Kerran viikossa miehen on saatava vetää känni, ja jokaiseen päivään kuuluu alkoholi. Mies ei osaa nykyisin edes poistua kotoa muualle kuin ystävilleen tai baariin muutamalle tai kännäämään. Sellaisia ystäviä tai läheisiä hänellä ei ole, jotka eivät käytä päihteitä. Oli sitten juhlapäivä, kesäpäivä, grillipäivä, ravintolapäivä, raskas päivä, hautajaispäivä, hääpäivä, hyvin suoriuduttu päivä, niin aina kipittää kauppaan ostamaan keskikaljaa vähintään muutaman, periaatteella "olen nämä ansainnut!"
Hän ei näe asiassa mitään ihmeellistä, sillä paskat housuissa möyriviin juoppoystäviinsä nähden käyttää alkoholia vähän, kun kerran on suurimman osan viikosta selvänä. Jankkaa minulle, ettei hänen muutamasta iltakaljasta ole haittaa kenellekään, mutta mielestäni hänestä tulee entistäkin herkkänahkaisempi ne juotuaan. Ikään kuin muutama olut toimisi buustina, että sitten kiukustuu mitättömän pienestä ja saa syyn lähteä ovesta raivoissaan vetämään totaaliset pers'kännit ja olla sitten taas päiviä vastaamatta puhelimeen. Syy on aina minussa ja siinä etten osaa puhua vittuilematta. Jos olen hiljaa ja nielen mielipiteeni keskittyen kotitöihini, sekin on väärin: "justjust! Mitä pahaa mä taas tein! On se nyt kumma **atana!! Huhhuh!"
Olen henkisesti aivan loppu miehen juomisen aiheuttamaan arjen epävakauteen, mutta kerta toisensa jälkeen annan miehen ryyppyreissut anteeksi toivoen että tulisi järkiinsä ja näkisi miten arvokas elämä hänellä ympärillään on. Hän on työtön, ja suurin osa työttömyyrahasta menee tupakkaan, vähintään aski päivässä, siihen vielä juopottelun rahoittaminen, taxikyydit ym.. Nyt osallistui ruokakuluihin 70€:llä ja räyhää kuinka kuluttaa vain murto-osan siitä. Ei ole viiden vuoden aikana hankkinut kotiimme mitään, perustellen sillä, että ei hän niitä ottaisi mukaansakaan eron tullen.
Nyt suree menehtynyttä äitiään ja pelkään, etten jaksa häntä kannatella hautajaisjärjstelyjen yli jos juo suruunsa viikko tolkulla. Toisaalta, olen maailman itsekkäin ihminen, jos nyt surun keskellä hänet hylkään, kun jo niin monta vuotta olen hänen oikkujaan jaksanut.
Hän ei näe asiassa mitään ihmeellistä, sillä paskat housuissa möyriviin juoppoystäviinsä nähden käyttää alkoholia vähän, kun kerran on suurimman osan viikosta selvänä. Jankkaa minulle, ettei hänen muutamasta iltakaljasta ole haittaa kenellekään, mutta mielestäni hänestä tulee entistäkin herkkänahkaisempi ne juotuaan. Ikään kuin muutama olut toimisi buustina, että sitten kiukustuu mitättömän pienestä ja saa syyn lähteä ovesta raivoissaan vetämään totaaliset pers'kännit ja olla sitten taas päiviä vastaamatta puhelimeen. Syy on aina minussa ja siinä etten osaa puhua vittuilematta. Jos olen hiljaa ja nielen mielipiteeni keskittyen kotitöihini, sekin on väärin: "justjust! Mitä pahaa mä taas tein! On se nyt kumma **atana!! Huhhuh!"
Olen henkisesti aivan loppu miehen juomisen aiheuttamaan arjen epävakauteen, mutta kerta toisensa jälkeen annan miehen ryyppyreissut anteeksi toivoen että tulisi järkiinsä ja näkisi miten arvokas elämä hänellä ympärillään on. Hän on työtön, ja suurin osa työttömyyrahasta menee tupakkaan, vähintään aski päivässä, siihen vielä juopottelun rahoittaminen, taxikyydit ym.. Nyt osallistui ruokakuluihin 70€:llä ja räyhää kuinka kuluttaa vain murto-osan siitä. Ei ole viiden vuoden aikana hankkinut kotiimme mitään, perustellen sillä, että ei hän niitä ottaisi mukaansakaan eron tullen.
Nyt suree menehtynyttä äitiään ja pelkään, etten jaksa häntä kannatella hautajaisjärjstelyjen yli jos juo suruunsa viikko tolkulla. Toisaalta, olen maailman itsekkäin ihminen, jos nyt surun keskellä hänet hylkään, kun jo niin monta vuotta olen hänen oikkujaan jaksanut.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eihän mies tapojaan paranna niin kauan kuin olet "kainalokeppeinä".
Järkipuhetta kai olenkin vailla. :(
En tiedä mikä olisi se viimeinen niitti, joka saisi jättämään tämän onnettoman suhteen, joka sairastuttaa molempia henkisesti ja fyysisesti. Roikun liikaa niissä pienissä hyvien hetkien välähdyksissä, joita ei nykyisin montaa vuodessa ole. Selkärankaa kasvattaessa...
Sepä se, kun rakkautta miestä kohtaan on jäljellä. Sitä toivoo ja uskoo loputtomiin miehen muuttavan tapojaan.
Jos ei nalkuta miehen juomisesta, niin sekin voi pistää miehen ajattelemaan ettei välitä. Ainakin minuun kolahti se, kun vaimo ei enää välittänyt siitä että olen yöt poissa ja kavereiden kanssa kaljoilla. Tuli sellainen tunne että on itse laitettava jarrua. Sellaisessa kaveriporukassa jossa kaikki käyttää alkoholia on lopettaminen aika vaikeaa, ellei ole niin hyvää syytä lopettaa alkoholin käyttö että he sen uskovat. Joskus kun halusi lopettaa, niin kaverit vaan sanoi että älä nyt. Mie kerroin tulevani kipeäksi jos en lopeta. On myös kavereita jotka tuntevat itsensä huonoiksi, jos toinenkin ei ole kännissä ja he haluavat ettei itse säätele omaa alkoholinkäyttöä, vaan että toinen on kännissä.