..elämän paras hetki? Mitä aattelette?
Voikohan kuolema olla kuitenkin...
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ehkä,mutta myöhään se sitten selvinnee. Hienoa olisi,jos olis paras hetki.Jokainen näkee sen ajallaan.Kiirehtimättäkin aika koittaa
Kuoleman jälkeen alkaa uusi elämä. Tämä elämä ei pääty kuolemaan vaan se jatkuu kuoleman jälkeen. Uskon että kuoleman jälkeen onnellinen elämä vasta alkaakin. Tämä on vain pieni testi, tämä elämä kaikkine murheinensa ja pettymyksineen sekä epäonnisine ihmis-suhteineen ja rahahuolineen. Kuoleman jälkeen ei ole mitään tuskaa, ei mitään surua, ei mitään murheita. Tämä elämä on maanpäällinen helvetti, kuoleman jälkeen kaikki on taivaallista ihanuutta joka ei pääty koskaan eikä milloinkaan silloin itket ilosta ja sydämesi pakahtuu rakkaudesta. Siihen asti on vain kestettävä.
Miten se muuttuisi tuonpuoleisessa taivaalliseksi ihanuudeksi? Eikö meillä ole enää tunteita sillo? Tunteeton elämä tuntuu hurjalta. Vai onko se elämää?
Sen ainakin tiedän että helvetti on täällä maan päällä.
Helvetti voi olla maan päällä, ja joillekin takuulla onkin, mutta joillekin myös taivas on maan päällä. On kuitenkin paljon mitä emme voi tietää, joten en olisi ollenkaan varma siitä etteikö pahempikin paikka voisi olla olemassa... Mehän näemme ja kuulemme elektromagneettisesta säteilystä noin prosentin, josta muodostuu kokemamme maailma... Yöllä nukkuessamme koemme aistien kautta asioita, kuten vaikka vesisateen, joka kastelee unessakin, vaikka oikeasti fyysisiä aisteja ei käytetä. Emme unessa ajattele että "missä on todellinen minämme", vaan elämme sitä unta täysillä... Kun heräämme, unen aiheuttamat tunteet katoavat, koska tajuamme että ne perustuvat vain väärinkäsitykseen koska se oli vain unta. Pahan tekemisestä ei seuraa hyvää.
no joo , helvetti-osuus voi toki alkaa jo ajallisessa elämässä, samoin taivasosuus. Riippuu miten valitsee: uskoontullut on jo täällä ajassa pelastunut ja mikäli pysyy siinä tlassa kuolemaan asti niin hyvä. Toiset taas valitsevat helvetin tai jättävät valitsematta taivaan ja paatuvat sitten ja päätyvät helvettiin kuoltuaan. Kukaan vaan ei tiedä minne kukin päätyy ja koska on kenenkin viimeinen etsikonaika. Rstin ryöväreistä toinen ihan viime henkosilla vaihtoi puoltaan. Toinen pilkkasi loppuun asti. He ovat meille esimerkit
Miten kukaan voi "valita" helvetin ja taivaan välillä, kun tiedossa ei ole kenelläkään mitä kuoleman jälkeen on, tai on olematta?
Lisäksi pelastus tapahtuu Jumalan armosta, ei suinkaan mistään ihmisen valinnasta. Uskon paradokseja...
Ihmien voi vastustaa pelastusta tai hyväksyä sen. Siinä mielessä on ihmisen omalla vastuulla, mikä on hänen iankaikkisuusosansa. Kyllä meiltä kysytään yleensä useamman kerran, kumpaan paikkaan haluamme. Silloin on mahdollisuus valita. Ei ihminen omasta tahdostaan osaa taivaaseen kaivata eikä helvettiä pelätä
Tarvitseeko ateistin valita? Jos ei usko, pitääkö itsellee uskotella?
En usko ettei ateisti tietäisi Jumalan olemassaolosta, kyse on oikeastaan ettei hän halua hyväksyä sitä. On siis käytännössä valinnut että päättää olla hyväksymättä ja aktivisesti tekee työtä ja näkee vaivaa sammuttaakseen tunteen, joka hänessä sanoo ja lähes huutaa että Jumala on olemassa ja hän sitten toimii niinkuin Jumalaa ei olisi.
, Kyllähän eristyneimmät kansatkin aina vähintään jotain palvovat Jumalanaan, luonnonvoimia esimerkiksi. Sanoisin, ettei ateismi ole tietämättömyyttä Jumalan olemassaolosta, vaan sitä, ettei pidä siitä olosta ja niistä tunteista jota tämän asian tietäminen hänessä aiheuttavat
En minä kyllä itseäni uskaltaisi tappaa, elleii oo selvillä missä jatkot.....En tiiä onko sulla selvillä tai uskotko " jatkoihin".
Vaan eipä tuota tulis kuitenkaan itseään itsemurhattua. Kun aateelee olevansa ikuisuusolento, jonka olemassaolo ja tietoisuus itsestä ei lopu koskaan niin kuolema ei siinä mielessä tunnu miltään turvalliselta syliltä, joka sammuttaa olemassaoloni, vaan portilta jossa on kaksi ovea, joko tuonelaan ja myöhemmin helvettiin tai ensin paratiisiin ja sitten aikanaa sieltä taivaaseen
Kuolema vapauttaa kaikesta kärsimyksestä. Sitä vain joutuu usein odottamaan kohtuuttoman kauan.
Vapauttaako, mistä tiedät? Entäs se helvetti, mihin jotkut uskovat?
Voi kuolla monenlaisesti: ainakin ruumiillisesti, hengellisesti ja iankaikkisesti. Syntyäkin voi, jokaisen kokeman ruumiillisen tavan lisäksi myös hengellisellä tavalla.(eli tulla uskoon) Joku on sanonut että parempi syntyä kahdesti ja kuolla kerran kuin syntyä kerran ja kuolla kahdesti.
Eli syntyy ruumiillisesti (kuten kaikki) mutta myös hengellisesti ja kuolee vain ruumiillisesti. Toinen vaihtoehto on kuolla hengellisesti täällä ajassa, ellei siis ole monista herättely-yrityksistä huolimatta herännyt hengellisesti eloon ja kuolee siinä tilassa ja myöhemmin vielä iankaikkisesti kuolee.
Olemme vähän kuin puolijumalia: ihmisielun olemssaololla on alkunsa muttei loppua. Jumala taas on aluton ja loputon. Jeesus oli sitten jännempi miksaus: syntynyt, muttei luotu, kuten jossain tunnustuksessa todetaan. Syntyi kuten ihmiset, muttei ollut kenenkään luoma (koska oli itse se Luoja)
Tulipa mieleen juuri hassu juttu: Eikös oo niin että Jumala onl uonut kaiken muun, paitsi Itsensä.
Onko se ylipäätään "hetki"?
Isoja kysymyksiä. Tuskin ratkeavat täällä täysin.