Tuhosiko Sipilä Alkiolaisen kansanliikkeen?

On varsin todennäköistä että Sipilä Bernerin avustuksella tuhosi politiikallaan Alkiolaisen tasa-arvoa tukevan kansanliikkeen. Heidän toimintansa oli niin itsekästä ja epäreilua kansalaisia kohtaan että kansa ei sitä sietänyt pidempään. Jääkö Keskusta nykyisen kokoiseksi vai saadaanko kannatusta tulevaisuudessa parannettua. Vai saiko Sipilä siivottua Keskustan pois puoluekartalta kokonaan.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Toivottavasti tuhosi. Kepu voitaisiin kyllä hyvin lakkauttaa jo viranomaistenkin toimesta. Täysi rikollisjärjestöhän tuo on ollut jo pitkän aikaa.

Äänestä
  • Eipä tuolla ole minkään kansanliikkeen kanssa ollut tekemistä kuin ainoastaan pönäköissä juhlapuheissa

    Äänestä

sipilä, bärner ja orpo löivät koyhiä niin lujaa, että kepun kannatuskin irtosi selkänahasta. Pisteeksi I:n päälle sipilän ministeri lotto-laasonen syötti koululapsille valheita lukemattomista sukupuolista.

Kuka tuollaista politiikkaa kannattaisi? Upporikkaita feministejä on vain muutamia.

Äänestä

Pankolla kännätään verovaroin.. Sipilä toi tukiaisia tukiaisten päälle?

Äänestä

Eikö tuota ketkua nyt jo viimein saataisi tekosistaan käräjille.

Äänestä

Surullista katsoa miten kannatus sulaa sipilän johdolla. Paljonkohan sipilän lähipiiri nettosi edellisen hallituksen rahoilla?

Äänestä
  • Sukulaiset sai veloitettavakseen rahakkaita sopimuksia

    Äänestä

Lestaa huutava politikkona, kommari suunnan tietäjänä.

Äänestä
  • Rauhallisesti nyt "majuri". Katkeaa vielä verisuoni päästä tuollaisella riehumisella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rauhallisesti nyt "majuri". Katkeaa vielä verisuoni päästä tuollaisella riehumisella.

    "Majurin" on persuna vähän vaikeaa hillitä itseään, koska aate vaatii, että pitää hyökkäillä vasurien kimppuun. Ja se verisuoni on tainut jo katketa hänen päässään.

    Äänestä

Sipilä teki minkä lupasi.
Kepun hillotolppalaiset nautti siivellä ja olivat hiljaa, ettei vaan heitä huomattaisi.
Sama kuin julkisesti olisivat tunnustaneet etteivät kuulu kepuun. Eivätkä ne nytkään kuulu. Eivät vain osaa päättää kuuluuko hallituksessa, demareiden, vasemmiston vai vihreiden joukkoihin.

Häpeällistä, raukkamaista vastuunpakoilua, kepun eliitiltä. Laittaa kaikki Sipilän syyksi.
Leimasivat Kepun yhden miehen puolueeksi ja se näkyi myös vaaleissa.
Kepua ei nosta suosta Lantti-Antin kopio Kaikkonen tai Hutisalon kopio Kulmuni.

Äänestä
  • Pahin vastuunpakoilija on ollut itse Sipilä. En enää yhtään ihmettele, miksi niin moni keskustalaisvaikuttaja jättäytyi pois eduskunnasta juuri tässä vaiheessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pahin vastuunpakoilija on ollut itse Sipilä. En enää yhtään ihmettele, miksi niin moni keskustalaisvaikuttaja jättäytyi pois eduskunnasta juuri tässä vaiheessa.

    Sipilä sanoi tulos tai ulos. Jätti Pm ja pj:n paikkansa.

    Hillotolppalaiset halusi hallitukseen "vastuunkantajaksi tekemään vasemmistolaista politiikkaa". Jep, jep, aivan sama vaikka kouraan huutaisivat sossuvihervassut pyyhkii niiden lupauksilla pöytää mennen tullen.

    Äänestä

Tarvitaan enää vain muutama sponsattu kutsuvieras ja tyrkytetty lapsihomo, niin kepun tarina saa ansaitun lopun vuoden 2021 kunnallisvaaleissa.

Äänestä

Alkolaisen?

eikös suviseurat pitäs olla viinaton tapahtuma?

jätekasat

Äänestä
  • Hupaisaa lukea näiden luusereiden kirjoitukisa. Mitä Kepun mollaaminen auttaa , kun on tuhonnut oman elämäsä typeryydellään?

    Äänestä

Oliko Sipilä pikkuhitler, joka kohteli Halla-ahoa kuin juutalaista.

Äänestä
  • Sipi ei onnitellut Halla-ahoa vaalivoitosta

    Että sellaista maalaisliitto käytöstä

    Äänestä

  • Sipilän linja on huomattavasti lähempänä natsismia kuin Alkion linja. Sipilä vei kepun vielä kokoomuksen oikean siiven oikealle puolelle.
    Sipilän linjan periaatteita ovat metropolikeskeisyys, tuloerojen kasvattaminen (mm. korruptiot rekrytoinnissa ja organisaatioiden sisällä sekä verosuunnittelu) ja maaseutuelinkeinojen alasajo.
    Alkion linjalla Suomi pidettiin koko maan osalta asuinkelpoisena, verotuksessa huomioitiin köyhät ja agraariyhteiskunnassa sekä töitä että ruokaa riitti kaikille.

    Äänestä

Kyllä Sipilän pitäisi hävetä ja syvästi.

Äänestä

sipilex

kaffeet kinkereillä

Äänestä
  • Eikö ole hupaisaa Sipilällä mukava omaisuus sinä elät Kelan tuilla. Kullekin kykyjen mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö ole hupaisaa Sipilällä mukava omaisuus sinä elät Kelan tuilla. Kullekin kykyjen mukaisesti.

    Mutta kelan kaveri onkin varmaan ollut rehellinen. Sipilä on rötöstellyt omaisuutensa. Viimeisellä tuomiolla kullekin ansioidensa mukaan.

    Äänestä

Tällä palstalla näyttää ainakin siltä, että täällä on olemassa kaksi uhkatekijää, jotka voivat tuhota keskustalaista kansanliikkeettä. Ne ovat AisaOssi ja pankkomajuri.

Äänestä
  • Alkiolaisuutta noista perpansseista ei löydy vaikka tikulla haettaisiin.

    Äänestä

Vastaan aloitukseen:
Kyllä, kyllä sipilä sai siivottua Keskustan pois puoluekentästä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On varsin todennäköistä että Sipilä Bernerin avustuksella tuhosi politiikallaan Alkiolaisen tasa-arvoa tukevan kansanliikkeen. Heidän toimintansa oli niin itsekästä ja epäreilua kansalaisia kohtaan että kansa ei sitä sietänyt pidempään. Jääkö Keskusta nykyisen kokoiseksi vai saadaanko kannatusta tulevaisuudessa parannettua. Vai saiko Sipilä siivottua Keskustan pois puoluekartalta kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu