Miksi lyödä lyötyä?

Kaksi kysymystä vastaan ekana ensimmäiseen:
lyödyn miehen lyömisessä ei ole mitään järkeä ellei sitten halua itse tuhoutua. on olemassa vanha sanonta älä lyö työtyä miestä, jos olet järjissäsi. lyö vain jos olet järjetön.

toiseen kysymykseen: olen samaa mieltä kaikin puolin enkä hae apuani edes juuri somaattisiin ongelmiin ellei kyseiven vaiva ole joku erittäin traaginen. mt ongelmainen on yhteiskunnalle riippakivi eivätkä hänen ongelmansa kosketa ketään, paitsi jos halutaan rahaa tienata järjestämällä tutkimushoitoja joissa joutuu maksamaan kalliita sairaalamaksuja samalla kun makselee vuokraansa.

Peruskysymyshän on se että miksi ihmeessä psykiatriset tiedot ja diagnoosit annetaan muiden lääkärien ja hoitohenkilöiden nähtäväksi ylipäätään. Mielen ongelmathan kuuluvat ihmisen yksityisyyden piiriin. Ne pitäisi voida salata Omakannassa kokonaan niin halutessaan. Tämä on nykyään mahdotonta.

Asia on iso; kyse on ihmiskuvasta sekjä yksityisyydestä ja potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuudesta. Se mitä kerrot psykologille/psykiatrille/tms. kuulu vain hänelle, tai itse valitsemillesi muille hoitohenkiöille. Luottamuksellisuus on ehto toipumiselle elämänkriiseistä ja mielen ongelmista. Se että ihmisen hätätilanteessa kertomat henkilökohtaiset asiat levitetään hänen sitä haluamatta kaikille häntä somaattisestikin hoitaville on valtava yksityisyydensuojan ja psyykkisen koskemattomuuden loukkaus.

Syy että näin voidaan toimia nyky-yhteiskunnassa on se, minun ja monen muunkin mielestä virheellinen käsitys, että mielen ongelmat olisivat sairauksia. Että ne voitaisiin tutkia, diagnosoida ja hoitaa aivan kuten somaattisetkin sairaudet. Psyyken ongelmat eivät kuitenkaan todellisuudessa ole sairauksia, vaan elämäntilanteista ja olosuhteista johtuvaa henkistä kärsimystä ja erilaisia toiminnan vaikeuksia. Niihin tarvitaan apua ja toisinaan vapautusta töistä ja eläkettäkin, mutta sairauksia ne eivät silti ole. Niitä ei ole järkevää liittää muun terveydenhuollon kokonaisuuteen siten kuin nyt on tehty.

Tilanne on mennyt vielä huonompaan lyhyen ajan kuluessa, alle kymmenessä vuodessa, kun digitalisaatio on levittänyt aiemmin paperikansioissa pysyneet psykiatriset "potilas"-tiedot Kannassa ja terveydenhuollon omissa tietojärjestelmissä kaikkien hoitohenkilöiden vapaasti ja helposti luettaviksi. Nyt kaikki, mitä ihminen kertoo hakiessaan apua elämänsä ja ihmissuhteidensa ongelmiin on yleislääkärien, hammaslääkärien, fysioterapeuttien, neuvolahoitajien ym. ym. luettavissa, koko hänen elämänsä ajan.

Moni luulee kaiken lisäksi, että Omakannassa voisi vaikuttaa tietojen näkyvyyteen ruksimalla yksittäisiä käyntejä salaisiksi. Omakannan ohjeissa lukee, monelle liian epäselvästi ja vaikeasti ymmärrettävästi, että tiedot näkyvät joka tapauksessa siinä terveydenhuollon yksikössä missä ne on tehty. Tämä tarkoittaa, että ne näkyvät kielloista huolimatta koko omassa sairaahoitopiirissä, tavallisesti se on läänin suuruinen, ja sisältää kaikki hoitopaikat, terkkarit, sairaalat, neuvolat ym. Tietojen näkyvyyden voi estää käytännössä vain oman sh-piirin ulkopuolelle, yksityiselle jne.

Ei ylepuolen lääkärit välttämättä edes lue potilastietoja. Asenteisiin vaikuttaa joskus jo se kun näkevät koneelta potilaan/asiakkaan diagnoosit. Joskus oon ajatellut että kun vaikka menee päivystykseen niin lääkärihän katsoo koneelta seuraavan potilaan käynnin tarkoitusta. Siinä vaiheessa hän näkee mahdolliset diagnoosit ja valitettavasti saattaa mielessään muokata diagnoosin perusteella minkälainen ihminen on huoneeseen tulossa. Monilla ihmisillä ylipäänsä on outo ajattelutapa että jos jollain on joku sairaus niin hän automaattisesti toimii ja käyttäytyy jollain tietyllä tavalla ( yleensä siten mitä tietoa toisella on kyseisestä sairaudesta ja sairastamisesta ). Kuitenkin jokainen on yksilö. Aina pitäisi tuntea/tietää ihminen ennenkuin alkaa tehdä minkäänlaisia mielikuvia. Ja tämä selittämäni asia on juuri sitä asennetta ( joka joiltain on hukassa ).

Omasta tasapainosta en tiedä, mutta näitä kiihkoilijoita terveydenhuollossa riittää. Itse virkistänyt muistiani aika ajoin täällä, koska se on vain ajan kysymys koska seuraavaksi käyvät kiinni. Nyt sitten kävivät ja terveydenhuollon henkilöstön naama kuin petolinnun takapuoli kun vetää kunnon sarjan valituksia (lakimiestä, oikeudenkäyntiä, kantelua). Tuon kohtelun jälkeen kyllä olo kuin rikollisella, Siinä tulee mukaan se mielenterveys, tarkoitan terveys. Paneutuu näissä jutuissa faktoihin, onko koskaan konkreettisesti ollutkaan mitään syytä joutua terveydenhuollon hampaisiin. Vastaus on ettei ole ja että minä olen jälleen se uhri. Mikäli joutuisin valitsemaan kahdesta, eli ollakko sortaja vai uhri, niin vastaan että uhri. Tämä ristiin naulitseminen alkaa tuntua jo kotoisalta

Yhteiskunta lyö lyötyä ja ihmisiin ei voi luottaa. Olen tähän turtunut. Jotenkin tuntuu että päivät menee onneksi nopeasti ja vuodet. Pääsee sitten joskus luutarhaan.