Kysyn Teiltä, kun joku ehkä tietää vanhusten apuvälineistä.
Tuttavalla oli raskas ja tilaa vievä liinahissi, jolla nostettiin sängystä rullatuoliin. Hänellä oli katetri, jonka pussin avustaja tyhjäsi.
Onko olemassa jokin hissi, jossa on lähinnä henkselit kävelyn ja ylösnousun tukena? Voisi sängystä nostaa ylös ja vessatuoliin ja avustaja voisi laskea housut ja nostaakin vessan jälkeen. Sitten pyörätuoliin t. tavalliseen istumaan ja henkselit pois. Tällöin voisi asua kotonaan vielä. Yksi avustaja ei voi nostaa eikä tukeakaan riittävästi, jos jalat pettävät, on painoa sen verran. Pitäisi kahden nostaa ja olla vielä se kolmaskin laskemassa/nostamassa housuja.
Henkselihissi huonojalkaiselle?
44
497
Vastaukset
- Anonyymi
Paras henkseli ja henkilöhissi on raju laihduttaminen eikä sängyssä mässääminen ja lihominen.
Monilla liikuntakyvyn heikkeneminen tai menettäminen ikään katsomatta on tasan oma syy, että annetaan itsensä sairastua väärin syömällä, juomalla, naimalla, tupakkaa polttamalla, ja sitten lihoa.
Liikkumaan senkin lösö kasat.- Anonyymi
Mihin "liikkumaan"? En halua, enkä jaksa "liikkua"! Tylsää ja väsyttävää! En tunne minkäänlaista "liikunnan riemua"! Johonkin haiseviin halleihin hikoilemaan tai tyhjään luontoon kompuroimaan.
Joku kun keksii sen jutun, miten liikkua, kun ei kertakaikkiaan saa siitä yhtään mitään. Olin mieheni omahoitaja kotona.
Hänellä ei toiminut jalat, mutta käsissä oli voimaa.
Sain apuvälinelainaamosta sähkösängyn.
Sitä käyttäessä sain miehen sängynreunalle istumaan.
Siirsin pyörätuolin sivuttain miehen eteen.
Nostin miehen puoleisen käsinojasysteemiin ylös.
Mies kumartui ja tarttui kauimmaiseen pyörätuolin käsinojaan.
Minun avullani ja hänen käsivoimillaan mies pääsi pyörätuoliin istumaan.. melko helppeesti.
Jalkuimet oli vielä poissa.
Laitoin vielä vyön putoamisen estämiseksi
Katetrin piilotin alushousuihin.
Ja eikun taksin tilaus ja terassille.
Suihkutuolia varten riisuin hänet ilkosilleen sängyssä ja ja sama systeemi nostamisessa.
Suihkutuolin sai vessapytynpäälle, mahdollisia ulosteita varten.
Tuolista pois suihkunjälkeen
Samalla systeemillä.
Mies käyttää käsivoimiaan ja minä ohjaan.
Pyyheliinojen päälle sänkyyn kuivumaan.
Siten vaippa ja kotipuku.
Ja kaikki yksin.- Anonyymi
ei liikuntakyvyn menetys painosta johdu, on paljon lääketieteellisiä syitä joiden vuoksi hoikkakin ihminen menettää liikuntakykynsä, esim. aivoinfarkti. isäni oli aina hoikka ja liikkuvainen, mutta 76-vuotiaana saamansa aivoinfarktin jälkeen kaikkien autettavana sänkypotilaana. olet erittäin tyhmä ja epäsympaattinen kun kehtaat asiaa tuntematta syyllistää liikuntakyvyttömiä ja väittää että liikuntakyvyn puute on itse aiheutettua, toki onkin joskus, mutta yleensä syynä muu kuin ylipaino. painoa saattaa alkaa kertymään sitten kun ei enää pysty liikkumaan, mutta se on seuraus eikä syy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei liikuntakyvyn menetys painosta johdu, on paljon lääketieteellisiä syitä joiden vuoksi hoikkakin ihminen menettää liikuntakykynsä, esim. aivoinfarkti. isäni oli aina hoikka ja liikkuvainen, mutta 76-vuotiaana saamansa aivoinfarktin jälkeen kaikkien autettavana sänkypotilaana. olet erittäin tyhmä ja epäsympaattinen kun kehtaat asiaa tuntematta syyllistää liikuntakyvyttömiä ja väittää että liikuntakyvyn puute on itse aiheutettua, toki onkin joskus, mutta yleensä syynä muu kuin ylipaino. painoa saattaa alkaa kertymään sitten kun ei enää pysty liikkumaan, mutta se on seuraus eikä syy.
Tapaturma voi sattua kelle hyvänsä iästä riippumatta.
Liikunnassakin voi onnistua itsensä rikkomaan ellei tiedosta omia rajojaan.
Kilpirauhashäiriö on monen riesa.
On niitäkin, joiden ruokalutottumuksia muuttamalla liikunta helpottuisi.
Olen katsellut, miten monet 'känköttävät' kilkiessaan.
Jalkineet?
Pitäisi olla kampanja 'kävele kunnolla', jolloin tahot, mitkä voivat vaikuttaa oikeanlaiseen askeltamiseen, puuttuisivat asiaan.
Kouluterveyden- , opiskelija- ja työterveyshuolto, omahoitajat ja lääkärit. Voisivat tarkista, että katsotaas tuo kävely.
Arvelen, että paljon euroja säästyisi, jos tähän 'investoitaisiin'.
Sitten, jotkun lääkkeet voivat surkastuttaa lihaksia, pysyvästikin esim. väärä kolesterolilääke. Onkohan tätä asiaa tutkittu riittävästi?
Beng
- Anonyymi
Mikä on henkselihissi? Onko se mahdollisesti sellainen portsareitten väline, heittäessään asiakkaita ulos kapakasta, käyttäessään ulosheitettävän henkseleitä apuna lennon vauhdittamiseksi??
- Anonyymi
Olisiko Parkinsonin mainitseminen säästänyt liikuntaohjeilta ja portsarivitsiltä? No, oma moka tulla suoli24lta kyselemään mitään! Voi tietysti olla, ettei rouva tule tältä sairaalareissulta enää kotiin tule ja kyselen turhaan.
Tähän asti on noustu tavallisesta sängystä aamulla ylös avustajan vetämänä ja kävelty rollan avulla pieneen vessaan. Vessan jälkeen on puettu ja kävelty nojatuoliin tv:n eteen. Siinä on juotu aamukahvia. Vessa on niin pieni, että siinä on käsienpesukin ollut hankalaa huonosti liikkuvalle. Turvakahvoja on. Huonona aamuna on avustajalla kovempi työmaa. Joskus on haettu naapurista nostoapua ja kai ambulanssiakin soiteltu.
Löysin kyllä netistä videon nostimesta, jossa liina laitetaan kainaloiden alta selän taa ja nostetaan sitten kuin tunkilla. Siinä saa rouvalta housut alas ennen pottatuolia. Suihkua varten on riisuttu kai makkarissa ja menty sitten kylppäriin potta suihkutuolilla, jossa on rullat alla. Suihkun ajaksi otetaan potta pois. Voi pyyhettä laittaa peitoksi, mutta rouva voi tuntea moisen epämiellyttäväksi ja alkaa kieltäytyä suihkusta? Avustaja ajattelee ehkä selkäänsä ja hakeutuu muualle, jos ei löydy kunnon apuvälineitä!?- Anonyymi
Olet sitkeä, sisukas 'sissi'. Arvostan sinua.
Halaukset molemmille.
Beng Anonyymi kirjoitti:
Olet sitkeä, sisukas 'sissi'. Arvostan sinua.
Halaukset molemmille.
BengMinkä ikäinen avustettava on?
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Minkä ikäinen avustettava on?
Mistähän tietäisin? Onko ikä olellista tässä?
Beng Anonyymi kirjoitti:
Mistähän tietäisin? Onko ikä olellista tässä?
BengPiti kysymäni ap:lta.
Hän kun kirjoittaa avustajasta.
sen saa kotiin vain alle 60-vuotias.
Poikkeuksia on jossain tapauksissa.
On suuri merkitys jos saa oman henkilökohtaisen avustajan kotiinsa.- Anonyymi
Kiitokset halauksesta. Miksiköhän olen sitkeä sissi, tuskin tän kyselyn vuoksi. !
Tiedän täältä parikin Parkinson-rouvaa, joilla on avustaja vaihtelevia tuntimääriä ikää 70v. Kolmas sai avustajan alle 60v, mutta hän siirtyi jo hoitokotiin. Avustajalla on merkitys eikä joka paikkaan löydy luotettavaa avustajaa. Anonyymi kirjoitti:
Kiitokset halauksesta. Miksiköhän olen sitkeä sissi, tuskin tän kyselyn vuoksi. !
Tiedän täältä parikin Parkinson-rouvaa, joilla on avustaja vaihtelevia tuntimääriä ikää 70v. Kolmas sai avustajan alle 60v, mutta hän siirtyi jo hoitokotiin. Avustajalla on merkitys eikä joka paikkaan löydy luotettavaa avustajaa.Ano
Tottakai jokainen voi palkata itselleen avustajan.
Tarkoitin vammaispalvelun kautta saamaa avustajaa.
Kunta maksaa avustajan palkan.
Tai avustajien.
Työvuoro kello 8.00-16.00.
Toinen avustaja jatkaa klo 22.00:een.
Yöt avustettava on yksin.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano
Tottakai jokainen voi palkata itselleen avustajan.
Tarkoitin vammaispalvelun kautta saamaa avustajaa.
Kunta maksaa avustajan palkan.
Tai avustajien.
Työvuoro kello 8.00-16.00.
Toinen avustaja jatkaa klo 22.00:een.
Yöt avustettava on yksin.Minäkin tarkoitin kunnan maksamaa avustajaa. Parkinson on eräänlainen vamma, ainakin toimintakyky huononee. Pelkkä ikä ei ole vamma vaan on jokin sairausdiagnoosi lekurilta. Sossu tekee päätöksen ja katsoo asunnon, soveltuuko se, onko pesutilat samassa tasossa yms.
Aluksi saa arkisin jonkun tunnin. Vamman pahentuessa mahdollisesti iltatoimiin apua. Ja sitten su-apua saadakseen pitää olla jo vankat perusteet. Tiedän yhden 50v, jolla on avustaja öisinkin hengitysvaikeuksien vuoksi. Anonyymi kirjoitti:
Minäkin tarkoitin kunnan maksamaa avustajaa. Parkinson on eräänlainen vamma, ainakin toimintakyky huononee. Pelkkä ikä ei ole vamma vaan on jokin sairausdiagnoosi lekurilta. Sossu tekee päätöksen ja katsoo asunnon, soveltuuko se, onko pesutilat samassa tasossa yms.
Aluksi saa arkisin jonkun tunnin. Vamman pahentuessa mahdollisesti iltatoimiin apua. Ja sitten su-apua saadakseen pitää olla jo vankat perusteet. Tiedän yhden 50v, jolla on avustaja öisinkin hengitysvaikeuksien vuoksi.Ano
Edesmennyt mieheni oli täysin autettava. massiivisen aivoveren vuodon jälkeen.
Hän oli 7 kuukautta sairaalassa.
Lääkäri oli sitä mieltä että miehen paikka on hoivakodissa.
Olin täysin erimieltä.
Käytiin palaverejä, hommasin vanhustentalosta kaksion jne.
Asuimme yksiössä.
Sinne häntä ei tietenkään päästetty.
Ja kerroin, että aion hoitaa hänet kotona.
Sain hänet kotiin.
Kaikki apuvälineet tuotiin apuvälinelainaamosta.
Hoitajat kävivät.
Kela maksoi hoitotukea.
Tämä kaikki vaatii melkomoisen paljon omaiselta.
24/7 läsnäoloa.
- Anonyymi
KVG
Apuvälineitä hoivahommiin kehitelty valtavasti. Olen varma, että tarkoitsemasi kaltainen härpäke on olemassa. Toisekseen kannattaa kysellä ennemmin tollasesta kamasta tietäviltä tahoilta, kuin netistä.
Olen aikoja sitten käynyt jossain apulaitefirmassa tutustumassa, en kuista edes kaupunkia. Siellä oli vaikka mitä moottoroituja keittiökalusteita ja kaikenlaisia vimpaimia. Erityisesti jäi mieleen pyörätuolipotilaille tarkoitettu amme. siis jos kädet pelaa, pääsee siitä siirtymään ammeeseen istumaan. Siinä oli ovi. Ainoo tietenkin, amme pitää muistaa täyttää sinne menemisen jälkeen ja muistaa tyhjentää ennen siitä poistumista.
=DW=- Anonyymi
Netistä löysin Respectan sivut ja potilasnosturit eva ja carina. Ja tämä firma vuokraakin näitä nostureita, jos ei saa paikallisesta "julkisesta" mitään lainalle. Käyttökokemuksia näistä voisi kertoa, jos tietää jotain. Tosin jäi hieman epäselväksi, miten firma toimii pk-seudun ulkopuolella.
Kyselen kosken tiedä, milloin itse tarvin jotain apua, kun oli jokin kuukausi sitten ongelmaa oman liikkumisen suhteen. Tuosta rouvasta en varsinaisesti vastaa mitenkään enkä hänen asioistaan.
- Anonyymi
Nettiin kun laittaa hakusanoiksi liikuntavammaisen apuvälineet niin sieltä saa linkit useaan eri nettisivustoon joissa näytetään kuvien kanssa apuvälineitä. Sitten kun on tulostanut sen kuvan mitä suunnilleen tarkoittaa menee kunnan sosiaalipuolen henkilön ja hoitavan lääkärin/sairaanhoitajan kanssa juttusille ja pyytää häntä tulla kartoittamaan apuvälineitten tarpeellisuuden vammaisen kotiin. Voi olla vaikka saisi aivan ilmaiseksi tarvittavat välineet.
Eikö sitä avustusta saa myös asunnon entraukseen kylppärin osalta ym. liikuntaesteiden purkuun. Tai sitten on myytävä se koti ja yritettävä saada liikuntavammaiselle tarkoitettu asunto.
Nythän on niin että vanhusten hoitoa pyritään valtion taholta tekemään kotihoitona niin kauan kuin mahdollista ennenkuin vammainen laitostetaan.
Hytinäx1Hytin
Jos potilas on sairaalahoidossa, siellä kartoitetaan koko tilanne.
Kun potilas kotiutetaan, on jo siihen mennessä selvinnyt, mitä hän tarvitsee kotona.
Lääkäri viimekädessä antaa sitoumuksen.
Miehelleni tuotiin kotiin
Sähkösänky, patjoineen
Yöpöytä
Nostolaite/nostoliina
Rollaattori
Suihkutuoli
Muutettiin juuri siksi vanhustentaloon, kun siellä oli lähes kaikki valmiina.
Kunnanmies tuli tekemään pyörätuolia varten luiskat.
Talon pääoven eteen ja takaoven eteen terassille.
Kaikki nämä oli ilmaisia.
Olin omahoitaja, ilman palkkaa.2lesken kirjoitti:
Hytin
Jos potilas on sairaalahoidossa, siellä kartoitetaan koko tilanne.
Kun potilas kotiutetaan, on jo siihen mennessä selvinnyt, mitä hän tarvitsee kotona.
Lääkäri viimekädessä antaa sitoumuksen.
Miehelleni tuotiin kotiin
Sähkösänky, patjoineen
Yöpöytä
Nostolaite/nostoliina
Rollaattori
Suihkutuoli
Muutettiin juuri siksi vanhustentaloon, kun siellä oli lähes kaikki valmiina.
Kunnanmies tuli tekemään pyörätuolia varten luiskat.
Talon pääoven eteen ja takaoven eteen terassille.
Kaikki nämä oli ilmaisia.
Olin omahoitaja, ilman palkkaa.Älä käytä sanaa ilmainen.
Kun tiedät että asia ei ole.
Kerro ymmärtäväsi että palstalaisistammekin osa maksaa hauskan-pitosi.
H.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Hytin
Jos potilas on sairaalahoidossa, siellä kartoitetaan koko tilanne.
Kun potilas kotiutetaan, on jo siihen mennessä selvinnyt, mitä hän tarvitsee kotona.
Lääkäri viimekädessä antaa sitoumuksen.
Miehelleni tuotiin kotiin
Sähkösänky, patjoineen
Yöpöytä
Nostolaite/nostoliina
Rollaattori
Suihkutuoli
Muutettiin juuri siksi vanhustentaloon, kun siellä oli lähes kaikki valmiina.
Kunnanmies tuli tekemään pyörätuolia varten luiskat.
Talon pääoven eteen ja takaoven eteen terassille.
Kaikki nämä oli ilmaisia.
Olin omahoitaja, ilman palkkaa.Kommentoin aloittajalle ja kommentoin myös sinullekin, täältä löytyy jos kuinka paljon tietoa: https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/kotona-asumisen-ratkaisuja.
Käsittääkseni avun tarve voidaan kartoittaa vaikka ei olisi ollut sairaalassakaan aiemmin.
Hytinäx1 - Anonyymi
Täällä terveysaseman fysikaalinen vastaa apuvälineistä iäkkäillekin. Vuosi sitten odotettiin sähkösänkyä tälle rouvalle, muttei saatu. Kaikkea pitää jonottaa. Muuten uusittiin ja kokeiltiin esim. nousutukea sänkyyn, mutta rouva ei hyväksynyt sitä. Suihkutuoli oli aiemmin ilman rullia, heikon näköinen tekele. Nyt on tukevatekoinen potta s-tuoli, jossa rullat alla. Sen pitäisi auttaa (korvata) vessan pienuuteenkin.
Luiskaa löytyy sekä ulko-ovelta että kynnyksistä. Joku rullatuolirouva oli saanut sähköisen ovenavaajankin. Sen sijaan vessan suurennusta en tiedä, että kenellekään olisi tehty. Yksi pariskunta pääsi kunnan asuntoon, kun pesutilat olivat alakerrassa. Tosin rouva siirty sitten dementiakotiin, kun miehensä ei onnistunut vahtimaan häntä jalkojensa vuoksi. - Anonyymi
hunksz kirjoitti:
Älä käytä sanaa ilmainen.
Kun tiedät että asia ei ole.
Kerro ymmärtäväsi että palstalaisistammekin osa maksaa hauskan-pitosi.
H.Olisiko kuitenkin niin, että kirjoittaja on esim. kunnallisveroissaan aikoinaan maksanut ikään kuin ennakkona kymmeniltä vuosilta, joten nyt hän voi kuitata tarvitsemiinsa palveluihin.
Laskepa omat kunnallisverosi 40 vuodelta.
Kait jotain palvelua voi odottaa saavansa.
Ja edelleen maksamme.
Beng Anonyymi kirjoitti:
Olisiko kuitenkin niin, että kirjoittaja on esim. kunnallisveroissaan aikoinaan maksanut ikään kuin ennakkona kymmeniltä vuosilta, joten nyt hän voi kuitata tarvitsemiinsa palveluihin.
Laskepa omat kunnallisverosi 40 vuodelta.
Kait jotain palvelua voi odottaa saavansa.
Ja edelleen maksamme.
BengSekään ei ole ilmaista.
Vanhenpani maksoivat siitä paljon.
Etenkin kun kuolivat terveinä ja vapaina.
H.hunksz kirjoitti:
Sekään ei ole ilmaista.
Vanhenpani maksoivat siitä paljon.
Etenkin kun kuolivat terveinä ja vapaina.
H.Toistaiseksi ainakin jatkan "perintöään".
Ylpeänä ja kiitollisena.
En koskaan tule alhaisen häpeällisesti hihkumaan "ilmaisista" tuista.
H.Anonyymi kirjoitti:
Täällä terveysaseman fysikaalinen vastaa apuvälineistä iäkkäillekin. Vuosi sitten odotettiin sähkösänkyä tälle rouvalle, muttei saatu. Kaikkea pitää jonottaa. Muuten uusittiin ja kokeiltiin esim. nousutukea sänkyyn, mutta rouva ei hyväksynyt sitä. Suihkutuoli oli aiemmin ilman rullia, heikon näköinen tekele. Nyt on tukevatekoinen potta s-tuoli, jossa rullat alla. Sen pitäisi auttaa (korvata) vessan pienuuteenkin.
Luiskaa löytyy sekä ulko-ovelta että kynnyksistä. Joku rullatuolirouva oli saanut sähköisen ovenavaajankin. Sen sijaan vessan suurennusta en tiedä, että kenellekään olisi tehty. Yksi pariskunta pääsi kunnan asuntoon, kun pesutilat olivat alakerrassa. Tosin rouva siirty sitten dementiakotiin, kun miehensä ei onnistunut vahtimaan häntä jalkojensa vuoksi.Ano
Sotainvalidit ovat saaneet täysin uudistetun tai uuden kylpyhuoneen.
Valtion avustuksista.
Mikä heille suotakoon2lesken kirjoitti:
Ano
Sotainvalidit ovat saaneet täysin uudistetun tai uuden kylpyhuoneen.
Valtion avustuksista.
Mikä heille suotakoonKuka maksaa valtiolle avustuksia?
H.2lesken kirjoitti:
Hytin
Jos potilas on sairaalahoidossa, siellä kartoitetaan koko tilanne.
Kun potilas kotiutetaan, on jo siihen mennessä selvinnyt, mitä hän tarvitsee kotona.
Lääkäri viimekädessä antaa sitoumuksen.
Miehelleni tuotiin kotiin
Sähkösänky, patjoineen
Yöpöytä
Nostolaite/nostoliina
Rollaattori
Suihkutuoli
Muutettiin juuri siksi vanhustentaloon, kun siellä oli lähes kaikki valmiina.
Kunnanmies tuli tekemään pyörätuolia varten luiskat.
Talon pääoven eteen ja takaoven eteen terassille.
Kaikki nämä oli ilmaisia.
Olin omahoitaja, ilman palkkaa.Mihin täysin avustettava tarvitsei rollaattoria? Sillä pitää pystyä liikkumaan vaikkakin ohjattuna.
siilivain kirjoitti:
Mihin täysin avustettava tarvitsei rollaattoria? Sillä pitää pystyä liikkumaan vaikkakin ohjattuna.
siili
Ei mihinkään.siilivain kirjoitti:
Ja silti saitte sen turhakkeeksi😂
siili
Se oli miehelläni käytössä kotona ennen massiivista aivoverenvuotoa.
Hän käytti sitä myös sairaalassa.
Sairaalabakteeri iski ja vei täysin liikuntakyvyn ja myöhemmin koko jalan ja miehen.😩2lesken kirjoitti:
siili
Se oli miehelläni käytössä kotona ennen massiivista aivoverenvuotoa.
Hän käytti sitä myös sairaalassa.
Sairaalabakteeri iski ja vei täysin liikuntakyvyn ja myöhemmin koko jalan ja miehen.😩Elämä on....
- Anonyymi
Voi olla kuntakohtaista.
Tiedän muutaman tapauksen, joissa tarvittu helpotusta asumiseen. Mun tietojen mukaan rakennukseen asennettavat kamat ja muutokset menee asunnon omistajan piikkiin. Sitä en tiedä, miten vuokra-asuntoihin edes saa tehdä muutoksia, oletan, ei saa.
Laitoshoito ratkaisu, siellä kaikki härpäkkeet talon puolesta. Mun mielestä liian kauan himassa roikkuminen on typerää.
=DW=- Anonyymi
Asunnon omistaja saa kotitalousvähennyksen työn osalta verotukseensa. Jos kaksi asujaa, avustus molemmille, riippuen työpalkkojen määrästä.
Beng - Anonyymi
Laitoshoito on lakkautuslistalla ollut pitkään. Nykyään on palveluasumista ja kaikesta maksetaan erikseen. Toisekseen näihin jonotetaan ja paikkoja on rajallisesti.
Tämä rouva ei haluaisi pois kotoaan edes pariksi päiväksi. Ja hänen asiansa on onnistuttu järjestämään avustajien ja apuvälineiden avulla. Sukukin on mukana, mutta heilläkin on ikää ja omat työnsä ja perheensä hoidettavana. Anonyymi kirjoitti:
Laitoshoito on lakkautuslistalla ollut pitkään. Nykyään on palveluasumista ja kaikesta maksetaan erikseen. Toisekseen näihin jonotetaan ja paikkoja on rajallisesti.
Tämä rouva ei haluaisi pois kotoaan edes pariksi päiväksi. Ja hänen asiansa on onnistuttu järjestämään avustajien ja apuvälineiden avulla. Sukukin on mukana, mutta heilläkin on ikää ja omat työnsä ja perheensä hoidettavana.Laitoshoitoa ei kunnassamme ole ollut aikoihin.
Miten niin kaikesta maksetaan erikseen?
Kotona ilmeisesti kaikki on ilmaista.
Tai niin mummut jotenkin ajattelevat.
Ja mikä huoli ja murhe on aina omaisilla.
Mummut eivät koskaan halua kotoaan mihinkään "vaivaistaloon".
Se on iskostunut heidän päähänsä jostain menneiltä ajoilta.
Meilläkin oli muutama vuosi samanlainen ongelma.
Tulimme siihen tulokseen, jos mummu haluaa olla kotona, hän on.
Teimme voitavamme.
Loppujen lopuksi häneen iski kotona aivohalvaus.
Sattui olemaan porukkaa paikan päällä.
Mummu lanssiin, sairaalaan ja palvelukotiin.
Nyt hän on tyytyväinen.
Selvästi nauttii kun palvelu pelaa yötä päivää.
Joson siinä kunnossa että nosturilla nostetaan sängystä pyörätuoliin ei taida kävelyyn enää apuvälinettä tarvita. Henselihiss taitaa tuollon olla liian heppoinen ja ei tue siirrettävää tarpeeksi siirron yhteydessä.
- Anonyymi
Tämä rouva on tähän asti kävellyt kotonaan muutamia metrejä ja joskus on tarvittu nostajia, kun on päätynyt lattialle. Ylösnousu sängystä (ja joskus tuolistakin) on ongelma huonona päivänä. Tämä näkemäni nostin, jossa on selässä kainaloiden kautta nostoliina helpottaisi avustajan työtä ja olisi turvana, kun vessatuoli lykätään alle ja housut lasketaan.
Jos on tunkkisysteemi (ei sähköä), nostinta voi käyttää muuallakin kuten siirryttäessä pyörätuolista tavalliseen nojatuoliin.
Mutta sitä emme tiedä, vieläkö rouva kävelee tämän sairaalareissun jälkeen. Anonyymi kirjoitti:
Tämä rouva on tähän asti kävellyt kotonaan muutamia metrejä ja joskus on tarvittu nostajia, kun on päätynyt lattialle. Ylösnousu sängystä (ja joskus tuolistakin) on ongelma huonona päivänä. Tämä näkemäni nostin, jossa on selässä kainaloiden kautta nostoliina helpottaisi avustajan työtä ja olisi turvana, kun vessatuoli lykätään alle ja housut lasketaan.
Jos on tunkkisysteemi (ei sähköä), nostinta voi käyttää muuallakin kuten siirryttäessä pyörätuolista tavalliseen nojatuoliin.
Mutta sitä emme tiedä, vieläkö rouva kävelee tämän sairaalareissun jälkeen.Jos jaloissa on voimaa esim niin että kykenee seisomaan hetken kyseisen nosturin ja avustajan turvin siitä voi olla hyötyä. Muutoin täydellisempään nosteluun ja siirtoihin uskoisin tarvittavan tukevamopaa kannatusta kuin henkselimallin.
siilivain kirjoitti:
Jos jaloissa on voimaa esim niin että kykenee seisomaan hetken kyseisen nosturin ja avustajan turvin siitä voi olla hyötyä. Muutoin täydellisempään nosteluun ja siirtoihin uskoisin tarvittavan tukevamopaa kannatusta kuin henkselimallin.
siili
Miten olisi return?2lesken kirjoitti:
siili
Sanooko turneri mitään?Joo jos tarkoitat sellaista niinku nokkakärry niin joo 😁
- Anonyymi
Tämä rouva ei sitten palannut enää kotiin vaan sai pysyvän paikan kai palvelukodista. Käydessäni katsomassa ekaa kertaa, häntä siirrettiin useamman hoitaja voimin, ainakin molemmin puolin talutettiin ja rollakin oli käytössä.
En tiedä oliko kipulääkitystä lisätty vai kuinka, mutta viimeistä kertaa käydessäni ei enää tunnistanut minua. En ole ajatellut enää käydä katsonmassa häntä (kun ei enää tunnekaan).
Jonkinlainen kävelytuki(hissi) voisi tukea kävelyssä pyörtymisen varalta rollan lisäksi. Sen pitäisi mahtua ovistakin. Eikä saisi olla kovin painava, ettei vanhan talon lattia petä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631257- 1071203
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146906Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 75858
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109722- 58721
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103682- 43616
- 78601