Naisten hiustenleikkuu ja ajelu

Anonyymi

Olen nainen ja kiihotun siis hiustenleikkuusta ja ajelusta. En ole koskaan kertonut fetissistäni kellekkään. Itselläni on aina ollut pitkät hiukset joita ei koskaan ole leikattu lyhentämis mielessä.

Pienenä tykkäsin leikata nukeiltani hiukset pois kunnes löysin internetin ihmeellisen maailman ja youtuben head shave-videot. Nuorempana haaveilin lesboseksistä ja toistemme hiustenleikkuusta. Tosissani en ole koskaan ollut luopumassa omista hiuksistani, päinvastoin olen aina vaalinut hiuksiani enkä ole antanut edes kampaajan kajota niihin.

Nykytilanne on kuitenkin se, että nimenomaan omien hiusteni leikkuu kiihottaa. Haluaisin leikata itselleni lyhyen polkan, mutta en uskalla. Kaikista parasta olisi löytää saman mieltymyksen omaava mies joka leikkaisi ja ajelisi hiukseni. Ihmisten ilmoilla käyttäisin laadukasta peruukkia ja kaljua haluaisin vain kokeilumielessä kokeilla, mutta lyhyt sänkitukka tai pixiecut olisi ihana.

Onko siis olemassa miehiä jotka haaveilevat samasta asiasta?
Hyväksyvätkö miehet naisella lyhyen tukan, jopa millisiilin, olettaen että nainen on muuten kaunis ja naisellinen eikä mikään äärifeminismiä kannattava rekkalesbo?
Kuvitelkaa nyt siro ja lyhythiuksinen nainen istumassa ison kalun päälle, eikö muka kiihota?

12

1837

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toimii kyllä ihan kiitettävästi tuo mulla. Muutaman kerran päässyt ihan kokeilemaan. Usein toi on kuitenkin eukoilla jonkin sortin vaihe.

      Se hiusten ajelu on super-intensiivinen kokemus, silleen että sitä alkaa oikeen odottamaan :) Sano toki jos jotain yhteyksiä haluat ottaa.

    • Anonyymi

      Itseäni kiihoittaa olla parturin viitan alla. Muistan jo ala-asteella, kun kävin parturissa, niin tuon liukaspintaisen viitan päälle pukeminen kiihoitti kovasti. Taisin saada parturissa jopa stondiksen, jota yritin kädelläni peittää.
      https://fi.pinterest.com/barbarabakerhai/capes/

    • Anonyymi

      "Onko siis olemassa miehiä jotka haaveilevat samasta asiasta?"
      Kyllä on. Itsekin katselen säännöllisesti Youtuben head shave -videoita ja nimenomaan naisten hiusten leikkaamista ja ajeluita. Minua kiihottaa kovasti lyhythiuksiset ja siilitukkaiset naiset. Olen vuosia haaveillut, että pääsisin leikkaamaan/ajelemaan naisen pitkät hiukset siiliksi. Minulla on kaikki parturoinnissa tarvittavat välineet valmiiina.

      Jään odottamaan vastaustasi.

      • Anonyymi

        Olisi muutenkin mukava keskustella aiheesta jonkun kanssa, jolla on samat mielenkiinnon kohteet.


    • Anonyymi

      Kyllä mua miehenä kiihottaa nainen jolla on lyhyt siilitukka tai jos olet oikein rohkea voisit vetää kaljuksi.

      • Anonyymi

        Lyhyttä siilitukkaa on kiva silittää, kuin kissan turkkia silittäisi😃


      • Anonyymi

        Jos siilin leikkaan niin onhan se kaljukin kokeiltava kokemuksen vuoksi, jos ei muuten! Voihan olla että tykästyisin ja pysyisin pääsääntöisesti siilissä ja välillä ajelisin kaikki pois. Äkkiäkös se kaljusta aina siiliksi kasvaa

        -Ap


    • Anonyymi

      Ihan mukavinta olisi leikata suoraan pitkistä koneella siiliksi. Viitisen milliä olisi sopiva pituus. Tykkäisin leikata mahdollisimman pitkät hiukset ihanaksi siiliksi.

    • Hoikka nainen, lyhyt tukka ja iso kulli, nam... Vielä jotain seksikästä asua päälle, esim stayupit ;-)

    • Anonyymi

      Olen mies ja itselläni on sama fetissi, eli päästä leikkaamaan naisen hiuksia. Aivan parasta olisi, jos toinen olisi samalla tavalla mukana. Laita viestiä, jos olet vielä kuulolla ja kiinnostaa jutella asiasta.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      109
      667
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      504
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      36
      488
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      70
      429
    5. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      21
      419
    6. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      414
    7. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      31
      405
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      5
      391
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe