Suomalaiset suhtautuvat YLE;n mukaan varsin myönteisesti ruotsin kieleen ja lähes puolet väestöstä pitää tutkimuksen mukaan ruotsin kieltä tarpeellisena. Näistä suurin osa arvioi oman taitonsa tyydyttäväksi tai sitä paremmaksi. Ruotsin kielen ystävien kannalta tilanne on varsin hyvä, ja joka vuosi kymmenet tuhannet lapset aloittavat ruotsin opiskelun. Ei tässä ole valittamista, vaan ruotsinkielisten pitäisi olla tyytyväisiä ja pyrki vahvistamaan suomalaisten myönteisiä asenteita. Turha ruikutus pois!
Syytä olla iloinen
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.