Vasemmiston veripunalippu, omaa kansaa vastaan

Anonyymi

Punaisella värillä SDP haluavat korostaa olevansa sosialisteja.

Punaista lippua käytettiin kapinan tai vallankumousyrityksen vertauskuvana, mistä lippu periytyi vähitellen työväenliikkeeseen sosialistien ja myöhemmin kommunistien vertauskuvaksi. Ensimmäisen sosialistisen valtion, Neuvosto-Venäjän ja sittemmin siitä muodostuneen Neuvostoliiton lipun värit olivat punaiset. Myös Kiinan kansantasavallan lipun väri on punainen.

Kommunistit heiluttelee samaa veripunaista lippua.
SDP kohdalla se lipun väri kongretisoitui 60000 Suomalaisena vainajana, jota 1918 punakapina aiheutti.

Sosiaalidemokraatteja edes jotenkin pahoittelemaan puolueen ryhtymistä vallankumoukseen tammikuussa 1918. Ei ole edelleenkään kuulunut anteeksi pyyntöjä toiminanstaan 1917 ja 1918.

Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.
Suomen sisällissota käytiin keväällä 1918. Sota alkoi 27. tammikuuta ja loppui 15. toukokuuta.
– Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta. Stalin näistä vähän välitti, kun kävi vielä marraskuussa 1917 SDP puoluekokouksessa innostamassa demareita aseelliseen kapinaa, lupasi Bolsevikkien tuen sille, ja aseita siihen lupasi, joita sitten tulikin Venäjältä junalasteittain.

60 000 uhria koostuu sisällissodassa Suomessa surmansa saaneista noin 37 000 ihmisestä ja Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.

Miksi Sdp ei käytä Antti Rinteen johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.
– Oli hirveä rikos puolueelta, joka oli keskeisesti mukana vuodessa 1905, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.

9

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Riistokapitalistit saavat nyt huutia. Ja maksavat kanssa. Siitäkös nyt meteli alkaa, kun köyhiä ei enään rääkätä hengiltä.

    • Anonyymi

      Omaa etujasiko halveksit, hyvinvointi valtion saavutuksista, et olisi ilman niitä mitään ressukka, ellei korruptiolla ja suhteilla siihen päässyt !?

    • Anonyymi

      Hienosti on vasemmisto hoitanut hommat. Koko hyvinvointi on vasemmiston aikaansaannos. Se näkyy parhaiten Rutosin SDP:n yli 50 vuoden valtakautena. Ruotsi oli maailman paras maa. Kunnes sitten oikeisto sen pilasi tulemalla valtaan vuonna 1978.

      Mitä tulee kansalaissotaan. Venäjän vallankumous jätti Suomen tyhjän päälle. Ei sotaväkeä, ei poliisia. Ne virkamiehet, papisto ja aateliset halusivat jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin Tsaarin alla. Otetaan vain kuningas tilalle Saksasta.

      Kumpikin puoli aloitti kansanjoukkojen pystyttämisen sillä verukkeella, että "järjestystä pitää valvoa". Kumpikaan kaarti "suojeluskunnat" tai "punakaarti" ei ollut sen oikeutetumpi pitämään tätä järjestystä.

      Poliittiset uudistukset jäi tekemättä.

      Sota oli lähes väistämätön.

      • Anonyymi

        Koskaan ei ole "väistämätöntä" ryhtyä summittaiseen aseelliseen terroriin, kuten punikit tekivät joulukuussa 1917 hävittyään äänestyksen Suomen itsenäisyydestä. Valtiopetokseen yllytys ja sisällissodan aloitus ei ole väistämätöntä.
        Punkit aloittivat sisällissodan 1918 , vaikka sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa lainsäädäntöä oli jo tulossa.
        Asevelvollisuudesta kieltäytyneissä on paljon vasureita. Samaan aikaan on poltettu sotilaspasseja ja veripunalippujen kanssa huuhdeltu rauhanliikkeen puolesta "Mi za Mir".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koskaan ei ole "väistämätöntä" ryhtyä summittaiseen aseelliseen terroriin, kuten punikit tekivät joulukuussa 1917 hävittyään äänestyksen Suomen itsenäisyydestä. Valtiopetokseen yllytys ja sisällissodan aloitus ei ole väistämätöntä.
        Punkit aloittivat sisällissodan 1918 , vaikka sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa lainsäädäntöä oli jo tulossa.
        Asevelvollisuudesta kieltäytyneissä on paljon vasureita. Samaan aikaan on poltettu sotilaspasseja ja veripunalippujen kanssa huuhdeltu rauhanliikkeen puolesta "Mi za Mir".

        Haluttomuus ihmisen tappamiseen on hieno kannanotto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluttomuus ihmisen tappamiseen on hieno kannanotto.

        Varhaisemmista sosialisteista Pancho Villa allekirjoittaisi tämän, säyseät vangit oli helppo ampua jonossa 3 tai 4 kerralla aamusten säästämiseksi.


    • Anonyymi

      Minusta sosialismin punainen lippu on kaunis symboli ihmisen puolesta.

      • Anonyymi

        Rakkain terveisin suomen sosialisteille, Stalin


      • Anonyymi

        Tuskan-punainen jotenkin pukee sosialismia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe