Paljon puhetta EU vaalien aikaan kuinka

Anonyymi

Suomalaiset tulee sijoittumaan korkeille paikoille.
Vaan miten kävi Ranska ja Saksa johtaa EU:ta niin
kuin ennenkin.Isot maat sanelee mitä tehdään ja
Suomi -neito on mallioppilas suomimepit suostuu
kaikkeen.
Kalliiksi tulee olemme nettomaksajia.

15

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EU on pienen suomen tuho, kymmeniä tuhansia ainaiselätettäviä.

      • Anonyymi

        Meinaatko, niitä isokenkäisiä porvareita, jotka maksavat suhteellisesti vähemmän veroja kuin tavalliset talliaiset. Persut ovat rahaeliitin hyysäreitä.

        Halla-ahon hörhöpersut tukivat Sipilän hallituksen hallintarekisterilakia jopa opposiossa ollessaan. Valtamedia oli hiljaa tästäkin asiasta. Veropakolaiset ja rötösherrat kiittävät persuja.

    • Anonyymi

      Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että nuolaistaan ennen kuin pipahtaa. Se näkyy urheilusta politiikkaan ja kodeista työpaikoille. Meillä eletään jonkinlaisen toiveajattelun varassa, eikä myöskään pidä unohtaa probakandaa jolla haetaan tietysti jotain yli-ihmiseen verrattavaa.

    • Suomi on saanut eu:sta elintarvikeviraston, voi pahus, taisi mennäkkin italiaan, pääministeri lipponen oli tekemässä itsestään eu-presidenttiä, huijaten Suomalaisia äänestäjiä, KOSKA EU- presidenttiä EI OLE OLEMASSAKAAN. kyllä noistakin valheista jonkin sortin vastuuta kuuluisi kantaa. vai mitä tähän sanoo eu-vasuri ja eu-pösilö

      • Anonyymi

        Kysypä välillä persujen oppositiokamuilta, eu-kokkareilta. EU on kapitalistien luomus. Kokkarit ovat paljon EU-myönteisempiä kuin vassarit, mutta ethän sinä likinäköinen sitä tajua. Kannattaisko ottaa pää ulos sieltä porvarien ja persuporvarien perperistä.

      • Anonyymi

        Milloin "tarkkanäköinen" vaihdat nimimerkkisi itseäsi paremmin kuvaavaksi likinäköiseksi?

        Kannattaisi katsoa kriittisesti myös Hallaa-ahon persujen touhuja. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysypä välillä persujen oppositiokamuilta, eu-kokkareilta. EU on kapitalistien luomus. Kokkarit ovat paljon EU-myönteisempiä kuin vassarit, mutta ethän sinä likinäköinen sitä tajua. Kannattaisko ottaa pää ulos sieltä porvarien ja persuporvarien perperistä.

        EU on VIHERVASURIEN aikaansaannos, tutki historiaa VIHERVASURIT on entiajan taistolaisia ja SKDL:läisiä Tämä toinen vasemmistosiipi MYYTIIN RKP:lle Claes Andersson perusti vasemmistoliikkeen ja ruotsalaistaustaisena myi vallan RKP:lle. saaden ministerivirkoja , kuin perintonä tämä li jatkaa vihervasemmiston Suomea tuhoavalla linjalla ministerinpaikka heltiää AINA noin 7-8 prosentin kannatuksella.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Hölinöissäsi ei ole alkuunkaan tolkkua, Likinäköinen.

        EU on lähtenyt alunperin OIKEISTON/KAPITALISTIEN luomuksena 50-luvulla, jolloin perustettiin hiili- ja teräsyhteisö. Osa sosialisteista/demareista on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä EY/EU:ta. SKDL aikoinaan vastusti kiihkeästi Suomen EY-jäsenyyttä, kun taas kokoomuslaiset kannattivat.

        Nykyisessä vasemmistoliitossa ei enää montaa taistolaista ole puolueen jatkuvasti nuorentuessa. Mielipide EU:sta jakaa vassareita. Nykyisin suurin osa lienee EU-myönteisiä, osa EU-kriittisiä tai jopa EU-vastaisia, kuten Esko Seppänen.

        Kokoomus on Suomen EU-myönteisin puolue pikkupuolue RKP:n lisäksi. Milloinkahan alat arvostella porvarikamujasi kokkareita, arvoisa Likinäköinen?

        Unohda jo persujen mantrojen toistaminen ja ota selvää asioista, Likinäköinen.

        Lopeta itse hölinät , jälleen aivan pokkana päästelet jostakin hiiliyhtiöistä 50-luvulta. Muutamat ss-natsit, jotka hurahtivat kasvisruokiin olivat vihreänliikkeen alkuperäiskansa, häpeällistä eikö totta.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Lopeta itse hölinät , jälleen aivan pokkana päästelet jostakin hiiliyhtiöistä 50-luvulta. Muutamat ss-natsit, jotka hurahtivat kasvisruokiin olivat vihreänliikkeen alkuperäiskansa, häpeällistä eikö totta.

        No minua ei kiinnosta vihreäliike, vaan tosiasiat eikä mikään mutuilu, arvoisa Likinäköinen.

        Lue enemmän, luulet vähemmän.

    • Hei vaan eu-kommunisti 2000-luvun alussa kirjoitin muutamalle mepille, ja kerroin , ettei BRYSSELISSÄ OLE YHTÄÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMOA, tajuatko eu-populisti EI YHTÄÄN , VIHERPIIPERTÄJÄ MEPIT PASKOI SUORAAN KANAALEIHIN, ei mitään vastausta, ei mitään uutista ylessä,, ei missään VUONNA 2008 tai 9 kanaaliin paskominen loppui "kremlin"alueelta, voi teitä aivopestyjä, Olisitko tuominnut tai paheksunut hautalan ja hassin kanaaliin paskomisen, jos silmäsi ja mailmankatsomuksesi olisi sen kaltainen, että pystyy jotain muuta kuin ylen eu-probakandaa vastaan ottamaan. En luovu , koska epäilen eu-pösilön ottavan sen välittömästi käyttönsä, se siitä.

    • Ei huoli vaatettaa, saattaa olla, että uusin, ja niipä teinkin. Kysyn MIKSI EI tämä raivoava ruotsalaisteini meuhkaa brysselissä ja vaadi , saksan ,hollannin ja belgian kanaleihin paskomiselle välitöntä loppua, Jumalauta pannaan raivoava teini töihin, että saa aikaiseksi edes 1% siitä mitä tarkkanäköinen, En kiistä enkä väitä, että olisin "kremlin" kanaliin paskomisen rajoittanut, mutta läheltä se liippaa, ainakin se oli jonkin sortin herätys. Toki arvostelen HALLA-AHOA jos hän töpeksii, Sellaista en ole MESTARISSA havainnut, Kanaliin paskominen kin oli ennen MESTARIN menoa "kremliin" joten kuten kunnossa.

      • Anonyymi

        Kannattaisi ainakin unohtaa tuo lapsellinen "Mestarista" hölöttäminen, arvoisa Likinäköinen.

        Mites tuo hallintarekisterilaki, joka mahdollistaa omistusten ja rötöstelyjen piilottamisen, rötöstelyn ja veropakoilun. Persut tuki Sipilän hallituksen esitystä. Ainoastaan KOLME persujen poliisikansanedustajaa vastusti. Olipa isäm maallista. Harha-aho touhuili samoihin asioihin omiaan Brysselissä, joten sen mielipidettä en tiedä. "Rötösherrat kiikkiin", vaati SMP. Persut ei vaadi.

        Kummasti se aihe taas muuttui kanaliin paskomisesta , mentiin heittämällä hallintorekisteriin ja joihinkin poliseihin, ilman pienintäkään aasinsiltaa, vedä nyt eu-populisti purkki ruotsalaista HAPANsilakkaa, niin olisit väkevä, mutta et toki muuten kuin hajultasi.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Kummasti se aihe taas muuttui kanaliin paskomisesta , mentiin heittämällä hallintorekisteriin ja joihinkin poliseihin, ilman pienintäkään aasinsiltaa, vedä nyt eu-populisti purkki ruotsalaista HAPANsilakkaa, niin olisit väkevä, mutta et toki muuten kuin hajultasi.

        No minä en ole alunperinkään kirjoittanut mistään paskavesistä. Tiedätkö sinä edes mikä on hallintarekisterilaki, Likinäköinen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2931
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      37
      2899
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      62
      1459
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe