Kivaa selvinpäin

Lopetin joskus alkoholin käytön, vakken sitä hirvittävästi ennenkään käyttänyt. Kuitenkin aina juhlimiseen ja hauskanpitoon liittyi ennen alkoholi. Kaikki ystäväni käyttävät alkoholia ja jotkut vähän reilumminkin. Nykyisin ei tule kutsuja saunailtoihin, eikä pyydetä kaljoille. Ei oikeastaan syntymäpäivillekkään ja kun kävin paikallisessa kuppilassa, missä usein tuli olutta siemailtua, niin kuulin sanottavan minusta etten enää ole hauska, enkä tarjoa kaikille drinksuja. Saan kyllä aikani kulumaan, mutta en osaa ajatella kuinka voisi rentoutua ja pitää hauskaa samoin kuin ennen.

10

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ne ystävät ovat vääriä. He kadehtivat sitä että olet päässyt viinasta eroon. Heitä jotenkin näkemisesi syyllistyttää. On aika tyypillistä heikkoluontoiselle ihmiselle, nyt luulevat että sinä pidät itseäsi heitä muita parempina. Jos juuri heitä samoja kavereita haluat edelleen kavereinasi pitää, sinun pitäisi ottaa asia reilusti puheeksi ja kertoa ettet väheksy alkoholin käyttäjiä ja teit päätöksesi pelkästään itsesi tähden. Tai sitten - vaihda kaverit.

      • Oikeastaan minä en kaipaa enää sitä seuraa, muuta kuin että jonkun sanan vaihtaa, eivätkä hekään tunnu kaipaavan enää minunkaan seuraani. On vaan hyvin vaikea etsiä sellaista, millä rentoutuisi ja pääsisi vähäksi aikaa irti kaikesta.

      • Anonyymi

        Minä en ole lopettanut mutta keksin keinoja että pysyn kohtuudessa. Paras on se että kiinnostuu porukoista, joissa ollaan selvinpäin. Erilaiset seuramatkat, patikointimatkat, joissa muutama ottaa mutta suurin osa ei. Tai seurakunnan tilaisuudet. Siellä on mm. miestenilta, saunotaan, syödään iltapalaa ja jutellaan.
        Mutta jos sinua ei seura rentouta, niin sitten onkin vaikeampaa. Joskus kotona tulee olo, ettei oikein mihinkään pysty keskittymään, sellainen levoton. Luulen että se on joko stressiä tai turhautumista, josta pitäisi jotenkin rentoutua. Liikuntakaan ei aina auta, vaikka sillä purankin monta stressiä. Uimahalli on yksi rentouttaja, siellä voi myös lauteilla muutaman jutun heittää. Kotona yksin ei saunominen kiinnosta. Äänikirjoja joskus kuuntelen, niissä joutuu keskittymään muuhun kuin tunteisiinsa. Toivottavasti löydät jonkun joka sekä kiinnostaa että rentouttaa. Kyllä alkoholin avulla rentoutuminen on mukavaa juuri silloin kun sitä ottaa, mutta seuraavana päivänä ole kuitenkin levoton, eli ihan niin kuin jokaisen kemiallisen ilon jälkeen pitää saman verran kärsiä, enkä tarkoita krapulaa. Toivoisin että pystyisin itsekin lopettamaan kokonaan, vaikka sitten kärvistelisin stressissä ja levottomuudessa joitakin aikoja, kun vain jaksaisin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mulle ei tavallaan lopettaminen ollut mitenkään ongelmallista, kun ympäristön paine loppui. Eipä tällä paikkakunnalla tai lähipaikkakunnillakaan ole esimerkiksi tanssipaikkoja 50 ikäisille henkilöille jossa ei tarjoiltaisi alkoholia. karaokessakin on aikamoinen kynnys selvinpäin. Täytyy pähkäillä jotakin, sillä eihän tässä vielä aika lopu.

    • Anonyymi

      Olet huonoa juopotteluseuraa.

      Kait kyseessä vain käänteinen reagointi, liikaa dokaavilla alkaa myös olemaan pulaa kavereista. Sä kai et enää ole samanhenkinen, kuin muut. Eti samanhenkistä seuraa itelles.

      Mulla on juu suunnalleen absolutisti kamuja, mutta ei niistä haittaa ole kaljalla käydessä, ne vaan seuraa, kuten kuka muu tahansa. Vaikka ite dokailenkin, ite en viitsi kovin kännijengiä katella.

      Sekin, ehkä käyt vääränaisissa paareissa, jostain muualta voit löytää sopevampaa seuraa. Ei tollasen jutun kuitenkaan pitäis vaikuttaa ihmissuhteisiin.

      =DW=

    • Anonyymi

      Ilo ilman viinaa on teeskentelyä, mutta suru sen puutteessa syvää ja aitoa.

    • En minäkään hirveesti juo, kun siitä tulee kaamee kankkunen :(

    • Anonyymi

      Kiitos rohkeasta, hienosta avauksestasi, Neweri,
      sinä olet sellainen, josta vanhempasi voivat olla ylpeitä!

    • Anonyymi

      Ei ole ollut kankkusta kymmeniin vuosiin. Viimeksi otin perjantaina pörssien laskun kunniaksi. Laitoin yuotupin musiikkia ja otin langattoman luurin ja menin ulkopaikalle yhdelle niistä ja kuuntelin tulee musiikkia mistä pidän. Kyllä tekniikkan kehitys jatkuu ex autossa ei puhelimeen tarvitse koskea.

    • Anonyymi

      50 apinat Suomessa en olisi uskonut.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      33
      1461
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1135
    3. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      43
      1033
    4. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      105
      1028
    5. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      68
      825
    6. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      117
      795
    7. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      789
    8. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      42
      786
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      60
      696
    10. Olet sinä ihana

      Muttei sua taida kiinnostaa muu kuin sun työ:(
      Ikävä
      29
      685
    Aihe