Missä Herran siunaus oikein näkyy?

Eilen Helsingin kesäseuroissa puhuja sanoi, ettei siinä ole mitään väärää, että rukoilemme ajallista menestystä. Ei siinä ole mitään väärää, että rukoilee vaikka uutta polkupyörää tms. Ennen kaikkea tärkeintä olisi se, että saisi säilyä uskomassa. Puhuja kirkasti, ettei Jumala anna kenellekään liikaa koettelemuksia ja jokaista Jumala siunaa parhaaksi näkemällään tavalla.
Jumala on siunannut kaikille lahjoja ja on tärkeää, että yks on jossain asiassa tosi hyvä ja toinen toisessa jne.

Omalla kohdallani mietin, missä ihmeessä Herran siunaus näkyy minun elämässäni. Onko minulla lahjoja, joita voisin laittaa vaihetuspöydälle? Onko minulla lahjoja, jotka hyödyttäisivät niin yhteiskuntaa, kuin itseänikin ajallisesti?
Kuinka paljon Jumala on siunannut elämääni. Antanut lahjojaan sopivaksi näkemällä tavalla. Kovin hintsusti se on antanut. Ehkä Jumala on nähnyt hyväksi, ettei kaikille kannata yhtä paljoa antaa lahjoja ja ajallista hyvää. Ehkä jonkin usko ei kestä liiallisia lahjoja?
Näin monien kuuluu sanottavan, jos selitellään jonkin lahjattoman ja köyhän osaa.
Kuitenkin köyhyys ja kurjuuskin saa aikaan kiusauksia. Ei ole helppoa nähdä, kun muut ympärillä menestyvät. Ei ole helppoa nähdä, kuinka muille siunaantuu menestyksen hedelminä myös paljon omaisuutta. On siinä rutiköyhällä sairaudesta toiseen rämpivällä köyhällä ihmisellä ihmeteltävää. Ehkä erinäiset sairaudet ovat olleet siunaukseksi minulle? Ehkä ikuinen sairastelujen kierrekin on ollut suurta siunausta?
Aina näitä Jumalan suuria aivoituksia ei jaksa ihmisjärjellä ymmärtää. En minäkään, viestimen ääressä oleva kurja köyhä matkamies, jolla ei aina ole varaa mennä paikan päälle seurapuheita kuuntelemaan.

Kysynkin, missä Herran siunaus näkyy silloin, kun elämä on sairauksien ja köyhyyden kyllästämää, eikä niitä lahjojakaan hirveesti ole annettu? Ainakaan sellaisia, jotka löisivät rahoiksi?
1676
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hieno kirjoitus suoraan asian ytimestä!
Itselleni on suotu unenlahjat, mutta en vielä ole saanut selville, miten voisin käyttää niitä toisten hyödyksi.

1Äänestä

Hieno kirjoitus suoraan asian ytimestä!
Itselleni on suotu unenlahjat, mutta en vielä ole saanut selville, miten voisin käyttää niitä toisten hyödyksi.

Äänestä

Eiköhän tuo uskomisen lahja ole kuitenkin se kaikista tärkein lahja, jota ei ole kaikille ihmisille annettu. Kaikki ajalliset lahjat kalpenevat sen rinnalla.

Äänestä

No kato,
jos niinkö sulle ois annettu vaiks laulun lahja, ni oist varppina menettäny jo uskon.
Ja jos sulle ois suotu ulko näköö, ni oisit ylpistyny ja menettäny uskon.
ett kyll kannattaa olla kiitos mielellä ja tyytyä niinkö siihen vähäseen mitä on saanu ni pääsee ikuisiin seuroihin

Äänestä
  • "Ja jos sulle ois suotu ulko näköö, ni oisit ylpistyny ja menettäny uskon."

    On ihanaa olla Jumalan siunaama ja rakastama - todella kaunis ja hyvin menestyvä! Kateelliset pahansuovat panettelijat - ette koskaa saavuta kadehtimanne henkilön tasoa.

    Äänestä

  • Eikö se ainakin ennen ollut yksi opin ohje, että ei saa aiheuttaa kateutta. Eli kateellinen sai ihan vapaasti kadehtia ja kiusata ja asiasta syyllistettinkin väärä henkilö eli kateuden kohde. Yhteisössä on vaikea elää, jos on kaunis ja lahjakas!

    Äänestä

Suuri lahja on kuuntelijan lahja.
Luukas 10:
41Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, 42
mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."

Äänestä

Vielä ed. kuuntelijan ja uskojan lahja.

Äänestä
  • Room 10:
    17Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Äänestä

Raamatussa sanotaan mm; Uskokaa Minuun ja Uskokaa Häneen joka on Minut läh... !

onko se liian vaikeaa lestalaisille pysyä edes joskus Raamatussa, onko?

Ainako se menee se isien säännöt edelle Sanan niinkö?

Äänestä

Elämä jo itsessään on lahjaa, johon voi sitten liittyä, ihmiset ympärillä, puoliso, lapset yms. Meille kaikille on suotu omanlaisensa elämä. Kaikkein paras lahja on usko ja hyvä omatunto. Uskon lahja varjelee monelta pahalta. Turhaa "lastia" on verrata omaa elämää toisten eloon, sillä siellä "piilossa, pinnan" alla voi olla mitä vain, "mynkyrää" menneisyydestä tai nykyisyydestä. Ei se maallinen hyväkään aina onnea tuo, sen ajallisen varallisuuden ylläpitämiseen menee energiaa, jonka voisi "sijoittaa" myös lähimmäisistä huolehtimiseen, heidän yhteydessä olemiseen. Vanhempana moni muistaa äidin ja isän sylin ja läheisyyden, ei sitä ajallista "mammonaa", jota kukaan ei saa mukaansa täältä ajasta poistuessaan. Usein rukous on; varjele Isä pahasta ja pidä taivaan tiellä ! Ihminen voi toki anoa maallistakin hyvää itselleen, mutta aina ne toiveet eivät toteudu, siinäkin voi piillä varjelus, jossain muodoin, vaikka kuinka itse ponnistelee asian eteen. Elämä ottaa ja antaa. Ollaan armollisia itseä ja varsinkin toisiamme kohtaan. Yksi hyvistä lahjoista on empatiakyky !!

Äänestä
  • Usko ei pysy helpolla, jos elämä kolhii ja rahaa ei riitä normi elämiseen. Usko ei pysy helpolla, jos sairaudet hidastaa matkaa. Ei se pysy helpolla, jos koko ajan joutuu olemaan turmeltuneella mielellä, kun elämä vain osaa kolhia mitä ovelammilla tavoilla. Minulla pienellä ihmisellä väliin kirosanat on herkässä. Olisihan se helppoa uskoa, jos elämä ei olisi näin vaikeeta taaperrusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usko ei pysy helpolla, jos elämä kolhii ja rahaa ei riitä normi elämiseen. Usko ei pysy helpolla, jos sairaudet hidastaa matkaa. Ei se pysy helpolla, jos koko ajan joutuu olemaan turmeltuneella mielellä, kun elämä vain osaa kolhia mitä ovelammilla tavoilla. Minulla pienellä ihmisellä väliin kirosanat on herkässä. Olisihan se helppoa uskoa, jos elämä ei olisi näin vaikeeta taaperrusta.

    Kirosanat eivät auta. Kun elämä on vaikeaa, rukoile. Itse kannan huoleni ja murheeni rukouksessa Jumalan eteen, ja kun olen saanut viettää rauhallisen rukoushetken, koen usein, kuinka taakkani on keventynyt. Jaksan taas jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usko ei pysy helpolla, jos elämä kolhii ja rahaa ei riitä normi elämiseen. Usko ei pysy helpolla, jos sairaudet hidastaa matkaa. Ei se pysy helpolla, jos koko ajan joutuu olemaan turmeltuneella mielellä, kun elämä vain osaa kolhia mitä ovelammilla tavoilla. Minulla pienellä ihmisellä väliin kirosanat on herkässä. Olisihan se helppoa uskoa, jos elämä ei olisi näin vaikeeta taaperrusta.

    Monella meistä ihmisistä usein tai ajoittain on vaikeaa, eikä tuota helppoa elämää ole kai aina meille luvattukaan, joskus se on yhtä "vaivaa ja vastusta". Hyvinä aikoina muistetaan kiittää elämästä. Vanhat sanoivat pahat; päivät ovat elämän koettelemuksia ja joskus ihan siunaukseksi, vaikka sillä hetkellä ne ei tunnu ollenkaan "siunatuilta".
    Maailman uutisia seuratessa,mieli järkyttyy näkemästä ja kuulemasta mitä pahuudenvoimia ulkomallakin tapahtuu ja ihmettelee miten ihmiset jaksavat jatkaa elämää esim. katasrofien jälkeen toipua taas elämää jatkamaan. Jaksavatko he edes rukoilla ja tyytyvätkö "onneensa" !?! Yhteinen rukouksen aihe kaikille; Luoja lopettaisitko sodat, vihanpidot ja kaiken pahuuden maailmasta ! ?! Olisiko sitten liian hyvä elää, kait se olisi jo taivas maan päällä !?!

    Äänestä

  • Noinpa juuri. Srk:n Näin me uskomme -sivulla ei jostakin syystä kannusteta rukoukseen eikä raamatunlukuun. Raamatussa kyllä kehoitetaan pitämään rukoukset kaikkien puolesta, ja ennen vanhaan neuvottiin että jos ei mitenkään muuten voi palvella toisia niin rukoilla aina voi.

    Äänestä

Ei siunaus aina näykään, ei myöskään tunnu. Se on paljon muuta(kin) kuin ajallisia lahjoja.

Kirkon sanastossa sanotaan mm. näin: "Siunaus on kätketty elämän ja olemisen lahjaan. - - Ristinteologian mukaisesti Jumala kätkeytyy joskus kärsimykseen ja kuolemaan. Siunaus ei ole yksiulotteista onnea ja hyvinvointia. Se on Jumalan läsnäoloa kaikissa elämän vaiheissa, myös tuskassa ja kärsimysten keskellä." https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Siunaus

Olen joskus itse miettinyt samaa, mitä kysyt ja päätynyt siihen, että en voi käsittää salatun Jumalan tekoja ja ajatuksia. Ne ylittävät ymmärrykseni, mutta varmaa on, että uskomisen lahja on suurin siunaus, minkä ihminen voi saada.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eilen Helsingin kesäseuroissa puhuja sanoi, ettei siinä ole mitään väärää, että rukoilemme ajallista menestystä. Ei siinä ole mitään väärää, että rukoilee vaikka uutta polkupyörää tms. Ennen kaikkea tärkeintä olisi se, että saisi säilyä uskomassa. Puhuja kirkasti, ettei Jumala anna kenellekään liikaa koettelemuksia ja jokaista Jumala siunaa parhaaksi näkemällään tavalla.
Jumala on siunannut kaikille lahjoja ja on tärkeää, että yks on jossain asiassa tosi hyvä ja toinen toisessa jne.

Omalla kohdallani mietin, missä ihmeessä Herran siunaus näkyy minun elämässäni. Onko minulla lahjoja, joita voisin laittaa vaihetuspöydälle? Onko minulla lahjoja, jotka hyödyttäisivät niin yhteiskuntaa, kuin itseänikin ajallisesti?
Kuinka paljon Jumala on siunannut elämääni. Antanut lahjojaan sopivaksi näkemällä tavalla. Kovin hintsusti se on antanut. Ehkä Jumala on nähnyt hyväksi, ettei kaikille kannata yhtä paljoa antaa lahjoja ja ajallista hyvää. Ehkä jonkin usko ei kestä liiallisia lahjoja?
Näin monien kuuluu sanottavan, jos selitellään jonkin lahjattoman ja köyhän osaa.
Kuitenkin köyhyys ja kurjuuskin saa aikaan kiusauksia. Ei ole helppoa nähdä, kun muut ympärillä menestyvät. Ei ole helppoa nähdä, kuinka muille siunaantuu menestyksen hedelminä myös paljon omaisuutta. On siinä rutiköyhällä sairaudesta toiseen rämpivällä köyhällä ihmisellä ihmeteltävää. Ehkä erinäiset sairaudet ovat olleet siunaukseksi minulle? Ehkä ikuinen sairastelujen kierrekin on ollut suurta siunausta?
Aina näitä Jumalan suuria aivoituksia ei jaksa ihmisjärjellä ymmärtää. En minäkään, viestimen ääressä oleva kurja köyhä matkamies, jolla ei aina ole varaa mennä paikan päälle seurapuheita kuuntelemaan.

Kysynkin, missä Herran siunaus näkyy silloin, kun elämä on sairauksien ja köyhyyden kyllästämää, eikä niitä lahjojakaan hirveesti ole annettu? Ainakaan sellaisia, jotka löisivät rahoiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu