Kuusamon lantalaiset tarviiko yhä porovaivaisapua?

Anonyymi

Aalunpitäen 100 vuotta sitten, kun Suomi itsenäistyi, maaseudulla ja etenkin pohjoisessa toimeentulomuodot olivat aika olemattomia. Poronhoito toi siihen jotain toimeentuloa tai ainakin ruokaa perheille. Poronhoitolaki lienee säädetty tuolloin eduskunnassa, jolloin olot maassamme olivat jokseenkin epätasa-arvoiset muuhun Suomeen nähden. Myöhemmin kainuulainen kansanedustaja ns Hallan ukko vaati poronhoidon sallimista myös Kainuun ja Koillismaan lantalaisille köyhyyden lieventämiseksi. Noista ajoista maailma on suuresti muuttunut, eikä nyt voimassaoleva poronhoitolaki ole vuosikymmeniin enää vastannut alkuperäistä tarkoitustaan ja on aiheuttanut suurta kärsimystä ja toimeentulomenetyksiä muulle väestölle, porollisten kustannuksella. Poronhoitolaki on torso, mutta onnistunut kaikissa valtaus- ja salailuyrityksissä mitä se sisältää. Valvontajärjestelmä (avi) ei toimi, poliisi ei puutu eikä kirjaa rikoksia. Sanktioita ei tunneta, ei myöskään minkäänlaista vahingonkorvausvelvoitetta. Miten tämä voi olla edelleen mahdollista sivistysvaltiossa nimeltä Suomi? Lainsäätäjät eivät ole ajantasalla, eivätkä he tunne alaa. He luottanut ns maksettujen tutkijoiden tutkimustuloksiin, kun heillä ei ole omaa faktatietoa asiasta. Keskustapuolue on hallinnoinut alaa yli sata vuotta muun väestön kustannuksella eikä poronhoitoala tässä muodossaan ole enää vuosikymmeniin ollut oikeasti tarpeellinen lantalaisten toimeentulomuoto, vaan se edustaa käytännössä laillista verottomilla korvauksilla kikkailua ja valvotajärjestelmän heikkoutta. Myös alan lainrikkomukset on totta ja perustuslainvastaisuus on todettu jo aiemmin.

2

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihme touhuu Kuusamossa. Luulis laki löytyvän poron hoitoonkin. Saako virkavalta ilmaisia paisteja vai onko muita suhteita kun eivät rikoksia hoida? Villin lännen meininkiä. Voisikos tuota poron kasvatusta harrastaa etelässäkin. Kun on tuo maatalous nykyään ajettu alas, niin olis laitumia tyhjillään pelloilla. Poronlihan hintakin vähän tippuis kun olis kilpailua.

    • Anonyymi

      Porot tarhaan kuusamossa ei ole jänkiä,ne ei kuulu toisten viljelyksille eikä pihoille täytys saada laki ampua oman pihapiirissä viljelyksillä olevien poroista laillisesta ampumisesta ,ilmoitus poliisille poromies käy hakemassa poron pois.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe