Mitäs mieltä muut ovat, olisiko mahdollista perustaa nuorten puolue? Jäseniksi kelpaisi esimerkiksi vain alle 30-vuotiaat, ei luulisi olevan kovin vaikeaa saada nuorten puolue eduskuntaan ja sen avulla voitaisiin saada nuoretkin kiinnostumaan politiikasta ja äänestämisestä kun olisi joku puolue, joka ajaisi juuri nuorten asioita. Itse olen 18-vuotias ja kiinnostunut politiikasta.
Mielipiteitä muut politiikasta kiinnostuneet nuoret!!
Mielipiteitä muut politiikasta kiinnostuneet nuoret!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihmettelen kun aina puhutaan että ihmiset täytyy saada kiinnostumaan politiikasta.. ei tarvitse.
Politiikka ei ole mitään irrallista, erillistä toimintaa. Politiikka on elämää.
Kun nuorilta alkaa loppua rahat, eikä niiden enää anneta naida vapaasti ja pitää kivaa, niin ne kiinnostuu asioidensa ajamisesta.
Muu poliittinen toiminta on turhaa hipelöintiä.
Olipa kerran Venäjällä nuorisopuolue. Ne tekivät vallankumouksen vuonne 1917. Vallankäyttöä jaettiin nuoremmille sen jäkeen,kun joku oli aina vuorostaan haudattu Kremlinmuuriin. Jotkut nuorista elivät ja hallitsivat aina 70-luvulle saakka.
Entäs kun puolueen edustaja ylittäisi 30 iän. Silloin joutuisi jättämään puolueen vai?
Itse olen 17 ja änestäisin ennemmin vanhempaa ja kokenutta joka tuntee jotenkin nuorten asiat.
Jos haluaa perustaa nuorille puolueen niin kyllä siellä pitäisi olla tilaa kokeneille viisikymppisillekin vaikka pää kannatus olisi nuorissa
Tarkoituksena olisi ilmeisesti perustaa joku löyhä koalito, jossa vaalilistoilla olevat nuoret lähinnä auttaisivat toisiaan pääsemään läpi vaaleissa samalla kun äänestäjä tietäisi, että tämän ääni varmasti menisi nuorelle ehdokkaalle.
Itse en kyllä kokoomusnuoren kanssa samalle listalle lähtisi... mokomatkin pappa-betalar porvarit!
äänestysikärajaa alennettiin, seurauksena oli lähes maan tuho ja suurtyöttömyys josta ei ikinä enään päästä eroon,,,taputan käsiä nuorille, toivon vain, että siinä olisi jonkun silloisen nuoren äänestäjän pää välissä.