Tossa ketjussa kuoleman hetkestä hyvänä hetkenä tuli itsellä ajatus kirjoittaa asiasta myös mutta yleisemmin.
Ihminen herää ajattelemaan elämää suurempia asioita vasta kun elämässä tulee vastoinkäymisiä, sairauksia ja kärsimystä. Tuo kuoleman pohdinta tällä palstalla ja masennuksen ja vastoinkäymisten äärellä kuuluu juuri siihen: pitää alkaa pohtia elämän tarkoitusta ja kuoleman tarkoitusta. Kun kärsii itse, niin ymmärtää toisenkin kärsimystä ja alkaa muuttua empaattisemmaksi, paremmmaksi ihmiseksi. Toinen vaihtoehto on, että jää katkeruuteen ja vihaan. Mutta se myrkyttää ihmisen sisältä ja tuo vain enemmän kärsimystä. Sitä mitä itse on, sitä vetää puoleensa.Jokaisella on jokin oppikurssi käytävänä täällä maan päällä. Jos lähtee oman käden kautta pois aiemmin kuin tarkoitus on, joutuu samaan tilanteeseen niin monta kertaa uudelleen, että oppii sen, miten tilanteesta voidaan selvitä ja ongelmat ratkaista. Uskon siis uudelleensyntymiseen. Itsemurha ei siis ole ratkaisu, sillä sitä joutuu jäämään luokalle niin kauan että keksii muitakin keinoja kuin reagoimisen väkivallalla.
Varmaan kaikki henkisen kasvun tielle lähteneet ovat kokeneet järkyttäviä asioita, menetyksiä ja luopumista elämässään. Tämä aika on suurta henkisen kasvun aikaa. Näin minä ajattelen. Ja kyllä, olen itse elänyt kovin vaikeata elämää ihan nuoresta asti. Olen monta monituista kertaa ajatellut, että kumpa kuolisi ja olen monta kertaa pohtinut miten päästä pois.
Mutta vastoinkäymiset johdatti minut etsimään totuutta ja elämän tarkoitusta ja yritin löytää jotain ratkaisuja asioihin mihin nyt itse voi vaikuttaa. Aloin lukea henkisiä kirjoja ja kiinnostuin kaikista maailmanselityksistä. Vähitellen hyväksyin asioita, ja opin iloitsemaan pienistä jutuista, enkä jäänyt roikkumaan menetettyihin asioihin vaan etsin uusia asioita, jotka voisivat tuoda iloa elämään. Totuus on, että jokainen meistä lähtee täältä. Miksi nopeuttaa asioita turhaan, kun voi uteliaana jäädä katsomaan, olisiko elämällä jotain annettavaa. Huomasin, että hyvän tähden kuinka paljon olenkaan kokenut ja monesta asiasta selvinnyt ja kiivennyt taas jaloilleni kun on elämä pudottanut isoonkin kuiluun välillä. Joskus on tarvittu muiden apuakin. Pitää olla valmis tarttumaan ojennettuun käteen tai hakemaan apua jos ei omat voimat riitä.
Anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminenkin (vilpittömällä mielellä) vapauttaa.
Mutta olen selvinnyt, ja olen tällä hetkellä onnellinen siitä mitä on.
Ihminen herää ajattelemaan elämää suurempia asioita vasta kun elämässä tulee vastoinkäymisiä, sairauksia ja kärsimystä. Tuo kuoleman pohdinta tällä palstalla ja masennuksen ja vastoinkäymisten äärellä kuuluu juuri siihen: pitää alkaa pohtia elämän tarkoitusta ja kuoleman tarkoitusta. Kun kärsii itse, niin ymmärtää toisenkin kärsimystä ja alkaa muuttua empaattisemmaksi, paremmmaksi ihmiseksi. Toinen vaihtoehto on, että jää katkeruuteen ja vihaan. Mutta se myrkyttää ihmisen sisältä ja tuo vain enemmän kärsimystä. Sitä mitä itse on, sitä vetää puoleensa.Jokaisella on jokin oppikurssi käytävänä täällä maan päällä. Jos lähtee oman käden kautta pois aiemmin kuin tarkoitus on, joutuu samaan tilanteeseen niin monta kertaa uudelleen, että oppii sen, miten tilanteesta voidaan selvitä ja ongelmat ratkaista. Uskon siis uudelleensyntymiseen. Itsemurha ei siis ole ratkaisu, sillä sitä joutuu jäämään luokalle niin kauan että keksii muitakin keinoja kuin reagoimisen väkivallalla.
Varmaan kaikki henkisen kasvun tielle lähteneet ovat kokeneet järkyttäviä asioita, menetyksiä ja luopumista elämässään. Tämä aika on suurta henkisen kasvun aikaa. Näin minä ajattelen. Ja kyllä, olen itse elänyt kovin vaikeata elämää ihan nuoresta asti. Olen monta monituista kertaa ajatellut, että kumpa kuolisi ja olen monta kertaa pohtinut miten päästä pois.
Mutta vastoinkäymiset johdatti minut etsimään totuutta ja elämän tarkoitusta ja yritin löytää jotain ratkaisuja asioihin mihin nyt itse voi vaikuttaa. Aloin lukea henkisiä kirjoja ja kiinnostuin kaikista maailmanselityksistä. Vähitellen hyväksyin asioita, ja opin iloitsemaan pienistä jutuista, enkä jäänyt roikkumaan menetettyihin asioihin vaan etsin uusia asioita, jotka voisivat tuoda iloa elämään. Totuus on, että jokainen meistä lähtee täältä. Miksi nopeuttaa asioita turhaan, kun voi uteliaana jäädä katsomaan, olisiko elämällä jotain annettavaa. Huomasin, että hyvän tähden kuinka paljon olenkaan kokenut ja monesta asiasta selvinnyt ja kiivennyt taas jaloilleni kun on elämä pudottanut isoonkin kuiluun välillä. Joskus on tarvittu muiden apuakin. Pitää olla valmis tarttumaan ojennettuun käteen tai hakemaan apua jos ei omat voimat riitä.
Anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminenkin (vilpittömällä mielellä) vapauttaa.
Mutta olen selvinnyt, ja olen tällä hetkellä onnellinen siitä mitä on.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Masennus syntyy usein siitä, että menettää jotain itselleen tärkeää, eikä kykene välttämättä sopeutumaan siihen menetykseen. Se siis auttaa terävöittämään ja selkeyttämään omia elämänarvoja. Usein menetykseen liittyy kuoleman ja oman rajallisuuden kohtaaminen, joka tekee ihmisestä henkisesti ehkä kypsemmän myöhemmin käsittelemään muita menetyksiä, ja jos hyvin käy, myös omaa kuolevaisuuttaan. Masennus on mielentila ja tunne, joka tekee elämästä merkityksellisempää ja täten sen läpi käyminen voi syventää myös ilon ja onnen hetkiä. Ilman rajujakin toivottomuuden, lohduttomuuden ja surun kokemuksia elämä saattaisi olla puuduttavan tylsää ja merkityksetöntä. Juuri nuo tunteet paljastavat sen, keitä me aidosti olemme, mistä tulemme ja minkä päälle olemme rakentaneet elämämme ja identiteettimme. Siksi pidän niitä keskeisinä ja tärkeinä inhimillisinä kokemuksina.
Tosi hyvä kommentti sinulta joka vastasit, kiitos.
terveisin aloittaja ja voimansa takaisin saanut.
Tosi hyvin vastasikin, minäkin luin. :)