae henkisesti pahoinvoivien auttamiseksi.
Tässä hyvä englanninkielinen linkki aiheesta:
http://familyrightsassociation.com/bin/25_good_reasons_to_abolish_psych.htm
Marxilaisuutta, jehovan todistajuutta, lestadiolaisuutta ja nykypsykiatriaa yhdistää tarve luokitella ja jopa leimata ihmisiä. Suomenkaan psykiatrikunta ei ole tehnyt käytännössä mitään Maailman Psykiatriyhdistyksen vuoden 1996 Madridin julistuksen periaatteiden toteuttamiseksi maassamme.
Pahoin voiville ihmisille pitää toki saada apua. 1800-luvun lähtökuoppiinsa jäänyt psykiatria on kuitenkin rankan uudistuksen tarpeessa. Nykypsykiatria on enemmän lääkärin tapaa toimia sosiaalisen painostuksen alaisena (ja lääkeyhtiön jatkuvan kestityksen) kuin matematiikan tai fysiikan kaltaista tiedettä.
Maassamme on ainakin puoli miljoonaa henkisesti pahoinvoivaa. On totta, että eräs mies surmasi Helsingin metrossa kirveellä viime vuonna tuntemattoman henkilön. Mutta on myös ainakin 499999 muuta. He ansaitsevat paremman kohtelun, jonka mahdollistaa nykymuotisen lääkeyhtiöriippuvaisen ja ihmisten leimaamiseen ja jopa kyseenalaisin perustein (sosiaalinen paine) lukkojen taakse sulkemisen.
Sopivalla tavalla erilainen ihminen ei pääse halutessaan sinne, sitten taas vähän toisella tavalla "erilainen" lukitaan osastoille, vaikka kykenee hoitamaan kaikki asiansa. Tässä karsintatyylissä onkin jotain samaa kuin ankarimpien uskonlahkojen tyylissä luokitella ihmiset mieleltään hyviksi ja pahoiksi.
Perusteellinen, psykiatreista itsestään lähtevä muutos on paras tae henkisesti pahoinvoivien auttamiseksi.
Tässä hyvä englanninkielinen linkki aiheesta:
http://familyrightsassociation.com/bin/25_good_reasons_to_abolish_psych.htm
Vastaukset 15
Vanhimmat
Psykiatria on hieno tiede, jonka harjoittamiseen kaikilla ei ole edellytyksiä, eikä halujakaan. Tiedoksesi: Lääkeyhtiöt eivät ENÄÄ saa kestittää minkään alan lääkäreitä. Huonoja kokemuksia?
Tarjoiluun ja kestitykseen on nyt vihdoin uskallettu asettaa rajoja, mutta se jatkuu. Ja varsinkin hierarkiassa ylinnä olevat esimieslääkärit saavat nyt lääkeyhtiöiden paapomista alaistenkin edestä.
Alla todiste siitä, että lääkemyyntituloilla rahoitettu rituaalikestitys jatkuu. Puolentoista viikon päästä olevilla psykiatripäivillä sponsoroivien lääkeyhtiöiden nimet ovat rituaalimenoissa mukavasti esillä. Tosin lääkäreiden ehdollistuminen lääkeyhtiöiden rituaalimenoihin alkaa jo ensimmäisenä opiskeluvuotena yliopistolla.
Tässä kulttimenojen ohjelma sponsoroineen:
http://www.psykiatriyhdistys.net/psy_kevat_05.pdf
Olen monista asioista samaa mieltä kanssasi, hyvä "Nero Lepti", mutta... Korjataanpa nyt muutamia virheitä.
> Psykiatrian kohdalla tähän vaikutti myös
> siirtyminen maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta
> teollisuusyhteisöihin. Keksittiin tapoja
> valmistaa kemiallisia pillereitä. Tätä
> tarkoitusta varten piti perustaa oma
> tieteenalansa ja keksiä diagnooseja, jotta
> lääkkeiden myynti sujuisi kivuttomasti.
Psykiatria tieteenalana on toista sataa vuotta vanhempi kuin vanhimmatkaan psyyken lääkkeet. Psykiatria "syntyi" 1800-luvulla, kuten sanoit, kun taas ensimmäiset psyykenlääkkeet kehitettiin vasta 1950-luvulla.
> Kaikki syntyivät 1800-luvun teollistumisen ja
> kaupungistumisen vanavedessä joidenkin
> "huolestuttua" yhteiskunnan muutoksen
> aiheuttamista ajattelutavan muutoksista.
Höh, mielisairaudet on kyllä tunnettu aikojen alusta asti ja niihin on yritetty puuttua mitä erilaisimmilla keinoilla... Keskiajalla kaupunkien hullut kerättiin laivoihin ("Narrenschiff"), ja lähetettiin merille pois kaupungeista.
Ensimmäiset lähinnä mielisairaille tarkoitetut hoitolaitokset kehitettiin 1200-luvulla ja Suomenkin ensimmäinen, Turun pyhänhengenhuone, perustettiin jo vuonna 1376. Ensimmäiset laitokset olivat kirkon hallussa eikä niitä useimmiten ollut kuin maksimissaan yksi koko valtakunnassa. Suurin osa hulluista eristettiinkin eristysselleihin, vankiloihin ja työlaitoksiin – tässä järjestyksessä. Parantaminen ei kirkon laitoksissakaan ollut ideana vaan lähinnä elinikäinen eristäminen. Esimerkiksi Seilin hospitaali, Suomen vanhin varsinainen ”houruinhuone” perustettiin Nauvon saarelle Suomenlahdelle, ”kauas sivistyksestä”. Muistaakseni saarelle tulevat vieläpä nikkaroivat omat arkkunsa – kenenkään kun ei ajateltu lähtevän saarelta.
Parantaminen eristämisen sijaan olikin psykiatrian synnyn ”suuri idea”. Siihen asti ”hourut” ja ”hullut” oli yleensä eristetty muusta yhteiskunnasta ja teljetty kahleissa vankiloihin ja laitoksiin. Itse asiassa Pariisin ensimmäisen kaupunginosan presidentti Couthoun epäili modernin psykiatrian edelläkävijänä pidetyn Philippe Pinelin tulleen itse hulluksi – Pinel kun halusi vapauttaa johtamansa houruinhuoneen asukit kahleista!
Mutta joo... En minäkään tuota medikaalisaatiota kannata, mutta asiat historialliseen perspektiiviin kuitenkin... Mieluummin minä käyn lääkärin vastaanotolla kerran parissa kuussa ja terapiassa kerran viikossa, kuin istun kahleissa vankilassa tai eristettynä jonnekin saarelle, mistä ei kenenkään toivotakaan parantuvan... Että ainakin minun mielestäni tuon nykypsykiatrian kehittyminen oli kuitenkin ihan hyvä juttu - onpahan edes pyrkimys hoitaa.
Kiitos valaisevasta katsauksesta. Yksi asia tekstissäsi kuitenkin kaipaa korjausta: psyykkisten sairauksien systemaattinen lääkintä alkoi jo 1800-luvulla. Mainitsemasi 1950-luku on nykyisenkaltaisten lääkkeiden syntyajankohta.
1800-luvun lääkityksessä mm. Sigmund Freud oli innokas kokaiinin kannattaja. Freudhan oli sekä lääkäri että psykologi. Kun kerran kokaiinin lääkinnällisiin vaikutuksiin uskottiin, keksittiin myös "lääkinnällinen" limonadi nimeltä Coca Cola. Sanaparin ensimmäinen osa todella tulee englannin kielen sanasta cocaine. Juoma ei aluksi sisältänyt kofeiinia vaan kokaiinia.
Useimmat muutkin 1800-luvun kemistien psyykelääkkeet luokitellaan nykyään huumeiksi. Aivan samoin monet nykyisistä psyykelääkkeistä luokitellaan tulevaisuudessa huumeiksi.
Vastaajan tarkoittama uskonnollinen kahlinta ei ole vieläkään päättynyt. Monilla Suomen paikkakunnilla harjoitetaan vieläkin lääkärille poikkipuolisen sanan sanoneiden tai jostain valittaneiden rangaistushoitoa. Suomen psykiatrien joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä hyväntahtoisesta enkelistä miltei fasistiin. Kuten muissakin uskonlahkoissa (jotka myös kertovat "auttavansa") voi ulkokuori pettää pahasti.
Kiitos kiittämästä, hyvä "Nero Lepti". :)
> Freudhan oli sekä lääkäri että psykologi.
Ei ollut. Kyllä hän oli ihan vaan pelkkä lääkäri. Aloitti opiskelut lääketieteellisessä tiedekunnassa Wienissä 1873 ja sai lääketieteen tohtorin arvon 1881. Psykologiaa hän ei koskaan opiskellut, mutta eipä sitä taidettu vielä tuolloin missään opettaakaan...
Kokaiinia hän aluksi suosi lääkkeenä, mutta luopui siitä kauhistuttuaan sen vaikutuksista erääseen ystäväänsä...
Esimerkiksi täällä on muuten ihan kohtuullinen ja mukavan kompakti (nopeasti luettu) historiikki mielisairauksista ja niiden hoidosta antiikista nykypäivään:
http://wwwedu.oulu.fi/sampo/97-98/ktl/appro/neurot/historia.htm
Vastaaja on oikeassa siinä, että monilla on pyrkimys parantaa.
Mutta myös sortoa, asiakirjojen väärentämistä sekä pulinat pois-rangaistushoitoa esiintyy Suomessa. Muilla hoitoaloilla vastaavaa ei esiinny, sillä riittävän härski psykiatri tietää psykiatristen laitospotilaiden (aiheettomienkin) törmäävän lähes aina valitusinstanssien puoleen kääntyessään ennakkoluuloihin ja yleistettyihin luuloihin "vaarallisuudesta". Juuri näiden luulojen varassa kasvoivat 1800-luvun uskonnolliset ääriliikkeet sekä poliittiset kiihkoliikkeet ja niillä ratsastavat laitospsykiatrit - mm. Helsingissä - lietsovat ennakkoluuloja sekä nakertavat omankin työnsä arvostusta. Lääkäryhteisössä psykiatrit ovat ryhmänä pohjasakkaa ja se on osin "lahkopsykiatrien" omaa syytä.
Joo, vaikuttaa silta, etta "oikeat hullut" eivat edes alya hakeutua hoitoon eika heita sinne vieda ja ns. "oletetut hullut" viedaan pakkokeinoin, ja heista tulee OIKEASTI hulluja "hullujen huoneella"....(vaikka olisivat siis muuten ns. normaaleja - ehka vain vahan "persoonallisia")
Eli PIELEEN MENEE!!
Kirjoitin tämän jo alemmas aikaisempaan ketjuun, mutta kopioin sen tähän uudelleen, jotta muutkin näkee:
Oma kokemus psykoterapiasta. Pykoterapeuttini onnistui kaivamaan lapsuudestani erittäin epämielyttävän kokemuksen esiin. Itse olin sen jo aktiivisesti unohtanut. Nyt sitä pitäisi retostella jatkuvasti. Seuraus: aloin
vihata äitiäni, enkä tunne enää mitään häntä kohtaan, paitsi vihaa.
Vaikka äiti on lähes 90 ja vetelee viimeisiään vanhustentalossa.
Vielä tästä psykiatrian erikoislääkäristä: Olin työssä, mutta tiettyjen vaikeuksien vuoksi hakeuduin mielenterveystoimistoon. Alussa lääkärit vaihtuivat usein, kunnes kohtasin tämän tädin. Ei mennyt aivan vuottakaan tästä ensimmäisestä vastaanotosta, kun olin menettänyt työni ja matkalla käräjille pari rikosta tehneenä. Ehdolllista vankeutta tuli puoli vuotta. Työhön en enää palannut. Nykyään "nautin" työkyvyttömyyseläkkeestä. Nauttinut jo lähes 10 vuotta.
Ja minulla kun oli vain vähän ahdistunut olo...
Kumma kun tuo lapsuuden kaivaminen on niin suosittua. Joskus on hyvä tajuta käyttäytymisensä syy, mutta useimmiten se ei auta.
Tuleehan muitakin huonoista oloista,eikä silti sairastu.Masennukseen(kuten mulla) analyysi ei edes sovi,koska masentunut pureksii asioitaan ja syyttää itseään.Eikä äidin tai isän syyttäminen auta.Ei heitä tarvitse rakastaa,mutta tulisi kyetä elää tätä päivää!
En tajua tätä uskoa analyysin voimaan.Ei siitä ole muuta näyttöä kuin psykiatrin paksu lompakko.
> En tajua tätä uskoa analyysin voimaan.Ei siitä
> ole muuta näyttöä kuin psykiatrin paksu
> lompakko.
Itse asiassa on... Useita satoja eri puolilla maailmaa ja eri tutkijoiden toimesta tehtyjä tutkimuksia... Voin hankkia muutaman hyvän meta-analyysin viitteen, mikäli jota kuta kiinnostaa... Eräästä, matemaatikko Bruce Wamboldin kirjasta, taisin tuolla aiemmin jossain mainitakin... Wambold summasi kirjaansa varten yhteen monia satoja psykoterapiatutkimuksia, ja tuloksena oli, että kaikki antavat hyvin samansuuntaisia tuloksia: psykoterapia on eräs perusterveydenhuollon tuloksellisimmista hoitomuodoista ja auttaa (muistaakseni) n. 69% asiakkaista.
Eli eihän se kaikkia auta... Kurja juttu niille, jotka kuuluvat tuohon yhteen kolmasosaan... Mutta eipä kemoterapiakaan paranna jokaista syöpää...
Wamboldin meta-analyysi myös viittaa siihen, että ainakaan tutkituilla psykoterapiamuodoilla ei hirveästi ole eroa tuloksellisuudessa... Tietenkin eri menetelmät voivat sopia eri ihmisille ja eri ongelmiin... Kyllä itsekin (masentuneena) pidän kognitiivista terapiaa itselleni soveltuvampana kuin mitä analyysi ehkä olisi...
Ei analyysi tai analyyttisesti orientoitunut terapia varmasti kaikille sovi... Itselläni on kokemusta lähinnä kognitiivisesta terapiasta ja pidän sitä itselleni soveltuvimpana, mutta tunnen ainakin kaksi ihmistä, jotka ovat kokeneet todella hyötyneensä analyyttisesti orientoituneesta terapiasta. Molemmat kokivat saaneensa niin paljon apua ja kehuivat terapeuttejaan niin ihaniksi, että ajattelivat itse hakeutua opiskelemaan psykologiaa... Toinen jopa sanoi, ettei usko, että mistään muusta kuin analyysista olisi ollut apua...
Helsingissä harrastetaan myös sairaalassa rangaistushoitoa eli vaiennusvankeutta oireettomien ihmisten lukitsemista ja valtavaa asenteellisuutta, asiakirjojen väärentelyä ym. Älkää hyvät ihmiset heti laittako viestiä tähän perään että väärin kohdeltu voi valittaa. Oikeusmurhat ovat arkea.
Kun analyysia on tutkittu kriittisemmin, niin ne hyvät tulokset eivät ole johtuneet analyysista,vaan usein muista tekijöistä.Jo sekin että toiset käy vuosia analyysissa ja ongelmat vain jatkuu kertoo paljon.Tietysti jos terapiaan haluaa uskoa,on vamis myönnytyksiin.Nimittäin kun terapia ei onnistu,niin syy löytyy potilaasta.
Ok,en ole lukenut mainitsemaasi kirjaa,mutta paljon muita tutkimuksia.Psykoterapia ei auta tai auttaa yhtä paljon kuin maallikon kanssa jutustelu.
Olen ehkä kyyninen,mutta ne jotka ovat kehuneet analyysiaan eivät ole kyenneet koskaan selvittämään miten se konkreettisesti on auttanut.Ja useimmiten ongelmat heillä ovat jatkuneet.Kaikissa hoidoissa tapahtuu virheitä ja on huonoja terapeutteja.Mutta varsinkin analyysia kannattaa tarkastella kriittisemmin.(En ehdi hakeen tuloksia,tulen takas myöhemmin.)
> Kun analyysia on tutkittu kriittisemmin, niin ne > hyvät tulokset eivät ole johtuneet
> analyysista,vaan usein muista tekijöistä.
Ei näin simppeliä... Tokihan terapian lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä on pyritty erittelemään ja muut kuin terapiasuhteeseen liittyvät tekijät (esim. elämäntilanteessa tapahtuneet muutokset) vaikuttavat myös. Kuitenkin järjestään vähän yli puolet terapian lopputuloksesta voidaan tutkimuksissa attribuoida terapiaan liittyviin tekijöihin ja vähän vajaa puolet terapiasuhteen ulkopuolella tapahtuviin asioihin.
Ja nyt en siis viittaa yksittäisten tutkimusten tuloksiin, joissa toki on aina jonkin verran variaatiota. Viittaan sadoista tutkimuksista tehtyihin meta-analyyseihin.
> Psykoterapia ei auta tai auttaa yhtä paljon kuin
> maallikon kanssa jutustelu.
Nimenomaan noin parisen tuhatta tutkimusta on hyvin johdonmukaisesti tällaista väitettä vastaan... Kun on verrattu psykoterapiaa ja maallikon kanssa jutustelua, on psykoterapialla hyvin selkeästi paremmat tulokset. Ja edelleen - paremmat tulokset kuin suurella osalla perusterveydenhuollon muista hoitomuodoista.
(Vai hetkinen, tarkoititko analyysia vai psykoterapiaa yleensä? En ole varma, koska edellisessä virkkeessäsi puhut "psykoterapiasta" kun taas muussa viestissäsi "analyysista". Ja kun puhut "analyysista" tarkoitatko vain perinteistä psykoanalyysia vai myös esim. psykodynaamisia terapioita?)
Heitänpä tähän perään katkelman eräästä aikaisemmasta viestistäni, jonka olen kirjoittanut:
> Voiko ihmisen suhtautumista omaan elämään ja
> maailmaan todellakin muuttaa "juttelemalla"?
Tietysti voi! :) Tapahtuuhan sitä muutenkin koko ajan, kaikissa ihmissuhteissasi. Kun istut luennolla, luennoitsija muuttaa suhtautumistasi maailmaan. Kun juttelet ystäväsi tai rakkaasi kanssa, saattaa silloinkin muuttua suhteesi itseesi ja maailmaan! Voisin itsekin nimetä lukuisia kirjoja, jotka ovat saaneet minut oivaltamaan jotain uutta ja osaltaan muuttaneet maailmankuvaani...
Joten mielestäni olisi aika kummallista, jos terapeuttinen keskustelu muka EI voisi saada aikaan muutoksia, kun kaikki maailman muutkin keskustelut voivat...
Itse asiassa aivojen ihmeellinen juttu on, että ne muovautuvat ympäristöstä tulevien kokemusten perusteella jatkuvasti. Kaikki oppimasi, näkemäsi, kuulemasi ym. aiheuttaa aivoissasi jonkin pienen muutoksen. Jokainen muistikuvasi löytyy aivoistasi. Ja kun on aivokuvauksella verrattu esimerkiksi pakko-oireisen häiriön lääkehoitoa ja psykoterapiaa, on todettu, että ne ilmeisesti vaikuttavat aivoissakin samalla tavalla.
> Olen ehkä kyyninen,mutta ne jotka ovat kehuneet > analyysiaan eivät ole kyenneet koskaan
> selvittämään miten se konkreettisesti on
> auttanut.Ja useimmiten ongelmat heillä ovat
> jatkuneet.
Et kai vain yleistä? :) Edelleenkin, minusta olisi omituista, mikäli kaikki maailman muut keskustelut voivat aiheuttaa meissä suotuisia muutoksia, mutta terapeuttiset keskustelut eivät voisi... Tokihan, ei analyyttinen lähestymistapa varmasti kaikille sovi! Ei kaikille varmasti sovi edes ongelmistaan puhuminen... Tiedän niitä, jotka eivät tykkää puhua ja jotka siksi mieluummin käyvät taideterapiassa... Tiedän niitä, jotka eivät halua käsitellä menneisyyttään vaan suunnata katseen tulevaisuuteen ja siksi haluaisivat kognitiiviseen tai ratkaisukeskeiseen terapiaan...
Toisaalta tunnen niitäkin, joiden ongelmat pitkälti johtuvat menneistä kokemuksista ja jotka näkevät tarpeellisiksi näiden kokemusten läpikäynnin ennen tulevaisuuteen suuntaamista... Ehkä heille analyyttinen terapia sitten on paikallaan.
Että, että... Ainakin itse näen terapiamuotojen kirjon rikkautena, koska mielestäni eri ihmisille ja eri ongelmiin sopivat erilaiset terapiamuodot... Esimerkiksi tällä hetkellä voimassa olevat Käypä hoito -suositukset taitavat suositella esimerkiksi masennuksen hoitoon kognitiivista terapiaa, kun taas toisiin ongelmiin sopivat toisenlaiset hoidot. Ja koska yksilöitä olemme kaikki, hyötynemme myös erilaisista lähestymistavoista: Joka ei tykkää puhua, maalatkoon, kirjoittakoon tai soittakoon. Joka ei tykkää aktiivisesta terapeutista vaan haluaa itse vapaasti ohjata terapiaansa, käyköön analyysissa. Joka taas toivoo terapeutilta aktiivisuutta, valitkoon kognitiivisen. Joka tahtoo unohtaa menneet ja keskittyä tulevaisuuteen, käyköön ratkaisukeskeisessä. Jne. Jne.
Tuo rinnastus mormooneihin, Jehovan Todistajiin, marxilaisiin ja lestaadiolaisiin oli mainio.
"Maassamme on ainakin puoli miljoonaa henkisesti pahoinvoivaa."
Tuo on muuten psykiatrien keksimä ja levittämä väite johon suhtaudun epäillen. Jos suomessa olisi niin paljon hulluja, hulttioita ja vammaisia kuin "asiantuntijat" väittävät, ei Suomi olisi järjestäytynyt yhteiskunta.
Kaikesta (näennäisestä) tieteellisyydestään huolimatta nykypsykiatria ei tajua sitäkään että evoluutio karsii ihmistenkin joukosta elinkelvottoman aineksen sitä mukaa kuin sitä syntyy. Tarkoitan että (henkisiltä ominaisuuksiltaan) elinkelvoton väestöaines on marginaali-ilmiö.
Psykiatri tai psykiatriaan uskova maallikko uskottelee itselleen ja muille että on muita, varsinkin "hulluja", viisaampi koska näin hän perustelee oman päällepäsmäröintinsä ja toisten asioitten sörkkimisen oikeutuksen.
Kuitenkin hän syvällä sisimmässään tietää, ettei olekaan yhtään sen viisaampi kuin muut, minkä hän peittää korostetulla ja päälleliimatulla itsevarmuudella. Naamio kuitenkin tippuu hyvin helposti vaikka yllättäen esitettystä kiperästä kysymyksestä, silloin hänestä tulee vihainen ja epävarma.