Lakiuudistuksen vaikutu taksin saantiin

Kyllä täällä Helsingissä viikonloppuisin on ihmisillä onnen päivät kun takseja saa todella helposti yöllä.villit ja isot yhtiöt palvelee asiakkaita oli palvelutaso mitä tahansa.toisin oli ennen kun rautatieasemalla oli hirmupitkät jonot eikä takseja saanut millään vaikka ois kuollut kylmään.eli lakiuudistushan on erittäin hyvä asiakkaiden kannalta täällä koska tuntuu että festareita ja muita yleisömagneetteja tulee koko ajan lisää.mielestäni on hyvä että esim. VILLIT on tulleet jäädäkseen.tottakai palvelutasoa ja taksioasaamista pitää kehittää paljon.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Joo. Venttaat tunnin, kaksikin saadaksesi keikan. Ei sellaisilla tuloilla elä. Kilpailu kyydeistä onkin aika kovaa, verikin joskus nousee kuskien nenistä, kun nokkapokkaa käydään. Kohta kukaan ei halua enää taksin rattiin. No, liiat autot karsiintuu aikanaan, sitten tilanne normalisoituu. Oletko yrittänyt koskaan saada maalla autoa yöllä? Maalla tilanne on eri, autoja ei yksinkertaisesti ole enää päivystämässä. Päivystyspakkoa ei ole enää.

Äänestä
  • Maalla ei ole enää paljon muuta ajettavaa kuin kelakyydit koska nuoremmat on kaupunkien taksijonoissa.
    Ei taksin saanti ennenkään aina helppoa ollut koska monia ei kiinnostanut ilta ja yöajot.
    Kela ja koulukyydeillä moni näytti pärjäävän.

    Äänestä

  • Kuski hei, ei asiakasta kiinnosta elätkö sinä vai et. Sun tilalle tulee aina joku toinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuski hei, ei asiakasta kiinnosta elätkö sinä vai et. Sun tilalle tulee aina joku toinen.

    Kun yksi kuolee, tilalle tulee toinen kuolemaan? Ehkä kuitenkaan ei ihan loputtomasti kaikki halua tehdä konkkaa? Tulisitko itse yrittäjäksi alalle, jossa tehdään enenevässä määrin konkkia? Tuskimpa sentään...

    Äänestä

  • Ja veronmaksaja maksaa loppujen lopuksi konkat. Kyllä on lyhytnäköistä ajattelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuski hei, ei asiakasta kiinnosta elätkö sinä vai et. Sun tilalle tulee aina joku toinen.

    Sinuahan ei kiinnosta kuin sinä! Id.....!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maalla ei ole enää paljon muuta ajettavaa kuin kelakyydit koska nuoremmat on kaupunkien taksijonoissa.
    Ei taksin saanti ennenkään aina helppoa ollut koska monia ei kiinnostanut ilta ja yöajot.
    Kela ja koulukyydeillä moni näytti pärjäävän.

    On siellä maaseudulla vielä ajettavaa. Oli jotenkin hauska nähdä viikonloppuna kun meidän suvun mökkitilan pihaan pohjois-savossa ajoi aika vanha mersu ja kuski kävi moikaamassa enoani. Sen verran näin, että pullo vaihtui rahaan. Kysyin hieman ajan kuluttua asiasta, ja se on kuulema aivan yleistä toimintaa niillä main. Virosta haetaan vodkaa ja trokataan edelleen. Vanhan ajan lestinheitto elää edelleen, Harmaata vai kirkasta taloutta?

    Äänestä

Näinhän se on taksikuskin kannalta mutta tässähän on nyt asiakkaan etu todella suuri koska autoja on pilvinpimein ja kommentti koskee nimenomaan Helsingissä viikonloppuna. Joku balanssihan tähänkin tulee varmasti.

Äänestä

Kyllä ne tulee vielä lisääntymään reilusti! Ei villin tarvi muina aikoina ajaa kun saa viikonloppuna pimeetä käteistä monta sataa.. Sana leviää ja innokkaita tulee jatkuvasti onnea onkimaan.. Lähettävät jo lentorahaa afrikkaan, että koko suku saadaan asema-aukiolle ajamaan.. Huhhuh

Äänestä
  • Ei helsinki ja asema-aukio ole koko Suomi. Sillon kun minä vielä ajoin, en juurikaan koko asema-aukiolle edes jäänyt odottamaan ollenkaan, siellä kului aikaa tovi, jos toinenkin. Päiväsaikaan se vetää vain silloin, kun juna sattuu tulemaan, muulloin on hiljaista. En ymmärrä, miksi nämä tummaihoiset villit viitsivät jäädä jonottamaan jopa postikadulle asti kyytiään, onhan niitä ajoja muuallakin. Toinen paikka on nämä laivarannat, sama juttu. Kun laiva tulee, on ajoja, muulloin ei mitään. Usein käy jopa niin, ettei siitä laivasta tule montaakaan taksia käyttävää asiakasta, jolloin joutuu odottelemaan seuraavaa laivaa ja siihen voi mennä tunteja. Koita siinä sitten elää noilla tuloilla. Kun kyydin sitten joskus saa, suuntautuu se melkoisella todennäköisyydellä juuri sinne asema=aukiolle tai linja-autoasemalle. Kun on ruusuiset luulot taksin kannattavuudesta juurikin stadissa, mennään pahasti metsään. Tarjonta on yli kaksinkertaistunut, asiakkaita ei ole yhtäkään lisää, paremminkin asiakkaat ovat alkaneet vältellä takseja juurikin onnettoman niiden onnettoman laadun ja ammattitaidottomuuden vuoksi. Kyytejä stadissa on enää enimmäkseen vanhoilla ja luotettavilla toimijoilla, taksihelsinki ja lähitaksi. Monet villit on jo panneet pillit pussiin. Miten vielä käykään, kun valvonttaa tehostetaan ja joudut jopa maksamaan yhteiskunnallisia maksujakin?

    Terveisin entinen taksiautoilija (eläkk.)

    Äänestä

  • Just näin. Kiva ajella ja jättää velvoitteet hoitamatta. Ja sitten vaan vaihdetaan ly tunnusta , kun alkaa polttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just näin. Kiva ajella ja jättää velvoitteet hoitamatta. Ja sitten vaan vaihdetaan ly tunnusta , kun alkaa polttaa.

    Saako uuden y-tunnarin jos on aiemmat velvoitteet hoitamatta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saako uuden y-tunnarin jos on aiemmat velvoitteet hoitamatta?

    Haet uuden luvan, kun vanha on konkassa. Ennen valvonta toimi 100 prosenttisesti, nyt ei oo kai mitään valvontaa. Jotain kai tarttis tehdä, vai mitä viranomaiset?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haet uuden luvan, kun vanha on konkassa. Ennen valvonta toimi 100 prosenttisesti, nyt ei oo kai mitään valvontaa. Jotain kai tarttis tehdä, vai mitä viranomaiset?

    Oletko eri mieltä Trafin kanssa?


    Kyky vastata taloudellisista velvoitteista; Luvanhakija ei saa olla konkurssissa eikä hänellä/sillä saa olla ilmeistä sopimattomuutta osoittavaa konkurssikytköstä viimeisen kahden vuoden ajalta. Hakija eikä sen toimitusjohtaja tai vastuunalainen yhtiömies saa olla myöskään liiketoimintakiellossa. Myös velvoitteiden hoidon tulee olla kunnossa. Hakijalla ei saa olla veroihin tai muihin vastaaviin maksuihin liittyviä laiminlyöntejä eikä ulosotossa olevia velkoja, jotka ovat hakijan maksukykyyn nähden vähäistä suurempia. Hakijalla ei saa myöskään olla ulosottoperinnästä varattomuustodistuksin palautuneita velkoja.

    Äänestä

Ei ainakaan parantanut ja tämä enerkiansäästö on paskapuhetta uuden taksilain ansiosta jouduin jalkavamman takia käyttämään kelataksia. Ennen"uudistusta " taksi jäi odottamaa kun meni vain 15min. Uusi laki muutti niin että ei saa jäädä odottamaan, Sen jälkeen olen kysynyt mistä tulit, joskus 80 km päästä ja oma taksi ajoi 60km tyhjänä takaisin. Joten kyllä politikot osaa tämän enerkiansäästön.
Alkaa tämä pellily harmittamaan ja itse unohdan kok enerkiansäästön

Äänestä
  • Et viitsis puhua paskaa.

    Äänestä

Helsingissä tarvitaan tällaista ylimitoitettua taksimäärää ainoastaan uutena vuotena, vappuna, festareiden ja muiden isojen tapahtumien aikaan.myös pikkujouluna tarvitaan enemmän takseja.ehdottomasti trafilta uusien lupien hyväksyminen lopetettava.jos tämä hullunmylly jatkuu niin kaikki kärsii.eihän tämä taksihomma ole mikään kokoontumispaikka määrätyillä porukoilla ja paskanjauhantaa asemilla.

Äänestä
  • Traficom myöntää lisää lupia, ja verottaja ja muut viranomaiset ihmettelee. Valtiovalta ,ei mene putkeen.

    Äänestä

  • Väisänen on luultavasti ottanut kentältä Lähitaksin auton, fiksu mies kun on. Vai kävikö hänellä vain hyvä tuuri?

    Taksiuudistusta hän pitää turhaan kritisoituna, koska taksien tarjonta on lisääntynyt ja lentokentällä on hinnat laskeneet kilpailutuksen seurauksena.
    Moni muu taksin käyttäjä kertoo taksiuudistuksesta seuranneen epävarmuutta ja pettymyksiä kyydin hinnasta ja laadusta.

    Väisänen saa toki olla tyytyväinen .

    Äänestä

Kyllä tämä taksitouhu on nykyään niin päin helvettiä kuin olla voi. Jos menet villiin taksiin sovittu summa ei pidä perillä paikaansa ja sit jos menet vanhan toimijan taksiin kuskien ammattitaito on romahtanut.

Ihme paskaa, kuka tästä hyötyy? Ei ainakaan asiakas, kiitti vaan vtusti Juha Sipilä
ja se A. Berner.

Kaikkia se lepä elättää, ei voi muuta sanoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyllä täällä Helsingissä viikonloppuisin on ihmisillä onnen päivät kun takseja saa todella helposti yöllä.villit ja isot yhtiöt palvelee asiakkaita oli palvelutaso mitä tahansa.toisin oli ennen kun rautatieasemalla oli hirmupitkät jonot eikä takseja saanut millään vaikka ois kuollut kylmään.eli lakiuudistushan on erittäin hyvä asiakkaiden kannalta täällä koska tuntuu että festareita ja muita yleisömagneetteja tulee koko ajan lisää.mielestäni on hyvä että esim. VILLIT on tulleet jäädäkseen.tottakai palvelutasoa ja taksioasaamista pitää kehittää paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu