Älkää olko niin heikkoja

kysypä sama kysymys alkoholisteilta, tupakoitsijoilta, ostosfriikeiltä jne. Heidän toimintansa ei ole muuten pakollista paitsi erotuksella että aivoissa on ns riippuvuussairaus. Sun riippuvuussairaus on toisten ihmisten kyttäily ja mitätöinti ja se onkin yksi pahimmista sairauksista. Joten menepä hakemaan apua ongelmaasi psykiatrian puolelta.

Ongelmasi on se, että luulet ihmisten vain olevan niin tyhmiä, että pelaavat itsensä velkavankeuteen ja kaikkiin muihin ikäviin tilanteisiin mitä pelaaminen ikinä aiheuttaa. Et tiedosta sitä riippuvuus aspektia ollenkaan, joka on ihan samanlainen kuin vaikkapa huumeiden, tupakan ja alkoholin kanssa.

Kun olet koukussa, niin se on menoa. Asiaa ei helpota pelien oleminen jokapuolella ja jatkuva tyrkytys joka tuutista.

Huomattavasti enemmän ihmisiä pääsisi irti ja onnistuisi lopettamaan pelaamisen, jos pelaamista ei mainostettaisi ja tyrkyttäisi jokapuolelta. Ja ne helvetin pelikoneet vietäisiin kaupoista, huoltoasemilta (missä ikinä lienevät) vaikka sinne veikkauksen pelisaliin missä on k-18 ikäraja. Noista se valtaosalla nuorista lähtee käyntiin.

Kukaan meistä ei halua olla heikko. Mutta ei ole haluamisesta kiinni, kehittyykö riippuvuus vai ei. Riippuvuus on sairaus, ei tahtotila. Minulla on kokemus peliriippuvuuden kehittymisestä. Elämän ongelmat, huolet ja murheet unohtuivat kun pelasi. Tästä tunteesta tuli yhä enemmän riippuvaiseksi. Ei ollut merkitystä sillä, että rahaa paloi. Peleistä voittaminen ei enää lopulta ollut tärkeää vaan se että sai pelata. Unohtaa kaiken muun. Syöminenkin unohtui. Nukkuminen myös. Itseni kohdalla havahtuminen tapahtui erään suuren elämäntapahtuman yhteydessä. Tajusin tuolloin, että olin pelaamisen seurauksena laihtunut yli 10 kg, univelkani oli valtava ja tililtä oli kadonnut kymmeniä tuhansia euroa rahaa. Myönsin itselleni ongelmani. Lopetin pelaamisen kuin seinään. Ja todellakin, otin itseäni niskasta kiinni. En vieläkään sano, että olisin vahva. Olen heikko edelleen, mutta ratkaiseva vaihe oli se, että myönsin itselleni peliongelman. Omalla kohdallani tämä riitti, mutta joku muu tarvitsee myös ulkopuolista apua. Sitä on saatavilla ja kannattaa siihen turvautua silloin kun yksin ei jaksa eikä pysty. Ja vertaistuesta puolestaan sen verran, että haluan kannustaa ja rohkaista peliriippuvaisia ja mitä tahansa riippuvuutta sairastavia, en syyllistää tai mollata. Todellista vahvuutta ihmisessä osoittaa se, että hän myöntää olevansa vain ihminen - kaikkine heikkouksineen.

Minä lopetin pelaamisen kun toistin itselleni että vain nynnyillä on riippuvuuksia. Älä ole luuseri vaan kova luu!