Käräjäoikeuden päätös pesänjakajasta Perustelu?

Vähemmistön suoja perustelu pesänjakajan ja pesänselvittäjän valintana. kärjäoikeuden notaari sanoi, että ei voi enään olla puolueeton ja antoi
puolueellisen pesänjakajan. Meitä on 5 ihmistä, jotka joutuu matkustamaan
kauas toiselle paikkakunnalle ja majoittumaan hotelliin ja taistelemaan
puolueellista pesänjakajaa vastaan. Toki teemme rikosilmoituken hänen suljetusta/lopetetusta sähköpostista mistä asia aikaisempien asioiden
kohdalta kait ilmenee ja silloin se olisi vielä petos. Lisäksi valittu pesänjakaja
on vielä kalliimpi hinnaltaan ja pesän varoja haaskataan todella surutta.

Toki nyt viivyttäminen auttaa kaikin keinoin, kun se on ilmaista. Siis pesässä
on yksi varas ja joka yrittää kaikin keinoin varastaa toisten osuutta myös
testamenttia vastaan joka on jo vahvistettu. Muilla keinoilla ja hakea
maata itselleen esim.perunkirjoitus hintaan 90%:in alennuksella.
Sekä tutkituttaa tilit aina 40 vuotta ja laskea niistä maksettuja rahoja
ennakkoperinnöiksi muille, kun itse on saanut käteistä, Kun asui vieressä.
Vaatii meitä sitten kertomaan mitä rahoilla on tehty ?

Olen ilmoittanut oikeuteen, että en hyväksy käräjäoikeuden päätöstä
asiasta ja haluan valittaa ... Hovioikeus on kait toinen tuomari ja saamme
mekin vähän vähemmistön suojaa puolueellista asianajajaa vastaan.

Lisäksi jos ottaisimme omat asianajat, niin hinta taitaa olla hotelleineen
aika hulppea? Eli sekin mahdollisuus vietiin syrjäisellä sijainnilla, jossa
ei ole edes jaettavaa kuolinpesää, vaan yli 400 kilometriä siitäkin. Lisäksi
hänen varas miehensä on kait junaillut kaikki asiat valmiiksi? Ne ei hyväksy
myymistä ja rahojen jakoa testamentin mukaan, vaan saada lohkottua ja
varastaa maata halvemmalla hinnalla, vaikka myytäessä saisivat ostaa
sitä rahalla, siis varastaa. Meidän muiden ei kait myöskään tarvitse jakaa
osuuttamme ja voimme pitää sen yhtenäisenä ja myydä yhdessä.

Perusteluja oli liuta valheita ja panetteluja heidän pesänjakaja
hakemuksessa ja todella loukkauksia vanhempia ja monia kohtaan
Asun ulkomailla ja ei ole kovin helppo hoitaa asioita. Säälittävä ote
hänen valheestaa oli, että Isä ja äiti on yrittänyt tappaa hänet useita
kertoja ja hän on selviytynyt, kun oli sitkas.. Ja sitä rataa ja sitten päätös,
että " Vähemmistön suoja " Puolueellisen pesänjakajan suhteen... Ja ne
usko siellä oikeudessa. Jopa, että äidillä on aika erikoinen naimisiin meno
aika ja oli jo raskaana ja kenelle ja siksi häntä on riistetty!

Mitä Neuvoja?
498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pesänjakaja on puolueellinen vain jos hän on edustanut jotain osakasta aikaisemmin. Muutoin ei.
Sun perusteluissa ei käy ilmi että millä tavalla jakaja on puolueellinen?

Äänestä
  • Meidän muiden pitää majoittua hotelliin kalliilla kustannuksilla.
    Muualla Meillä on isämme talo ja majoitus jo muutenkin vaikka
    sukulaisissa. Jo yksi hyvä esimerkki. Ja varmasti on puolueellinen
    ja käynyt asiat läpi, sen voin taata jo tässä vaiheessa mitä voin tietää.

    Perustelu: Vähemmistön suoja. Ei mikään ihan tavallinen perustelu?

    Äänestä

Kirjoitat hiukan kömpelösti etkä anna paljon tietoja, joten ulkopuolisen on vaikea muodostaa kuvaa tilanteestanne. Millä tavalla tuo yksi osakas on käräjäoikeuden mielestä 'vähemmistöä'? Onko hän toisen isän tai toisen äidin lapsi kuin te muut olette? Jos yksi ei halua myydä ja muut haluavat, mikä estää teitä myymästä sille yhdelle osuuksianne? Tietysti hän haluaisi kaiken ilmaiseksi, niinhän se aina menee, että yksi haluaa, mutta jos te muut olette yksimielisiä ja opettelette ilmaisemaan asianne paremmin kuin sinä teit aloituksessasi, ehkä saatte asian järjestymään. Ei ole kenenkään etu, ei edes sen yhden ahneen, lihottaa sianajajia vanhempienne perinnöllä. Haaskalinnut kyllä aina haistavat riitaisan pesän hajun ja osaavat juonitella, pitkittää, rahastaa, venkoilla ja taas rahastaa. Riitaisan tekee pesästä jo yksikin vastarannan kiiski. Jos perikunnan asioita voisi hoitaa enemmistön äänestyksellä, monen pesän jako voisi sujua helpommin. Näin ei kuitenkaan ole Suomessa. Jokaisella perillisellä on laillinen oikeus pitkittää ja vatkutella ja vaatia, mitä mieleen juolahtaa.

Meillä sianajaja vei kolmanneksen pesän arvosta, vaikka kolmestatoista perillisestä vain yksi oli itsekeskeinen rohmu.

Jeesus tulee pian. Jokainen kristitty pääsee ylöstempauksessa pois vaivanajan alta, ja ne, jotka jäävät tänne, eivät saa nauttia maallisesta omaisuudesta pitkään. Saattaa olla, että omistamisen oikeus poistetaan maailmanlaajuisesti. Maansa ja mantunsa voi menettää myös sen väkivalta-aallon seurauksena, joka ylöstempauksesta luultavasti seuraa. Ei kannata panna uskoaan maallisiin kiinteistöihin, tai metsään mennään. Kootaan omaisuutta taivaaseen. Entä, jos te epäitsekkäät lahjoittaisitte osuutenne jollekin hyväntekeväisyysyhteisölle, jolla on mahdollisuudet pistää kampoihin yhdelle 'vähemmistön' edustajalle. Voisitte sitten seurata huvittuneina vierestä.

Voimia teille, ja viisautta. Narsismi ja ahneus ovat oma pahin rangaistuksensa, ainakin sitten viimeisellä tuomiolla.

Äänestä

Pitää paikkansa ja tämä "vähemmistön suoja" on todella ihmeellinen
perustelu. Hän on yksi lapsi, mikä ei halua myydä yhdessä maita ja
ostaa korkeimpaan hintaan jos haluaa näin. Eli hänestä tuli vähemmistö,
koska hänen miehensä haluaa varastaa hänen kanssa. Kaikki myynti
järjestelyt on avoimia ja kaikissa varataan mahdollisuus pesän osakkaille
oikeus ostaa maata mistä hän haluaa ja mitä hän haluaa, mutta markkina
hintaan. Perinnön jättäjällä on myös testamentti ja kaikki on sen hyväksyneet.

Lisäksi käräjäoikeuden kummallinen tuomia, että vaikeutetaan meidän
muiden mahdollisuutta osallistua tasapuolisesti kokouksiin, joita tämä
vähemmistö on jo uhannut tulevan monia, eli kiristää sillä enemmän tämä
vähemmistö. Eli yksi seitsemästä perinnön saajasta. Tarkoittaa matkoja
ja vuorokautta hotellissa ainakin. kaikille muille.

Toki jumal**** valitan ja onhan meidäkin vähemmistöllä oikeutemme?
Miten niin varastaa... Jos hän ei suostu myymään meidän kanssa maita
ja vaatii meitä vielä lohkomaan ja jakamaan meidäkin osuudet ja me muut
ns. vähemmistö nyt emme voi myydä meidän vähemmistön osuuksia
yhdeessä. Eli hän kiristää kuluilla ja puolueellisella asianajalla joka on
hänen paikkakunnaltaan... vielä... mitä voimme odottaa???

Valitamme hoviin päätöksestä ja ilmoitin jo kärjäoikeudelle ja tuomarille,
että ei todellakaan hyväksytä päätöstä. Notaari oli soittanut yhdelle
meistä aikaisemmin ja sanonut, että hän ei voi enään olla puolueeton.
Saimme nähtäväksi hänen hakemusken... WOW.. mitä valheita täynnä.
Ne oli uskonut. Tämä vähmmistö oli kait pohjautunut, siihen, että hän
epäili myös, että hänellä on toinen isä. Sitten kaikkea pask****

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vähemmistön suoja perustelu pesänjakajan ja pesänselvittäjän valintana. kärjäoikeuden notaari sanoi, että ei voi enään olla puolueeton ja antoi
puolueellisen pesänjakajan. Meitä on 5 ihmistä, jotka joutuu matkustamaan
kauas toiselle paikkakunnalle ja majoittumaan hotelliin ja taistelemaan
puolueellista pesänjakajaa vastaan. Toki teemme rikosilmoituken hänen suljetusta/lopetetusta sähköpostista mistä asia aikaisempien asioiden
kohdalta kait ilmenee ja silloin se olisi vielä petos. Lisäksi valittu pesänjakaja
on vielä kalliimpi hinnaltaan ja pesän varoja haaskataan todella surutta.

Toki nyt viivyttäminen auttaa kaikin keinoin, kun se on ilmaista. Siis pesässä
on yksi varas ja joka yrittää kaikin keinoin varastaa toisten osuutta myös
testamenttia vastaan joka on jo vahvistettu. Muilla keinoilla ja hakea
maata itselleen esim.perunkirjoitus hintaan 90%:in alennuksella.
Sekä tutkituttaa tilit aina 40 vuotta ja laskea niistä maksettuja rahoja
ennakkoperinnöiksi muille, kun itse on saanut käteistä, Kun asui vieressä.
Vaatii meitä sitten kertomaan mitä rahoilla on tehty ?

Olen ilmoittanut oikeuteen, että en hyväksy käräjäoikeuden päätöstä
asiasta ja haluan valittaa ... Hovioikeus on kait toinen tuomari ja saamme
mekin vähän vähemmistön suojaa puolueellista asianajajaa vastaan.

Lisäksi jos ottaisimme omat asianajat, niin hinta taitaa olla hotelleineen
aika hulppea? Eli sekin mahdollisuus vietiin syrjäisellä sijainnilla, jossa
ei ole edes jaettavaa kuolinpesää, vaan yli 400 kilometriä siitäkin. Lisäksi
hänen varas miehensä on kait junaillut kaikki asiat valmiiksi? Ne ei hyväksy
myymistä ja rahojen jakoa testamentin mukaan, vaan saada lohkottua ja
varastaa maata halvemmalla hinnalla, vaikka myytäessä saisivat ostaa
sitä rahalla, siis varastaa. Meidän muiden ei kait myöskään tarvitse jakaa
osuuttamme ja voimme pitää sen yhtenäisenä ja myydä yhdessä.

Perusteluja oli liuta valheita ja panetteluja heidän pesänjakaja
hakemuksessa ja todella loukkauksia vanhempia ja monia kohtaan
Asun ulkomailla ja ei ole kovin helppo hoitaa asioita. Säälittävä ote
hänen valheestaa oli, että Isä ja äiti on yrittänyt tappaa hänet useita
kertoja ja hän on selviytynyt, kun oli sitkas.. Ja sitä rataa ja sitten päätös,
että " Vähemmistön suoja " Puolueellisen pesänjakajan suhteen... Ja ne
usko siellä oikeudessa. Jopa, että äidillä on aika erikoinen naimisiin meno
aika ja oli jo raskaana ja kenelle ja siksi häntä on riistetty!

Mitä Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu