Huomio! Kirkkoon kuuluvien veronpalautus olisi isompi ilman jäsenyyden aiheuttamaa kirkollisveroa. Sen kirkollisveron verran.
Vastaavasti jäännösvero olisi pienempi kirkollisveron verran, jos ei kuuluisi kirkkoon. Tai menisi jopa plussan puolelle...
Enää ei pysty vaikuttamaan vuoden 2019 kirkollisveroon, mutta vuoden 2020 osalta homma kannattaa hoitaa nyt eikä viidestoista päivä.
Veronpalautuksen tai jäännösveron suuruus riippuu..
33
78
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo siis vuoden 2018 jäsentilanteen pohjalta. Monet eronneet 2018, joten tilanne vuoden 2019 verotuksessa jo parempi.
- Anonyymi
moni työtön on eronnut taloudellisista syistä, ei sen tähden että olisi kääntynyt ateistiksi
- Anonyymi
eiköhän monen työttömät kannattaisi mennä töihin ja alkaa tuotteliaaksi kansalaiseksi
nyt työttömät ovat pelkkä kuluerä - Anonyymi
tieteellisesti ajateltuna työttömät saataisiin töihin jos laiskottelusta annettaisiin kovat rangaistukset
- Anonyymi
Ihme että 2019 joku vielä maksaa veroa tälle humpuukilaitokselle :)
- Anonyymi
Erosin jo 97 tai 98. Valitettavasti en järkisyistä vaan lahko vaati eroa muista kirkoista.
YLE-vero on pakko.
Koska kirkko keksii että myös elämänkatsomuksellinen verotuskin on pakko?- Anonyymi
Jos se kirkosta olisi kiinni niin meillä sellainen olisi ja hyödynsaajana nimenomaan kirkko.
Anonyymi kirjoitti:
Jos se kirkosta olisi kiinni niin meillä sellainen olisi ja hyödynsaajana nimenomaan kirkko.
Historiassa näin olikin.
Ahneus suitsi kirkon rappioon ja maallistumiseen.
Verotus oli syyllinen.
- Anonyymi
Kirkollisveron maksaminen on tärkeää, koska sen avulla voimme pitää huolta vainajiemme hyvinvoinnista. Tykkäävätkö ateistit muka lepäillä siivottomassa sängyssä?
Sitä paitsi kirkot ovat arkkitehtuurisesti komeita rakennuksia, jotka tarjoavat erinomaiset paikat nauttia suurenmoisista musiikkielämyksistä. Sellaiset idyllit pitää säilyttää, ja ihmisten tulee tajuta vastuunsa näiden arvokkaiden instituutioiden säilyttämisestä.Valtion verotuksesta maksetaan kirkolle erikseen aimo siivu hautastoimen ja kultturihistoriallisten kohteiden ylläpidon tarpeisiin. Kirkollisverolla rahoitetaan kirkon muu toiminta.
- Anonyymi
Miten muissa maissa hautaaminen toimii, kun niissä ei ole verottavaa kirkkoa? Esimerkiksi Yhdysvalloissa ei ole valtio ja kirkko saman entiteetin eri osia.
- Anonyymi
A10097 kirjoitti:
Valtion verotuksesta maksetaan kirkolle erikseen aimo siivu hautastoimen ja kultturihistoriallisten kohteiden ylläpidon tarpeisiin. Kirkollisverolla rahoitetaan kirkon muu toiminta.
Aivan, 114 miljoonaa euroa valtion budjetista kirkolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, 114 miljoonaa euroa valtion budjetista kirkolle.
Tuolla saisi suomalaisen koulutuksen takaisin jaloilleen. Harmi, että Sipilällä ei ollut kanttia ottaa kirkolta elintärkeämpiin asioihin.
- Anonyymi
Evankelisluterilaisuudessa on paljon hyvää, mutta kirkon mamujen hyysääminen oli minulle liikaa. Omaan kansaan ei paukkuja laiteta, mutta näitä, jopa rikollisia, otettiin kirkon suojiin. Luulevat että islamin uskoiset vaihtavat uskontoaan, mutta ei oikeasti koskaan, Vääräuskoisia voi tappaa ja niille voi surutta valehdella, islamissa. Nämä ovat minun mielipiteitäni.
- Anonyymi
Hyvä, että rohkeasti ilmaiset mielipiteesi niin ne virheelliset voidaan kumota. Tunntettuja entisiä muslimeita on pilvin pimein, on ihme jos et ole kuullut heistä.
- Anonyymi
Koraanissa kehotetaan valehtelemaan tarpeen tullen, jos siitä on hyötyä omalle uskolle, esim. tappamaan vääräuskoisen, jopa lisäksi vääräuskoisen sukulaiset.
Koraanin Suuraa 4. - Anonyymi
Tämä valehtelu ei ole vierasta kristinuskollekkaan :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koraanissa kehotetaan valehtelemaan tarpeen tullen, jos siitä on hyötyä omalle uskolle, esim. tappamaan vääräuskoisen, jopa lisäksi vääräuskoisen sukulaiset.
Koraanin Suuraa 4.Kerrataan:
- Sinun mielestä entisiä muslimeita ei ole
- Muslimi voi valehdella vääräuskoisille uskontonsa eduksi
- Entisiä muslimeita on olemassa, jotka vastustavat ja ovat kriittisiä entisestä uskonnostaan
Olit vain väärässä. Ota tappiosi kuin mies (tai nainen) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä valehtelu ei ole vierasta kristinuskollekkaan :)
Kristityt eivät valehtele, vaan tekevät omia tulkintoja Raamatun sanasta, yleensä se on seurakunnan johto!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt eivät valehtele, vaan tekevät omia tulkintoja Raamatun sanasta, yleensä se on seurakunnan johto!
Eivät ne ole kristittyjen omia tulkintoja. On syytä muistaa että Jumala itse on aina tulkitsijan puolella joten kyseessähän ei silloin voi olla kristityn oma tulkinta.
- Anonyymi
Erosin täytettyäni 18. Ei ole penninhörylää (palkkatuloista) mennyt tälle humpuukilaitokselle. Valitettavasti yritys jossa työskentelen on pakotettu maksamaan osan voitostaan tämän roskan ylläpitämiseen.
- Anonyymi
Kaikki yrittäjät maksavat, he eivät pääse siitä eroon.
Taitaa olla vain suomessa näin. Anonyymi kirjoitti:
Kaikki yrittäjät maksavat, he eivät pääse siitä eroon.
Taitaa olla vain suomessa näin."Kaikki yrittäjät maksavat, he eivät pääse siitä eroon.
Taitaa olla vain suomessa näin."
Yhteisöveroa maksavat yritykset, säätiöt, yhdistykset, liikelaitokset ja sellaiset. Yksityisyrittäjät eivät kuulu joukkoon.
Kannattaa huomioda, että nykyisin yhteisövero ja yksilöverotus tuovat ihan yhtä lailla katetta valtion verosäkkiin, josta sitten annetaan kirkon hoitamiin kaikelle kansalle sunnattuihin palveluihin annetaan siivu.
Suomessa yhteisöveroprosentti on pienempi kuin Euroopassa keskimäärin. Saksa 30%, Ranska 31%, Suomi 20%, Viro 20%.A10097 kirjoitti:
"Kaikki yrittäjät maksavat, he eivät pääse siitä eroon.
Taitaa olla vain suomessa näin."
Yhteisöveroa maksavat yritykset, säätiöt, yhdistykset, liikelaitokset ja sellaiset. Yksityisyrittäjät eivät kuulu joukkoon.
Kannattaa huomioda, että nykyisin yhteisövero ja yksilöverotus tuovat ihan yhtä lailla katetta valtion verosäkkiin, josta sitten annetaan kirkon hoitamiin kaikelle kansalle sunnattuihin palveluihin annetaan siivu.
Suomessa yhteisöveroprosentti on pienempi kuin Euroopassa keskimäärin. Saksa 30%, Ranska 31%, Suomi 20%, Viro 20%.P.S. Yhteisövero suhde bruttokansantuotteeseen on viimeiset 10 vuotta ollut alle 3%.
Mediaanituloinen suomalainen (ev.lut) maksaa kymmenessä vuodessa noin 5000 € kirkollisveroa.
- Anonyymi
Tavallinen raksamies noin 1500 eu
Anonyymi kirjoitti:
Tavallinen raksamies noin 1500 eu
Esim Helsingissä tuo tarkottaisi 1700 euron bruttotuloja kuukaudessa. Se lienee noin puolet tavallisen rakentajan tuloista.
- Anonyymi
Valtion budjetistä nyhdetään 114 miljoonaa kirkolle ns. yhteiskunnallisiin tehtäviin könttäsummana. Kirkonkonaisbudjetti on yli 1000 miljoonaa, mikä trkoitaa, että se on kansanetaloudellisesti kallis instituutio.
- Anonyymi
Paljon menee. 1.37 miljoonan tuloilla mutta jos on 20 miljoonan tulot niin mennään ohi jääkiekosta. Kirkolla ei ole montaa asiakasta
- Anonyymi
No niiin, 1.9. on taas maksupäivä viiime vuoden veroista. Monella se olisi jäänyt väliin, jos olisi eronnut ennen vuotta 2018. Eroa nyt ennen 2020. Nyt.
- Anonyymi
Tänään meni makuun mätkyjen loppuerä. Korjausliike nyt.
- Anonyymi
Onneksi erosin heti 18v täytettyäni. Penniäkään en ole ikinä palkastani menettänyt tälle humpuukiosastolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa782977Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun182957- 612934
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2832212- 412122
- 542101
Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211321- 421190
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo51163Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.991057