MTV3 tutkimus - Suomalaiset rakastavat peltipoliiseja!

Anonyymi

"Peltipoliisit ovat sittenkin suomalaisten mieleen, kertoo kyselytutkimus"

Lähde - mtv3

Tälläinen harhainen tutkimus massoille tällä kertaa. Tietää sitä, että ihmisten valvominen mm. automaattisilla kasvojentunnistuskameroilla tulee lisääntymään valtavasti, sillä kansa rakastaa että sitä valvotaan ja rikkurit saavat sakot rikkeistään.

Kysely on todennäköisesti suunnattu heille, joilla ei ole ajokorttia tai autoa ensinkään.

62

73

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse autoilijana kannatan automaattisen valvonnan lisäämistä. Se on tehokas tapa laittaa kaaharit kuriin.

      Etenkin pitkään suunniteltu keskinopeusvalvonta olisi syytä saada pikavauhtia käyttöön. Se lopettaisi valvontakameroiden välillä tapahtuvan kaahaamisen.

      Kun kaikki ajavat rajoitusten mukaan liikennevirta etenee tasaisesti häiriintymättä kaahareiden tekemistä ohituksista, jotka saavat liikennevirran pumppaamaan.

      Liikennesääntöjen rikkomisesta tulisi ylipäätään antaa ankarampia rangaistuksia. Jos ei osaa liikennesääntöjä noudattaa, niin silloin ei ole sovelias myöskään liikenteeseen. Osaamattomien tulee siirtyä auton ratista matkustajaksi.

      • ei se liikennevirran pumppaaminen ikinä lopu, keulilla ajaa se epävarma kuljettaja, joka ajaa satasen alueella 80 tai 80 rajoituksella 70, josta kukaan ei pääse ohi, syntyy jono, sitten alkaa se ohitus rumba kun tulee ohitus paikka. olen monet kerrat huomannut että nämä hidastelijat ajaa sitten 50 kympin alueella 60, ja kännykkä korvassa.


      • Anonyymi

        Sinut on aivopesty uskomaan, että ne tavalliset vähän kovempaa ajavat kuskit olisivat jonkinlainen ongelma. Eivät ole. Ne jotka eivät pysy normaalin liikenteen vauhdissa sairauden, päihtymyksen tms. vuoksi ovat.


    • Anonyymi

      Lisäksi voi ajaa useammin humalassa kun ei ole liikkuvaa poliisia. Vähäisempi todennäköisyys jäädä kiinni automaattivalvonnoille.

    • Ei se ajokortin puute ole autoilua tähänkään saakka estänyt eikä peltipoliisi sitä edes kysele, se kyselee ainoastaan maksukykyä.

      • Anonyymi

        Taparikollisia on ollut aina. Kortittomille vaan kovemmat rangaistukset. Auto takavarikkoon, jos oma. Jos jonkun muun auto, niin omistajalle rangaistus.

        Varastettuja autoja ei enää juurikaan liikenteessä ole, koska ajonestojärjestelmä on ollut pakollinen varuste jo kymmeniä vuosia. Auto ei siis voi vahingossa joutua vääriin käsiin. Siksi rangaistus voidaan antaa myös auton omistajalle, joka on ollut huolimaton.


      • Anonyymi

        Autoa ei voi varastaa, se on luvaton käyttöönotto. Rikollisia paapotaan, kunnon rötöstelijä saa Suomessa "paljous alennusta" tuomioonsa. Vangit pääsevät vankilasta lomailemaan ja kaiken kattava terveshuolto toimii, jonottamatta.

        Tuosta ajoneston toimivuudesta olen täysin toista mieltä.
        Todellisia varkaita eivät mitkään ajonestolaitteet hidasta laisinkaan. Murtautuminen ja ajoneuvon haltuun ottaminen tapahtuu sekunneissa, vaikka miniläppärillä. Mutta joo, corollat eivät heille välttämättä kelpaa.
        Kortittomillakin on mahdollisuus ostaa auto, vaikeaa on estää heitä ajelemasta, peltipoliiseista ei ole apua heidän suhteensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autoa ei voi varastaa, se on luvaton käyttöönotto. Rikollisia paapotaan, kunnon rötöstelijä saa Suomessa "paljous alennusta" tuomioonsa. Vangit pääsevät vankilasta lomailemaan ja kaiken kattava terveshuolto toimii, jonottamatta.

        Tuosta ajoneston toimivuudesta olen täysin toista mieltä.
        Todellisia varkaita eivät mitkään ajonestolaitteet hidasta laisinkaan. Murtautuminen ja ajoneuvon haltuun ottaminen tapahtuu sekunneissa, vaikka miniläppärillä. Mutta joo, corollat eivät heille välttämättä kelpaa.
        Kortittomillakin on mahdollisuus ostaa auto, vaikeaa on estää heitä ajelemasta, peltipoliiseista ei ole apua heidän suhteensa.

        Perus huumehörhöt eivät saa uudempia autoja liikkeelle. Kaikkia ei tietenkään ajonestot estele, mutta yleensä ne ovat arvokkaampia autoja ja tarkoituksena viedä auto Suomen rajojen ulkopuolelle. Se porukka ei herätä huomiota liikenteessä, koska ei halua jääädä kiinni.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Perus huumehörhöt eivät saa uudempia autoja liikkeelle. Kaikkia ei tietenkään ajonestot estele, mutta yleensä ne ovat arvokkaampia autoja ja tarkoituksena viedä auto Suomen rajojen ulkopuolelle. Se porukka ei herätä huomiota liikenteessä, koska ei halua jääädä kiinni.

        Niinkö meinaat, että ovat ikäänkuin arvovieraita, joilla moinen mahdollisuus on ikäänkuin suotavaa.


    • Anonyymi

      Peltipoliisit kuuluvat kategoriaan "Hyvä idea pilattu toteutuksella".

      Sellaisilla tienpätkillä joissa on syytä ajaa hiljaa mutta siellä kuitenkin kaahaillaan järjettömästi, tuo olisi aivan paikallaan.

      Käytännössä peltipoliisit pystytetään mielellään maantiesuorille, joissa 100 rajoitus muuttuu yllättäen 60 rajoitukseksi. Peltipoliisi mielellään kyttäämään, onko rajoituskyltin kohdalla nopeus jo rajoituksen mukainen. Näiden sakkoansojen tarkoitus on tuottaa rahaa valtiolle, ei lisätä liikenneturvallisuutta.

      Tätä todistaa myös suunniteltu sakkorajan nollatoleranssi. Eli 50 rajoitusalueella 51 nopeus tuottaa jo sakon. Plus leimavero ja laskutuskulut.

      • Anonyymi

        Olisi jo korkea aika alkaa suunnitella mitä näille autoilijoille vittuilijoille tehdään kun hallitus vaihtuu.


      • Anonyymi

        Matalampi nopeusrajoitus on jostain syystä tieosuudelle laitettu, ja peltipoliisi on taas laitettu merkin jälkeen siitä syystä, että nopeusrajoitusta myös noudatettaisiin.

        Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Suomessa on ollut nopeusrajoituksia jo 1970-luvulta saakka. Luulisi vanhimpien kääkkienkin oppineen niitä 50 vuodessa noudattamaan.


    • Anonyymi

      Siellä kerrottiin myös, että suhtautuminen muuttuu, kun saa itse sakot.

      • Anonyymi

        Sain kymmeniä vuosia sitten nuorena kakara-autoilijana muutamat ylinopeussakot. Sain opetukseni. Opin ajamaan rajoitusten mukaisesti, enkä sen koommin ole maksukuponkeja tai huomautuksia saanut minkäänlaisilta poliiseilta, en edes niiltä peltisiltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sain kymmeniä vuosia sitten nuorena kakara-autoilijana muutamat ylinopeussakot. Sain opetukseni. Opin ajamaan rajoitusten mukaisesti, enkä sen koommin ole maksukuponkeja tai huomautuksia saanut minkäänlaisilta poliiseilta, en edes niiltä peltisiltä.

        Vielä kun oppisit valehtelemaan uskottavasti.


    • Anonyymi

      Mitä ajokortilla tekee jos osaa ajaa autoa. Miettikääs sitä. Moni joskus ajokortin aikoja sitten saanut ja kauan aikaa tieliikenteestä pois ollut ei edes välttämättä ymmärrä nykyisiä liikennemerkkejä tai käyttäytymistä liikenteessä.

    • Anonyymi

      Todellisuus taas kadoksissa. Luottamus näihin ” koko ” Suomen tutkimuksiin tasan nolla. Peltipoliisit pelkkiä rahankeruuautomaatteja.

    • Anonyymi

      Olen tehnyt tutkimusta, ja huomannut että erakkona asuminen on parasta,

    • Anonyymi

      kaikki mielipide kallupit jokseenkin syntyy sosilaalisen median polemiikista jotka päivä valossa korjaillaan myöteisellä kallupeilla ikään kuin rauhoitus aika aiheen ympärille,

    • Anonyymi

      Ei mikään ihme että rakastavat näin avuton kansa muutenkin rakastaa holhoamista ja valvontaa. Ovat varmaan ihan "kikseissä" kun isoveli venäläinen aina välillä näyttää sitä kaapin paikkaa.

    • Korkein rajoitus maailmassa
      Korkein nopeusrajoitus maailmassa on nykyään 130 km/h. Euroopan sisällä kyseistä nopeusrajoitusta löytyy muun muassa Puolasta, Bulgariasta, Slovakiasta, Sloveniasta ja Romaniasta.

      Yhdysvalloista taas löytyy teitä, joilla nopeusrajoitus on 129 km/h. Tällaisia osuuksia on muun muassa Montanassa ja Los Angelesin ja Denverin välillä.

    • Anonyymi

      KYSYMYKSET TEHTY CITY-VIHREILLE, AUTOTTOMILLE

      Millaisella kysymyksenasettelulla voi muka tulla tällaiset tulokset?

      "Tutkimuksen mukaan 56 prosenttia suomalaisista pitää
      automaattista liikenteenvalvontaa melko tai erittäin hyvänä
      tapana lisätä turvallisuutta Suomen teillä.
      Kannatusta peltipoliisit saavat erityisesti naisten keskuudessa,
      sillä 65 prosenttia naisista ja 48 prosenttia miehistä pitävät
      niitä toimivina."

      Kaupungeissa asuu elämästä vieraantuineita vihervasemmistolaisia entistä enemmän. Niillä ei ole autoa tai edes ajokorttiakaan. Sellaisetko viher-kaupunkilaiset tähän MTV-kyselyyn on saatu vastaajiksi seulottua?

      Olisi pitänyt tehdä kysely pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Haja-asutusalueella, jossa työmatkat ovat 30...70 kilometriä päivittäin, eikä julkista liikennettä ole olemassakaan.

      Siellä ei ole yhtään niin hölmöä ihmistä olemassakaan, että ne riemuitsevat siitä että heitä työmatkalla sakotetaan 7 km/h nopeusylityksestä.

      • Anonyymi

        Aivan. Ja joidenkin pitkien teiden varsilla näitä peltipoliiseja on jatkuvasti ja yleensä sijoitettu alamäkeen tai ohituskaistan alkuun. Olisi niistäkin kymmenestä voinut viedä muutaman sinne missä peltipoliisia oikeasti tarvitsee, kuten päiväkodin tai koulun läheisyyteen.


    • Anonyymi

      Tapasin kerran peltipollarin! Kysyin nimeä, muttei vastannut. Käyttäytyi niin tökerösti että vedin turpaan! Maksavatko nuo peltipollarit edes veroja? Itse en.

      • Anonyymi

        Oikea meininki!


    • Anonyymi

      Ainakin lähes kaikki Heinolan ja Jyväskylän välillä olevat uudenmalliset peltipoliisit
      on sijoitettu niin, että kun satasesta nopeus muuttuu kahdeksaan kymppiin niin
      välittömästi kahdeksan kympin liikennemerkin jälkeen on uudenmallinen peltipoliisi.
      Autot joutuu jarruttamaan aika voimakkaasti koska kahdeksan kympin merkki on niin lähellä peltipoliisia että luulisin nopeusmittaukse olevan välittömästi mahdollista.
      Tulipahan nähtyä kyseisellä matkalla mennen tullen ennätysmäärän jarruvalojen väläytyksiä.

      • Anonyymi

        Nopeuden tulee olla rajoituksen mukainen jo nopeusrajoitusmerkin kohdalla. Siksi ne numerot ovat isolla, jotta alkavan nopeusrajoituksen näkee kaukaa. Jos ei näe, niin sitten on parempi pysyä poissa auton ratista.

        Hyvähän se on että nopeusrajoitusmerkki on juuri ennen kameraa. Muistaapahan ainakin mitä nopeutta ei saa siinä kohdassa ylittää.


    • Anonyymi

      Tilattu huuhaa tutkimus jolla ei ole mitään arvoa. Jos edes kysytty niin jalankulkijoilta, vanhuksilta ja epävarmoilta naisilta. Ihan kuin toitottivat jatkuvasti miten korkea maanpuolustustahto aj nyt se sitten myöntävät ettei olekaan niin korkea. Kaikki ei halua myöskään kyselyissä paljastaa todellista mielipidettään luottaako kyttiin jne. Suurin osa maantiellä ajaa ylinopeutta, joten tuskinpa tykkäävät rahastuksestakaan. Yksi voi synnyttää matelevan jonon, mutta kun menee syrjään niin palaa taas järkevä nopeus.

    • Anonyymi

      Onhan noista peltipoliiseista hupiakin:

      Väittääkö joku, ettei nauti, kun näkee juuri ohi menneen kaaharin väläyttävän lamppua...tekee gutaa!!

      • Anonyymi

        Kateellisten ainoa hupi kun oma auto ei kulje, ette uskalla tai kykene ajamaan kovempaa.


    • Anonyymi

      Mummoni ajaa aina 70:ä, oltiinpa sitten pikatiellä tai taajamassa. Pikatiellä hän on tientukkona, ja taajamassa räpsii kamerat.

    • Anonyymi

      Autoilijoilta kerättyjä rahoja (8,3 miljardia euroa/vuosi) voitaisiin sijoittaa mitä suuremmissa määrin teiden kunnassapitoon ja kehitykseen. Se lisäisi turvallisuutta oleellisesti. Se ei selvästikään ole tärkeä asia äänestämällesi edustajalle?
      Samoin on autoveron laita, se on este autokannan uudistumiselle.

      Ulkomaisille rahtareille myös tie- ja ruuhkamaksut, heti. Ne kuluttavat verovaroin korjattavia teitä ja joissakin tapauksissa vaarantavat liikennettä mm. huonokuntoisella kalustolla.
      Sitten kun tiet on saatu kuntoon ja uudistettua, voidaan taajama-alueen ulkopuolista rajoitusta nostaa 90 km/h. Myös raskaan kaluston nopeusrajoitusta on nostettava.
      Ottakaa huomioon muut liikenteessä olijat, ajakaa rajoitusten mukaan, jos ajatte hitaammin, ajakaa välillä sivuun ja päästäkää jono ohi.
      Tiedätte varsin hyvin, että siellä jonossa on sellaisiakin, joilla on vähemmän kokemusta ja lyhyt hermo. Teidän on kokeneempana kuskina otettava vastuu liikenteestä, miksikö? Koska te voitte.
      Jos uppiniskaisesti tai pelkkää ilkeyttänne kerrytätte jonoja, saatatte olla välillisesti osallisena jonkun hengen menetykseen.
      Mitä jos uhri olisi oma lapsesi sillä Audilla tai BMW:llä?
      Entäs sitten nämä, jotka eivät anna tuumaakaan tilaa kiperässä tilanteessa ohittavalle. Ohittaja on tehnyt hengen päälle käyvän virheen, mutta tuleeko mieleenne miten teille itsellenne käy jos siinä vieressä tapahtuu nokkakolari jostain 120 km tuntivauhdista? Jos ette välitä, niin olisiko syytä luopua ajamisesta kokonaan?

      Ja lopuksi, onnettomuudet vähenevät radikaalisti jos vain pidätte ne turvavälit.

      • Anonyymi

        "Ulkomaisille rahtareille myös tie- ja ruuhkamaksut, heti."

        Ei niitä voida erikseen asettaa kuin EU:n ulkopuolisille ajoneuvoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ulkomaisille rahtareille myös tie- ja ruuhkamaksut, heti."

        Ei niitä voida erikseen asettaa kuin EU:n ulkopuolisille ajoneuvoille.

        Saksalle kävi näin: https://yle.fi/uutiset/3-10837523


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksalle kävi näin: https://yle.fi/uutiset/3-10837523

        Ahahah saivat saksalaisetkin kokea EU diktaattorin örähdyksen. Ette te mitään sielä yksinänne omassa maassane päätä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahahah saivat saksalaisetkin kokea EU diktaattorin örähdyksen. Ette te mitään sielä yksinänne omassa maassane päätä.

        Diktaattori toimii itsensä hyväksi. EU toimii päinvastoin, se estää kotiin päin vetämisen.

        Koko EU:n idea ovat yhteänäiset sisämarkkinat ja säännöt. Eihän EU muuten eroaisi keskenään tappelevista kansallisvaltioista mitenkään.


      • Anonyymi

        EU diktaatori toimii itsensä hyväksi ja estää valtioiden omien etujen puolustamisen.


    • Anonyymi

      Kertokaa yksikin peltipoliisi joka on pysäyttänyt kortittoman tai rattijuopon? Itse en tiedä yhtäkään. Joten se turvallisuus ajattelu meni saman tien roskiin.

    • Anonyymi

      Minä ratkaisin omalta kohdalta asian niin että lopetin matkatyöt. Teen kesät omalla paikkakunnalla maalaus ym rakennushommia ja talvet liiton päivärahoilla. Myin uudehkon auton pois ja ajan nyt vanhalla dieselillä eli olen bernerin vihollinen!

      • Anonyymi

        Vähän samat meiningit täällä ;) . Pitkät päivät pätkähommiksi ja tarpeen mukaan. Uudempi kaara vaihtui 20 vuotta vanhempaan, eikä tarvitse maksaa kaiken maailman tietokoneiden nollaamisistakaan ja muista tarkoituksellisista vioista. Kulutus vaan alas, niin johan pärjää pienemmälläkin rahalla (tulolla).


    • Anonyymi

      Nopeus rajoitusten pitäisi olla oikeita , ei matelua . Jatkuvasti aleneva kierre ja pitenevät rajoitus alueet .
      Pelkkää rahastusta ja rahastus paikkojen järjestelyä on politiikka tässä maassa.

    • Anonyymi

      En tunne ketää, joka pitäis maksu laatikoista.

    • Anonyymi

      Peltipoliisit eivät ainakaan kaveeraa rikollisten kanssa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Keksikää te ansoja, ja me keksimme keinoja väistää ansanne. Jättäkää se "liikenneturvallisuudesta" p*skanpuhuminen jonnekin muuhun yhteyteen kuin asiayhteyteen peltikamerat.

        Itsellä kolminkertaiset paljastimet joilla ennakoida aina tuleva kamera.

        Ennen oli "Ennakoi tuleva tilanne" (Liikenneturvallisuutta)

        NYT on "Ennakoi tuleva kamera" (Kusettamisen väistöliike)


    • Anonyymi

      Siinä vaiheessa kun köyhemmille kustannetaan vakionopeudensäätimet niin homma ok, toinen vaihtoehto jättää alunalkujaan koko peltipoliisit asentamatta. Kaasujalan veivaaminen maantieajossa on aike hevonvitusta.

    • Anonyymi

      Peltipoliisien kohdalla kun kokonainen autoletka hiljentää ja kaasuttaa niin hiilidioksidipäästöt ainakin moninkertaistuu verrattuna tasakaasuun.
      Luulisi vihreän sisäministerin joka näistä peltipoliiseista vastaa, olevan ensimmäisenä repimässä alas peltipoliiseita.
      Muussa tapauksessa vihreitten ympäristöpolitiikka on pötyä.

      • Anonyymi

        Ajaa rajoitusten mukaan niin ei tarvitse erikseen hiljennellä. Itse ajan aina vakkari päällä. Ei tarvitse kaasupolkimeen koskea juuri lainkaan. Ratin napeilla saa säädettyä nopeutta. Stressivapaata autoilua.


      • Anonyymi

        Joudut vahtimaan kuitenkin että mikäs se nopeus nyt juuri tällähetkellä olikaan voimassa, kun olet kameran kohdalla.

        Muuttuikohan se juuri 80stä 60een ennen kameraa? Jarrutanpa varmuuden vuoksi nopeuden kuuteenkymppiin kun en huomannut mikä nopeus TAAS on voimassa juuri tässä paikassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joudut vahtimaan kuitenkin että mikäs se nopeus nyt juuri tällähetkellä olikaan voimassa, kun olet kameran kohdalla.

        Muuttuikohan se juuri 80stä 60een ennen kameraa? Jarrutanpa varmuuden vuoksi nopeuden kuuteenkymppiin kun en huomannut mikä nopeus TAAS on voimassa juuri tässä paikassa.

        Mitä joudun vahtimaan? Vaihdan nopeutta silloin kuin rajoitus vaihtuu. Teen niin vaikken ajaisi vakkarin avustuksellakaan.

        Jos rajoitus laskee painan ratista canceliä ja hidastan moottorijarrutuksella. Kun vauhti on sopiva painan ratista set-näppäintä. Jos rajoitus nousee painan ratista plus-näppintä, kunnes nopeus on kiihtynyt tarpeeksi. Matka-ajossa voisi periaattessa nostaa vaikka jalat kojetaululle.

        Autolla ajo on helppoa, mutta ei näköjään kaikille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä joudun vahtimaan? Vaihdan nopeutta silloin kuin rajoitus vaihtuu. Teen niin vaikken ajaisi vakkarin avustuksellakaan.

        Jos rajoitus laskee painan ratista canceliä ja hidastan moottorijarrutuksella. Kun vauhti on sopiva painan ratista set-näppäintä. Jos rajoitus nousee painan ratista plus-näppintä, kunnes nopeus on kiihtynyt tarpeeksi. Matka-ajossa voisi periaattessa nostaa vaikka jalat kojetaululle.

        Autolla ajo on helppoa, mutta ei näköjään kaikille.

        Aina ei nopeusrajoituksen muuttumista huomaa. Jos ajaa vaikka rekan takana, on vain pieni hetki nähdä se liikennemerkki, varsinkin jos samaan aikaan katsoo ohituspaikkaa. Voi olla juuri säätänyt radiota, katsonut toiseen suuntaan tai mitä tahansa. Varmuuden vuoksi moni sitten hidastaa kameran kojdalla.

        Autolla on helppo ajaa sopivaa nopeutta tarvitsematta katsoa sitä surkeimpien kuskien mukaan laitetuista nopeusrajoituksista, mutta ei näköjään kaikille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina ei nopeusrajoituksen muuttumista huomaa. Jos ajaa vaikka rekan takana, on vain pieni hetki nähdä se liikennemerkki, varsinkin jos samaan aikaan katsoo ohituspaikkaa. Voi olla juuri säätänyt radiota, katsonut toiseen suuntaan tai mitä tahansa. Varmuuden vuoksi moni sitten hidastaa kameran kojdalla.

        Autolla on helppo ajaa sopivaa nopeutta tarvitsematta katsoa sitä surkeimpien kuskien mukaan laitetuista nopeusrajoituksista, mutta ei näköjään kaikille.

        Nopeusrajoituksen muuttumisen huomaa aina. Jos ei huomaa, niin pitää pysytellä poissa auton ratista, koska silloin ei huomaa liikenteessä mitään muutakaan.

        Rekan perässä ajaminen kertoo jo jotain ko. kuljettajan "pätevyydestä". Autokoulussa on kyllä opetettu turvavälin käyttökin. Toki on niitä itse oppineita oman perheen "kouluttamiakin", jotka eivät osaa lainkaan liikennesääntöjä.

        Mutta kuten tämänkin palstan kommenteista näkyyy, niin valvontaa tarvitaan lisää, koska itsekkyys on lisääntynyt liikenteessäkin.


    • Anonyymi

      kansalais kyselyssä kannattivat eniten turvavyön ja puhelimien käyttöä ajossa siitä johtuvaa seurantaa niin voihan nuokin kameralla tunnistaa ajossa,

    • Anonyymi

      Kaksi täysijärkistäkin vastaajaa oli.
      Ensimmäinen sanoi että nopeusrajoitusmerkkien vahtiminen vie huomiota liikenteen havainnoilta.
      Ja toinen kysyi että miksei sen niin äärettömän tärkeän sallitun nopeuden rajoitusmerkkejä ole niin tiheässä ja selkeästi esillä että ei kamerankaan kohdalla tule vahingossa ajettua väärää nopeutta.
      Ensimmäin merkki on AINA ennen ilmoitusta kameravalvonnasta ja ensimmäistä kameraa. Ei liene sattumaa että rajoituslukemaa ei kerrota ilmoitustaulussa tai sen jälkeen.

    • Anonyymi

      pienestä yli nopeudesta olevat rike sakotkin on kohtuutomia eli 170e mutta jos jää kiinni kortitta ajosta niin 120e,

      • Anonyymi

        Sakkojen pitäisi olla aina rikollisen ansiotason huomioivia päiväsakkoja.


    • Anonyymi

      Totuus tulee julki kun tutkitaan. On selvää, että suuri enemmistö tukee valvonnan lisäämista mukaan lukien peltipoliisitit. Julkisuudessa näkyy vain pienen äänekkään porukan eli kaahareiden möly peltipoliiseja vastaan. Sama ilmiö kuin jääkiekossa. Pieni rähisevä porukka saa näyttämään jääkiekon olevan suosittu laji.

      • Anonyymi

        Oikea live poliisi on kyllä parempi kuin yöaikaan metsätaipaleella muutaman kilometrin ylityksiä rahastusmielessä kuvaileva automaatti.


      • Anonyymi

        On selvää, että suuri enemmistö ajaa ylinopeutta sen mukaan mitä keli ja tilanne sallii ja kuinka paljon uskaltaa kiinnijäämisriski huomioiden. Julkisuudessa näkyy vain lahtaripoliitikkojen, kyttien ja kytänperseennuolijoiden möly autoilijoiden ryöstämisen puolesta.. Sama ilmiö kuin matutuksessa. Pieni rähisevä porukka saa näyttämään matutuksen olevan suosittu laji, vaikka lahtarit tekee sitä rikastuakseen vuokrilla, kaupankäynnilä ja halvemmalla työvoimalla.

        Livekytätkin voi tutkia oikeita rikoksia, joista suurin osa jää selvittämättä ja valvoa putkaan vietyjä, eikä antaa kuolla sinne tai jopa edesauttaa.


    • Anonyymi

      Oman kokemukseni mukaan MTV3 on kaukana siitä, mitä se oli 90-luvulla (joskin se valehteli ja muokkasi mielipiteitä jo silloinkin). Oman tutkimukseni mukaan MTV3 on ollut pitkään aivopesutahojen omistuksessa, joka selittää juttujen ja "tutkimusten" päättömyyden. Jos omistajana on joku Bonnier tai Ruotsin valtio, niin harkitsisin pariin kertaan, että seuraisinko. Noup, en seuraa, kuten en muitakaan valemedioita.

    • Anonyymi

      Silloin kun se kameran asettelu on kohdillaan ja sillä turvataan vaarallisia risteyksiä tai tiheämmin asuttuja alueita. En näe niitä pahana asiana. Joskus vaan ne kamerat on asetettu niin ihmepaikkoihin, että on hankala nähdä mitä tällä muuta haetaan, kuin kasaa sakkolappuja. Ei hirvivaaraa, ei mutkia ja mäkiä. Vaan nopeusrajoitusmerkki 80 m kamera ja seuraava vaaranpaikka jota halutaan tällä turvata 2 km päässä.

      Kameravalvonta on mielestäni ok. Kun se lisää liikenneturvallisuutta, oikein sijoitettuna. 140 km/h tunnissa kulkeva auto on vaikeampi kuitenkin havaita, kuin se rajoitusta kulkeva 60 km/h kulkeva auto.
      On se yli satasta loivan mutkan takaa kiitävä ohjus kuitenkin melkonen isku kääntyvän kuljettajan oveen.
      Aika moni kuitenkin ymmärtää tämän, kameroilla halutaan kitkeä ne pahimmat kaaharit pois teiltä, pikku ylinopeudet on vielä aika pikkujuttu lopulta ja kun ajaa silmät auki ne kamerat näkyy 200 metrin päähän ja on vältettävissä isoilla teillä. Ruuhkaosuudella ne paljastaa jo edellä menevän turha jarrutus.
      Mutta suurin osa kamera sakoista jaetaan edelleen kuskeille, joille opaskoirasta ja kepistä ois liikenteessä paljon apua.

    • Anonyymi

      Valvontahan ei peltipoliisilla ulotu mopoihin tai moottoripyöriin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2284
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1127
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      84
      1007
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      793
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe