Elämme ajassa, jossa äänestyspäätös on helppo.
Se on joko globalistinen maailmanhalaus tai kansallisvaltio Suomi.
Helppo valinta. Kaikki muut puolueet jatkavat EU:n käskemällä linjalla lassoten maahan kaikki, jotka vaan Suomeen saa houkuteltua, vaikka lainarahalla, kun taas PS laittaa rajat kiinni.
Katsokaa mitä tapahtuu Lontoossa. Puukotuksia aivan järjettömästi.
Katsokaa mitä tapahtuu Berliinissä. Mieti tätä hetki. Yhdessä saksan kaupungissa, siis yhdessä, tulee päivittäin yli 20 poliisia vakavasti pahoinpidellyksi.
Miettikääs sitä kadulla liikkuvaa porukkaa, jolla EI ole voimankäyttövälineitä!
Ajatelkaas uudelleen. Poliisin vyöllä roikkuu pistooli, lamautin, tellu ja heillä on kevyet suojaliivit ja muutoinkin suojaava varustus. Heitä pistetään sairaalakuntoon yhdessä kaupungissa yli 20 joka päivä. Toivottavasti kertaus auttoi hahmottamaan, kuinka sairaaksi on elo saksassakin mennyt sen jälkeen, kun tärytäti päätti tuhota Saksan. Uskallatko ajatella mitä Ranskassa tapahtuu? Siellä kansa osoittaa mieltä kaduilla yli 30:nettä viikkoa, vastustaen väestönvaihtoa. Täällä eliitin megafoni ylenanto valehteli mielenosoitusten alussa ( huom, siten alkoi uutispimento), että ihmiset osoittavat mieltä bensanhinnan korotuksia vastaan.
Euroopan valtiot ovat aivan sisällissodan partaalla, mitä tekee ylenanto, no sehän kertoo kaikesta muusta ja veronmaksajien rahoilla.
Ruotsissa räjähtelee pommit ja kranaatit. Siellä tulitetaan laittomasti maahantuoduilla rynnäkkökivääreillä keskellä katua. Pelastushenkilöstö, poliisi, posti ynnä muut toimijat eivät suostu menemään rikkaimille alueille, koska sotatila.
Nyt autovalmistaja Volvo on siirtämässä tuotantonsa pois Ruotsista, koska ei enää pystytä rauhassa ja turvallisesti tekemään autoja Ruotsissa, on liikaa väkivaltaa.
Hyvä ihminen. Vaikka haluaisit auttaa ihmisiä, niin euroopan täyttäminen miehittäjillä ei ole oikea keino. Oikea keino on auttaa ihmisiä paikan päällä, omissa kotimaissaan. Suomessa voidaan vielä välttää Ruotsin kohtalo, jos välittömästi lopetetaan ottamasta maahan turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjiä.
Älä usko ylenannon kumbaijaa kaikki hyvin tuhannen ja yhden yön tarinoita.
Todellisuudessa eurooppaa on tulessa. Pysäytetään tämä tuho. Laitetaan rajavalvonta takaisin. Vetoan sinuun lukija. Onhan senkaltainen Suomi sinulle tärkeä, jossa nainen voi kulkea kadulla ilman saattajaa?
Ei anneta tehdä maastamme aluetta, jossa väkivaltakultti on maan laki.
Suomessa tulee olla Suomen laki, ei euroopan eikä lähi-idän, vaan Suomen laki.
Sinä päätät. Jos et tee mitään, valitset Saksan, Ranskan ja Ruotsin kohtalon. Noita maita ei kertakaikkisesti voi enää pelastaa. Ne on nyt menetetty.
Valitse Suomi, rakas ystävä.
Suomi vai tuho?
22
<50
Vastaukset
- Anonyymi
"Elämme ajassa, jossa äänestyspäätös on helppo. Se on joko globalistinen maailmanhalaus tai kansallisvaltio Suomi."
Internet, jota sinäkin käytät, on kansallisvaitoiden tuho ja globalisaation voitto.
"Katsokaa mitä tapahtuu Lontoossa. Puukotuksia aivan järjettömästi.
Katsokaa mitä tapahtuu Berliinissä."
Suhteellisuus!. Lontoossa eläää melkein kaksi keraa enemmän ihmisiä kuin Suomesa. Berliini on miljoonakaupunki. Yhdysvalloissa valkoistein väkivalta on paljon suurempi ongelma kuin väkivalta Euroopassa.
"Miettikääs sitä kadulla liikkuvaa porukkaa, jolla EI ole voimankäyttövälineitä!"
Yhdysvalloissa aseväkivalta on tappanut enemmän amerikkalaisia kuin kaikki Amerikan sodat yhteensä. Mieti sinä sitä!Joka vuosi kymmeniä tuhansia uhreja.
"Uskallatko ajatella mitä Ranskassa tapahtuu? Siellä kansa osoittaa mieltä kaduilla yli 30:nettä viikkoa, vastustaen väestönvaihtoa."
Keltaliivit vastustavat verojen korotuksia ja palkkojen leikkauksia. Mielenosoituksissa on mukana myös maahanmuuttajatustaisia.
"Euroopan valtiot ovat aivan sisällissodan partaalla, "
Eivät ole. Tosin kansallismieliset natsit sotaa janoavat. Onneksi he ovat vähemmisstö.- Anonyymi
Kappas eliitin kapinen puudeli tuli valehtelemaan palstalle.
Hus hus. Menes siitä kirppusäkki. - Anonyymi
Unohtamatta että Amerikassa POLIISI on tappanut moninkertaisesti sen määrän väkeä joka vuosi kuin siellä on koskaan kuollut muslimin tms suorittamassa iskussa.
Ja tuosta Lontoosta ja Berliinistä tosiaan.
Paljonko on siis tuo "järjetön määrä" puukotuksia?
Ainut sakki Euroopassa joka haluaa sisällissotia on se pieni mutta äänekäs porukka joka saa rahat Moskovasta ja joka haluaa säilyttää oman pseudokansallisen identiteettinsä; samalla kun haluaa syödä pikaruokaa ja juoda ylikansallisen virvoitusjuomayhtiön juomia.
Ongelma siis ratkeaa helposti. Poistetaan kaikki natsintapaiset Euroopasta.
Voisiko heidät kenties lähettää Venäjälle? - Anonyymi
Historiaakin siis halusi halventaa, no se on aivan Orwellimaista sekin: ” Winston Smith on virkamies Totuusministeriössä, joka väärentää historiaa vallanpitäjien haluamaksi.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuonna_1984
Pitkäaikainen NEW YORK TIMES’n julkaisija John Swaiton on todennut puheessaan vuonna 1974: ” Vapaata lehdistöä ei ole olemassakaan, Te rakkaat ystävät tiedätte sen ja minä tiedän sen samoin. Yksikään Teistä ei rohkenisi lausua omia ajatuksiaan ja arvioitaan rehellisesti ja avoimesti. Julkaisijan tehtävä on pikemminkin pimittää totuus, suorastaan valehdella, vääristellä, panetella, nöyristellä – MAMMONAN – jalkain juuressa ja myydä itsensä, maansa ja rotunsa kerta toisensa jälkeen jokapäiväisen leipäpuun vuoksi. Me olemme kulissien takaisen finanssivallan työkaluja ja alamaisia. Me olemme marionetteja, jotka hyppäämme ja tanssimme kun ne vetävät naruista. Meidän tahtomme, meidän suorituskykymme, vieläpä koko elämämme kuuluu näille miehille. Me emme ole muuta kuin älykkäitä prostituoituja.”
https://www.tiede.fi/comment/739248#comment-739248
”Suomen valhemedia on täysin vallanpitäjien talutusnuorassa.”
Kerrottu jo aikoja sitten: ” Ylimpänä listalla ovat ne maat, joissa edelliset on onnistuttu jo tekemään hallitusten ja kansainvälisten suuryritysten kannalta vaarattomiksi…Tässä kyseenalaisessa rankingissa Suomi kustantajineen, toimittajineen ja nähtävästi myös kirjailijoineen menestyy siis loistavasti. Moni toimittaja lienee huomaamattaan jopa ylpeä korkeasta sijoituksestaan ammattikuntansa alennustilaa osoittavalla listalla…”
http://mita-olisi-tutkittava.blogspot.com/2008_09_14_archive.html
Niin.
Eikö olekin hauskaa huomata että meidän nazien ja Venäjän välit ovat ovat kohentuneet huomattavasti viime vuosikymmenien aikana?
Suvaitsevaiset sen sijaan vihaavat aivan kaikkia; Mr Putinia, Mr. Trumpia ja nyt uutena vihankohteena on Englannin pääministeri Mr. Johnson.
Rakastaako nykyinen suvaitsevaistomme enää muita kuin islamia, maahanmuuttajia ja seksuaaliperversioiden edustajia?- Anonyymi
No niin. Olipa huono puheenvuoro Viktorilta
- Anonyymi
"Elämme ajassa, jossa äänestyspäätös on helppo.
Se on joko globalistinen maailmanhalaus tai kansallisvaltio Suomi."
Juuri nykyisenä aikana jälkimmäistä vaihtoehtoa ei kovin pitkällä tähtäimellä voi olla. Todelliset vaihtoehdot ovat siis olla osa EU:ta kaikkine riesoineen tai taantuva Venäjän vasallivaltio Valko-Venäjän tapaan. - Anonyymi
Jostain syystä ihminen ei kestä sitä aikaa kun menee hyvin ja on suhteellisen rauhallista. Ihminen ei kestä hyvää Terveyskeskuspalvelua, ei ammattilliittoja. Ei toisia rotuja.
Todellinen uhka on se, että aika-ajoin ihmisen on "pakko" toistaa tiettyjä asioita. Nyt meneillään oleva aika on kuin kopio siitä, mitä tapahtui 1920 ja 1930 luvuilla.
Ihminen on tyytymätön juuri silloin kun asiat sujuvat. Hänen on lähes pakko aloittaa purnaaminen ja valittaminen ja häiriköinti ympärillä olevia asioita ja ihmisiä kohtaan.
Se tapahtuu nyt ja se näkyy populismin nousussa. Minua sekä pelottaa, että tunnen suurta surua kun kuuntelen näitä kansallismielisiä ilmauksia. Heidän joukossaan on fanaattisuutta ja hajoittavaa tahtoa. Juuri kun rakennettu rauhanomaisesti jotain yhteistä kuten EU, siitä tehdään väkisin jotain vastenmielistä. Vaikka vaihtoehto on takaisin menneisyyteen. Tilaan, jossa olemme taas sekasotkun ja sodan uhan keskellä.- Anonyymi
Avauksessa on hyvin maltillisesti kuvattu sitä hyvää mitä eu:n väestöjenvaihtopolitiikka tuo.
Ei kiitos. Liian hapokasta, kirjaimellisesti. Moni nainen on kadulla tämän kokenut.
Vaan lopetetaanko se? No ei varmasti vauhti vain kiihtyyy, odotetaan nyt vielä, että saadaan ebolakin tuliaisina levitettyä pandemiaksi asti. Pyritään sitä kaikin keinoin välimereltä hakemaan ja oikein lääkärilaivuein.
J atottakai suvakkilauman suuriääninen huuto vaiennetaan tuomalla näitä yhä ja aina vain lisää ja sitäpaitsi ek tarvitsee verovaroilla maksettua työvoimaa, muuten panama- tileille ei saada riittävästi uutta katetta.
On todella uskomaton agenda tätä euroopan tuhoaminen, ei ole ihme että muttikin tärisee innossaan, kyllä se on vain niin ihanan monikulttuurista rikkautta, eikä puutu edes jännitystä.- Anonyymi
Globalisteja suomessa edustaa valtamedia ja kaikki puolueet paitsi persut.
Äänestä siis PS, jos Suomi on rakas.- Anonyymi
Rakastan Suomea aivan liikaa äänestääkseni Perussuomalaisia. Ideologisesti puolue on tyhjän päällä ja EU-vastaisuudessaan suuri uhka Suomelle. En todellakaan halua pois Euroopan unionista. Se on parasta, mitä Suomelle ja Euroopalle on koskaan tapahtunut. Ns. itsenäisyys johtaisi Kremlin vallan kasvuun Suomessa, eikä yksikään patrioottinen suomalainen toivo Venäjän vaikutusvallan kasvua Suonen sisä-, ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikassa. Idän hyväntahtoisuus nähtiin viime vuosisadalla kahtena sotana ja YYA-painostuksena.
- Anonyymi
Pitää muistaa, että me samat isänmaalliset, kansallismieliset, patriootit, millä nimellä kukakin haluaa meitä/ itseään kutsua, sodimme aika ankarasti itsenäisyytemme vuoksi.
"Kremlin vallan lisääntymis"- puheet ovat globalistien pelottelua, jolla kansoja painostetaan äiti ven.. eikun äiti eurostoliiton syliin.
Pitää ymmärtää, että Suomalainen patriootti ei kumartele minnekään päin eikä mihinkään ilmansuuntaan.
En millään näe ihmistä isänmaallisena, joka haluaa antaa ylimmän päätäntävallan ulkomaille, kuten saksalle tai ranskalle.
Vaikka eu:sta runnottaisiin valtavalla propagandalla ja uhkailulla liittovaltio, siitä ei koskaan ikinä tule patriootin/kansallismielisen/nationalistin isänmaa, ei koskaan.
Eu tullaan aina näkemään pakottajana ja tiedäthän miten patriootti suhtautui neuvostoliiton yritykseen hallita rakasta Suomea..
Ei mitään uutta auringon alla.
On aivan turha kuvitella, että nämä kansan kuuluisat syvät rivit ostavat enää nämä valheet, kuten tämän päivän otsikot sopivasti about joka mediassa, että kansalaisten luottamus euroopan unioniin korkeampi, kuin viiteen vuoteen.
Ehei. Kannattaisi gallupopida muuallakin, kuin eu-kuplassa kehä kolmosen sisällä.
Toisaalta se ja sama. Tulos olisi aina muka eu-myönteinen. Näin toimii propagandakoneisto.
Olisi helpompi kysyä, kuinka monta eu-myönteistä ihmistä tunnet. Minä en tunne yhtään.
Aloituskirjoitus oli paras ja totuudenmukainen kirjoitus aikoihin. Ei tuohon ole oikeastaan mitään lisäämistä.
Länsimaat rakentavat itse omaa tuhoaan.
Meillä on totuttu siihen että maamme seuraa Ruotsia aivan kaikessa muutamien vuosien viiveellä.
Katusodat ja no- go- alueet tulevat meillekin, se on varmaa.
Tätä suvaitsevaisto kuolaa; onhan islam heille tulevaisuuden uskonto.- Anonyymi
Kiitoksia Mr. nazi.
Arvostan kommenttiasi.
- Anonyymi
Nyt on pojjaat avaus täyttä asiaa!
Tässä Ruotsin viime viikonlopun pikku keppostelut:
https://mvlehti.net/2019/08/05/elokuu-alkoi-ruotsissa-hillittomalla-rikosviikonlopulla-uutiskooste-2-4-8-2019/- Anonyymi
Jopas Ruotsissa suvakeilla on killin päivät. Jatkuvaa värinää.
- Anonyymi
Pääasia on suomen tuho. Tuhottavaksi joutava maa ja kansa.
- Anonyymi
Jos nyt joku poliitikko lukisi perjantai-iltansa ratoksi s24sta, niin nyt vakavaan harkintaan turva-aita torniosta ylöspäin. Lisäksi on palkattava muutama tuhat energistä rajavartijaa, joka tuntee Suomen olevan numero 1.
Ihan saakelin surullista, että Suomen kansa tuhotaan joidenkin rahan ahneuden ja joidenkin utopian takia. Oliko se toissa kesänä kun itärajan yli tuli 2 turvapaikanhakijaa.
Hemmot lyötiin täällä rautoihin, pidätettiin ja lähetettiin takaisin Venäjälle missä heitä odottaa ehkä 10:n vuoden vankeusrangaistus.
Matujen kantsii katsoa missä rajoja ylittävät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle442952Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362621Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532584Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1002226Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482084Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3311846- 1501546
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231178Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281165